Tyttö-vai poikaolo?

No itsellä on lapsettomuustausta, melkein 6 vuotta yritettiin vauvaa edellisen miehen kanssa ilman tulosta. Siksi että nyt ylipäätänsä tulin raskaaksi esikoisesta ja vielä toisenkin kerran on ihme ,enkä ikinä itse voisi kuvitella olevani pettynyt jos lapsi on eri sukupuolta kuin mitä haluaisin ja toivoisin. Itselle pääasia on että lapsi on terve ja se riittää. Toki kaikilla saa olla omat tunteet ja mielipiteet mutta se ei tarkoita sitä että mun tarvitsisi ymmärtää niitä tunteita. Ja etenkin jos tässä asiassa suhtautuminen vauvaan jotenkin muuttuu sen takia että se on "väärää" sukupuolta.
 
Kyllä mun ystävä kertoi kokeneensa muutaman sekunnin pettymyksen tunteita kun oli niin varma tytöstä ja poika tuli, mutta tosiaan kyse sekunneista! Ja siis todellakin lastani rakastan oli se kumpaa sukupuolta tahansa, rakastanhan jo nyt! Mutta tunteille ja ajatuksille ei tosiaan voi mitään :) Onpas hyvä keskustelu kyllä nyt! Onneksi kaikki saa olla mitä mieltä tahtovat :) mielestäni tämä asia on ihan luonnollinen ja yksilöllinen :) ymmärrän kumpaakin näkökantaa!
 
Misu91 sanoi:
No itsellä on lapsettomuustausta, melkein 6 vuotta yritettiin vauvaa edellisen miehen kanssa ilman tulosta. Siksi että nyt ylipäätänsä tulin raskaaksi esikoisesta ja vielä toisenkin kerran on ihme ,enkä ikinä itse voisi kuvitella olevani pettynyt jos lapsi on eri sukupuolta kuin mitä haluaisin ja toivoisin. Itselle pääasia on että lapsi on terve ja se riittää. Toki kaikilla saa olla omat tunteet ja mielipiteet mutta se ei tarkoita sitä että mun tarvitsisi ymmärtää niitä tunteita. Ja etenkin jos tässä asiassa suhtautuminen vauvaan jotenkin muuttuu sen takia että se on "väärää" sukupuolta.
Click to expand...

Mut justha täs yritti useampi hokee ettei se muuta suhtautumista silti siihen vauvaan vaikkei alkuperäinen sukupuolitoive toteudukkaan. Ne oli tunteita joita koki ja silti olen onnellinen kaikesta. Mut nää on hei mielipiteitä ja tunteita joihi ei voi vaikuttaa. Ja eikä tartte ymmärtää, en sano sitä. Ja kuten tokaisin en itsekkään ymmärrä miks joku tuntee noin ja noin ja noin. Mut joo. Pitää kuitenki olla paikka mis puhua jos sellasii tunteita tulee. Mä nyt pidän suuni taas kiinni ku yleensä en jaksa vaivautuu selittelee tai kinastelee ku joku pahottaa kuitenki mielesä. Hienoo et ootte nyt onnistunu ja olet onnellisesti raskaana <3 Olen myös onnellisesti raskaana ja kohta (toivotaan et kaikki menee hyvin loppuun asti) kahden tyttölapsen rakastava äiti. Sitä en ymmärrä että miksi joku tekee toisen saadakseen jotai tiettyä sukupuolta olevan lapsen. Kuten serkkuni jolla 4 tyttöö ja yks poika ja sanotaanko että kaks tai kolme ekaa oli hänelle rakkaita, sit alettiin "tehdä" poikaa. Mä en ees tiedä yritänkö enempää kuin nämä kaksi huolimatta siitä onko ne tyttöjä vai poikia :D siinä pitkästi tarinaa :D
 
