Tuntuuko raskaus?

salmiakkisisu

Satasella mukana keskusteluissa
Tunnetteko ja tiedättekö selvästi olevanne raskaana päivän mittaan?

Mulla unohtuu raskaus päivittäin. Maha ei ole paljon kasvanut ja piiloutuu tosi hyvin vaatteisiin. Vauvan liikkeitä en tunne. Olo on muutenkin erittäin normaali suurimmaksi osaksi. Töissä on kiire ja kotonakin riittää puuhaa. Suurimmaksi osaksiunohdan koko raskauden ja lähinnä mietin, että olenko tosiaan raskaana. Rv 19+4. Hassua, että on jo kohta puolessa välissä, enkä vieläkään usko raskautta kunnolla todeksi. Myöskään töissä eivät tiedä edelleenkään eikä suurin osa muistakaan tutuista/sukulaisista. Ultraan reilu viikko.
 
Salmiakkisisun kanssa samanmoisia fiiliksiä, viikkoja mulla 19+2. Maha ei oo oikeen kasvanu, lähinnä se on semmonen pikkunen turvonnut pallero ja liikkeitä en vielä tunne. Oudot ei varmaan päällepäin ees hoksais että oon pieniin päin, melekeen kateellisena kattelen kaupungilla kunnon selviä vauvamassuja. Olokin on suhteellisen normaali ummetusta lukuunottamatta. Välistä kyllä massua juilii (varsinki iltasaikaan ku mennee maate) ja siinä nyt sitte tuntee että jottain sielä mahasa tapahtuu.
 
Mulla oli ihan sama fiilis noilla viikoilla kunnes yhtäkkiä alko tää kasvu pyrähdys jonka mukana tulikin sitten selkäsäryt sun muut nii nyt kyllä tietää että kantaa jotai mukanaa ku alkaa särkee jos istuu tai kävelee enempi ja jalat kans turpoo ja ei pysty enää kyykkii ku meinaa päästä ylös yksin ja muutenki maha tiellä. Nauttikaa vielä kun voitte! :D Kohta kasvaa teilläki ja ehkä tulee samat vaivat sinnekki.
 
Mahan koko varmaan vaikuttaa siihen aika paljon. Mulla alkoi pullottaa jo tosi aikaisin. Nyt se on tiellä, törmäilen sillä kaikkeen ja kuten Ninqyokin sanoi niin kyykystä ei meinaa päästä ylös. Ja jos jotain tiputtaa niin nostaminen ei meinaa onnistua ja mulla ainakin tippuu jotain koko ajan. Voiko raskaus tehdä rähmänäpiksi;) Selkä särkee ja jalat särkee. Potkuja tuntuu kans päivittäin. Mulla alkaa olla siis jo vähän tukalakin olo, kauhulla odotan, että miten hankalaa tästä olemisesta vielä tulee;) On ihan kiva, että sitä ei pääse unohtamaan, mutta samalla ihmettelen niitä juttuja energisestä keskiraskaudesta kun maha ei ole tiellä ja on niin elämänsä kunnossa. Välillä aamulla unenpöpperössä unohdan hetkeksi olevani raskaana. Tai ennemmin tulee sellainen olo, että eikös mun kuuluis olla ja sit täytyy tarkistaa, että joo mahaa löytyy;) Mä väsyn töissä tosi nopeasti kun koko päivän seisoo ja kävelee niin puolessa välissä päivää on kävely jo aika hidasta raahustamista.
 
Samoja fiiliksiä täälläkin salmiakkisisu ja PupuL! Maha on kasvanut vähän joo, mutta siihenkin oon alkanut jo tottumaan ja pieni se vielä on. Kunnollisia liikkeitä en tunne, enkä tiedä tunnenko vielä mitään, ehkä ne mitä oon luullut tuntevinani, onkin ollut jotain suolistojuttuja!? Kovasti kyllä liikkeitä odotellaan!! Olo on aika normaali, sen takia piti ihan käydä oman mielenrauhan takia kuuntelemassa neuvolassa torstaina sydänäänet ja hyvin onneksi kuuluivat <3 Viikko rakenneultraan! Jännittää! Mä en ole myöskään vieläkään kertonut töissä, huomenna kai pitäisi ainakin esimiehelle, kun menen lomalta sinne takaisin ( motivaatio 0 ) mutta ehkä selviän :) Tekeekö muut vielä yövuoroja ?? Mulla olis ens viikolla muutama.. saa nähä, jatkanko niitä sitten enää. Riippuu miten jaksaa!
 
