Minullakin jäi synnytyksestä tunne, että se oli voimaannuttava kokemus. Kun on varma, ettei tästä kidutuksesta voi hengissä selvitä, täysin hyväksynyt tulevan kuoleman, eikä kuoleminen enää ahdista tai pelota, ja sitten siitä selviääkin hengissä, niin onhan se melkein kuin uudestisyntyminen. Kasvatti vahvasti luottamusta siitä, että pärjää jatkossakin, vaikka omalle kropalle kävisi kuinka hirveitä asioita hyvänsä. Kuolemanpelko hävisi. Ja toisaalta oma kroppa hoiti synnytyksen täysin automaatilla ja tahdosta riippumatta. Kivun takia olin täysin lamaantunut, mutta niin vain kroppa puski lapsen pihalle hirveää vauhtia ilman että tietoisesti osallistuin asiaan millään tavalla. En siis edes ponnistanut, mutta niin vain oli lapsi pihalla 7 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen. Sekin oli yllättävää ja voimaannuttavaa. Jäi tunne, että kroppa kyllä hoitaa synnytyksen, vaikken olisi edes tajuissani. Annoin synnytykselle arvosanan 9.
Kaikki kipulääkkeet toivoin alusta asti, mitään en saanut, ja uskon, että samoin käy toisenkin kanssa. Ja siitäkin todennäköisesti selviän hengissä, vaikkei se synnyttäessä siltä tuntuisikaan.
Tulevassa synnytyksessä olen päättänyt, että jos minut yritetään lähettää jälleen hevonkuuseen synnyttämään, menen sitten Naistenklinikan kahvioon synnyttämään lapseni. Eiköhän sieltä kahviostakin pääse leikkaussaliin paikattavaksi, jos synnytys menee vikaan. Jos kahvio on kiinni, kaipa sen lapsen voi Naistenklinikan sisäänkäynnin edessäkin synnyttää. Ja lataan etukäteen videokameran akut, jotta koko fiasko saadaan taltioitua siltä varalta, että tulee tarvetta tehdä valitus.
