Toukokuun turinoinnit

Moi!

Meidän apinalle ei toimineet ne maissi- tai riisipuurot, ku alkoivat vatsaa kivistää. Neuvolassa kun kysäsin eilen, niin sanoi, että kaurapuuroa voi nyt antaa. Joona on kans vähän tollanen sihtikurkku, mutta mä vetelin sillä sauvasekottimella vaan perus elovenat "jauhoks". Vajaa ruokalusikallinen kaurajauhoa, vedenkeittimestä vettä ja setti mikroon. Siellä kypsyy nopeasti pien annos! Sit vaan hedelmäsosetta matkaan, eikä oo nappula vatsaansa itkenyt tässä kahden pvän aikana, ku on sitä aamupalaks saanut. Jes! Jauhoin kerralla sellasen satsin, että ei tarvii varmaan kuukauteen jauhaa, laitoin omaan pakasterasiaansa nököttämään ja on aamulla kätevä ottaa käyttöön. Koostumus valmiissa puurossa muistuttaa vähän maissisosetta ihan pienine rakeineen, eli toimis löysänä vellinä pullostakin varmaan.

Täällä on taas tänään ollut ihana aurinkoinen lapsi <3 Mammakahveillakin oli sievästi, eikä känissyt! Jee! Toivottavasti kiukut ois taas ees muutaman päivän tauolla??
 
Aaargh. Hajoan! Rakas lapseni on itkenyt enemmän tai vähemmän suoraa huutoa koko päivän. Ei suostu nukkumaan kunnolla. Heräs aamulla vähän jälkeen 8, ja on sen jälkeen nukkunut yhteensä 50 min. Iltaa kohti huuto muuttuu hysteerisemmäksi. Sain sen just onneks tissillä tainnutettua hetkeksi sänkyyn, toivottavasti nukkuis ainakin tunnin. On hipeltänyt ja vedellyt korvaansa tässä nyt puoltoista viikkoa, ja nyt alkaa hiipiä sellainen tunne selkäpiihin, että saattais olla jätkällä korvatulehdus. Huomenna lääkäriin.

Sinttu: jes, eka yö unikoulua takana! Kyllä se siitä, pysyt lujana vaan. Meillä ei kyllä toiminut tuo tissiminuuttien vähentely. Irroitin Benjin rinnalta, ja se havahtui heti, ja lähti pyörimään kauheeta vauhtia tissin perään. Ei auttanut muuta kuin antaa sen syödä niin kauan kun sitä huvitti. Nyt kyllä mietin, että jos jätkällä on korvatulehdus, niin saattaa kyllä yölliset itkukohtaukset johtua siitäkin.

Hihi, Venla se on oppinut puhumaan. [:D] Mun isä ois ylpee ja iloinen, jos Benji alkais hokemaan äijää. Karjalaista sukua ollaan. [:D]

Prana: oon itsekin miettinyt tuota sikainfluenssapiikkiä. En tiiä annetaanko täällä sitä enää edes, mutta siis jos annetaan, en tiedä otettaisko me sitä Benjille. Pitänee miehen kanssa keskustella asiasta. En muuten ollut tullut ajatelleeksikaan että niinhän se on, että kesäkurpitsassa tosi pieninä määriä ei muuten ole paljoakaan ravintoaineita. Siis kyllähän siitä vitamiineja ja kuituja ja jopa protskuja saa aikuinen, mutten tiedä, että miten se lasten kanssa toimii.
Hei, käviskö herneiden tilalle vihreät pavut? Vai onko ne Suomessa vielä pannassa? Saattais olla helpompia käsitellä kuin herneet.

Voi Rinkku, toivon vitutuksesi pikaisesti pois!

Nyt ruokaa laittamaan. Tänään luvassa ratatouillea, tofua ja kuskusta.
 
Onnea possunen ja Amppu! Ja halaukset perään =)
Tääkin teki tänään testin, mutta onneksi oli negatiivinen. Siis kun varmaan ehkä muistattekin niin meillä ei todellakaan ole vielä tarkoitus lisääntyä uudelleen[:D] Mutta mielikuvitus teki tepposet, niin oli pakko varmistaa...[:D]
 
Ja taas yksi yö unikoulua takana. Neiti meni unille jo 18.20. heäs syömään 22.40 ja seuraavaks 03.40. ja aamulla puol seiska noustiin ylös puuron keittoon. Jippii. tosin nukku taas puolet yöstä mun kainalossa. oli jotenkin niin vaikee eilinen päivä ja ilta etten raaskinu huudattaa omassa sängyssä kun viekkuun rauhottu heti.

