oli se siin vaiheessa kamalaa ku se sen kierukan sinne värkkii sääti.sanoin sille eukolle et sattu samanlailla kun synnytysupistus ni se sano jotain et samaa kohtaa menee/osuu se kierukka.tänään ei onneks oo sattunu nii paljon ku eilen.
Nonii, taitaapa sitten jäädä tän viikon salit väliin. Iski kaamee nuha ja kurkkukipu! Jätkä huutanu kohta kaks tuntia, kun ei päiväunet kelpaa, vaikka on jo ihan yliväsynyt. Kysyn vaan, että miks just sillon, kun ite on kipee?
meijän sitteri on ratkennu viiden sentin matkalta sielä jalkopäästä,eli vielä pari kiloa ni se ratkee kokonaa ja tytön jalat on sit lattialla.
mitenhän tää liitty kilojen karisteluu en pistä tyttöä dieetille et sitteri kestäis..
Meillä sitteri on ollut oiva apuväline saunavuorojen ajan. Kerrostalossa kun asutaan ja omaa saunaa ei ole vain kerran viikossa saunavuoro. Jätkä itsuu pesuhuoneessa sitterissä sen aikaa, kun muut saunoo. Viime viikol pääsi sitten lopuksi käymään saunassa ja pesulle. Sitten, kun itsenäisesti osaa istua niin pääsee alusta asti touhuihin mukaan. Nyt ei vaan pysty siihen, että toinen aikuinen pitäis koko ajan sylissä. Varsinkin, kun tuo sauna-aika on rajallinen (meillä siis 1h saunavuoro, mutta sauna käytössä vain ensimmäisen 30min ja pesuhuone koko 1h).
Sitterissä myös välillä syödään, jos äiti tai iskä tuijottaa samalla telkkaa ku syödää SIlloin, kun jätkä eiv ielä itse liikkunut niin selkeesti hetkellisesti viihtyi sitterissä ihan muuten vainkin. Sieltä, kun näkee ympärille ja siskon touhuja ihan eri tavalla kuin selällää maaten lattialla :) ihan kiva välinen ainakin meillä :)
En mäkään sitteriä ostanut, enkä varmaan olis ostanut, mutta onneks sain mun veljeltä! Santtu nukahti siinä helposti sillon, kun oltiin se 11 päivää kotona ennen uutta sairaalareissua. Muuten se on sitten ollu käytössä sillon, kun on just syöty tai oon ollu vessassa jne. Ei oo mun mielestä kyllä mikään turhake, vaikka ensin ajattelinkin niin. :)
mä pidän tyttöä tos sitteri päivälläkii,sillä kun on se buumi et kokoajan pitää olla mahallaa vaikka ei jaksaiskaa,sit se pitää kahlita sitterii et se pysyy ees hetken selällää.
Meil on emman keinusitteri. Oikein on ollut oivallinen peli. Poika on nukkunu ja syöny siinä usein. Ja iha pienenä istuili siinä ja leikki lelukaarella. Mut ei se siinä enää oo jaksanu olla. Välillä saattaa iltapuuron siinä syödä, jos ei jaksa syöttiksessä istua väsyn takia. Mut alkaa olla kohta pois laiton paikka sitterin kans. :)
Mä könötän nyt kuudetta päivää kotona pilkullisen vauvani kanssa :) Tyttö on aivan täynnä vesirokkorakkuloita! Onneksi tauti alkaa menemään ohitse ja vauvan vointi on jo paljon parempi. Tämä viikko meinataan pitää vauva ihan sisätiloissa ja sitten toivon että tämän kevään sairastelut on sairasteltu ja pääsisi taas harrastelemaan ja touhuilemaan :)
Voi pientä, kun aikaisin sairasti vesirokon! Mä taisin olla ite tokalla luokalla, kun sen sairastin. Mä muistan ky, et mul oli kovin lievä.. pari päivää vaan oli näppylät ja kova kutina, sit meni ohi.
Mulle iski maanantaina kunnon flunssa ja sunnuntain kuntopiiri ei auttanut asiaa eli se oikein laukasi koko taudin käyntiin. Tänään on vielä ollut silmien vettymistä, nenän kutinaa ja vuotoa, mutta paranemaan päin, onneksi, kun ei tätä arkea meinaa millään jaksaa kipeänä. Heti kun painokin laskisi joutuu jättämään kuntoilun tauolle höhhöh