Meillä oli eilen avoimessa päiväkodissa perhevalmentaja joka puhui juuri unikoulusta ja nukkumisesta muutenkin. Kertoi muunmuassa vinkin eräälle vain vaunuissa nukkujan mammalle että siirtymistä vaunuista voi aloittaa ensin niin ettei enää hyssyttele vaunuja ja sitten pikku hiljaa siirtyä omaan sänkyyn (voi olla se vaunukoppa sängyssä tekniikka silloin paras siirtymisvaiheeseen).
Mä itse silloin kysyin miten saan perhepetinukkujan siirrettyä omaan sänkyyn ja sanoi vaan että johdonmukaisesti on päätettävä että tänään ei omasta sängystä siirretä perhepetiin vaikka huutaisikin. Hyssytellään vaan että rauhoittuu ja taas omaan sänkyyn. Mä itse en ollut tuosta vinkistä kovinkaan tyytyväinen kun tunnen meidän tytön. Se voi huutaa äänensä käheeksi eikä rauhoitu ennen kuin saa tahtonsa läpi.
Sitten pohdin tota sänkyjuttua, että kun joka tapauksessa aattelin vaihtaa pinnasängyn matkasänkyyn siinä vaiheessa kun neiti oppii seisomaan, kun helposti pienet nousee pinnoja pitkin unissaankin seisomaan, niin miksei vaihdettaisi nyt kun pitää aloittaa omassa sängyssä nukkuminen ihan alusta. Matkasängyssä on pehmeät reunat, joten niihin ei voi kopauttaa päätään eikä jalka jää jumiin pinnojen väliin, joten neiti saa rauhassa pyöriä unissaan.
Me koottiin sänky, laitettiin pehmikkeeksi pinniksen patja ja lisäksi ihanan pehmeä torkkupeitto, ja annettiin neidin tutustua siihen valveilla ollessaan niin, että vietiin sinne muutama rakas lelu ja annettiin neidin tutkia sänkyä kaikessa rauhassa. Typy ihastui matkasängyn verkkoseiniin, joita räpeltämällä saa aikaan ääntä. Sillä aikaa kun neiti tutustui uuteen sänkyynsä, me siivottiin makkari ja raivattiin vanha pinnis pois (ehkä pikkukakkonen on sitten aikanaan enemmän pinnisvauva).
Nukkumaan mennessä typy eka söi puurot ja päälle rintamaitoa niin että oli sammumispisteessä, muttei vielä unessa ja laitoin hänet sänkyyn unipupun kanssa. Itkuhälyttimen laitoin soittamaan hiljaa "tuiki tuiki tähtöstä", johon neiti on aikaisemmin nukahtanut muutaman kerran ja varalle otin maitoa pulloon ihan vain sen verran että jos neiti ei vaan saa nukahdettua se voi auttaa pääsemään taas siihen sammumispisteeseen. Vähän olin varuillani miten tässä käy, alkaako huuto vai ei. Mutta aikansa rapistellen sängyn seinämiä neiti nukahti ja istuskelin hetken meidän parisängyn päällä epäuskoisena näkemästäni.
En tiedä onko typylle tullut jokin huono kokemus pinnasängystä ihan pikkuvauvana, eikä siksi suostunut siellä nukkumaan vai oliko se tämä 5,5kk ikä, joka teki tehtävänsä. Tiedä nyt tuota mutta tuolla neiti taas nukkuu kiltisti omassa sängyssään. Kunhan tuohon nyt tottuu, voin pikkuhiljaa vähentää yösyöttöjä, esim vesipullon avulla. Samoin tutti on nyt ihan eri arvossa kun sen saa vain sängyssä tai vaunuissa nukkumaan mennessä, ja se näyttää kelpaavan paremmin omassa sängyssä (perhepedissä se ei koskaan riittänyt vaan aina oli saatava maitoa). Ja kenties jossain vaiheessa nukuttajaksi käy isikin, jonka nukutusyritykset aikaisemmin on vain saanut huutoitkun aikaiseksi.
Pitkä stoori mutta, ehkä tää tuo joillekin teistä toivoa tulevasta, se voi olla näemmä hyvin pienistä asioista kiinni että pienet tottuu uusiin nukkumisjärjestelyihin. Mulle tärkeintä oli että muutos tehtäisiin mahdollisimman positiivisin keinoin ja tarvittaessa pienin askelin, kun ainakaan ittelle ei toisi turvallisuuden tunnetta, jos kaikki muuttuisi yhtäkkiä ja siitä pitäisi selvitä itsekseen.