Uudestaan synnyttämään - synnytykseen valmistautuminen

maaris

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kesämammat 2018
Onko synnytys ehtinyt vielä piipahtaa mielessä? Millaisia kokemuksia itse kullakin on jo aikaisemmista synnytyksistään?

Millä tavalla olet aikaisemmin valmistautunut? Mitä haluaisit nyt tehdä/tapahtuvan toisin kuin aiemmin? Minkä taas menevän samoin?

Mikä sinua rohkaisi synnytyksessä? Millaisia eväitä tarvitset tulevaan synnytykseen? Aiotko käydä jossain synnytysvalmennuksessa tms.?
 
On se ehtinyt piipahtaa jo mielessä. Nyt tietää mitä se on... Mulla meni synnytys ihan ok. Pitkään se kesti ja sattu niin s******sti mutta ei mitään traumoja jäänyt. Yhtään en kuitenkaan ilolla odota uutta kokemusta :)
 
Eka synnytys oli pitkä, kätilöt kolmessa vuorossa ja 2/3 jäi ikävät muistot. Tokassa raskaudessa kävin neuvolapsykalla juttelemassa ensimmäisestä synnytyksestä ym. ja toisesta synnytyksestä jäikin hyvä fiilis, tästä tosin mulle tarjottiin jälkikäteen juttelua ettei jää traumoja kun kätilön mielestä oli aika hurjaa. Mulla ei itsellä hirveästi muistikuvia ole, ja ihan hyvän synnytyskokemusarvosanankin annoin.

Seuraavassa synnytyksessä toivon vaan että mies pääsee mukaan, kun mulla on taipumusta lakata hengittämästä ja pyörtyillä synnytyksissä. :rolleyes:
 
Olin eka synnytyksessä kaameassa räkätaudissa, toivottavasti saisin tällä kertaa synnyttää terveenä. Synnytyksen jälkeen puhkes myös keuhkokuume, jonka seurauksena sairaalassa olo sitte pitkitty :/

Synnytys oli muuten ihan ok, kesto jotain 24h. 30 min ponnistin ja istukka odotutti 1,5h ennen ku irtos. Ehkä ens kerralla vois yrittää sinnitellä kotona vähä kauemmin :)

En esikoisesta käyny missään valmennuksissa, enkä aio käydä nytkään. Enkä kummemmin perehtyny mihinkään, toivoin että tarjoaisivat kipulääkitystä niin ettei mun tarvis pyytää. Epiduraalia myös toivoin ja sen sain. Oli kyllä niin hyvä että haluan ens kerrallaki!
 
Mulla on käynyt mielessä, että voinko mä enää mitenkään toista kertaa kokea yhtä hyvän ja voimaannuttavan synnytyksen.. Kaiken sen kuolemankivulla pelottelun jälkeen, en olis ees uskonut miten hieno kokemus synnytys voi olla! Tähän auttoi oma valmistautuminen, että imin tietoa kun pesusieni anatomiasta ja synnytyksen fysiologiasta tms ja tein hengitys- ja mielikuvaharjotteita. Noilla hengitysharjoituksilla ja synnytyslaululla mä pärjäsin tosi hyvin ja mulla oli koko ajan tosi luottavainen olo. Salissa mulla oli mukana guasha-kampa, jolla mies paineli alaselkää, se oli iso apu myös. Pyrin ainakin päästä samanlaiseen zen-tilaan :) (jotta tää ei kuulostais liian auvoiselta, niin olin mäkin kuulemma just vähän ennen ponnistamisvaihetta anellut kipulääkettä, mutta synnytysregressioon vaipuneena en onnekseni kunnolla muista mitään negatiivista)
 
Minullakin jäi synnytyksestä tunne, että se oli voimaannuttava kokemus. Kun on varma, ettei tästä kidutuksesta voi hengissä selvitä, täysin hyväksynyt tulevan kuoleman, eikä kuoleminen enää ahdista tai pelota, ja sitten siitä selviääkin hengissä, niin onhan se melkein kuin uudestisyntyminen. Kasvatti vahvasti luottamusta siitä, että pärjää jatkossakin, vaikka omalle kropalle kävisi kuinka hirveitä asioita hyvänsä. Kuolemanpelko hävisi. Ja toisaalta oma kroppa hoiti synnytyksen täysin automaatilla ja tahdosta riippumatta. Kivun takia olin täysin lamaantunut, mutta niin vain kroppa puski lapsen pihalle hirveää vauhtia ilman että tietoisesti osallistuin asiaan millään tavalla. En siis edes ponnistanut, mutta niin vain oli lapsi pihalla 7 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. Sekin oli yllättävää ja voimaannuttavaa. Jäi tunne, että kroppa kyllä hoitaa synnytyksen, vaikken olisi edes tajuissani. Annoin synnytykselle arvosanan 9.

