Vaatteet ja muoti odotusaikana

Bebes myy rokotevastaista kirjallisuutta eikä ollut millänsäkään paljosta kritiikistä asiasta. Itse en ainakaan halua tukea liikettä, joka ei kanna vastuutaan tällaisesta asiasta, vaan osallistuu lasten (ja aikuisten) terveyden vaarantamiseen, ja tulevat mummot olivat samaa mieltä, että eivät aio tukea tuollaista toimintaa siellä asioimalla. Harmi sinänsä, kun siellä olisi ollut paljon muuta ihanaa, mutta pitävät mieluummin maallikon kirjoittamat rokotevastaiset kirjat hyllyssä kuin paljon muutamia rokotekriitikkoja laajemman ihmisryhmän asiakkainaan.
 
Lindexillä näkyi äitiysvaatepuolella (jotkut liikkeet myy) myös pitkiä urheilutrikoita mammamallia.
 
Kiitos tiedosta Arielle! Palautetta lähtee Bebesin suuntaan ja ostokset sieltä loppuvat. Vastuutobta toimintaa.
 
hyvä huomio arielle! empä ole niin tarkasti valikoimasn perehtynyt. harmi, jos ovat halunneet brändäytyä rokotevastaisiksi, sillä kaupan valikoima on muuten hyvä. ainakin siis vaatteiden osalta. Harmillisen vähän kun tuntuu noita äitiysvaatteita olevan kaupoissa (itse en tykkää nettishoppailusta). minua myös ärsyttävät liikkeet, joissa jo vauvaiästä lähtien korostetaan sukupuolirooleja. eikä ns. neutraalia ole tarjolla. Tällä en tarkoita siis niinkään värejä tai kuoseja vaan enemmänkin tuotesijoittelua sekä niitä pikkutyttö/poika teksteillä olevia.
 
Ai hemmetti ja mun kun piti just käydä Bebesissä ostamassa tukivyö! Mutta en mä tuommoista liikettä voi tukea. Jos tilaan netistä sitten kumminkin.
 
Mulla on bebesille lahjakortti, jonka sain ystäviltä synttärilahjaksi. Sen toki käytän (ja sehän on maksettukin jo), mutta annan samalla palautetta tosta rokoteasiasta.

Mie oon ostanut uutena henkkamaukalta yhdet äitiysjegginsit, -legginsit ja -sukkahousut. Loput oon ostanut käytettynä. Aika paljon oon joutunut ostamaan, koska lihoin jo ennen raskautta monta kiloa ja vanhat vaatteet olivat jääneet pieneksi. Kesäksi olen suunnitellut tekeväni a-linjaisen mekon jostain kivasta värikkäästä kankaasta, vaikkapa jostain vanhoista marimekon verhoista. Ystävällä on nimittäin häät 14.7. (ja miulla la 4.8.), joten ihan pieneen mekkoon tuskin mahdun, jos paikalle pääsen lainkaan. Yleensä miulle ei a-malli sovi kun se peittää vyötärön ja oon suht rintava. Mut viimeisillään raskaana se vihdoin toiminee :D
 
Oih, kuulostaa ihanalta se itse tekemä mekko! Olis ihanaa itekin osata. :) Äh, olipa ärsyttävä uutinen toi bebes juttu. Mut se voi olla et joudun kuitenkin sieltä käydä mekon ostamassa jos muualta ei löydy. Se nettitilailu mekkoasioissa on aika rasittavaa!
 
Aargh piti taas hankkia pari kokoa isommat liivit :nailbiting: Ei voi käyttää kaarituellisia enää ollenkaan, painaa rintalastaan joten urheiluliiveillä mennään. Kuinkahan monet pitää vielä hankkia kun maito alkaa nousta :nailbiting:
 
Meikällä samat rintsikat (ja arkena käytän paljon urheilutoppeja), mutta ostin jatkopalat taakse hakasiin. Jos rinnat vielä kovasti suurenee niin pitää miettiä et ostaisi uusia. En vaan kehtaisi ostaa kovin monia... Onneksi urheiluliiveillä pärjää pitkälle :)
 
ostin juuri kolmet uudet liivit ja samalla koolla mennään kuin aiemmin. itse en meinaa löytää mistään sopivia urheiluliivejä, kun joko rinnat ei mahdu, eivät tue yhtään tai kiinnitys on takana liian ylhäällä. minulla on leikattu kyynerpää n. vuosi sitten, niin kädet ei taivu kunnolla taakse. toivon, että seuraava hankinta olisi sitten imetysliivit :).
 
