Väsyttää, itkettää ja raivoa?! Kertokaas tarinoita =)

[-Eevi-]

Voi hormoonit! Löytyykö muita kenelle hormoonit tekevät tepposia? Räjähtämistarinoita tai hauskassa kohtaan tullut itku? Ahdistaako odottajan arki muuten ja millä viikoilla alkanut?
Täälä väsyttää, itkettää ja naurattaa vuoronperään.. Myöskin yksinäisyyden tunne tuppaa tulemaan turhan usein eteen. Miksi mies saa mennä ja tulla ilman lapsia ja minä täälä sairaslomalla kökin lasten kanssa 24/7 kotona. Ok, liikutaanhan me lasten kanssa kaupassa jne, mutta aina mulla on ne lapset siinä mukana.. Ne hormoonit..
Viikko sitten oli lapsen 2v synttärit ja koko viikon olin siivoillut, leiponut ja järjestellyt. Juhlapäivänä tarjosin kakkukahvit 28 vieraalle ja kaikki tein yksin.. Voi sitä itkun määrää illalla kun stressi purkaantui väsymyksen keskellä ja samalla supisteli..
..riemulla odotan 3 viikon päässä häämöttäviä 4v synttäreitä, taidan tehdä mahdollisimman paljon etukäteen ja delegoida hommia =) Moni varmaan ajattelee et mitä nyt yhdistä synttäreistä, mutta tollainen määrä ihmisiä kun tulee kotiin kahvitettavaksi (kaikki oli vielä läheisiä, ettei ollut mitään "turhia" vieraita) niin siinä meinaa ahtaudessa ja kahvia keittäessä stressi iskeä.. Vielä kun sukuun kuuluu näitä, hei missäs se on, tuoppa mulle maitoa jne jne, teki mieli huutaa "hae sitä v**un maitoa ite jääkaapista, mulla on nyt tässä yksi homma kesken." =D Tuntuu että sukuun kun kuuluu näitä "kyllä naiset ovat nää hommat aina tehneet" ihmisiä niin ne saa mut raivon partaalle kun ne tulee omaan kotiin patistamaan eikä tajua että mulla on kaksi pientä lasta ja kolmas mahassa.. =D ..Joskus pelkään että milloin tulee tilanne ja räjähdän oikeasti =D Varsinkin kun tämä kyseinen henkilö on vähän liiankin läheinen suvun henkilö, niin siitä ei oikein pysty pysymään kaukanakaan..

 

[nuorimamma]

Mulla pääkoppa sekoaa pian. Muistamattomuus + kaikki mulle heti asenne + kova temperamentti + vauva masussa = ihmettelen tosiaan miten isäntä mua vielä jaksaa.

Mä saatan suuttua niinkin pienestä asiasta kun aamulla liikkeelle lähdöstä, varsinkin jos mä oon ajoissa ja muilla kestää. Tossa viime viikolla aloin räyhäämään isännälle siitä et se on sotkenut alakerran varaston kun en löytänyt sieltä samalla sekunnilla tarvittavaa juttua (asiaa kun paremmin mietin niin olin itse sielä varastossa touhuillut)

No ei noi tunteen purkaukset ole aina pahoja. Kaverini ilmoitti et se rikkoi vahingossa mun auton ikkunan (autoni on rakkauteni). Kävin katsomassa vaan autoa ja totesin et noin käy joskus. Ilman sen isompaa reagointia.


Mamma+kirppu

 

[-Eevi-]

=D Mä muistan mieheni puhuneen viime raskauden jälkeen, että mä olin aivan kauhea, kironnu kavereilleen että jos en olis raskauden takia sellainen niin ei enään yhdessä oltaisi..
Eli miehiltä onneksi tota ymmärrystä tuntuu lötyvän
Toi sotkeminen on kyllä niiin ärsyttävää ;D ..jopa leivänmurut mitkä on jätetty illalla pöydälle ja odottaa mua aamulla kun herään saa välillä raivon partaalle!
Ihanaa odotusta! =)

 

[Miisa78]

Mulla kun ei fyysisiä oireita ole ollut, niin mielialat ovatkin sitten melkoista vuoristorataa: Mä sitten taas pahotan mieleni tooodella helposti, itken hyyyvin herkästi (eikä siitä tule loppua kovin helposti), herkistyn myös ihan älyttömistä asioista, varsinkin eläimiin liittyvät asiat (olen hirmuisen eläin-rakas ja meillä on eläimiä) (myös muurahaisten elämä liikuttaa tänä päivänä ) Mulla ihan selvästi havaittavissa ihan päivittäiset vaihtelut eli jos eilen olin onneni kukkuloilla, tänään vaellan synkissä ajatuksissa, kuten mihin olen ryhtynyt, mistään ei tule mitään etc.. Kyllä on niiiin helppoa tämä odottavan aika..Mieheltä olis kiva saada näihin huonoihin päiviin vähän enemmän ymmärrystä ja hellimistä, muttei sillä oo sellaista "tunneälyä"..