Kaikki kipulääkkeet toivoin alusta asti, mitään en saanut, ja uskon, että samoin käy toisenkin kanssa. Ja siitäkin todennäköisesti selviän hengissä, vaikkei se synnyttäessä siltä tuntuisikaan.

Tulevassa synnytyksessä olen päättänyt, että jos minut yritetään lähettää jälleen hevonkuuseen synnyttämään, menen sitten Naistenklinikan kahvioon synnyttämään lapseni. Eiköhän sieltä kahviostakin pääse leikkaussaliin paikattavaksi, jos synnytys menee vikaan. Jos kahvio on kiinni, kaipa sen lapsen voi Naistenklinikan sisäänkäynnin edessäkin synnyttää. Ja lataan etukäteen videokameran akut, jotta koko fiasko saadaan taltioitua siltä varalta, että tulee tarvetta tehdä valitus.
 
Eka synnytys oli ihan ok. Pitkä ja uuvuttava, mutta positiivinen kokemus. Epiduraalit sun muut oli otetttava, kun oli pakko päästä nukkumaan. Mielellään seuraavassakin puudutuksia otan jos mahdollista. Mitä sitä suotta itseään kiduttamaan. Sieltä vaan missä aita on matalin :D

En aio valmistautua mitenkään enkä ajatella koko asiaa. Menee miten menee, kyllä se lapsi ulos saadaan :) Mutta vähän rennommalla mielellä voi mennä synnyttämään kun tietää mitä se on, ja kun toivon mukaan kestää vähemmän aikaa.
 
Mulla myös synnytykset olleet voimaannuttavia kokemuksia. Avautumisvaiheet ovat olleet melkoisen pitkät ja kiviset taipaleet, joten lopulta epiduraalin avulla ne vedetty. Mutta kumpikin on lopulta ponnistettu ulos alle 10 minuutin, joten viimeiset rutistukset ovat olleet aika kevyitä.

Mulla ei kumpikaan vauva ole laskeutunut ennen synnytyksiä vaan ovat sitten rytinällä avautumisvaiheen lopulla puskeneet alas. Tämä on aiheuttanut ihan jäätävät hermopinteet alaselkään supistuskivun lisäksi. Sitä vähän pelkään, muuten olen rennoin mielin!
 
Jaa'a, mistähän aloittaisin kun haluaisin kaiken menevän toisin kun ekalla kerralla... Ensinnäkin toivoisin että välttyisin toksemialta tällä kertaa -> ei tarvitsisi käynnistää vaan lähtisi spontaanisti tulemaan. En halua epiduraalia enkä spinaalia, koska epiduraali vei toisen jalan alta ja olin sitten sängyssä kunnes kiikutettiin sektioon. Myöskin omat supistukset lopahti, mutta vauvan sykkeenlaskujen takia kahdesti kokeiltu oksitosiinitippa piti aina keskeyttää. Oli ollu napanuora tiukasti kaulan ympäri ja naama eellä tulossa. Spinaalikaan ei onnistunut leikkurissa useista pistoyrityksistä huolimatta (pelkäsin että halvaannun kun tökkivät niin paljon eikä oikeeta paikkaa vaan löytyny), vaan mut jouduttiin nukuttaan. Missasin siis esikoisen syntymän ihan täysin, enkä muista mitään heräämöstäkään, jossa sentään mies kävi vauvaa mulle vilauttamassa kätilön kanssa. Yöllä osastolla olin kuulemma saanu vauvan rinnallekin, mutta siitäkään ei oo muistikuvia, eka vasta seuraavalta aamulta kun vauva tuotiin mulle sairaalasängyssä kapaloituna.

Eli tiivistetysti:
- Mahdollisimman lääkkeetön ja aktiivinen synnytys oman sietokyvyn mukaan toki.
- Ammeeseen jos vaan mahdollista.
- Haluaisin kokeilla ilokaasua, jota ei viimeksi edes tarjottu.
- Haluan vauvan heti rinnalle syntymän jälkeen, jos vauvan vointi vaan sallii (tulipa sektiolla tai alateitse), punnitukset ja mitat kerkee vähän myöhemminkin.

