Tunnetiloja
- Ketjun aloittaja Suskina
- Aloituspäivämäärä
Mulla on mieliala seurannut aika pitkälti fyysistä olotilaa. Pari viime vkoa oon ollut aika allapäin, kun pahoinvointi on vaikuttanut omaan toimintakykyyn niin paljon. Onneksi päivittäin on ollut vähän parempiakin hetkiä ja nyt tuntuu alkavan helpottamaan. Voi olla että jossain määrin pahoinvointiin on nyt tottunutkin, mutta alussa oli aika järkytys miten kokonaisvaltaista alkuraskauden pahoinvointi voi olla. Oon toki joskus ollut huonommassakin fyysisessä kunnossa, mutta kyse ollut nopeasti ohimenneistä taudeista. Ehkä psyykkeen kannalta tässä on ollut erityisen raskasta just se, ettei tiedä kauanko pahoinvointi vielä kestää ja siihen päälle epävarmuus raskauden etenemisestä.
Olen luonteeltani aika rauhallinen tyyppi ja huonovointisena vetäydyn usein omiin oloihin. Toisaalta puolison ja muiden läheisten ajoittainen seura/puhelut kyllä piristää. Jatkuva alakuloisuus ei ole itelle mikään normitila, ja yleensä pyrin käsittelemään hankalilta tuntuvat tunteet jos/kun niitä ilmenee. Nyt olen lähinnä yrittänyt hyväksyä sen, että ok tällä hetkellä on aika kurjat fiilikset, mennään nyt vaan päivä kerrallaan. Ja nyt tällä viikolla ollut onneksi jo vähän energisempi ja iloisempi olo vaikka pahoinvointiakin vielä on.
Raskauteen suhtaudun vielä aika varovaisin mielin, en halua nyt ekan kolmanneksen aikana vielä hirveästi alkaa visioimaan tulevaisuutta. Toki toivon, että raskaus etenisi hyvin ja mielessäni lähettelen päivittäin helliä ajatuksia sekä itseä että pientä elämänalkua kohtaan
Olen luonteeltani aika rauhallinen tyyppi ja huonovointisena vetäydyn usein omiin oloihin. Toisaalta puolison ja muiden läheisten ajoittainen seura/puhelut kyllä piristää. Jatkuva alakuloisuus ei ole itelle mikään normitila, ja yleensä pyrin käsittelemään hankalilta tuntuvat tunteet jos/kun niitä ilmenee. Nyt olen lähinnä yrittänyt hyväksyä sen, että ok tällä hetkellä on aika kurjat fiilikset, mennään nyt vaan päivä kerrallaan. Ja nyt tällä viikolla ollut onneksi jo vähän energisempi ja iloisempi olo vaikka pahoinvointiakin vielä on.
Raskauteen suhtaudun vielä aika varovaisin mielin, en halua nyt ekan kolmanneksen aikana vielä hirveästi alkaa visioimaan tulevaisuutta. Toki toivon, että raskaus etenisi hyvin ja mielessäni lähettelen päivittäin helliä ajatuksia sekä itseä että pientä elämänalkua kohtaan
Tuulenviemää
Näppärä viestien naputtelija
Itse olen kans enemmän alavireinen tällä hetkellä. Tosin meillä oli aika raskas ja intensiivinen loppuvuosi,joka osaltaan vei mehuja ja siitä toivun nyt mutta kyllä raskaudella on myös osansa.
Sitä jotenkin pohtii asioita aika rauhassa omassa päässä. Muutos on iso vaikka lapsi ennestään, mutta pientä ei pitkään aikaan ollut.
Miehelle olen yrittänyt muistuttaa ettei turhaan huolestu, että tämä on nyt alussa näin ja kyllä se tästä
Sitä jotenkin pohtii asioita aika rauhassa omassa päässä. Muutos on iso vaikka lapsi ennestään, mutta pientä ei pitkään aikaan ollut.
Miehelle olen yrittänyt muistuttaa ettei turhaan huolestu, että tämä on nyt alussa näin ja kyllä se tästä
Matryoshka
Jostain jotain jo tietävä
Itselläni ei ollut ensimmäisessä raskaudesta pahemmin mitään tunnekuohuja eikä nytkään alkuun ole ollut. Ekassa raskaudessa ainut milloin meinasin alkaa oudosti itkeä oli, kun kerroin esimiehelle, että olen raskaana ja tarvitsin kevyempiä vuoroja. En edes tiedä miksi se silloin itketti, olisko joku "tarvin kevyempiä vuoroja, voi mua raukkaa." yllättävä itsesääli.
Nyt on hieman pöllämystynyt olo vain, kun vasta tällä viikolla saatiin tietää raskaudesta.
Nyt on hieman pöllämystynyt olo vain, kun vasta tällä viikolla saatiin tietää raskaudesta.
Olen itse aina ollut todella tasainen, eli en koskaan koe suuria tunteiden vaihteluita ja mies on hyvin samanlainen. Nyt vasta tässä toisessa raskaudessa on hormonit ilmeisesti aivan sekaisin kun huomaa että niitä suuria tunteita tulee aivan puskista ilman varoitusta. En osaa jotenkin yhtään käsitellä näitä tunteita kun normaalisti en esim suutu koskaan yhtään mistään ja pystyn aina keskustelemaan erimielisyydet läpi silleen rauhallisesti sekä pohtimaan omaa toimintaani objektiivisesti. Nyt taas tunteet ottaa vallan ja objektiivisuus on aivan mahdotonta kun on vaan vihainen tai pahamieli. Mies ei myöskään osaa yhtään ottaa koppia tästä mun tunteiden vuoristoradasta koska ei ole sitä minulta koskaan ennen joutunut kokemaan. Hankalaa on ja tämä jatkuva pahoinvointi ja väsymys ei kyllä yhtään auta asiaa.