Uusien toivojat ja odottajat <3

Äippä :sad001 itkehän itkusi kyllä se sen vaatii. Paljon halauksia.

Ajattelisin että viimeisin vuotosi oli se keskenmenovuoto? Noin alussahan ei ymmärtääkseni välttämättä edes tiedä olleensa raskaana kun vuoto tulee melkolailla menkkojen aikaan?

Itselläni oli km rv10. Eli kahdet menkat oli jo jäänyt välistä. Sitten tuli ensin vähän punertavaa pyyhittäessä. Päivä toisensa perään se punertavan määrä/esiintyvyys lisäänty kunnes n viikko ensi merkeistä alko tulla verta ihan siteeseen asti ja sitte tuliki jo kivut ja lopulta sikiöpussikin.
 
Metsäläinen, nyt ois noin 7+3. Viime raskaus päättyi 7+4, ja km todettiin siitä viikon päästä. Joten varovaisin mielin tässä ollaan. Oireet on kyllä sen verran voimakkaat tällä kertaa, että luulisin kaiken olevan hyvin.
Muoks. Ja kiitos kaikille onnitteluista ❤️
 
Noh se kunnon vuoto+krampit alko sit viime yönä, tän päivää tullu paljon hyytymiä ja pirusti verta, näin iltaa kohden kyl alkanut taas rauhoittumaan... Jospa alkais olemaan tässä? Tai niin ainakin toivon niin pääsis uuteen kiertoon, mies kaupassa käydessään oli ostanut greippi mehua kun se oli jostain kuullu et siinä on joku taika?

Timbelle tsempit tähän raskauteen ja masukille paljon vauva liimaa että pysyy matkassa mukana vielä piiiiitkäään:wink
 
Greippimehu paksuntaa kohdun limakalvoa, jotta siihen olisi helpompi tarttua. Aika sulonen mies sulla :)
 
Tietääkö joku, miten mahdollisesti toi ovis tulis tän km jälkeen? Onko se eka vuoto päivä sit eka kiertopäivä? Olis niin kova into päästä jo takasin yrityksen ääreen... Vuotaa kyl edelleen:/ vähemmän kun menkoissa mut silti...
 
Kai sen voi laskea, että eka vuotopäivä on eka kiertopäivä, vaikka ei ihan just niin meniskään. Ovistestithän ei kamalasti maksa :)
 
Juu eihän ne maksa joo:) oon vaan pihi:p eihän sillä tärpillä mikään kiire oo... Mut kamala vauva kuume tän jälkeen, sisko kävi poikansa (1kk) kans äsken kylässä ja voih kun hän on ihana, kuumetta 50 asetta:wink
 
No joo, kyllähän jokainen sentti on aina säästöä :D Jos on kierto hukassa, niin siihenhän nuo ois vaan hyviä :)
 
Ajattelin ton ukkelin kellistä joka ilta/aamu, joten on se nyt piru kumma jos ei osu ovikseen:wink hänelle jo asiasta myöskin ilmoittanut ja kovin oli suostuvainen:D... Nyt kun vaan toi vuoto loppuis!
 
Mulla tuli keskenmenon jälkeen noin ovis puolitoista viikkoa myöhemmin kuin normisti, mutta mulla oli kyllä se keskenmeno sillon rv 7-8.
 
Ärh... mies päättäny että ei halua muutamaan vuoteen lisää lapsia... piipin piipin piippi!!
 
Saini mitä ihmettä? Eikös teillä ollut suunnitelmissa antaa kolmosen tulla kun on tullakseen? Mikäs ihme sille ukolles nyt on tullu? Kyl harmittaa sun puolesta:sad001
 
Meinaa että on niin raskasta.. kuulemma pitää saada levätä ensiksi... ja joo suunnitelma oli tuo.. saa nähdä onko tämä jokin hetken väsymys vai mitä.. sanoin jo sille että ehkäisyä en meinaa hommata. Mies sanoi sit että elää selibaatissa sit. Ei sitä pitkään kestä onneksi :D
 
Miehet... Ja pyh! Meilläkin tää oli ehkä 3 kk sitä mieltä että ehdottomasti ei enää lapsia ja nyt se kantaa mulle greippi mehua et tärppäis nopeemmin:D joten puhut sen vaan ympäri ja sit vaan uutta itämään:wink onneksi noiden ukkojen selibaatti kestää tasan viikon:D
 
Niinpä :D tääkin jo auttoi ärsytykseen ku sai sanottua tuon :)
 
Takaisin
Top