 Ninqyo sen sanoi :D

maha on tiellä ja joka paikkaa särkee.. voi kun pystyis välillä tän unohtamaan! ;)
 
Eilen illalla oli aivan ihana kun toine alko potkii masussa niin sitte ku oli hetken hiljasta nii tökkäsin masuu ja pikkane tökkäs samaa kohtaa sitte takas emoticon  Kokeilin uudestaa ja tökkäsin kahesti vähän eri kohtaa ja sit se potkas takasi kaks kertaa samaa kohtaa ku tökkäsin<3 Siinä sit haltioitun tökkäiltii vuorotelle joku 10 min ja sit nukahdin
 
Mulla tuntuu enemman kun luulis. Aika aktiivinen kaveri mahassa, oon vielakin vahan ihmeissani, kun ei nain ollut aikasemmilla kerroilla. Ja nyt jo tuntuu kroppa painavalta ja vaapun kuin ankka... Alkaa pelottaa toi loppuraskaus, mites sitten kun painoakin viela lisaa..
 
Täällä myös raskaus tuntuu! :D
On kaikenlaista pientä "vaivaa" ja maha on jo tosi iso ja vauva on erittäin aktiivinen. Nyt mieskin jo tuntee potkut vatsan päältä ja mä olen alkanut heräilemään aika tarkkaan kahden tunnin välein yöllä vauvan potkuihin ja liikkumiseen, eli meidän vauvalla alkaa uni/valverytmi olla jo melko säännöllinen.
Ja mulla on myös alkanut jo tihkua/valua rinnoista maitoa (tai mitä se nyt viralliselta nimeltä tässä vaiheessa on) ja kastuu jo esim. yöpaita kun ei ole rintsikoita.

Toki välillä saatan unohtaa pariksi tunniksi raskauden, mutta kyllä potkut ja möyrintä vatsassa muistuttaa raskauden taas mieleen. :)

Ja piti vielä kirjoittaa, että kuten Elli K. sanoi, niin mullakin tippuu kaikki käsistä. Mulla on ollut aina, että kuukautisten aikaan kaikki tipahtelee ja viime raskaudessa oli tämä sama sekä nyt. Ärsyttävää, kun kaikki tippuu ja kumartelu ei oikein enää luonnistu tosta noin vaan.
 
Mulla ei tipu kasista, mutta tuntuu, etta aina syodessa sotkee jotai mahan paalle. Nolottaa oikein. Omasta mielesta en yleensa murustele suurempia, mutta ihan kun raskaana ollessa ois alaleuka jotenkin loysa, kun koko ajan jotain tossa kummun paalla.

Onko muilla samaa ongelmaa?
 
Maisan, joo mulla on myös tuo sotkeminen! :D Just eilenkin kun oltiin rippijuhlissa, nii heti ensimmäinen lusikallinen tippui suoraan paidalle ja vieri siitä vielä housuillekin. Ja joka päivä on nykyään paita jossain ruuassa. Noloa.
 
Tuntuispa ne potkut... Kaikenmailman kivut kyl tuntuu alapäässä ja mahassa mut jos niit potkui tuntuis kans ni ei varmaa ärsyttäis näin paljo tää raskaana olo... Rakastan olla raskaana, ainaki esikoista ku odotin. Sillo potkut tuntu tosi aikasin ja oli niitä kipujaki mut ne potkut jotenki lievitti sitä tuskaa ku oli ihana tuntea ku pikkunen pomppi virtsarakon päällä tai potki keuhkoo sillee ettei henkee saanu emoticon  mut nyt ei oo ku liitoskipui ja nukkuminen selällää sattuu selkää, kylellää ei voi nukkua ku jos kääntää kylkee ni tuntuu että maha räjähtää kaikkine lihaksinee. Se kipu on jotaa iha kamalaa. Jalkoi ei voi liikuttaa ku tuntuu että kohtu repeää. Täytyy varmaa neuvolassa ottaa puheeksi että mistä johtuu noin kovat kivut... Valitusta kerraksee. :D 
 
Mullakin on aina päivän ruokalista paidassa mahan päällä. Ennen olisi tippunut ruoat suoraan housuille, mutta nyt kaikki menee mahan kautta. Puhtaan paidan kun pistää päällensä niin ei kauan mene kun siinä on jo jotain..
 