Mutta todellisuudessahan tämmöset listat on vähän niin ja näin, koska tilanteet voi muuttua hyvin äkkiä ja lopulta itse voi vaikuttaa hyvin vähän mihinkään. Vauvan asennolle (perätila/avotarjonta/ raivotarjonta) ei itse mahda mitään, eikä noille sykkeenlaskuillekaan. Niitä pelkään eniten. Ja sitä että vauva olisikin itsepäisesti perätilassa loppuun asti, jolloin en ees pääsis yrittämään alateitse, en nimittäin sitä riskiä uskaltaisi ottaa. Mielummin sitten suunnitellusti sektiolla, pysyisi joku hallinnantunne ees.
 
Toivoisin mahdollisimman luonnollista synnytystä ilman ylimääräisiä stressitekijöitä. Edellinen synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi, ja minusta roikkui jos jonkinnäköistä letkua enkä saanut liikkua. Ainoa toive nyt olisi, että tosiaan synnytys alkaisi luonnollisesti ja jatkuisi samaan malliin loppuun saakka. Kivunlievityksestä en nyt puhu, se otetaan jos tuntuu siltä.
 
Lyhyesti, suunnitella ja toivoa saa mutta siihen voi varautua että mikään ei mene kuten suunnitteli tai toivoi.

Eka meni ok, samoin toka. Kolmas tulikin vauhdilla. Ambulanssilla synnärille (vedet meni, oli ohje menmä ambulanssilla kun istukka oli vuotanut silloin tällöin vikat 2kk) vartin ehdin salissa panikoida kipua ym kun vauva tuli viidessä minuutissa suht kivutta ulos.
Niinpä meinasin nelosen saada luomuna. Vaan käynnistettiin, ballongin laitto oli erittäin epämukava kokemus. Supistus ja kivut oli aivan omaa luokkaansa tällä kertaa. Sinnittelin, kunnes kätilö ja lääkäri päätti että eiköhän rouva ota nyt minispinaalin. Se oli taivas. Sitten tuli kiire ponnistaa vauva ulos, koska sydänäänet. Loppu hyvin kaikki hyvin. Paitsi että synnärin osasto tupaten täys ja olin jonkun muun kanssa jossain extra paikalla lepohuoneessa salien luona yön. Lähdin seur aamuna kotiin.
Toivoisin tällä kertaa vähä rauhallisempaa keikkaa ja paikkaa osastolta.... enkä sitä oletusta että "kyllähän sä tiiät nämä jutut kun oot ollu ennenkin"'.
Jokaiken raskaus, synnytys ja vauva on ihan omanlaisensa.

Aion puhua asioista synnärillä kun menen ultraan. Ja neuvolassa. Ja lääkäriä joka ballongin asetti, en halua tavata enää ikinä.
 
Odottelen sitä ekaa ultraa, ennen kuin uskallan tosissani miettiä synnytystä (neuvola vasta ensi vkolla, joten ei tietoa ultran ajankohdasta). Eka synnytys meni todella hyvin, olisi onni jos seuraavallakin kerralla onnistaisi. Tosin nyt kun on jo lapsi talossa, ei varmasti ehdi levätä ja kerätä voimia samalla tavoin. Viimeksi kävin joogakoulu Manipuran synnytysvalmennuksessa (”aktiivinen synnytys”) ja siitä oli hyötyä. Voi olla, että menen uudestaan jos niiin pitkälle pääsee. Olen myös harrastanut joogaa enemmän tai vähemmän jo lähes 20 vuotta, joten hengitystekniikat ovat tuttuja. Kotona supistukset (yhden yön yli n 10 min välein) kestin hebgittelemällä ja pitämällä matalaa ääntä, nojailin seisaaltaan tai polvillaan sänkyyn/seinään. Sairaalassa pääsin ammeeseen ja se helpotti tosi paljon (ainoa hankaluus oli että matalassa ammeessa ei päässyt samalla lailla pystyasentoon). Olin ammeessa siihen asti, kunnes piti ponnistaa. Synnytys meni lopulta kokonaan ilman lääkkeitä, tosin kokeilin vähän ilokaasua (ei mitään vaikutusta) sekä aquarakkuloita (ei mitään hyötyä, mutta niiden laittaminen sattui niin että huusin enemmän kuin missään vaiheessa.) Tärkeintä oli siis itsensä rentouttaminen ääntelyn ja oikean asennon avulla supistusten aikana. Ponnistin jakkaralla. Se oli vaikein ja kivuliain vaihe, ja siinä tulikin yllätyksenä ettei siinä vaiheessa enää tarjota kivunlievitystä, jos ei ole aiemmin ottanut. Hengitystä pidättämällä ponnistaminen oli vaikeaa, kun omaa rentoutustekniikkaa ei voinutkaan käyttää ja kipu oli aika kova. (Olin itse opiskellut sellaista, että ponnistuksenkin voisi hoitaa hebgittelemällä, mutta siinä kohtaa kätilöt sanoivat, että ei onnistu). Kätilöt olivat upeita ja kannustavia. Yllätyksenä tuli se, miten pitkään synnytyksen jälkeen piti vielä pusertaa istukkaa ulos. Vauva oli alusta asti tosi valpas ja silmät apposen auki, en tiedä vaikuttiko lääkkeettömyys siihen. Toki ottaisin ensi kerralla kivunlievitystä, jos tuntuisi, ettei pärjää ilman. Musiikkia oli mukana ja olin kirjoittanut aika pitkän toivomuslistan, joka oli ilmeisesti kätilöidenkin mielestä hyvä juttu ja he kunnioittivat niitä toiveita (paitsi ponnistuksen osalta).
 
