Vaippajuttuja

Meemi, R&R:n on varmaan mulla ollut jo lähemmäs kymmenessä pesussa. Meillä se ei vaan ole kertaakaan ollut koko yötä käytössä kun meidän neiti tekee vähintään yhdet kakat yössä, toisinaan jopa  kolmet. Enkä viitsi pitää toista kakkavaipassa yötä läpeensä. Joten en tiedä pärjättäisiinkö sillä koko yötä. Olen käyttänyt vaippaa siis päiväunilla max. 4h ja osan yötä. Hyvin on niillä unilla imenyt, eikä aina ole ollut edes ulkopinnasta kostea. 
Huomasin tuossa R&R:n nettikaupan sivuja tutkiessani, että tämä minun versioni ei ole maksimi imuilla varustettu. Ostin sen vekaravintistä (niin kuin ilmeisesti sinäkin) muun tilauksen täytteeksi, jotta sain täyden hyödyn postimaksuille. Sekin voisi olla yksi syy siihen, ettei vaippa tunnu riittävän koko yöksi. Eli R&R:n puodista olen tilaamassa seuraavat versiot, jos tilaan. Siellä voi sitten vaikuttaa imujen määrään ja materiaaliin kuin myös kaikkeen muuhunkin. 
Ja hyvä että tykkäät BI:n pöksyistä!
 
tuo oli hyvä pointti Hurtti. Luulenpa, että minäkin tilaan sieltä yhden version R&R tuplaläppää paremmilla imuilla. Harmi sinänsä kun tuo Vekaravintti on mulla käyntietäisyydella niin ei tartte postikuluja maksella... Jotenkin ei meinaa millään ehtiä tutkia näitä juttuja tarpeeksi.
 
No niin. Vekaravintin R&R tuplaläppä siirtyy meillä päiväunivaipaksi kun oli viime yön jäljiltä taas tippuvan märkä ja tilasin R&R nettikaupasta toisen tuplaläpän, johon valitsin vähän enemmän imuja, kuin mitä tuossa edellisessä oli. Eipä sinänsä yhtään haittaa vaikka meni näin mutkan kautta tuo yövaipan osto. Meillä kun on aivan liian vähän kestoja edelleen. Tällä hetkellä käytössä on 2 yövaippaa ja päiväkäytössä 3 bambuharsoa. Lisäksi on 2 PUL-taskua, mutta jostain syystä ne on alkaneet falskata lähes joka kerta. Ennen ei siis falskanneet koskaan. En tiedä mikä mättää kun imut eivät kuitenkaan kauttaaltaan ole märkiä vaan se jotenkin pääsee siitä puntusta lirahtamaan. Onkohan mulla liian leveät imut... sitä lähinnä oon pohtinut. Pitäis varmaan kokeilla toisenlaisia imuja. Sais sitten nuo taskut taas käyttöön. :) Niin ja nyt siis saadaan yksi R&R tuplaläppä päivävaipaksi lisäksi tämän kommelluksen seurauksena. Meillä siis käytetään kertavaippojan siinä vaiheessa kun kestot loppuu. Pesukone käy päivittäin ja onneksi nuo harsot kuivuu nopsaan. Lähinnä pitää lisäimujen kuivumista odotella...
 
Mikä tässä taas mättää, kun en saa lähetettyä viestiä...

Uudestaan: Tuohon falskaamiseen vaikuttaa varmasti lapsen rakenne aikalailla. Minulla esim. on pari Thristies AIO-vaippaa, ihan ekat ostamani kestot. Kun aikoinaan kokeilin niitä Matille, ne tuntuivat aivan surkeilta ja falskasivat joka kerta, joten jätin ne muutaman kokeilukerran jälkeen syrjään. Nyt nuo kuitenkin löysin ja huonoista muistoista huolimatta päätin kokeilla Leeville. Yllätys, yllätys, tällä pojalla ne toimivat falskaamatta.

Sama koskee pul-kuoria. Jokin aivan käsittämätön ero noissa Myllymuksuissa ja R&R-kuorissa on,Matilla toimii falskaamatta ainoastaan R&R, Leevillä myllymuksu tuntuu toimivan ongelmitta. Minun R&R-kuoreni ovat sen verran isompia, että en ole Leeville vielä kokeillut. 