Sehän on aivan normaalia, että ihmisillä on toiveita ja mietteitä elämän suhteen. Itsekin olen aina kuvitellut olevani tyttölapsen äiti, ja kaupassa huomaan katsovani enemmän tyttöjen vaatteita. Näin on ollut jo kauan ennen kuin edes olin raskaana. Raskaana ollessa oireetkin viittaavat tyttöön, vaikkei oireista voi oikeasti mitään päätelläkään. Poikien maailma on minulle ollut aina vieras esim. siksi, koska ei ole ollut veljeä. Jos tuolta nyt poika onkin tulossa, niin eihän se suhtautumista ja rakkautta siihen lapseen muuta millään tavalla. Toivottavasti sukupuoli näkyy rakenneultrassa, koska tosiaan olen vuosikausia kuvitellut saavani tytön, niin olisi seuraavat 5 kuukautta aikaa valmistautua siihen, että tulokas onkin poika. Eniten kyllä rakenneultra pelottaa sen puolesta, onko kaikki kunnossa.

Ehkä ne, jotka eivät ymmärrä "väärän" sukupuolen aiheuttamaa pettymystä, eivät ole luoneet samanlaisia mielikuvia tulevaisuudesta kuin toiset. Tai sitten he eivät ymmärrä, että toisilla on vahvempi side juuri tiettyyn sukupuoleen. Minäkin tiedän ihmisiä, jotka sanovat tuntevansa itsensä juuri poikien vanhemmiksi. Ihan yhtä lailla tyttölapsi olisi kuitenkin heille rakas.
 
Itse en koe että sillä sukupuolella olisi mitään merkitystä sen kanssa että luonko mielikuvia tulevasta vai en. Luon sitä suhdetta vauvaan jo raskausaikana, eikä se ole millään muotoa erilaista oli kyseessä tyttö tai poika. Voi olla että oon ainoa joka kokee tämän näin, mut kun itse en pidä raskautumista ja vauvan syliin saamista itsestäänselvyytenä (enkä väitä että muut niin tekee) niin tuntuu pahalta ajatella että olisin pettynyt että se ei olekaan sitä sukupuolta mitä olen kuvitellut oireiden tms perusteella olevan. Sana pettynyt on mun mielestä tässä aiheessa tosi vahva ilmaus. Mutta, kukin saa tuntea miten haluaa,tää vaan on itselle arka aihe ja siksi sanoin suoraan mitä ajattelen.
 
Minusta mielikuvilla lapsen sukupuolesta ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, että pitäisi lapsen saamista itsestäänselvyytenä. Minäkin sanoin jo ennen kuin raskautta yritimme, ettei sitä voi tietää, saako koskaan lapsia. Enkä tullutkaan raskaaksi sormia näpäyttämällä. Silti aina mielikuvissa lapsi on ollut tyttö, ja ne tosiaan ovat jo lapsuudesta ja nuoruudesta peräisin olevia mielikuvia. No, tällä hetkellä en ota vieläkään uskoakseni, että olen raskaana. Tieto sukupuolesta konkretisoisi odotuksen ihan eri tavalla, varsinkin kun kyseessä on eka raskaus.

Tätäkään ei saisi varmaan ajatella, mutta lapsihan voi myöhemminkin olla pettymys vanhemmilleen ihan persoonansa puolesta. Isä toivoo, että poika tykkää autoista, mutta poika ompeleekin vaatteita sen sijaan, tai vanhemmat haluavat lapsestaan lääkärin, mutta tästä tuleekin taiteilija. Tiedän tapauksen, jossa vastasyntyneen vanhemmat toivoivat, että lapsesta tulee puussa kiipeilevä poikatyttö. Tuollaisia persoonallisuuspiirteitä en sentään lähtisi toivomaan. En toivo muuta kuin että tulisi hyvä ihminen! En ole koskaan kuullut, että joku sanoisi lapselleen "toivoin sinusta poikaa, kauhea pettymys kun olitkin tyttö", mutta persoonaan kohdistetut pettymykset voivat jättää syvät jäljet. Enemmän olisinkin huolissani persoonaan kuin sukupuoleen kohdistetuista toivomuksista. Toive tietystä sukupuolesta varmaan muutenkin unohtuu viimeistään, kun saa käärön syliinsä. Meni vähän aiheesta toiseen, mutta tuli vaan mieleen tästä pettymystunteesta. Minustakin tosin "pettymys" sanana on liian vahva - enemmänkin varmaan kyse on vain siitä, etteivät odotukset ja todellisuus kohtaa niin kuin on kuvitellut. Olisiko "yllätys" kuvaavampi sanavalinta?
 