Täällä tuntuu raskaus kyllä ja vahvasti! :D
Olen jo kirjoitellutkin näistä mun kivuista ja kolotuksista. Alaselkä tosi kipeä, en tiedä mikä siihen auttais kun tuntuu että ei lepo eikä jumppa oikein auta. Alavatsakipuja on myös, inhottavia vihlaisuja tuntuu päivittäin. Toivon ja uskonkin että johtuu vain kohdun kasvusta, eikös näillä viikoilla (19+3) maha alkaakin kasvamaan vauhdilla monella? Onhan se nyt kumma jos ei missään tuntuisi :) Vaikka normaalia lienee sekin, että joillakin ei vaan kipuja ja särkyjä ole. Mulla on tainnut olla jo muutama harjoitussupistuskin, kivuttomia sellaisia. Ne vähän huolettaa, vaikka normaaliin raskauteen nekin kuulemma kuuluvat, kunhan eivät kivuliaita ole vielä tässä vaiheessa.
Vauveli potkii ahkerasti joka päivä. Perjantaina ollaan jo puolivälissä :)
 
Ei tunnu muuten, mutta maha on tiellä kun laittaa kenkiä tai sukkia jalkaan. Olotilan huomaa myös kun nousee sohvalta kun se pitää tehdä sillain hitaasti ja harkiten

Potkuja tuntuu kyllä kun rauhottuu. Mutta eilen olin koko päivän pihalla ja touhusin niin unohtui kyllä taas koko olotila, ei onneksi siis mitään kipuja tai vaivoja.
 
Hah ha, täällä kans yks sotkija. Maisan, Elli K. ja Shani, hauska lukea etten ole yksin. Öljyiset salaatit on tosi kiva keräillä rinnuksilta ja mahalta, öljy lähtee melkein poiskin pesussa.
 
Tuntuu. Maha on jo pikku pallo ja edes mekko päällä en kykene piilottamaan raskautta. Kolotukset ja sen sellaiset jooo. Löytyy toiselta palstalta eriteltyinä. Potkut herättävät huomioni kun laitan ruokaa tai teen jotain, mutta ei vielä muille tunnu. Iho on kamalassa kunnossa ja nyt kesällä palan äärimmäisen herkästi. En voi olla auringossa yhtään. Ja sitten kun ottaa taaperon syliin, niin pitää kantaa sitä melkein selän puolella, kun maha on kyljistä asti pömpällään. Ja tuntuu että tissit ovat joka päivä vähän isommat. Sotken ruoalla ja nytkin aamulla pukemani vaatteet ovat jo tahroissa. Varsinkaan avaimet eivät pysy käsissä. Kuusivuotiaamme onneksi vielä reippaasti kerää perässäni kaiken mitä pudottelen.
 
Itselläni 20+4, liikkeet tunnnen selvästi ja mieheni tuntee myös kädellä. Tunnen voivani paksusti :) maha on mielestäni aika iso kokoinen jo viikkoihin nähden varsinkin kun nähnyt muiden vauvamasuja näiltä viikoilta. se näkyy olevan aika yksilöllistä mitenkä se maha alkaa kasvamaan. issias kipuja alkaa olla ja lonkkiin vihloo...pitäisi melkein alkaa venyttelemään jatkuvasti iltaisin.

eilen saimme 4 d utrassa tietää että saamme pojan <3
 
kyllä jo ahtaissa potilashuoneissa huomaa ettei meinaa joka välistä mahtua.. liikkeet on tuntunu muutaman viikon ajan..
 
Kyllä tuntuu että on raskaana. Potkut on tuntunut säännöllisen epäsäännöllisesti parisen viikkoa. Maha on vaan alkanut kasvamaan mutta oudosti lähinnä ylhäältä. Nyt oikeastaan vasta alan siirtymään mammahousuihin vähitellen. Lähinnä housuja pidän vasta töissä kun työhousut ahdisti niin paljon jo. Ekan raskauden aikana ostin kesäksi normipökät vähän isommassa koossa niin ne menee vielä hyvin jalkaan eli ne on kovassa käytössä.
Selkään särkee välillä tosi ihanasti. Jalat väsyy älyttömän nopeasti eli mielellään istuskelen töissä ja kotosallakin.
 
Takaisin
Top