Kyllä np-ultraa tehdään 13+6-viikolle asti. Meillä se aikajana on 11+0-13+6.
Mulla oli kans eka neuvola tänään. Oli aika vauhdikasta kun oli poika mukana. Jatkossa pyrin käymään itsekseni, sen jälkeen kun on kerrottu raskaudesta ja pyytää vaikka anoppia katsomaan esikoista sen aikaa.
Mulla oli se sama ihana neuvolantäti kuin viimeksikin ja taas se kysyi haluaisinko että katotaan löytyykö siinä terveyskeskuksen puolella ultra-aikoja, jos huolettaa mun km-taustan takia. Se on kuulemma aina maanantaisin, mutta ens maanantaille ei ollu vapaita, mutta sitä seuraavalle sitten oli! Eli viikon päästä maanantaina, viikkoja kai 9+3 pääsisin kurkkaamaan mahaan. Ois hienoa, jos mieskin pääsisi mukaan, mutta pitää katsoa onnistuuko. Toivon kyllä, että pääsis senkin varalta JOS kaikki ei oiskaan kunnossa, että olis sitten tukena.
Kun oltiin lähdössä pois, näin aulassa yhden tutun äidin. Meillä on sellainen äitiporukka, jonka kanssa tavataan kodeissa muutaman viikon välein ja tänään siis oli juuri sovittu seuraava tapaaminen. Tämä tapaamani äiti on yksi siitä porukasta ja hän kysyi oltiinko neuvolassa ja sanoin aluksi vain joo ja että nähdään kohta. Mutta palasin vielä sitten takaisin kertomaan, että itse asiassa oltiin äitiysneuvolan puolella. Ajattelin, että jos hän kysyy siellä äititapaamisessa esikoisen neuvolasta että mitkä on uudet mitat jne. Kerroin siis siksi hänelle, etten paljastuisi koko porukalle, ennen kuin on varmistettu että kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin. Hän lupasi olla kertomatta eteenpäin. Kävi myös mielessä, että nyt kun hän tietää, voisin pyytää voisiko esikoinen mennä heille siksi aikaa leikkimään, kun menen itse sinne alkuraskauden ultraan. Se on nopea käynti eikä siis tarvitsisi vahtia pitkään. Mutta ei tarvitsisi myöskään vielä appivanhemmille kertoa (jotka yleensä on meidän lastenvahteja tarvittaessa) kun ei vielä haluttaisi kertoa raskaudesta heillekään ennen kuin on jotain konkreettisempaa varmistusta asiasta.