Eilen siis tosiaan ei syöny kello kahden jälkeen mitään. eikä juonu koko päivänä maitoa. itki itki itki. liekö ne maanantaina saadut rokotteet vielä vaikuttanu. annoin sit supon peppuun illalla ja sitten simahtikin vellin jälkeen jo niin aikasin.

Mut yö meni sit taas ihmeen hyvin. jos tänään ruoka maistuu eikä kiukuta niin ens yön saakin sit kitistä omassa sängyssä ja mä paijailen pinnojen välistä.

Päivähoitohakemuksen jättäminen olis huomenna edessä. Soitin jollekin tän alueen perhepäivähoidon johtajalle ja sovin huomiseks klo 14 ajan. vien hakemuksen ja samalla vähän jutskataan vielä eri vaihtoehdoista ja siitä miten noin pieni siellä hoidossa pärjää.

Nyt haisee kakka. palaan myöhemmin....
 
Hei huomenta!

Pakko tulla huikkimaan, kun olen niin täpinöissäni! Arvatkaa mitä meidän ikkunasta nyt näkyy? Täydessä kukassa olevia omenapuita keittiön puolella ja olohuoneen ikkunoidentakana loistaa luumupuiden kukat! Tyttö kellii matolla ja lupsuttaa hatunnyörejä. Kahvi alkaa haalenemaan kupissa ja jääkaapin hurina kuulostaa erilaiselta.... NIIN MEILLÄ TAKANA EKA YÖ UUDESSA KODISSA!!!! dididididididiiddiiiiiiiiiiiiiii
Kaikki täällä on ihan huskin haiskin ja remontit kesken, mutta tultiin hammasharjojen kera eilen saunaan ja jäätiin yöksi! Ilmapatjalla tulevan makuuhuoneen lattialla koko sakki. Ja nukuttiin sikeemmin, kun varmaan koskaan. Venlan unet 21.00 - 06.00 - 08.00

* Hui SINTTUA, hoitopaikan haussa!

* Ihana hetki VALON keittiössä!

Meillä "tyttö tuollainen" saa Venlan aina vähän hämilleen. Ja sitten se:

Minä soirtan harmonikkaa
Ihmiset on kummissaan.
Aion viettää juhlapäivää
jälleen huomenna!

niin, siitä tulee hurjan innostunut. Ajateltiin ottaa just tuo Genan syntymäpäivä-biisi meille puutarhajuhliin Venlan nimi-bileisiin. Ja vielä sillä tavalla, että lauletaan se yhteislauluna!!!! :)
Ja harmin paikka, joudutaan siirtmään niitä juhlia viikolla kaikkien muden ylioppilas-juhlien takia. Eli meidän pippalot onkin vasta 13.päivä kesäkuuta.

OK. Rakas suloinen tyttäremme osittaa lattialla väsymisen merkkejä joten pistämpä töppöstä pihatielle ja koitan saaha tuon nukkumaan.
 
Toivotaan ettei ole korvatulehdusta Benjillä. Ikävä vaiva joka tuppaa uusiutumaan. Olen itse ollut tosi pienenä korvatulehduskierteessä ja putket sitten auttoivat. Neuvolassa sanottiin että tämän ikäiset alkavat löytää ulokkeitaan ja saattavat räplätä  vaikka juuri korviaan ihan vain siksi että ovat löytäneet ne. Kamalalta kuulosti tuo Ailimen ja Benjin päivä noin vähillä unilla. Toivotaan että apu löytyy! Leikkopapuja saa kyllä antaa jo, mutta nekin ovat valmiiksi pakastettuja. Onnistuisiko jos vain laittaisi muiden soseiden joukkoon, sillä kertaa tarjottavaan erään ja silppuisi uudelleen koko annoksen? Noh, katsotaan. Täytyy myös tsekata missä vaiheessa saisi vaikka soijajauhoa laittaa ruuan joukkoon. Annetaanhan sitä 6 kk eteenpäin maitonakin maitoallergisille. Ai niin, ja sellaisen vinkin sain, että kasvissyöjälasten ruokaan voi nyt jo laittaa jokaiseen kasvisannokseen t-lusikallisen kylmäpuristettua kasviöljyä.

Valolla tuntuu olevan vaikeaa nukahtaa aamu-unille ja luulen että syy löytyy valosta. Huone on aamuauringon puolella ja kirkas kuin mikä. Pitänee virittää musta riepu ikkunan eteen. Valkoiset laskosverhot eivät paljon himmennä..