Ekalla kerralla koettu hätäsektio oli emotionaalisesti todella rankka, vaikka nopea ja muuten helppo synnytys. Tällä hetkellä on täysin auki, mitä seuraavassa synnytyksessä tapahtuu, yhtenä vaihtoehtona on ajatuksissa selektiivinen sektio. Toisaalta alakautta synnytyskin on edelleen vahva vaihtoehto. No, ajan kanssa asiat varmaan selkiävät...
 
Ja se yks ressin aihe. Mites lastenhoito. Ja mitäs jos mies onkin just töissä 50km päässä kun tulee lähtö. Ja luulen et mun kohdalla ei ole aikaa ihmetellä.... mistä saa jonkun tulemaan tänne äkkiä, oikeesti äkkiä lasten kanssa... voi apua.
 
ellami yksi kaveri oli myös aikanaan vastaavassa tilanteessa ja sanoi vaan että sitten on otettava lapsi mukaan, kyllä sieltä sairaalasta joku löytyy häntä hoitamaan siksi aikaa että mies/mummo/kummi tulee sinne hakemaan. Ei toki se ihanteellisin ehkä kenenkään kannalta, mutta enemmin asennekin se että asiat hoituu - tavalla tai toisella. :)
 
Meillä on hyvä ku mummu ja pappa asuu iha vieressä ni voi esikoisen heittää sit heille.. yöhä se varmasti taas sillo on ku lähtö tulee, ni oli esikoisenki aikaa . Se tuo vähä lisäjännitystä mukaa jos ni käy :)
 
Ainut mitä mä oon miettiny vielä on just toi lapsen hoito :) En haluis että joutuu näkemään edes kun synnytys alkaa, että äitiin sattuu. Miten osta ennakoida että saa hoitajan ajoissa...
 
Mulla onneksi vanhemmat asuu lähellä ja sisko niin joku pääsee kyllä sit vahtimaan lapsia. Mulla toisen lapsen synnytys alkoi yöllä niin ei joutunu ensimmäinen lapsi seuraamaan äidin supistustuskia. Lähdettiin klo 5 aikaan aamuyöllä laitokselle! Molemmat synnytykset mennyt ihan ok ja alateitse. Toivotaan et kolmaskin menee yhtä hyvin. Ekaan otin epiduraalin ja toiseen spinaalin. Spinaali meni jotenkin väärään paikkaan eikä toiminu mut kakkonen syntyikin sit tosi vauhdilla. Ekaa sai puntata ja kauan! Nytkin varmasti jos kaikki menee hyvin niin selvitään maaliin suihku-ilokaasu-epiduraalimeiningillä!:)
 
Mulla eka synnytys meni ihan hyvin, vaikka olikin pitkä ja sain epiduraalin vasta myöhäisessä vaiheessa. Nyt mietinkin muita puudutevaihtoehtoja. Ilokaasusta en tykännyt viimeksi, mutta haluan ehkä sitä vielä koittaa. Sen sijaan en halua enää aquarakkuloita, jotka pahensivat vaan kipuja
 
Mää pelkään tuota matkaa sairaalaan (87km). Viimeksi olin jo 10cm auki kun päästiin sairaalaan ja vedet oli menny 1,5h aiemmin.
 
Takaisin
Top