Ultra- ja neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja miuk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihana lukea hyvistä uutisista! <3

Toisessa ketjussa kerrottiin ikävistä lääkärikokemuksista. Tänään kuulin raskaanaolevalta ystävältä pitkän avautumisen ikävästä neuvolahoitajasta. Tosi ajattelemattomasti oli kommentoinut esimerkiksi painoa (joka ei ole yli rajojen, mutta tullut raskauden aikana varsin epätasaisesti) ja ikää (jolle tuskin kukaan voi mitään).

Kuvittelisi, että ammattilaisia koulutettaisiin asiakkaiden kohtaamisiin. Etenkin raskaushormoneilla marinoidut naisihmiset lienevät kaikki satavarmasti jossain vaiheessa odotustaan varsin herkkiä, joten toivoisi herkkyyttä ja ammattimaisuutta asiakaspalveluun.

Kiittelin vain mielessäni sitä, kuinka hyvä tuuri itsellä on tähän mennessä käynyt. Neuvolan täti on hurjan mukava, napakka ja kannustava, vaikka omalla kohdalla esimerkiksi juurikin tuo paino on itseä huolettanut. Samoin ultraaja oli tosi asiallinen ja ystävällinen. Ensi viikolla sitten lääkäriin, toivottavasti sekin sujuu hyvin!
 
Voih! Ihania uutisia Mozar! :Heartred

Ja Nelronille onnea poitsun alusta! Oli kyllä todella selkeä kuva!
 
Onnea Mozarille ja Nelronille :)
Mulla on 21.4 neuvolalääkärillä käynti ja toukokuun 10 vihdoin ois rakenneultra :) toivottavasti menee kuukaus äkkiä :D
 
Onnea poikauutisista! :)

Mulla on rakenneultra vasta 3.6. eli siinä teille vähän vertailukohtaa, jos tuntuu, että oma on myöhään! :)

Ekassa ultrassa kätilö kysyi, halutaanko toi ultra sellaisille viikoille (24+) että aborttia ei tarjota vaihtoehtona, jos jotain on pielessä. Haluttiin. Pitkä aikahan siihen on, mutta ihan periaatteesta taistelen kaikin keinoin tätä nykymenoa vastaan.

Nimim. Konservatiivinen fundamentalistiänkyrä
 
Meillä on rakenneultra 11.5., voi kun malttaisi vielä tasan 5 viikkoa :D sillon on jo rv 21. Minusta aika myöhään mutta pääasia kun kaverin näkee.
 
Meille tuli tänää aika ylimääräseen ultraan 10.7 matalan papp-a arvon vuoksi. Millähän mä sen muistan kun sinne on vielä aikaa :-D
 
MoZar mä kävin myös istukkanäytteen antamassa 19.3. Naistenklinikalla. Kyllä jännitti, kun edellinen muistikuva ultrasta oli keskeytyneestä raskaudesta. Oli hämmentävää nähdä vauvan liikkuvan ja huojentavaa kuulla kaiken päällisin puolin olevan kunnossa. Vastausten odottaminen jännitti ja soitin itse vastauksia, kun ei seuraavalla viikolla mitään postia kuulunut. Kaikki hyvin, ei kromosomipoikkeavuuksia tms. Sukupuolikin selvisi testissä, mutta en halua tietää Se selviää kyllä aikanaan.
 
Hei taas kaikki,
Kirjoittelin jokunen päivä sitten ja kerroin, että meillä odotellaan lapsivesipunktion tuloksia.
Saimme tänään kuulla, että hartaasti odottamamme pikkukaveri on kromosomeiltaan terve. Sydän meinaa pakahtua ilosta. :)
Sukupuolikin selvisi, joten meille (myös) on tulossa poika.
Voin kertoa, että odotus on ollut piinaavaa, kun kyseessä on esikoislapsi ja tuloksia nt-ultrasta tähän päivään on odotettu yli kuukauden päivät (nt-ultra oli 3.3.).
Kiitos kaikille tsemppiviesteistä, joskohan tässä uskaltaisi ihan oikeasti ajatella että meillekin tulee vauva...
 
Onnea Nipper terveestä pojasta!
Tiedän niin tuon tulosten odottamisen piinaavuuden, vaikka meillä tuli istukkanäytteestä tulokset jo samalla viikolla.
Suosittelen, että alatte nyt nauttimaan odotuksesta hyvillä mielin :-)
 
Hienoja uutisia Nipper, onnea! :) Toistaseks näyttäs olevan poika-vauvat voitolla täällä syyskuisissa.
 
Takaisin
Top