Vaiettu raskausmasennus

[Peikkonen83]

Hei! Minusta tuntuu, että kärsin raskausmasennuksesta. Toista lasta odotan. En toivonut tulevani raskaaksi, koitin vain saada aikaiseksi soittaa ehkäisyneuvolaan aikaa. Se sitten jäi ja jäi.. Nyt on rv 13+3 menossa. La toukokuussa. Tuntuu niin kamalalta. Ensin väsytti ihan jumalattomasti, sittten alkoi kiukkuisuus ja tavaroiden nakkelu kun vähänkin ärsyttää (isäntä ei meinaa mun hermostumista jaksaa ollenkaan, noh en itsekkään haluaisi olla tälläinen). Koko aikana en ole ollut täysin onnellinen tästä raskaudesta. Varsinkin se harmittaa, kun tuttuni saanut kaksi keskenmenoa ja haluaa lapsen. Onneksi hänellä kuitenkin on jo lapsia ennestään, se vähän lohduttaa minua. Aina olen sanonut, että miksi sellaiset ihmiset saavat lapsia jotka ei välttämättä halua ja ne ketkä elävät lapsilleen ja haluavat niitä niin ei sitten millään. Tasan ei käy onnen lahjat.

Jatkampa tästä masennuksesta, poikkesin vähän asiasta. Nyt olo on kuin olisin tyhjä kuori. Haluaisin vain maata sängyssä, nukkua, olla vaan. Ei kiinnosta mikään, en jaksa edes hoitaa kotia. Tällä viikolla on lääkärineuvola, ajattelin jos siellä uskaltaisin avata suuni asiasta. Muu perhe kärsii tästä. Esikoinen on onneksi päivähoidossa. Jouduin töistäkin jäämään jo pois kun verenpaineet niin matalat ja seisoessa alkaa huimaamaan. Piti soittaa päivähoitotoimistoonkin ja pienentää hoitopäivämäärää, en saanut aikaiseksi. Nyt tuo mies sanoikin ettei pienennetä ennenkuin olet paremmassa kunnossa. Hyvä niin. Saan päivät olla vaan, tehdä mitä ite huvittaa jos huvittaa.

Tuntuu taas, että olisipa se aika kun olin ja elin ihan yksin. Ei mitään velvoitteita, kukaan ei ollut minusta riippuvainen, sain mennä, tulla ja tehdä ihan mitä halusin. Olen aina ollut itsenäinen ihminen, perhe-elämä tuntuu vankilalta.
Kyllähän tulevaisuus pelottaakin. Kuinka selviän kahden lapsen kanssa päivisin? Synnytys: en halua synnyttää alakautta. Mua yökkäyttää katsoa telkkaristakin nuita ohjelmia kun niissä synnytetään alakautta. Minusta se ei ole luonnollista (vaikka tiedän sen todellakin olevan luonnollista) Esikoinen syntyi sunnitellulla sektiolla, perätila syynä.

Huoh, onko kohtalotovereita? Ja muutkin, kertokaa miten olette selvinneet raskausmasennuksesta? Loppuiko synnytyksen jälkeen? Jne...

 

[Miiruli]

Moi Peikkonen83!

Ihan ensin voima halaus ja paljon hyvää energiaa!

Itse en ole kärsinyt raskausmasennuksesta mutta vaikeat tunteet ja raskaus ovat minullekkin tuttu yhdistelmä. (Meiltä kuoli viime kesänä vauva vähän ennen raskauden puolta väliä :( Nyt olen uudelleen raskaana, ja kyllä tosi onnnellinen tästä uudesta raskaudesta, mutta pelot ja melkeimpä paniikki saavat välillä vahvan otteen.)

Olen sitä mieltä että mitä vaikeampia asioita, sen tärkeämpi niistä on puhua ja työstää muutenkin (itselleni kirjoittaminen on ollut hyvä keino). Sain tekstistäsi sellaisen kuvan että miehesi ymmärtää ja on tukena. Puhu hänelle, älä jää tunteidesi kanssa yksin. Itse kävin myös viime kesänä neuvola psykologin juttusilla. Nuo tapaamiset olivat todella hyödyllisiä! (Nyt uuden raskauden alettua kävin myös neuvolapsykologin luona kerran... ihana kesän sijainen oli poissa ja tästä käynnistä ei kyllä ollut apua... Mutta kannattaa yrittää)...