Mölinää. Sitä on riittänyt eilisillasta tähän aamuun. Pojalla on valtavan paljon asiaa, kun vian tietäisimme että mitä. Iltapuuro meni vauhdilla ja mammaammammammamman saattelemana. Ja suihkutissistä päälle. Nii in. Nämä suihkuvat taas. Valo on oppinut irrottamaan otteen ja antaa ruiskuta leukaan tai vaikka kaulaan ja ottaa sitten tissin takaisin suuhun.

Pitäisi alkaa itsekin keittelemään omat soseet. Aluksi sekaisin pilttien kanssa tarjoaisin. Noita lasipurkkeja tulee niin valtavat määrät ja kun eihän niitä uudelleen käytetä, kaatopaikalle kuskaavat. Suomessa ollaan niin tunnollisisa kierrättäjiä, että kaikelle keräyslasille ei ole uusiokäyttöä. Muistaakseni juuri elintarvikelasiksi ei mielellään käytetä "vanhaa" lasia. Kaapissa olisi kyllä bataattia ja kukkakaalia valmiina.

Mitäs vielä? Jasmine ihan samasta syystä täällä ihmettelin tuota maitotuotteiden antamisajankohtaa. Ristiriitaista infoa!

SannaKoo onpa kivaa että Joonakin saa nyt puuroa joka ei satu mahaan! Minkähän takia kaura ei ole se ensimmäinen vaihtoehto? Harvemmin kuitenkaan allergisoi.

Minä se joudun varmuuden vuoksi keliakiaverikokeeseen. Tuskin on, mutta lääkäri haluaa varmistaa. Kerran olen tähystyksessä nuorempana käynyt samasta asiasta. Kävin lääkärissä vihdoin ihottumani takia ja kortisonia rasvana vaan viikon kuuri. Atooppista oletettavasti, vaikka esiintymispaikat ovat yleisiä juuri psoriakselle. (molemmat löytyy mummoltani)

Valoisaa päivää, täällä ainakin aurinko näyttäytyy ja aion lähteä pitkästä aikaa lenkille rattaiden kanssa! Ensin oli helle sitten rankkasateet..syitä löytyy aina

Vau Maarinen miten keväiset näkymät teidän ikkunoista onkaan! Tunnelmallinen ja hyvinnukuttu yö takana teidän taloudessa. Olikos tarkoitus juhannukseksi uuteen kotiin? Mitä tapahtuu entiselle? Hyvä päivä tuo 13. juhlille[;)]
 
Heips!

Ailime, meillä on Veeti myös räplänny korviaan varmaa viikon verran (oikeeta enemmän, näyttäs olevan oikeekätinen). Epäilin aluks kans et oisko korvatulehusta mut ei oo kyllä yhtää kipeen olone poika eikä korva.. Uskon kans et on vaa löytäny korvansa [:D] Ainii ja nyt tuli mielee että joo kuvagalleriassa Veetillä oli puku missä oli tiikerin raitoja. H&M:ltä ostin, kaks yhessä, toine valkone missä oli pikkutikrun kuva ja toinen tuo..

Kaurasta meille taas sanottiin että Ensimmäisenä sitä. Ja sitä (Piltti) ollaan iltapuurona nyt annettukii jonku aikaa, hedelmäsoseiden kera. tuolla oottais kyllä pakastimessa mustikoita, vadelmia ja mansikoita mitä meinaan siihe sekaa sössätä tässä tulevaisuudessa. On tuo veeti niitä jo maistellukkii. Ihanasti tykkäs mansikalla sotkea pöydän ja vaatteet ku sai omassa kädessä pitää. [:D]
Nyt ostettiin riisipuuroa (Muksu) ja tänää annoin aamusta ekan pienen satsin. Varmaa sitte sitä ja kauraa vuorotellen iltasin annetaan.
Ja ompa tuo vähä tuhdimpi iltapuuro vaikuttanu yöunii nii ku enne huuteli 9-12 välissä ni nyt hää nukkuu sen kolme tuntii inahtamatta!! mut huudon alkaa sit aamuyöstä neljän jälkee :(

Meilläkii pienmuotosta unikouluu yritetty, että sais tuon poijan nukahtamaan iteksee sänkyy. Eile onnistu(in) ekan kerran [:)] Miehellä siis kyllä onnistunu muutaman kerra aikasemmikii.. Iltapesut ja puuro, tissiä ja sitte poika sänkyy nalle kainalossa. Pitää siinä kyl käyä monesti hyssyttelemäs mut kyllä se eilekii sit aika nopsaa sinne nukahti. Ja aikasemmi hää vaati tissii yöllä joka kerta ko huuti, nyt oon niitäkii yrittäny vähentää.. Toivottavasti tää toimis.

