En siis missään vaiheessa halunnut tietää kumpi sieltä tulee, vaan me pidettiin se itsellekin yllärinä synnytykseen asti. Mitä pidemmälle raskaus sitten eteni ja mitä useammin oma äiti totesi kaikkeen mun raskauteen liittyvään nurinaan ("Tää liikkuu ihan HIRVEÄSTI, tää on niiiiin iso, mulla on hirveän paha olo, ärsyttää...!") että ihan samalla tavalla oli hänellä kun mua odotti niin sitä enemmän tuli sellainen fiilis että hitto jos se onkin tyttö. 
Ja kun vauva sitten pitkän ähellyksen jälkeen saatiin pihalle ja kätilö totesi että tyttöhän se, niin heti tuli sellainen olo että tietenkin, näinhän tän kuuluukin olla että mun esikoinen on tyttö. 
Mutta hyvin tuo on kahden tytönkin kanssa pärjännyt, niin kai se kolmaskin siinä samalla menisi. 
Että odotellaan ja katsotaan...
) Sitten kun se tyttö saatiin niin totesin että eihän sille sovi kumpikaan niistä mitä olin pohtinut ja jouduttiin aloittamaan pähkäily alusta.
Mullakin oli ykköstä odotellessa tytölle kaksi selkeää nimivaihtoehtoa valmiina, ja ihan paniikissa yritin pähkäillä ideoita pojalle mutta jotenkin en keksinyt mitään mikä tuntui omalle... (Olisiko siitä jo pitänyt jotain päätellä?
Näin minäkin ajattelen, kun nykyisin on paljon sellaisiakin neutraaleja vaatteita ja muita mitä ei ole väri- tai kuviokoodattu millekään tietylle sukupuolelle. Ja vaikka nyt olisikin joku ”tyttöjen värinen” paita valmiina mutta vauva olisikin poika niin tuskinpa se vauva siitä paidan väristä pahastuu.
Miehelläni on vähän suppeampi ajatusmaailma noiden väriasioiden kanssa, mutta varmaan se olen loppupeleissä kuitenkin minä joka huolehtii että vauvalla ylipäätään on vaatteet, niin minun päätettäväksi se jää. 
