Mä oon etenkin toisen lapsen myötä (tai perheen kolmannen, puolisolla lapsi aiemmasta liitosta) miettinyt, että on työn ja perheen yhteensovittaminen aikamoista. Tekemistä riittäisi kyllä koko ajan, sitten kaikki harrastusaikataulut ym. Meidän kuopus meni elokuussa päiväkotiin ja ollaan syksy jaettu puolison kanssa niin, että ollaan vuorotellen tehty nelipäiväistä viikkoa. Myös pienemmillä lapsilla on päiväkodista perjantaisin vapaapäivä, teini tietenkin koulussa.
On tuntunut oikealta lasten takia ja auttaa itsellä etenkin siihen ajoittain kalvavaan riittämättömyyden tunteeseen, kun yrittää aikaa jakaa kaiken kanssa. Rahaa toki tulee vähän vähemmän mutta verotus tasaa ja Kelalta saa jotain pientä takaisin. Yritän ajatella niin, että lapset on kuitenkin niin vähän aikaa pieniä. Mahdollisesti vielä kevät mennään näin. Syksyllä yhteinen esikoinen aloittaa eskarin, joten eiköhän kuopuskin sitten aloita viisipäiväisen päikyn.
Sitä en ymmärrä, miten perheet, joiden vanhempien työhön kuuluu paljon reissuja, kaiken tekee. Tai jos on tosi vaativa työ, joka vaatii läsnäoloa, esiintymisiä, joita pitää valmistella jne. Itsellä työ aika joustavaa asiantuntijatyötä, voin tehdä etänä ja vaikuttaa paljon aikatauluihin. Puolison työ ei mahdollista etätyötä tai työaikojen joustoa juurikaan. Onneksi hänenkin työnantajansa hyvin ymmärtäväinen kuitenkin on lasten neuvola-, hammaslääkäri ym käyntien kanssa. Kyllähän niitäkin useamman lapsen perheessä kertyy.