Tuliko hankittua jotain turhaa?

Kertakäyttöliivinsuojat jäi tosiaan käyttämättä. Samoin tutteja oli liikaa, yhtä kokeiltiin, mutta lopulta todettiin ettei vauva vaan tykkää tutista. Eri pakkauksista tulleet rasvat ja shampoot on käyttämättä kun ei oo ollu vaippaihottumaa eikä vielä käytetä saippuoita pesulla. Mutta varmaan vielä joskus tulee käyttöön, vauva nyt 4,5kk.

Vaatteissa käytin kokoa 56 ekat kaks kuukautta ja kun vihdoin siirryin kokoon 62, niin lähes kaikki oliki jo niin pieniä että piti vauhdilla ruveta hommaamaan kokoa 68 ja 74.

Koon 56 housuja jäi käyttämättä paljon, olisin käyttäny pelkkiä sukkahousuja ja haalareita mieluiten, mutta koska sain kaverilta housuja niin pakko niitäkin oli sit käyttää jonkin verran.

Tavaroista hankittiin vaan sänky, sitteri, amme, turvaistuin ja rattaat ja ne on riittänyt tähän mennessä. Kantoreppu on hankintalistalla, kun se mikä ostettiin ei käynykkään vastasyntyneelle, mutta en tiiä jääkö se kokonaan käyttämättä vai tuleeko myöhemmin vielä käyttöön.

Oikeestaan siis ei oo harmittanut mikään ostos, mutta jatkossa aion siirtyä tehokkaammin seuraaviin vaatekokoihin jos sellasia on valmiina. Ja tosiaan eurooppalaiset vaatteet on yleensä pienempiä ku Suomessa valmistetut, niin sitä koko numeroa ei kannata liikaa kattoa.
 
Takaisin
Top