Uudelleen raskaaksi.

Moikka.
Mulla on tää kierto venynyt melkolailla. Nyt kp55 ja ovis oli kp39-40. Nyt odottelen menkkoja, mutta ei ole vielä tullut muuta kuin vähän rusehtavaa limaista vuotoa pari päivää ja sekin on nyt vähän hiipunut. Eilen tein r-testin ja haalea viiva ilmestyi. Jos tämä vuoto ei tästä kummemmaksi muutu teen perjantaina uuden testin.
En kyllä luota tuohon "haamuplussaan" kun on ennenkin käynyt niin että on plussaa näyttänyt ja pian on menkat alkanut ja seuraavat testit olleet negoja.:oops:
 
Mulla tilanne, että tehtiin keskenmenon seurauksena kaavinta. Sen jälkeen ollaan miehen kanssa yritetty lasta aika säännöllisesti mikäli niin voi sanoa. Keskenmeno tapahtui lokakuussa eli nyt yrittämistä noin 5 kuukautta takana. Tikutin oviksen reilu kaks viikkoa sitten. Kp 7-10 tienoilla. Ihmettelin aikaista ajankohtaa. En siis ennen ole käyttänyt ovulaatiotestiä. No olen tässä sen jälkeen tikutellut aina silloin tällöin ja viime viikolla sain ihan puhtaan yhden viivan tikkuun. Tänään kp n. 24/28 sain ovistestiin haalean, mutta selkeän viivan. Parin tunnin päästä tein r testin, mutta se oli täysin negatiivinen. Kaduttaa, että piti tehdä se ovistesti. Nyt elättelen toiveita raskaudesta, mutta pelkään että joudun taas jälleen kerran pettymään. Pari päivää, kun malttais odottaa...
 
Kyllä mää luottaisin ensisijaisesti siihen r-testiin. Eikä se noilla päivillä vielä näytäkään välttämättä plussaa. Ite tein kolme päivää ennen menkkojen alkua r-testin ja selvä nega oli. Noh menkat ei alkanut ja tein uuden testin kun menkat oli myöhässä päivän. Sain haalean, mutta selkeän viivan ja siitä seuraavana päivänä clear blue näytti "raskaana 1-2".

Mutta jokainen on yksilö ja on niitäkin, jotka ovat plussan saaneet vasta kun menkat on olleet myöhässä pari viikkoo.
 
Juu tein testin ja pari lisää. CB digi anto viikko sitten tuloksen "raskaana1-2" ja lauantaina 2-3. Mulla on vaan tullut pyyhkiessä vähän rusehtavaa/punertavaa vuotoa, niin en tiedä paljonko uskallan iloita tästä tuloksesta. Ens viikon tiistaina gynelle kattoo onko kukaan kotona.
Nyt olis omien laskujen mukaan 5+0.
 
Toivotaan tosiaan, että sinne olis pieni tarttunut matkaan.:smug: Piinaavat pari viikkoa.
 
Mites täällä? Mammaksi86 millanen on tilanne onko menkkaoloja. Koska meinaat testata?:)
 
Moi. Olin laskenut väärin kierron. Edelliset kuukautiset alko 10.3. Menkkojen pitäis alkaa nyt aiva lähipäivinä. Viime kierto oli 34 ja tänää on kp 34. Kierto on kaavinnan jälkeen ollu n.35.
Haluan odottaa vielä pari-kolme päivä ettei tuu pettymyksiä.
Mutta tein ovistestin aamupissasta ja siihen tuli heti vahva plussa :O
Ku niitä on ollu vinotpinot kaapissa. Ja olen kuullut että nekin voi raskauden näyttää. En kuitenkaa uskalla vielä iloita.
Se on näyttänyt parina-kolmena aamuna vahvaa plussaa. En ainakaan jaksa uskoa et ovis olis näin myöhään mutta kattotaan nyt.

Ja tosiaan jos ovistesti näyttää raskauden niin tesviivan pitää olla yhtätumma ku kontrolliviiva tai jopa tummempi ja näin mulla ainakin on ollut.
 
Last edited by a moderator:
Hieno homma jos tätiä ei vielä näy.
Mää tein huvikseni kans ovulaatiotestin tossa samasta pissasta raskaustestin kanssa ja siihen tuli todella vahva plussa. Testiviiva oli vahvempi kun kontrolliviiva.
Voi tätä jännitystä. Kumpa teilläkin siellä olis nyt tärppi käynyt.:wink
 
Ei oo menkat vielä alkanu ja tänään kp 37. Tein aamulla clearblue digi ovistestin ja hymynaama tuli. Pitäskö huomenna jo uskaltaa testata r-testillä? :)
 
Voi vitsit hienoa. Kyllä ehdottomasti teet r-testin. Hyvältä vaikuttaa.:nailbiting:
 
30.11.2015 oli ultran jälkeen, mutta neuvolantäti ois laittanut jopa viikon myöhemmäksi, mutta tällä mennään toistaiseksi.
 
ok :) Tein Rfsu:n testin äsken ja selkee plussa tuli heti :) En voi uskoa tätä todeksi!! :Heartred Nyt ku kaikki menis vaan hyvin. Pelottaa ja ahdistaa tosi paljon mutta täytyy nyt ajatella iloisesti :) Joulukuulle menee mun laskettuaika.. menkkojen mukaan 18.12.15.
 
ONNEA tosi paljon Mammaksi86.:grin
Mulla kans on suuri huoli ja pelko raskaudesta (varmasti kaikilla odottavilla). Aiempi kohtukuolema tuo vaan lisää pelonaihetta tähän raskauteen.
 
Niin ei se mitään muuta, vaikka kuinka murehtisi etukäteen. Täytyy vaan koittaa iloita tästä.:happy:
 
Takaisin
Top