 

[Aaria]

Mä en oo kauheesti vuoristorataillu, mutta jonkun kerran oon alkanu ulvoa suunnilleen sitä että en oo riittävän aktiivinen äiti lapselle enkä ees osaa ohjata sitä minkään kunnollisen urheiluharrastuksen kuten yleisurheilun pariin.. eehheh. Mies luulee että se on pahoittanu mun mielen enkä vaan saa kerrottua, kun ne jutut on niin typeriä. Sit nolottaa kun se on vaikeena et mitähän se ny on tehny ja mä vaan et ei kun tää johtuu siitä kymmenottelusta..

 

[silkki]

Mää vetäsin tossa just raivarit miehelle, kun se ei voi päättää kummeja (koska haluaa varmistua kumpi tulee), ja het perään parkusin sitä etten saa parkua loppumaan jne...

 

[anisa]

Täällä oli aika hauskoja juttuja aiheesta: http://www.terve.fi/raskaus-ja-odot...ana-olevilla-lue-hauskimmat-kilahtelujen-syyt

Surkuhupaisan tutulta kuulosti erityisesti: ”Rupesin itkemään lukiessani lehdestä artikkelia Helsingin rautatieaseman arkkitehtuurista”
Itkuherkkyyttä siis löytyy ja syyt täysin vailla logiikkaa. Koitin miettiä tuossa yhtenä päivänä mahdollista musiikkia nimiäisiin, mutta eihän siitä mitään tullut, kun koko ajan piti niistää - kaikki biisit oli niiiiiin koskettavia :D

Nii ja sitten se nälkä... Sitä ei saa päästää yllättämään tai muuten on lähimmäiset vaarassa
Välillä huomaan itse olevani nälkäinen vasta, kun hetken jostain täysin turhasta kitistyäni mies ilmoittaa, että sun pitäs vissiin syödä .

 

[Miisa78]

Eilen sitten maailma loppui, koska mies oli ostanut viisi suklaapatukkaa; kaikki TUMMAA SUKLAATA (EN TYKKÄÄ!!!! ) - (= äijä ajattelee VAIN ITSEÄÄN !!!) Siitä se itku sitten lähti eikä ottanut loppuakseen, koska tv sattui olemaan päällä ja sieltä tuli Dr. Phil. Ei muuta lisättävää. (...myöhemmin illall tilanne alkoi jo hieman huvittamaan itseäni..)

 

[-Eevi-]

=D mitä meille fiksuille naisille käy kun tulemme raskaaksi?

 

[Nyytikki]

Mulla on ollut aika vähäisiä noi hölmöistä asioista kilahtelut, mutta nyt on alkanut ilmeisesti muuttuneen vartalon myötä tulemaan epätoivon hetkiä...eilen nukkumaan mennessä alkoi vaan yht'äkkiä itkettämään se, että olen niin ruma ja lihava... Mies oli ollut yhden sinkkukaverinsa kanssa edellisenä iltana ulkona ja jostain kumman syystä mulle iski kamala olo siitä, että josko se ei enää tykkää musta ja haluaa sekin viettää sinkkuelämää kaikkien näiden yhteisten yhdeksän vuoden jälkeen. Yritin siinä sitten pimeässä niiskutella niin, ettei mies huomaisi...toisaalta mietin, että pitäiskö sille kertoa tuntemuksista, mut sitten päätin vaan lukea hiukan kirjaa josko tulis muuta ajateltavaa. Mä kun olen hiukan mun miestä vanhempi, niin nyt sitten iski sellainen epätoivo, että josko se kyllästyykin mun läskivartaloon (lähtökohtaisesti aika utopistinen ajatus koska se mun BMI on ollut mulla aina normaali ja miehellä kuitenkin sen verran järkeä päässä, että ymmärtää kaikkien niiden viiden kesän aikana kertyneen kilon johtuvan raskaudesta)...että näinkin fiksua. Sitten vielä näin eilen mieheni siskoa, joka on nyt laihtunut aika paljon kahden lapsen teon jälkeen. Itselle tuli sellainen ryhävalas-finninaama-hapsutukka-olo siinä "kauniin ja lähes täydellisen kotiäidin" vieresä.
Toiset vaan ihastelee mun mahaa ja muo vaan ahdistaa. Taidan varata kampaajan ensiviikoksi, josko se piristäisi mieltä (hiustenvärjäys on nyt pakollinen, koska mulla on luonnostaan maantienvärinen tukka ja kevään blondauksen jäljiltä on jo aika kamala tyvikasvu, joten paluu hiukan tummampaan on aiheellista...)