Kaikkein paras ja helpoin tuntuu kuitenkin molemmilla olevan tuo sisävaippa/pulkuori-yhdistelmä. Ja Leevin kohdalla olen ihastunut noihin villapöksyihinkin ja niitä käytetään jo kaikilla pidemmillä unilla niin päivällä kuin yöllä.
 
Minä en ole käyttänyt taskuvaippoja vielä ollenkaan. Muutama onneton kokeilukerta on takana ja niiden jäliltä olen suosiolla jättänyt niiden käytön myöhemmälle. Nyt olen jo pari kertaa niitä taas hipelöinyt ja harkinnut kokeilemista. Katsotaan nyt, koska uskallan...
Minulla on 12 bambuharsoa ahkerassa käytössä. Niillä pärjätään muiden vaippojen kanssa useampi päivä. On siis kokoajan vaippoja sekä odottamassa pesua ja käyttöä sekä kuivumassa. Kertiksiä meilläkin käytetään aina kun siltä tuntuu. En ole ollenkaan tiukkapipoinen näissä vaippa-asioissa.
 
Mä uskon myös, että lapsen rakenteella on aika iso rooli vaipan pitämisessä. Meidän tyttö on hyvin sirorakenteinen, joten helpolla jää löydää punttuun. Alkuun nuo PUL-taskut toimivat tosi hyvin, mutta sitten alkoi falskaus. :/ Yllätys on muuten ollut, että ne ÄP:n AIO vaipat (mulla 2 niitä) toimii melkoisen hyvin. Ei siis helpolla falskaa. Ainoa ongelma, että niissä on aivan liian vähän imua. Eikä sinne läpän taskuun todellakaan mikään lisäimu mahdu. Siihen päälle sitten olen joskus jonkun kapean lisäimun laittanut... Niin nuo AIO:t unohdin aiemmin mainita vaippalistauksessani. :) Mutta siis liian vähän näitä on. Pitäs varmaan ostaa bambuharsoja lisää, mutta saisivat mielummin olla 70x70cm. Mistähän sellaisia löytäisi?

tättärä: onko Matti sirorakenteisempi verrattuna Leeviin? Yritän hahmottaa, että mahtaisko meillä R&R kuori sopia. Mä oon kanssa huomannut, että paras yhdistelmä on sisävaippa/harso + kuori/villikset.

Mä en myöskään ole mitään stressiä ottanut kestojen suhteen. Jos siltä tuntuu niin kertavaippa laitetaan. :)
 
Oliko sulla tättärä valmiina ostetut villahousut? Ruskovillan? vai mitä muita? Mä tilasin lankaa ja kudoin yhdet kuoret itse, mutta en ole uskaltanut vielä käyttää, pelkään että falskaavat. Kuinkahan tiivistä ne tilatut pöksyt on, ettei pissa tule läpi. Nuita itse kutomiani koitin hieman huovuttaa kun pesin, mutta en tiedä ovatko tarpeeksi pitävät. Pitäis kai vain kokeilla. On vaan tehty värjätystä langasta, joka on kuulemma karheampaa kuin luonnonvärinen (jonka hoksasin vasta tilattuani), joten en tiedä, kuinka kutiaa tytöllä. Itse kutian villasta tosi paljon.
 
Meemi: Kyllä tuo Leevi tuntuu olevan edellistä jykevämpää tekoa. Makkarat on melkoiset reisissä. Huomaa siitäkin, että nuo minun yövaipat (M-koon Nupsukat) menivät Matille vielä yksivuotiaana, Leevillä saa jo vetää melkeinpä viimeiseen neppiin.

Pikkune: Nuo käytössä olevat villikset ovat kaikki jonkun itsetekemiä. Iitse olen puutyöihminen, joten en osaa neuloa, mutta olen saanut ja ostanut huutiksesta joiltain taitavammilta. Tosi hyvin ovat toimineet, eli kokeile vain tekemiäsi.  Sen olen huomannut, että ohuemmasta langasta neulotut eivät välttämättäpidä kosteutta yökäytössä, mutta esim päiväunipöksyinä menevät tosi hyvin. Ei nuo itään supertiivistä neulosta ole mitkään, mutta tosi hyvin pitävät. On hyvin käsitelty lanoliinilla.
 
