Peikkonen83
Vasta-alkaja
Hei! Minusta tuntuu, että kärsin raskausmasennuksesta. Toista lasta odotan. En toivonut tulevani raskaaksi, koitin vain saada aikaiseksi soittaa ehkäisyneuvolaan aikaa. Se sitten jäi ja jäi.. Nyt on rv 13+3 menossa. La toukokuussa. Tuntuu niin kamalalta. Ensin väsytti ihan jumalattomasti, sittten alkoi kiukkuisuus ja tavaroiden nakkelu kun vähänkin ärsyttää (isäntä ei meinaa mun hermostumista jaksaa ollenkaan, noh en itsekkään haluaisi olla tälläinen). Koko aikana en ole ollut täysin onnellinen tästä raskaudesta. Varsinkin se harmittaa, kun tuttuni saanut kaksi keskenmenoa ja haluaa lapsen. Onneksi hänellä kuitenkin on jo lapsia ennestään, se vähän lohduttaa minua. Aina olen sanonut, että miksi sellaiset ihmiset saavat lapsia jotka ei välttämättä halua ja ne ketkä elävät lapsilleen ja haluavat niitä niin ei sitten millään. Tasan ei käy onnen lahjat.
Jatkampa tästä masennuksesta, poikkesin vähän asiasta. Nyt olo on kuin olisin tyhjä kuori. Haluaisin vain maata sängyssä, nukkua, olla vaan. Ei kiinnosta mikään, en jaksa edes hoitaa kotia. Tällä viikolla on lääkärineuvola, ajattelin jos siellä uskaltaisin avata suuni asiasta. Muu perhe kärsii tästä. Esikoinen on onneksi päivähoidossa. Jouduin töistäkin jäämään jo pois kun verenpaineet niin matalat ja seisoessa alkaa huimaamaan. Piti soittaa päivähoitotoimistoonkin ja pienentää hoitopäivämäärää, en saanut aikaiseksi. Nyt tuo mies sanoikin ettei pienennetä ennenkuin olet paremmassa kunnossa. Hyvä niin. Saan päivät olla vaan, tehdä mitä ite huvittaa jos huvittaa.
Tuntuu taas, että olisipa se aika kun olin ja elin ihan yksin. Ei mitään velvoitteita, kukaan ei ollut minusta riippuvainen, sain mennä, tulla ja tehdä ihan mitä halusin. Olen aina ollut itsenäinen ihminen, perhe-elämä tuntuu vankilalta.
Kyllähän tulevaisuus pelottaakin. Kuinka selviän kahden lapsen kanssa päivisin? Synnytys: en halua synnyttää alakautta. Mua yökkäyttää katsoa telkkaristakin nuita ohjelmia kun niissä synnytetään alakautta. Minusta se ei ole luonnollista (vaikka tiedän sen todellakin olevan luonnollista) Esikoinen syntyi sunnitellulla sektiolla, perätila syynä.
Huoh, onko kohtalotovereita? Ja muutkin, kertokaa miten olette selvinneet raskausmasennuksesta? Loppuiko synnytyksen jälkeen? Jne...
Jatkampa tästä masennuksesta, poikkesin vähän asiasta. Nyt olo on kuin olisin tyhjä kuori. Haluaisin vain maata sängyssä, nukkua, olla vaan. Ei kiinnosta mikään, en jaksa edes hoitaa kotia. Tällä viikolla on lääkärineuvola, ajattelin jos siellä uskaltaisin avata suuni asiasta. Muu perhe kärsii tästä. Esikoinen on onneksi päivähoidossa. Jouduin töistäkin jäämään jo pois kun verenpaineet niin matalat ja seisoessa alkaa huimaamaan. Piti soittaa päivähoitotoimistoonkin ja pienentää hoitopäivämäärää, en saanut aikaiseksi. Nyt tuo mies sanoikin ettei pienennetä ennenkuin olet paremmassa kunnossa. Hyvä niin. Saan päivät olla vaan, tehdä mitä ite huvittaa jos huvittaa.
Tuntuu taas, että olisipa se aika kun olin ja elin ihan yksin. Ei mitään velvoitteita, kukaan ei ollut minusta riippuvainen, sain mennä, tulla ja tehdä ihan mitä halusin. Olen aina ollut itsenäinen ihminen, perhe-elämä tuntuu vankilalta.
Kyllähän tulevaisuus pelottaakin. Kuinka selviän kahden lapsen kanssa päivisin? Synnytys: en halua synnyttää alakautta. Mua yökkäyttää katsoa telkkaristakin nuita ohjelmia kun niissä synnytetään alakautta. Minusta se ei ole luonnollista (vaikka tiedän sen todellakin olevan luonnollista) Esikoinen syntyi sunnitellulla sektiolla, perätila syynä.
Huoh, onko kohtalotovereita? Ja muutkin, kertokaa miten olette selvinneet raskausmasennuksesta? Loppuiko synnytyksen jälkeen? Jne...