 

[-Eevi-]

Tuo pelko että mies haluaa vähä uusia tuulia taitaa olla suht yleistä raskaana olevien naisten päässä :) Tai monessa paikkaa olen törmännyt näihin keskusteluihin. Todellisuudessa ne miehet vain taitaa olla ylpeitä mamman masusta kavereilleen ja muille Ite olen myös aina "pelännyt" sitä samaa, vaikkei tässä raskaudessa olekkaan tullut tähän mennessä kuin 2kg.. Ehkä ajatusta paisuttaa vielä se että itse koen ainakin olevani joku ilmainen taloudenhoitaja ja lapsenlikka joka ei pääse tuulettumaan, mutta mies pääsee tuosta noin ilman että tarvii huolehtia lapsenvahdeista jne, epäreilua. Kyllä sitä itellekin eilen tuli mieleen samat ajatukset :D ..sitten otin järjen käteen :D
Tuo kampaajalla käynti piristää kummasti, itse värjäsin viimeviikolla ja kävin kampaajalla saksittavana ihan reippaammalla kädellä! :)

 

[Miisa78]

Voi Nyytikki, niin tuttua ! Mä tunnen itseni myös lähinnä ryhävalaaksi ja asiaa ei auta että läheisyys on huvennut olemattomiin ja että tunnen muuttuneeni naisena näkymättömäksi ja että mies vaan suunnittelee innoissaan turnausmatkaa = ryyppyreissu.. Kestäkäämme ..

 

[Miisa78]

-Eevi- : just näitä ajatuksia (tällä hetkellä "lihavasta" taloudenhoitajasta jne, kun toinen saa tulla ja mennä miten huvittaa...Mä piristin itseäni tilaamalla itselleni kolme uutta vaatetta, nimenomaa sitä tulevaa aikaa silmällä pitäen, kun en enää kanna tätä jättimahaa :) (siitä puheen ollen, tänään kiloja kertynyt 7 kiloa!! Ja enää 900 grammaa matkaa siihen, että painan ensimmäistä kertaa elämässäni 70 kiloa

 

[Nyytikki]

No sehän siinä hulluinta onkin, että läheisyyttä ja seksiäkin riittää eli ei raskaus ole saanut välejä mitenkään viileiksi...joten oma pää tekee temppuja. Eilen onneksi vietettiin illalla yhdessä aikaa, laitin hyvää ruokaa, saunottiin, lenkitettiin yhdessä koirat ja...heiluteltiin vähän vällyjäkin. Itselle tuli ainakin parempi olo. Toki yksi syy harmitukselle on se, etten ole vieläkään tavoittanut fyysisesti sitä energistä keskiraskautta, vaikka kovasti suunnittelen aina tekeväni päivän aikana vaikka mitä...varsinkin työpäivien jälkeen oli miltei mahdoton saada mitään konkreettista aikaan. Nyt onneksi taas lomalla, joten ehkä tämä tästä energisemmäksi muutuu.
Toi painokin on kyllä aika hassu asia...vaikka sitä kuinka tietää ennakkoon, että painoa tulee lisää ainakin sellaset 10kg, niin eikös mullakin ollut kamala kynnys, kun vaaka ekaa kertaa näytti yli 60kg (ja silloin oli painoa tullut vasta muutama kilo lisää...) ja nyt sitten on seuraavana se 65kg:n ylitys edessä...taidan piilottaa tuon vaa'an ja käydä vain kerran kuussa neuvolan vaa'alla järkyttymässä

 

[-Eevi-]

Jep, vaaka piiloon! :D Minä en edes omista, menee "farkkumitalla" eli jos alkaa tulemaan ylimääräistä painoa niin se tuntuu ekana reisissä =)

 

[Mirkkuli]

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni sinut kroppani kanssa :)

Aluksi 3kk oli niin sairaan ällöttävä olo, että en juurikaan voinut edes puhua. Silloin mieheni sanoikin, että kylläpä olet ollut niin rauhallinen, kun normaalistikin tuot herkästi mielipiteesi esiin.. No mutta enään ei ole paha olo...

Mutta sitten kaikkea muuta tässä onkin... Joka viikko tulee melkein kellolleen samaan aikaan romahdus, mikä kestää sitten pari päivää.. Itkua tulee niin että muille jakais ja kaikki tuntuu hetkellisesti niin kurjalle... Toosi outoa.. Nyt osaa jo tiedostaa tuon alkavan hetken, mutta aluksi olikin sitten aika paljon mietittävää..