Pikkune: Minäkin kannustan kokeilemaan omatekoisia villiksiä. Meille toimii hyvin anopin tekemät aika "harvat" pöksyt. Ruskovillan ja Babyidean valmiina ostetut ovat tietysti paljon tiiviimpää neulosta mutta ei pitävyydessä ole ollut juurikaan eroa.

Meemi: Minulla on Jutta bambuharsoja 70x70. Tarkistin juuri nettisivuilta koon ja siellä olikin, että harsot ovat lopussa. Keväämmällä on tulossa lisää. Ehkä niitä löytyy vielä muista verkkopuodeista.

Nyt minulla on mietinnässä suurempi sisävaippatilaus. Ollaan ruvettu kyläilemään, kerhoilemaan, liikkumaan ylipäätään enemmän ja olisi reissussa paljon helpompi toimia valmiiden vaippojen kanssa. Harsoja ei oikein tunnu mukavalta kuljettaa mukanaan. Olenkin sitten kriittisesti tarkkailut omistamiani vaippoja ja niiden toimivuutta. Enkä enää tunnu osaavaan päättää mikä olisi paras ratkaisu. Nyt on löytynyt vähän kaikista vaipoista, jotain arveluttavaa. Ei auta muu kuin jatkaa tarkkailua...
 
Mulla on tilauksessa Fuzzi Bunz yhdenkoon taskuvaippa. Menee varmaan jonkun aikaa, että saan kun oli varastosta loppu. Ajattelin, että tuollainen yhdenkoonvaippa olisi hyvä, että ehtiin maksaa itsensä takaisin.

Yövaipatuksen suhteen mä olen vähän ymmälläni. Enää ei tunnu riittävän mikään. Ei kertavaippa, eikä kestovaippa. Sänky on aina litimärkä ja vaippa siis tippuvan märkä. Vaippa pettää aina viimeisen syötön jälkeen. En siinä kohtaa viitsi ruveta uutta vaippaa vaihtamaan, koska muuten tyttö herää kokonaan. Mulla on nyt R&R tuplaläppä maxi imuilla ja tukikankaalla yövaippana. Toisena yökestona käytän tukikankaalla varustettua näpsynallea. Sinne laitan sisään bambuisen taittoimun ja ohuen tiimaimun. Lisäksi mulla on yksi kerros froteeta siinä nopeana imuna. Ja vaipassa itsessään siis 3 imukerrosta. Yhteensä siis 13 imevää kerrosta. Tämän päälle villikset. Ja läpi tulee... Sängyssä meillä on froteepyyhe kaksinkerroin lakanan päällä. Kaikki systeemit pitää vaihtaa päivittäin kun on märkänä. Pahimmillaan on peittokin märkänä. En oikeasti tiedä, mitä tuolle enää laittaa yövaipaksi... Nyt olen jo asennoitunut niin, etten ota stressiä: tiedän jo sängyn olevan märkä aamulla. Toivottavasti tämä ongelma helpottaisi sitten kun yösyötöt vähenee.
Kestoilu tuntuu kyllä luonnistuvan meillä nykyään tosi hyvin. Vaippojakin on melkein riittävästi. Suurin pula meillä on kunnon lisäimuista. Mette kun on tosiaan melkoinen megapissijä. Nyt on tulossa pari bambuista prefoldia. Saan sitten taas vähän lisäimuja. Ja Fuzzi Bunz taskussa on pari omaa imua mukana.

Äiti kävi eilen ja sille esittelin nykyaikaisia kestoja. Se oli aika ihmeissään. :D Aluksi kyseenalaisti kovin, että me kestoillaan... meinas, että niitähän täytyy olla ainakin sata sitten... Enpä muuten enää osaa edes sanoa montako meillä on...
 