Mun sukulaisista hyvin monet ovat saaneet tyttöjä, yhden ja vanhemmalla iällä. Ajattelen jotenkin automaattisesti jatkavani samaa. Jos tulis poika olisin jotenkin hetken tosi hämmentynyt.

Persoonamielessä mulle käy aivan kaikki, kunhan on hyvä ihminen ja kiinnostunut asioistaan. Välillä pelottaa miehen ankarampi ajatusmalli monista jutuista mitä lapsi saa ja ei saa tehdä, mutta uskon että nyt ei vielä kannata vetää johtopäätöksiä asioista :)
 
Sana yllätys muuttaa asian laidan täysin! Pettymys sana särähtää vaan ainakin mun korvaan niin pahasti.

Ja ehdottomasti pahempaa olisi toivoa jotain persoonanpiirteitä ja sit pettyä jos ei juuri sellaista lasta tulekaan.
 
On tää mullekin vaikea aihe, ku en mä edes tajunnu ultraan mennessä että ajattelin ajattelevani et se olis poika ja sit se onki tyttö. Enkä kyllä ole pitänyt itsestäänselvyytenä lapsen saamista. Persoonalla ei oo mulle mitään väliä. Mut joo anyway odotan saavani tämän lapsen terveenä ulos ja rakastan häntä yhtä paljon kuin esikoistani. Hän on jo nimensäkin saanut ja sillä häntä kutsumme <3 Vaikea käyttää täällä kirjottaessa oikeaa sanaa siitä mitä on ajatellu sillo. Ja onko se nyt liian vahva sanana tms. Yritin selittää kyllä tarkoittavani jotain ihan muuta.
 
Muokattu viimeksi:
Mullekin sanana toi pettymys särähtää korvaan. Odotuksia ja ennakkoajatuksia on kaikilla ja ne on ok ja luonnollisia mut jotenkin hurjalta kuulostaa itsellekin et jokin tähän lapseen liittyvä olis pettymys. Varsinkaan sit myöhemmin persoonaan liittyen, olis kauheaa lapselle et kokis olevansa vanhemmalle pettymys vaan siksi et tykkää jostain tai tekee jotain toisin kuin vanhempi ajatteli. Koen itsen olleeni äidilleni pettymys ja ne oli varsinkin nuorempana raskaita tunteita. Pyrin itse kaiken puolin olevaan vanhempi joka hyväksyy lapsensa kaikin puolin. Meillekin raskautuminen oli vaikeaa ja koen siksi et en ikinä pystyis käyttämään sanaa pettymys tästä lapsesta. Raskaudesta kylläkin ja varmasti odotuksista ja todellisuudesta vauva-aikaan liittyen mut itse lapsesta en koskaan, koska koen että jo pelkkä tämä raskaus on ihme ja lahja.

Mutta en tuomitse ketään ajatuksistaan koska se on yksilöllistä eikä tee kenestäkään huonoa vanhempaa :)
 
Mä olen aina ajatellut, että mun ensimmäinen lapsi on poika. Se mielikuva on jossain tosi syvällä mun aivoissa. Tän raskauden aikana koitin välttää ajattelemasta pikkuista poikana juurikin sen takia, ettei tule "ongelmaa" hänen ollessa tyttö. Ongelmaa omien ajatusten ja mielikuvien kanssa. Ei sen kanssa, että en haluaisi tyttöä tai haluaisin poikaa enemmän. Molemmat yhtä toivottuja ja rakastettuja.

Alitajunnasta se poika ajatus puski väkisin läpi ja tajusin sen ite vasta siinä kohtaa, kun ultrassa kuulin, että on tyttö tulossa. Olin onnellinen ja olen onnellinen. Kotona mä sain itkukohtauksen, koska luovuin ajatuksesta, että hän on poika ja kaikista mielikuvista jotka siihen liittyi. Samalla mä kuitenkin itkin onnesta, hän on tyttö ja tässä kohtaa terve. Mun mieli täyttyi heti kaikesta vaaleanpunaisesta tyttöhömpästä! <3
 
Pettymys on joo voimakas sana, tuli vaan ekana mieleen.