Mun oli myös pakko hankkia parit kuppikokoa isommat liivit. Kärvistelin noilla liian pienillä pitkään kun en uskonut, että noin vaan voi kasvaa vaikka kymmenen vuotta ollu sama aiempi koko. Piti ostoskeskuksen vessassa vaihtaa saman tien kun ei enää kestänyt olla pienissä ja oli vielä shoppailua jäljellä.  :grin Urheiluliivit meni myös vaihtoon.
 
Miten te olette ratkaisseet ton lenkki vaatetuksen? Vielä ei tarkene juoksupaidassa se on ainut mikä tosi venyvää matskua. Eli mitkään takit ei enää mene kiinni ja ois kiva olla juoksutakki tms mikä mahtuisi kiinni..
 
Mulla on vissiin miesten pientä eli itselle väljää kokoa oleva juoksutakki, jonka löysin pari vuotta sitten UFFista muutamalla eurolla. En oo nyt ite lenkkeillyt, mutta jonkun vastaavan varmaan hakisin UFFista tai väljän hupparin jostain. :) Tai on mulla myös uudehko pidempi ja väljä ulkoilutakki, joka varmaan toimisi välttävästi ton pituuden vuoksi. En sit tiedä, löytäiskö sellaisia nyt alennuksesta.
 
Miten te olette ratkaisseet ton lenkki vaatetuksen? Vielä ei tarkene juoksupaidassa se on ainut mikä tosi venyvää matskua. Eli mitkään takit ei enää mene kiinni ja ois kiva olla juoksutakki tms mikä mahtuisi kiinni..

mieleeni tuli kanssa kirppis tai puolison vaatekaappi :D.
 
Mulla alkaa kanssa ulkoiluvaatteet vähenemään. Ostin joku aika sitten XXL:stä isomman koon collegehousut, jotka vetässyt jalkaan. Takit alkaa olemaan aika makkarankuorta päällä, joten jotain on kanssa pian kehitettävä, kun ei tuolla välttämättä ihan fleecellä tai hupparilla vielä tule toimeen.
 
Meillä on niin iso kokoero miehen kanssa että hänen vaatteet ois mulle ihan telttoja :hilarious: Oon vahingossa tilannut reilumman tuulitakin jossa vielä hyvin mahalle tilaa toistaiseksi :happy: Ja oli pakko ostaa pitempi takki alennusmyynnistä työmatkalle ettei vallan palellu:happy: Haltin tuulihousut kuminauhalla menee vielä hyvin eikä purista :p vetskarihousuista oon luopunut jo ajat sitten :hilarious:
 
Taidan käydä äitini vaatekaapilla hakemassa tuulitakin itselleni lenkkeilyä varten. Vedenpitävä kuoritakki löytyy semi reilunkokoisena mutta se on aika hikinen noin normipäivänä.

Huomenna Ylläkselle niin oma hiihtotakki on aika makkarankuori kans. Koitan sillä pärjätä kuitenkin kun tuntuu turhalta hankkia ihan vartavasti uutta viikon hiihtoa varten.

Eilen saapui hm paketti jossa mamma yöpaita joka on ihanan väljä! Samalla sain itselleni pari kevyttä villapaitaa jotka ovat oman tyyliset. Kaikki omat paidat ovat jääneet liian lyhyiksi. Onneksi kerrostoni on toooosi joustava niin se menee vielä niin pitkään kuin tarvetta :)
 
Ostin muutaman mekon Briteistä liikkeestä nimeltä Jojo Maman Bebe. Tosi käteviä sekä odotukseen että tulevaan imetykseen. Halusin löytää hyvin istuvia vaatteita, että on asiallista päälle puettavaa kesän juhliin ja syksyllä sitten ihmisten ilmoille. Erilaiset telttamallit eivät innosta! :D Huomasin, että samaa merkkiä saa mm. Zalandolta, mutta on noin 20 euroa lisää hintaa per mekko.

Uudet liivit jouduin myös hankkimaan, kun rinnat on nyt yhtäkkiä kasvaneet. (Olisi saanut jäädä kasvamatta, kun on jo kokoa liikaa muutenkin...) Liiviliikkeestä onneksi löytyi vielä minunkin kokoani, ja kesällä tulee kuulemma enemmän kivoja värejä jne. Nyt oli vain valkoiset, mutta ne onkin tosi mukavat päällä, mikä on tietysti pääasia.
 
Kesäksi olen hankkinut myös pari hyvin löysää liehuketta, joissa on sitten mahdollisimman mukava olla helteelläkin. Toivottavasti! :D
 
Takaisin
Top