Ja JEEE, meille tais löytyä vihdoin talo [:)][:)][:)] Se on kyllä PIENI, eikä oo ku yks makuuhuone(iso) [&:] mutta sais helposti tehtyä laajennusta.. Ois metsään rajottuva iso tontti, marjapensaita ja kaikkee. Saisin sen haaveilemani kasvimaan.. Ja ehkä mansikoitakii, RAKASTAN mansikoita.

Nii, takas maan pinnalle..

Mie annoin Veetin maistaa rahkaakii [:D] Ei oikee hirveesti tykänny, oli kyllä iha vaa puolikkaan herneen kokone hippu jos ei pienempikii mutta saipa makua siitä. Bad Mama. Oon päättäny että kaikkee saa tuo poika kyllä maistella. Tuskin se niihi kuolee jos pelkän maun saa eikä mahaa asti paljoo tavaraa pääse.. on se sitte maitoo tai ei..

Sikalunssapiikki näyttäs taas puhuttavan.. Meillä viimeeks neuvolassa sano että 6kk-käynnillä ehkä annetaan, ottaa vielä selvää että onko niillä sillon jo niitä annettavana... Huuuuuuuui.. En tiiä.....?

Ainiin, ja maarinen tais ihailla niitä kuusen ihanan värisiä vuosikasvuja. niistä tehty KUUSENKERKKÄSIIRAPPI on namia vaikka vaniljajätskin kanssa!

Ja niistä "sarjakuvakuvista". Mie ainankii oon tehny niin että photoshopilla oon ensin luonu uuden tyhjän "kuvan" ja siihen siirtäny sit nii monta kuvaa ku tykkää/mahtuu. Eli siis jos vaikka tahtoo kaks kooltaan 300x400 (korkeus x leveys) kuvaa vierekkäin niin luon uuden kuvan kooltaan 300x800 ja siihen siirrän sitte ne alkuperäset kuvat.. ja sitte vaa tallentaa nimellä. Painttia en oo oikee tainnu käyttää nii en tiiä mitä sillä pystyy tekemää mutta ainaki photoshopilla pitäs onnistua.

Kylmää ja sateista täällä.
 
Tuiks ja muut jotka miettivät sikapiikkiä... Toki jokaisen oma valinta, en sillä! [:)] Meillä poika sai sen silloin puolivuotiaana ja ei tullut yhtään mitään oireita piikistä. Meillä se oli aika ehdoton siitäkin syystä, että poika on keskosena syntynyt, mutta olisin sen muutenkin ottanut hänelle... Lapset on rokotettu ja itse otin myös piikin. 
 
Moikka!

Jes, meidän päiväunipoika on tainnut tulla takas! Eilen nukkui tosi kivasti päikkäreitä, ja nyt taas simahti. Nukkunee tänään muutenkin, kun anoppi lähtee sitä vaunuissa tyrkkimään ympäriinsä, niin ilmeisesti mummon askel on riittävän rivakka ja Joona nukkuu paremmin ku mun löntystelyvauhdeissa ;)

Mitenkähän siellä Hollannin suunnalla nuo Benjin päikkäriunet..?

maarinen, hö, harmi juttu, että joudutte juhlat siirtää! Tosin nythän sulla ei oo enää muita hyviä tekosyitä kieltäytyä tulemasta mua, Amppua ja Halipossua tapaamaan sillon sunnuntaina kera Venlan ;) Vähän naiskauneutta näille pikkumiehillekin katseltavaksi, ettei tarvii meitä kurppia ja toisiaan vaan tuijotella :P
Ja onnea ensimmäisestä yöstä uudessa kodissa!! IHANAA! Taidatte tosiaan päästä juhannukseksi kokonaan sinne?