Meille on siis toinen tulossa ja esikoinen on poika, eikä tiedetty kumpi tulee. Olin ennen ensimmäistä raskautta nähnyt itseni tytön äitinä. Poika tuli ja en olisi voinut olla onnellisempi ja enpä ole ajatellut tänä 1.5v aikana olisipa tyttö, vaan meillä on täällä täydellinen lapsi meille <3 Ennen kuin raskauduin toista kertaa näin itseni vaan poikien äitinä, joten taitaa raskaus hormonit sekoittaa päätä tällä hetkellä. Tosin onhan se hyvä käydä nyt kaikki tuntemukset läpi :)
 
Näissä kahdessa ultrassa, joissa ollaan käyty, ja silloin, kun neuvolassa on kuunneltu sydänääniä, en ole mieltänyt toukkaa joko tyttönä tai poikana. Sukupuolimielikuvat ovat olleet mielessä muina hetkinä. Ultrissa ja neuvolassa olen ajatellut vain vauvaa ja ihmistä. Sieltä tulee sellainen pakkaus kuin meille on tarkoitettu!

Täytyy vielä todeta, että yleisesti ottaen tykkään esim. sukupuolineutraaleista vaatteista (en esim. prinsessajutuista ja autokuvista) ja kannustan sitä, että tyttö saa pelata jääkiekkoa tai poika leikkiä nukeilla. Ihan mistä lapsi itse tykkää. En siis ole ajatellut itseäni tytön äidiksi siksi, että saisin ostaa tyllimekkoja :D Mutta haluaisin kyllä ehdottomasti kokea senkin, millaista on olla pojan äiti. JOS saisi toivoa, niin yksi tyttö ja yksi poika olisi ihan täydellinen yhdistelmä meille. Tytöt ja pojat ovat kuitenkin aina vähän erilaisia keskenään, vaikka nykyään sukupuolineutraaliutta korostetaan tosi paljon. Miehet siskon pojatkin ovat vissiin synnynnäisesti hirveän kiinnostuneita kaikista koneista, vaikkei heille ole sitä opetettukaan.
 
Mä kannatan myös sukupuolineutraalia kasvatusta. Täytyy katsoa mihin suuntaan lapsi itse kehittyy ja tukea sitä. Itse olen aina samaistunut aika vahvasti tyttöihin. Mulla ei esim. lapsena ollut paljonkaan poikapuolisia kavereita. Tai itse asiassa oli pari ennen kuin menin kouluun, mutta siellä en enää kelvannut poikien joukkoon. En ole ollut mitenkään supertyttömäinen ikinä, mutta tykkään enemmän monista "tyttöjen jutuista". Mieheni taas ei halua lukea itseään oikeastaan kumpaankaan sukupuoleen, missä ei ole musta mitään outoa. Joissain asioissa mä olen meistä se "miehekkäämpi" osapuoli. Mulla on yksi sisko, jonka kanssa vietetystä lapsuusajasta on paljon hyviä muistoja. Mun kosketukseni miesten maailmaan on vaan jotenkin ohut kun olen ollut paljon enemmän tyttöjen ja naisten seurassa.
 
Tuolta elokuisista huutelen :)
Tuli tästä keskustelusta mieleen että kyllä jopa siihen ihanaan, täydelliseen, kauan kaivattuun vauvaan saattaa kohdistua negatiivisia tunteita! Eli se jos käyttääkin sanaa pettymys vauvan yhteydessä (tuntuu toki kamalalta varmasti sanojasta itsestäänkin!)mutta kyllähän on yleistä kokea esim tosi aggressiivisiakin tunteita vauvaa kohtaan. Esim jos lapsi vain itkee ja valvoo. Ja se on normaalia, eikä tarkoita että olisi huono äiti. Niin voi käydä vaikka lasta olisi toivonut vuosia!
Nämä kielletyt tunteet ovat toki tabu-aihe....
Mutta tuntuu pahalta lukea syyllistäviä kommentteja koska taatusti niistä tunteista syyllistää äiti itseään eniten! Eikä se jos on toivonut jompaa kumpaa tarkoita että pukisi sitten pojan mekkoon tms :D