Meillä on kahdella kestoilijalla yhteensä varmaan reilu 70 vaippaa käytössä... Joka toinen päivä pyörii täysi kone vaippoja ja toisaalta kuitenkin aina on laatikot täynnä puhtaita ja lisäksi vielä kaapissa kuivuvia. Harsot kyllä sekoittavat pakkaa ja laskuja, kun niitä pursuu joka nurkasta ja pesen niitä samalla, kun vaippoja.
Mistä ihmeestä niitä onkaan meille tullut NOIN paljon? 
p.s Minulle on taas eräs ihana ihminen luvannut sellaisia vaippoja, jotka ovat täällä uusia tuttavuuksia: nauhavaippoja... Kerron sitten aikanaan, millaisia ovat käytössä. 
 
Täytyy tulla hehkuttamaan meidän vaippauutuutta. BumGeniuksen yhdenkoon taskuvaippa 4.0 on ollut meillä nyt käytössä jonkin aikaa. Aivan loistava vaippa. Ei ole kertaakaan falskannut ja kun tosissaan on yhdenkoon vaippa niin käyttöikääkin on reilusti. Istuu tosi hyvin ja säätöjä on paljon. Tykkään! Jos jotain vaippoja ostan lisää niin näitä. Tää kun on niin helppokin kun on PUL tasku.
 
Meillä on vaippaongelma.
Yövaippa falskaa lähes joka yö. Oli sitten kestoa tai kertsiä. Meillä osakestoillaan, kestoja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi täyskestoiluun. Pitäisi haalia niitä lisää, mutta tarkoituksella en nyt ole ostellut kun poika on jossain välikoossa nyt. Pienimpiä olen laitellut pois, mutta osa M-vaipoista on auttamatta liian isoja reisien kohdalta.
Reisiin menee tuo yövaipankin ongelma, aamulla yöppäri on kyljestä märkä, Okei, vaippa on 12 tuntia päällä, mutta minä en kyllä suostu yöllä pissavaippoja vaihtamaan! Yöunet on liian makosat mulle emoticon

Kaikenmaailman imuja olen laitellut PUL-kuoriin, paketti on riittävä koska alin villaimu ei oo litsläts märkä. Mutta tuolle rimpula reidelle ei mene mikään vaippa riittävän tiukalle jaloista! Niissä S-koon vaipoissa ei falskannu (kertsissä on aina tullu ohivuotoja), mutta ne ei enää mahan kohdalta mene, eikä niihin kyllä sais imujakaan tarpeeksi.
Vinkkejä? (ja juu kaivelen kestovaippa.infosta tietoa kun taas sinne jaksan eksyä...)
 
Meillä oli myös yävaippaongelma - nyt jo helpottanut.

Minkälaisia vaippoja siis käytät öisin? Ymmärsinkö oikein, että pelkkiä pötköimuja kuoressa...? Jos, niin kokeile ihmeessä sisävaippaa, jossa on tarpeeksi imua myös kylkiin. Suosittelen vahvasti Ronja & Roope tuplaläppävaippaa. Se kannattaa tilata sieltä omilta sivuila desing by you versiona, jolloin siihen saa enemmän imuja ja tukikankaan, joka antaa juuri kylkiin ja reisiin enemmän imua. Toinen mitä suositan, on PUL-kuoren sijaan vaippavillahousut. Ne kuitenkin imee sitä pissaa myöskin ja ainakaa ei lurita reidestä kun niissä on pienet lahkeet.

Teillä kuulostaa systeemit kovin samanlaisilta kuin meillä. Meillä kanssa osakestoillaan kun ei oo tarpeeksi kestoja. Ja kun tää mamma on överiväsynyt niin myös silloin käytetään kertavaippoja.
 
Täytyy kokeilla tota R&R vaippaa. Päätin että A saa käyttää tämän kuun palkkansa kestovaippoihin! emoticon  Viimekuun 100,40€ meni matkarattaisiin. Kova tavoite oli että säästetään lapsilisät, mutta katinkontit joka sentti kyllä kuluu ihan herran omiin tavaroihin.