Kerran avauduin ihan julkisesti bussi pysäkillä yhdelle mummolle.. Voi mummo parkaa kun tuli silloin mua syyttelemään, että en osaa bussia pysäyttää... Nyt kyllä tapahtuma naurattaa, mutta ei silloin...

Niin ja tietysti oma ukko-kulta on varmasti saanut osansa näistä hormoonikohtauksista...

Aluksi en tajunnut ottaa edes selvää näistä hormooni kimpauksista, mutta sitten helpotukseksi sain todeta, että tämä onkin aivan normaalia.. Toisilla oireet kovempi kuin toisilla :) täytyy vaan muistaa suhtautua näihin kaikkeen huumorilla, ainakin jossain vaiheessa..

Sitten koen ihan todella huonoa omaatuntoa, jos olemme kotona riidelleet. Mietin aina että onko vauvalla kaikki ok..
Onko muilla mahdollisesti samanmoisia ajatuksia?

 

[Miisa78]

Kiitos Mirkkuli, helpotit omaa oloani, kuin luin, että jollain muullakin samanlaista. Mulla on noita "kohtauksia" - tuntuu, että olen välillä monta päivääkin alavireinen - ja samalla pelkään aiheuttavani vaavalle jotain vahinkoa huonolla mielialallani. Ei kiva kierre..hmh..

 

[Mariya_]

Heippa!

Täällä ihan sama homma :S suutun sellaisista asioista, joista en normaalisti suuttuisi. Tavaraa lentelee ja mies saa kyllä kuulla kunniansa, vaikka ei olisi tehnytkään mitään. Harmittaa tällainen oikkuilu, kun se vaikuttaa varmasti
vauvaan ja mieheenkin. Tuskin miehet voivat ymmärtää miten paljon hormonit voikaan vaikuttaa mielialaan.

Myös itkuisuutta ja pientä taipumusta alakuloisuuteen, jopa ehkä masenteluun on ollut. Ei ole yhtään minun tapaista.
Olen normaalisti todella elämänmyönteinen, iloinen ja aktiivinen :) ja itken ehkä kerran vuodessa.

Muutenkin olo on välillä todella tukala kasvavan masun kanssa. Odotankin innolla, että joskus palaa taas ennalleen, sekä henkisesti että fyysisesti :D tsemppiä kaikille!

 

[Miisa78]

Mä olen viimeks itkenyt lapsena näin paljon ja "lohduttomasti, isoja kyyneleitä, kuin tässä muutaman kuukauden aikana. Että ei ole helppoa. Vaikka tosiaan fyysisesti olen ja olen ollut koko raskauden loistavassa kunnossa, maksan kyllä saman hinnan henkisellä puolella Vielä kun mies ei ole sen luonteinen, että olisi "olkapäänä" , lähinnä varmaan säikkyy eikä tiedä mitä sanoa tai toimia. Kuvittelin pärjääväni paremmin tämän henksisen myllerryksen kanssa ihan itseksenikin, mutta...Vetäydyn enemmän kuoreeni. Muuten myös minä ole pääasiassa positiivinen ja iloinen ihminen normisti. Fyysinen iso olemus ei auta myöskään minun olotilaani, kun tuntee ettei ole fyysisestikään oma itsensä. Myös minä odotan palautumista omaksi itsekseni. Onneksi tästä kaikesta saa sanoinkuvaamattoman palkinnon lopulta :)

Tsemppiä toivotan myös minä kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville, kestäkäämme

 

[Nyytikki]

Mä en taas puolestani itke "julkisesti" vaan tänäänkin mihen lähdettyä pois kotoa (yön yli-reissulle) aloin vaatteita viikatessa pillittää ihan toden teolla, sitä jatkui sitten koirien lenkityksellä ja...ja... Yksi ilta taas itkin miehen jo nukahdettua...en muista edes mitä. Mietin, et pitäiskö tosta kertoa miehelle, kun kyllähän se varmaan sit osais lohduttaa, mut kun en tiedä aina ihan tarkkaa syytäkään itkulle tai sit olen vaan sitä mieltä, että olen "tuhonnut" lapsen jo ennen sen syntymää tms.
Räjähdyksiä on todella harvoin, oikeestaan ei ollenkaan, mutta olen ehkä hiukan teräväkielisempi miehelle kuin ennen...ja sikolle kyllä näytän jos on paha olo...tyyliin "en nyt jaksa jutella puhelimessa, kun on muutakin tekemistä/olen väsynyt" tms.