Hae apua äläkä jää yksin! Myös ystävät voivat olla korvaamaton apu kun vaikeat asiat uskaltaa jakaa heidän kanssaan.

Paljon voimia ja jaksamista sinulle. Asioilla on taipumus järjestyä parhain päin. Kyllä elämä kantaa!

 

[satuvee]

moikka,

mä luulen että mullakin on raskausmasennus.

mä kans odotan toista, mutta ihan suunnitellusti tulin raskaaks, eli haluan kyllä vauvan. missään ei oo mitään vikaa, mutta mä en vaan jaksa mitään. itken monta kertaa päivässä, en saa unta ja toisaalta aamulla en jaksa herätä, ja en jaksa tehdä mitään. en haluis edes nousta sängystä. onneks miehellä on osa-aikatyö ja nyt on kuukauden loma opiskelusta. mutta en meinaa selvitä edes miehen työvuorojen ajan napsun kanssa, se on ihan hirveen ahdistavaa ja rankkaa. en tajuu miten mä tuun kahden kanssa selviämään kun en näköjään selviä edes puolestatoista. ärsyttää että mun pitää olla näin masentunu, kun ei oo mitään syytä ja ilman tätä pystyisin ihan hyvin kaikkeen.

haluisin vaan olla yksin.

en tiiä miten tästä selvitään, nyt on vasta 2 kuukautta takana, 7 edessä ja en millään halua syödä masennuslääkkeitä, se tuntuu niin karulta lahjalta jos vaikuttaakin kehitykseen jotenkin, sitä kun ei ikinä tiedä. ja viinaakaan ei voi juoda, muutama siideri on aiemmin toiminu hyvin jos on tosi ahdistunu olo. oon myös syöny melatoniinia uniongelmiin, ja oli ennen raskautta oli jo tosi hyvä unirytmi, mutta nyt nekin piti lopettaa kun niitä ei oo tutkittu raskauden kannalta. eli kaikki mun apukeinot on kielletty, enkä tiiä mitä tehdä.

 

[Kaika]

Moikka,

mulla oli edellisessä raskaudessa (3. raskaus) lääkärillä todettu masennus.
En lähde erittelemään sen kummemmin, mutta voin sanoa, että oli mennä avioliitto ja itsetuhoiset ajatukset olivat jossain kohtaa joka päiväisiä.
En tiedä, kumpi tuli ekaksi, muna vai kana, mutta mulla puhkesi kunnolla masennus, kun olin ilman yhtäjaksoista unta yli 3 kk.
Mä vetäydyin kokonaan itseeni, en pitänyt yhteyttä kavereihin ja jotenkin taistelin joka päivän pakolla läpi. Siinä kohtaa, kun pääsin akupunktioon ja sain nukutuksi pidempiä pätkiä putkeen, alkoi hieman helpottamaan. Jos akupunktio ja homeopaattiset lääkkeet eivät olisi auttaneet, olisin kyllä ottanut vahvempaakin, sen verran alhaalla kävin.
Joogasta sain myös apua.
Pikkuhiljaa imetyksen lopetuksen aikoihin alkoi tuntumaan taas normaalilta.
Mutta sitten tulinkin yllätykseksi taas raskaaksi ja tässä raskaudessa on koko perhe ollut mukana katsomassa, että saan tarpeeksi unta ja se on auttanut pahimpiin fiilareihin. Selvästikkin minulla on taipumusta raskausmasennukseen. Olen onnellinen, että tämä on viimeinen raskauteni :D
summasummaarum: Minulla helpotti synnytyksen jälkeen ja apua kannattaa hakea vaikka sitten lääkkeistä. Elämä voi olla siedettävää myös raskausaikana! Tsemppiä!!