Elegia se on käynyt revittelemässä shoppailureissulla ;) Taitaa aina olla niin, et minkä tahansa summan naiselle ostoksille antaa matkaan, niin eipä siitä jää takasin ku ehkä viidennes tai pienempi osa ;)

Maitotuotteet... oiskohan niin, että 10kk ois vasta noi "normaalit" maitotuotteet, eli vaikka nyt juustot tai muut, mitä nyt kaapeista löytyy. Ja noissa piltin ja muiden hedelmärahkoissa ja ties missä olis sitten eri tavalla käsiteltyä se maito. Kun ihan tavallista rasvatonta lehmänmaitoahan se tuo nappula lillittelee päivässä menemään Nannin muodossa lähes litran, mutta eipä sen vatsa taitais kestää, jos isken tuolta oman rasvattoman valioni tassuun ;) Vaan lehmänmaitoproteiinihan ei oo suurissa määrin niille lapsen munuaisille hyväks, eli ehkä etenkin ne lapset, jotka juo kovasti korviketta, niin vois pysytellä vähemmissä määrissä noita maitopohjasia vauvaeineksiä? Tiiä häntä, kunhan pohdin näillä pienillä kaupunkilaisjärjenhippusillani täällä... Vaikka kyllä mä silti Joonallekin, tollanen maito poika ku onki, voisin hyvin kokeilla noita jugurttipilttejä. Ite vaan vähän epäilen, että miten ne muka voi olla ihanan raikkaita ja hyviä, jotain "säilöttyä" maitoa, hyi! :D

Korvien raapiminen, samaa tekee Joona. Ite kans pohdin, että oisko noi kiukut sitä, mutta kun ei enää oo uniltaan heränny itkemään, niin tuskin. Enempi taitaa olla sellasta väsyneen pojan haromista... tosin monesti Joona on saanut raapastua korvalehden sisälle pahannäkösiä naarmuja, ouou :( Mutta toivottavasti ei oo Benjillä oikeesti tulehdusta! Lääkärissähän se selviää! Noi pienet ku ei vielä osaa sanoa, et koskeeko ja jos, niin mihin!

Pakastamiseen mäki käyttäisin joko pieniä minigrippejä (uudelleen pestäviä ;)), tai sitten tuota, olikojan Jasminen kikkaa, että pakastusrasiaan ja kun ne on hyytyny kuutioiks, niin siirtää pussiin. Kätsä napata sopivia annoksia!

sintulle ja Veeralle molemmille isot hurraa-huudot onnistuneesta yöstä! Askel kerrallaan, jeejee! Äläkä sure, vaikka tulis takapakkia, kyllä se siitä kunhan itse kestät!

possupiikistä, apua, joko me taas siitä joudutaan puhua?? En halua, edellinen "kierros" jo aiheutti ahistusta! Mä oikeesti kuvittelin, että se "riittäis" kun otin ite sen raskausaikana... Äh! No, katotaan mitä siitä nyt puhutaan. Antaa miehen tehdä tällä kertaa päätös!
 
Parmpaa huomenta!

Nukuttiin oikeestaan tosi hyvin viime yö. Ben nukkui tosiaan illalla melkein kahden tunnin päikkärit, ja meni loppujenlopuksi puoli kymmeneltä tissittelyn kautta nukkumaan. Heräs syömään puol yhdeltä, ja nukkui kymmentä vaille kuuteen. Olis varmasti nukkunut pidempäänkin, mutta heräs miehen herätyskelloon ja aamusöheltämiseen. No syötin sen sitten, kun aattelin, etten varmasti noin aikaisin herää. Nukahti sitten vielä mun viereen, ja me herättiin vasta vähän vaille kymmeneltä!

Illalla oli vähän lämpöä jätkällä. Soitin varmuuden vuoksi lääkäriin, mutta käskivät tarkkailla tilannetta vielä päivän. Toivon tosiaan, ettei oo korvatulehdusta, sillä Pranametrin tapaan olin itsekin pienenä korvatulehduskierteessä, ja hitsi kun se oli kauheeta!

Tuli tuosta battaattien sun muiden keittelystä mieleen, että onko teillä kenelläkään sellaista Beaba Babycookeria? Oon miettinyt, että voisin haluta sellaisen, mutta onkohan se turhake?

Hihi, Saparo, onnea negasta sitten vaan! [:D]

Sinttu, toihan alkaa kuulostaa jo ihan hyvältä! Nyt ootte päässeet meidän normiöiden tasolle. [;)] Tosin, en oo ikinä saanut Benjiä yöunille noin aikaisin.
Meille muuten soitettiin kanssa just hoitopaikasta. Syyskuussa joutuu Benji aloittamaan hoitorumban, kun mä sain juuri yliopistolta kirjeen, että mut on hyväksytty opiskelijaksi! Maisterintutkinto, here I come!