Kuorissa on ollut pötköä, tsi pötköä, hampputaitoksia, harsoa -mitä milloinkin! Villiksiä käytettiin vastasyntyneellä paljon. Harso+kuoret/villikset. Nyt mulla ei taida olla sopivia villahousuja kuin ruskovillan ja onnibumin. Jälkimmäiset ei pidä, en tiedä mikä on. Lanoliinittanut oon useamman kerran, mutta ei tahdo silti pitää.Huomenna kaivelenkin mikä tilanne meillä on sisävaipoissa, josko noitten ruskovillojen kanssa toimis. 
 
Niin ja jos sulla on noita hyviä pötköimuja paljon niin yksi hyvä vaippa yövaipaksi on myös NäpsyNalle. Se siis ei ole varsinaisesti yövaippa. Se on sisätasku, eli taskuun voi sitten laittaa esim. noita pötköimuja. Mä tilasin senkin tukikankaalla ja sen ansiosta toimii meillä hyvin yövaippana. Taskuun pistän HempHour Bamboo prefoldin. Niin, tuo on siis yhdenkoon vaippa, eli tosi pitkäikäinen.

Ne R&R vaipat menee myös tosi pitkään, niissä on sillain reilu mitoitus. Alettiin M-kokoa käyttää jo ennen ku Mette oli 6 kg ja hyvin mahtuu vielä varmasti pitkään. Nyt se on jotain reilu 7 kg. R&R tuplaläppiä meillä on siis kaksi. Perusversio ja DBY versio, jossa enemmän imuja ja tukikangas. Huomattavasti paremmin pitää tuo tukikankaallinen vaippa, mutta ihan ok tuo perusversiokin. Passaa varmasti perusversiokin jos ei ole tuollainen megapissijä kuten meidän tytsy. Meillä nuo siis on bambuisia kun ei oo kuivuria.
 
Ihan ensin pakko kysyä meemi kun muuten unohan, mikä ihmeen DBY? On muutenkin pitänyt kysyä sinulta että mitä suosittelet kun nyt pikkumies tuosta kasvaa ja jää nuo nykyiset R&R tuplaläpät ja AIO pieneksi kun olen ajatellut että käytän sitten sekä R&R taskuvaippoja että R&R tuplaläppiä villiksien kanssa (tai pul kuorien). Eli mulla ei noissa nykyisissä ole mitään tukikangasta kun en oikein tajunnut mitä se edes tarkoittaa. Ihan loistavasti olen noilla pärjännyt kyllä. Mutta pärjäänkö sitten jatkossa, sitä en tiedä kun ei ole vanhemman lapsen kestoilusta kokemusta :/

No niin mutta vastaan sitten siihen mitä tättärä kysyi ihan ensimmäisessä viestissä :)
Eli hommasin suuren määrän kuoria S koossa, ja sain niitä vielä lahjaksikin tai siis käytettynä, ja hommasin myös parit sisävaipat S koossa (onneksi kirpparilta) ja sitten ostin Ruskovillan villahousut. Elikä sitten kävikin niin nolosti että mulla oli niitä kuoria ihan liikaa ja ne ei ollut meillä edes suosiossa. Tulikohan sisävaipat olleeksi käytössä jopa kerran? Eli käytännössä sekä S koon kuoret että sisävaipat jäi käyttämättömäksi. Rakastuin saman tien harsoihin ja niiden eri taitos vaihtoehtoihin. Odotusaikana se tuntui kaukaisimmalta idealta. Mutta sitten kun kokeilin tosiaan harsoja ja villahousuja niin voi että. Kyllä alkoi arki pelata. Sitten kävi vielä niin onnellisesti että ristiäislahjaksi saatiin yhdet vielä lisää Ruskovillan villahousuja ja siskolta parit itse tekemät villahousut niin johan muuttui vielä helpommaksi elämä :D Nyttemmin olen ostanut vielä ruskovillan yhden pakkauksen lisäharsoja. Ja käytän nykyään siis harsoja+villahousuja, sisävaippoja+villahousuja (olen saanut isomman lapsen sisävaippoja isot kasat plus ostanut itse yhden tuplaläppävaipan), AIO vaippoja (meillä käytössä vielä äpakkauksen AIO vaipat joita mulla on kolmet plus yhden olen ostanut R&R merkkisen), ja sitten rakas siskoni on tehnyt aikoinaan itselleen ja nyt vielä lisää mulle aivan järjettömän määrän frotee imuja. Lisäksi olen itse ostanut muutamia microinsert imuja, bambu ja hamppu-imuja.
Eli tein odotusaikana ihan virheostoksia niiden kuorien ja S koon sisävaippojen kanssa. . sitä tuli hullaannuttua niihin ihan tietämättä siitä mitä ne edes on! Mutta ne olen nyt myynyt eteenpäin hyvällä hinnalla joten ei harmita :D
Tulevan, toivotaan että vielä saamme joskus toisen lapsen, mukulan kanssa käytän todennäköisesti pelkkiä harsoja ja villahousuja sen ihan vauvaiän ja sitten myöhemmin nuo sisävaipat ja AIO vaipat. Mutta yksiäkään S koon vaippoja en osta! ! ! :D
 