Itsellänikin oli enemmän ajatus toisesta sukupuolesta, ehkä siksi että nimi oli valmiina ja ajattelin alitajuisesti että suvulla olisi "odotuksia", ehkä vaikutti että tunsin tyttölapsia ja oli vääränlaisia mielikuvia millaisia tytöt ovat, ultran jälkeen koin valtavaa syyllisyyttä että olin toivonut toisin ja koin pienen "pettymyksen" tunteen mutta oikeastaan jo 2 päivän kuluttua olin aivan ihastunut ajatukseen tytöstä... ja pelkäsin jopa että jos synnärillä paljastuukin poika niin olisinkin siihen "pettynyt"... Ja nyt kun odotan toista ja meillä on maailman ihanin tyttö, niin mulle on oikeasti aivan sama kumpi tulee!

Eli tuntui ihan järkyttävän väärältä ajatella hetkeäkään että lapsessa olisi mitään minkä toivoisi olevan toisin... mutta tiedän ettei se todellakaan tarkoita että olisi tippaakaan vähemmän rakastava äiti. Ymmärrän toisaalta ettei tällaisia voi ymmärtää jollei itse ole kokenut. En itsekään ehkä ymmärtäisi, sillä kyllä muakin on aina järkyttäneet jutut äideistä jotka toivovat tiettyä sukupuolta. Tulee tosi kylmän ihmisen mielikuva sellaisesta.
 
Ihana ruusa :) mukavaa tekstiä! On tämä äitiys kaikkiaan erittäin tunteita myllertävää aikaa jo raskaudesta lähtien! Huono äiti -tunne saattaa tulla vaikka kaupan kassalla kun vauva huutaa ja muut mulkkaa (mulla kävi näin....). Myös tässä raskausaikana tulee (kuin myös tästäkin aiheesta) välillä tunne, et osaanko nyt tän ja tän ja selviänkö tästä ja tästä. Mä kyl uskon et me kaikki ollaan ne parhaimmat äidit meidän lapsille ja sitä mä oon sanonu monille näiden huono äiti-tunteiden kanssa kärsiville, joilla ei ole tosiaan syytä tuntea sitä tunnetta <3 sekin tunne valmistaa meitä parempaan vanhemmuuteen <3 :)
 
Eiköhän tähän liity niiiiin monenlaista tunnetta ja myllerrystä, että harva varmaan on ajatuksiensa kanssa mikään pyhimys. Minä en ainakaan ole, kyllä on käynyt mielessä monta monituista kertaa vaikka ja mitä - eikä se tarkoita ettenkö haluaisi ja rakastaisi tätä lasta. Samalla on kamala pelko että jotain pahaa vielä tapahtuu, kun hetki sitten mietti että mihin mä oon oikein lähtenyt... ;) :D Että mun mielestä kaikki kommentit on tervetulleita, ns. "puolesta ja vastaan", mielipiteitäkin on varmasti yhtä paljon kuin ihmisiäkin.
 
Sinituulia sanoi:
Eiköhän tähän liity niiiiin monenlaista tunnetta ja myllerrystä, että harva varmaan on ajatuksiensa kanssa mikään pyhimys. Minä en ainakaan ole, kyllä on käynyt mielessä monta monituista kertaa vaikka ja mitä - eikä se tarkoita ettenkö haluaisi ja rakastaisi tätä lasta. Samalla on kamala pelko että jotain pahaa vielä tapahtuu, kun hetki sitten mietti että mihin mä oon oikein lähtenyt... ;) :D Että mun mielestä kaikki kommentit on tervetulleita, ns. "puolesta ja vastaan", mielipiteitäkin on varmasti yhtä paljon kuin ihmisiäkin.
Click to expand...

Näin juuri! <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top