Vakuutus vauvalle

Me otettiin jo syntymättömän vauvan vakuutus + odottavan äidin. Miehen idea. Täytyy myöntää etten juurikaan tutustunut mitä vakuutus edes sisältää...
 
Ei ole koettu tarpeelliseksi aikaisemminkaan, niin ei oteta nytkään.
 
Me otettiin esikoiselle heti rakenneultran jälkeen OP:sta. Silloin oli tarjous, eka vuos ilmainen. Yhä on vakuutus voimassa ja juuri tänään sitä tarvittiin kun halusin pikaisesti päästä tutulle yksityislääkärille.

Tulokkaalle otetaan myös OP:sta, mikäli rakenneultrassa kaikki ok.
 
Onpa hyvä aihe. Pohdittu on, ja todennäköisesti otetaan. Aikaiseksisaamiskysymys vain. Ehkä tutusta vakuutusyhtiöstä, jossa vakuutuksia muutenkin, jos ei jaksa nähdä vaivaa laajemman vertailun tekemiseksi.

Olisi kiva kuulla kyllä, millaisissa tilanteissa vakuutuksen ottaneet ovat sitä tarvinneet tai kokeneet tärkeäksi.
 
Me ollaan käytetty vallan jos lapset on sairastellut, ni yksityistä. Lähitapiolalla on ainakin se terveyshelppi. Sinne soitto ja juttelu sairaanhoitajan kanssa. Kerron kaikki oireet yms ja se kyselee. Sit varataan haluamaamme kaupungiin/lääkäriasemalle aika, joka on yleensä jo saman päivän aikana. Sit ku mennään sinne ni ilman jonottamista sisään just oikean alan lääkärille. Ja apteekin kautta kotiin. Sekä lääkärikäynti että lääkkeet menee vakuutukseen, kun se 100e omavastuu on täynnä. Ja se menee aina ekalla kerralla jo :)

Eli syy miks käytetään ni ei tarvii sen kipeen lapsen kanssa istua ja jonottaa päivystyksessä monta tuntia. Vaikka lapset menis "jonon ohi", ni silti saa aina odottaa. Just odotin töissä yhden lapsen kanssa 2h lääkärille pääsyä päivystyksessä....
 
Otetaan, esikoisellakin on edelleen voimassa. En ole vielä kysellyt hintoja mutta varmaan samasta kun muutkin vakuutukset. Muistaako joku mitä niissä terveyskyselyissä oli rajoitteita millä ei sais vakuutusta ennen syntymää? Oliko radi, oma ikä tai oma paino?
 
Otamme.

Esikoisen kanssa myöhästyimme, eli vakuutusta halutessamme meille ei enää myyty vakuutusta vaan piti odottaa lapsen syntymää.
Itse emme ole käytännössä tarvinneet sitä vauva-aikana, mutta lähipiiristä olen nähnyt, miten tarpeellinen se voi olla.
 
Tarjouspyyntö tehty ja vastaanotettu OP:lta :) Jos terveysselvitys menee läpi, eiköhän sieltä sitten oteta.
 
Olisi kiva kuulla kyllä, millaisissa tilanteissa vakuutuksen ottaneet ovat sitä tarvinneet tai kokeneet tärkeäksi.
Meille on tärkeää, että päästään nopeasti lääkärille. Ollaan käytetty Terveystaloa. Kun aika on varattu OP:n Terveysmestarin kautta, menee maksusitoumuksella suoraan vakuutuksesta. Ollaan todella tykätty, vaikka tarvittiin ekan vuoden aikana vain kerran lääkäriä. Kun päiväkoti alkoi, alkoi myös sairastelu. Suosittelen kyllä, vaikka tarvittaessa terveyskeskuksellakin onnistuu varmasti. Aukioloajat vain eivät ole niin joustavat.
 
Missä hinnoissa nää suurinpiirtein liikkuu? Vakuutusyhtiöiden sivuilta ei oikein näe hintoja suoraan, pitäisi tehdä tarjouspyyntö. Enkä voi vielä lähetellä sellaisia, kun rakenneultra on vielä käymättä.

Mietin, että jos on kauhean kallis, niin mahtaakohan kannattaa...
 
Laskin että vauvalle n.65e/kk. Vuodessa siis jotai 780e luokkaa, en nyt muista tarkemmin. Siinä tosin on kaikki herkut hammasturvasta kodinmuutostyökuluihin, suppeampi kyllä rutkasti edullisempi! Laskurilla saman suuntainen hinta, IF:n sivuilla taisi olla laskuri myös.
 
Huh, aika kallista kyllä. Toki, jos paljon tulee sairastelua, sitten kyllä kannattaa. Mutta mistäpä sitä voisi etukäteen tietää. Täytyy pohtia asiaa. Ifiltä näköjään saisi jo otettua ennen rakenneultraakin.
 
Joo sehän se on, kun ikinä ei voi tietää.
 
Meil ainakin yks lääkärikäynti + lääkkeet on ollut reilu 100e/krt. Eli siihen nähden jos siel täytyy käydä kerran kuussa. Ni vakuutus on halvempi . Ja meil on siis sairastettu vaan noita perus flunssa, korvatulehduksia yms. Eli varmasti käynnit hintavampia jos sattuu jotain pahempaa..
 
On tässä pohdittavaa, varsinkin näin ensimmäisen lapsen kohdalla. Kun ei esimerkiksi ole mitään tietoa siitä, miten helpolla täällä lapsen kanssa pääsisi terveyskeskukseen tai kuinka kauan päivystyksessä joutuu jonottamaan. Turkuun on ilmeisesti tulossa oma lasten päivystys, mutta takaako se mitään, vaikea sanoa.

Eräs kaverini suositteli kanssa vakuutusta myös siksi, että hänen työnantajansa vaati lapsen sairastaessa aina lääkärintodistuksen, vaikka itse sai olla poissa omalla ilmoituksella 3 päivää. Eli monen monta kertaa sitten päivystyksessä lapsen kanssa ihan perusflunssien takia vain siksi, että saisi sen lääkärintodistuksen...
 
Joo, meilläkin töissä vaaditaan sairasta lasta kotona hoitaessa todistus. Kun on ollut vatsatautia, terkkari on kirjoittanut etänä. Muutoin aina on pitänyt lääkäriin mennä.
 
Meil on saanut lapsesta todistuksen ku on vaan soittanut neuvolaan.
 
Takaisin
Top