Niin joo ja tuossa joku aika sitten ostin muksujen pari taskuvaippaa mutta ne heitin nyt mäkeen (eli myyn ne eteenpäin) kun en yksinkertaisesti saa niitä pitämään. Olen keittopessyt ne, yrittänyt avata sitä sisäpintaa hieromalla siihen fairya jne olen siis käynyt kestovaippafoorumissa kysymässä apua ja kaiken olen tehnyt mitä on annettu vinkkinä. Eli en enää keksi mitään muuta kuin sen että ne ei vaan istu pojalle. Ne olisi koon puolesta mennyt mun mielestä vielä vaikka kuinka kauan mutta ne vaan aina falskaa OIKEAN puoleisesta reidestä. Ja kumpikin siis. Pelkästään oikean puoleisesta reidestä, se on omituista. Eli varmasti on niin että ei sovi meille.
Mutta niin paha kammo jäi muksujen tuotteista etten enää osta mitään niiden tekemää :/
 
Ang1: eihän mullakaan tietenkään ole kokemusta isomman lapsen vaipattamisesta. Taustatietoa kyllä olen rutkasti hankkinut. Tättärä varmasti on asiantuntevampi tässä aiheessa, mutta kerron omat ajatukseni silti. Tuo R&R tuplaläppä M-koko varmaan menee vielä hyvän aikaa. Olikos se 12 tai 14 kg asti!? Vauvoilla kasvu hidastuu ja menee vielä tosiaan pitkä aika, että jää pieneksi. Mutta kyllä mä varmaan tuosta ostan sitten L-koon seuraavaksi...

Tukikangas kestovaipassa meinaa sitä, että sisäkankaan ja ulkokankaan väliin on ommeltu ylimääräinen kangaskerros, joka on usein esim. bambujoustofroteeta. Tämä tukikangas antaa siis lisäimua koko vaippapinta-alalle kun muut lisäimut yleensä siis ommellaan vain siihen keskelle kaistaleeksi. Tämän vuoksi tukikangas auttaa paremmin just reisi/kylkifalskaamiseen kuin muiden imujen lisääminen. Ja tosiaan varmaan tuossa R&R vaipassa ihan perusversio sopii jos on normipissainen vauva. Mette on megapissijä ja siksi tuo tukikankaallinen ja maxi-imullinen on ihan ehdoton. DBY = Desing By You. Eli siinä saa suunnitella vaipan imut itse. Saa valittua juuri tuon tukikankaan ja lisäimuja haluamallaan tavalla vaippaan valmiiksi. Ei sen kummempaa. :)

Muksujen taskuista: Ne oli meillä tosi hyviä silloin kun Mette oli n. 5 kg. Siis koko M. sen jälkeen ne alkoi lurittaa jostain reidestä just aina. Malli ei passsaa. Käytetään kyllä noita, mutta ei niihin luottaa voi. Tuo BumGeniuksen tasku on 1000 kertaa parempi. Ei ole ikinä falskannut ja sen uskaltaisin laittaa vaikka yöksikin kunnon imuilla. :) 
 
Takaisin
Top