Maarinen, uii! Ihanan tunnelmalliselta kuulostaa teidän eka aamu uudessa kodissa. [:)]

Mua kanssa, Prana, mietityttää noi lasipurkeissa olevat lastenruuat, vaikka täällä ne saakin laittaa kiertoon. Mutta en tykkää raahata niitä sinne laareille, kun ne ei oo kuitenkaan ihan talon vieressä. Sitten tiedän, että ne purkit jää tänne meidän nurkkiin homehtumaan kuitenkin. Siispä aion ainakin yrittää kokkailla Benjille itse. Ja Maarisen mainitsema baby-lead weaning kiinnostaa erityisesti. Eli lasta ei syötetä, vaan annetaan itse syödä. Ystävien lapsi opetteli tuolla tavalla syömään, ja hyvin oppi. Nyt parivuotiaana uppoaa melkein mikä vaan.

Tuiks: juu, mä kanssa ensi alkuun aattelin, että poika on vaan löytänyt korvansa. Ja kyllä mä oikeestaan nyt luulenkin, ettei sillä oo korvatulehdusta. Ilmenipä vaan tämä samaan aikaan, kun muuttui poika itkuisemmaksi ja huonounisemmaksi, ja siksi epäilin tulehdusta.

Vielä uus juttu minkä Benji on oppinut. Seisoo tuettuna mun sylissä, ja näpräilee käsillään mun tissejä ja päristelee, ja aina välillä hautaa naamansa tissien väliin ja päristelee siellä. Haha! Onneks on tähän mennessä tehnyt tätä vaan kotona. [:D]
 
SannaKoo - mä annan pojalle välipalana(siis satunnaisesti, en joka päivä) niitä pilttijogurtteja(tais semperillläkin, niitä olla ja ainakin hedelmäsoseet 50snt halvempia kuin esmes piltti!) ja poika ainakin tykkää kovasti. Se missä on vadelmaa, mustikkaa ja jogurttia on ehdoton suosikki. Menee ne puuronkin kanssa. [:)]
 
Hello mammat,

Tsemppiä unikoululaisille ensimmäisenä, pidän peukkuja että yöt helpottuu! Niin ja SannaKoolle on pitäny kanssa lähettää voimarutistuksia repeän kanssa. Ihana oli sinun fysio. Toivotaan että saat apua mahdollisimman pian!

Pranalle piti kommentoida että taitaa taas olla aika eri suosituksia eri terkkareilla kun meidän terkkari taas suositteli ekana kauraa[:D] Kiira on nyt saanu Muksun riisipuuroo (siinä ei oo ainakaan maitoo) ja eilen sai tetrassa olevaa Muksun kaura-vadelmapuuroo (siinä oli maitoo). Molemmat uppoo ihan hyvin. Minäkin heti ryntäsin kattomaan tuota maitoasiaa noista purkeista ja oon kyllä aatellutkin että tuon kaurapuuron vois ihan itekkin Eloveenasta tehä niinkuin SannaKoo olikin jo tehnyt. Oon ymmärtäny että tuo maito mitä noissa vauvojen jogurttivalmisteissa on ois jotenkin käsiteltyä niin kuin korvikkeissakin, mutta tiiäppä tuota...?

Soseista, meillä upposi alussa ihan hyvin oma tekemät (minä oon kanssa pakastanu ne jääpalamuoteissa ja sitten siirtäny ne palat pakastusrasioihin, mistä voin yhdistellä eri makuja), mutta sitten iski stoppi. Nyt meillä sitten on syöty noita kaupan soseita, ne kyllä menee, mutta pelottaa että kohta ei muut enää kelpaa. Pitäs varmaan rueta sekottamaan niitä omiin soseisiin. Kiralla on maha aika kovalla noitten soseitten alottamisen jälkeen, niin oliko se mango joka monilla on auttanut? Oliko niitä muita luumun lisäksi siis?

Sikapiikki, en rupea enempää hämmentämään. Totean vain että otetaan ehdottomasti! Sitten on koko perhe rokotettu. Oon ymmärtäny kanssa että uusi aalto olis syksyllä tulossa, mutta että mitä enemmän porukka ottaa rokotuksia, sen lievenpänä se tulis. Tiedäppä taas tuotakaan...?[:D]

Onnea Maariselle uuden kodin ensimmäisestä yöstä! Hirvee asuntokuume tälläkin.

Ja Sintulle onnea hoitopaikan metsästykseen ja toivotaan myös että saatte uuden asunnon mahd. pian!
 
Saparo terveydenhoitaja sanoi meille että kun soseita antaa, voi alkaa jo hörpittämään ihan vettäkin ruuan päälle, silloin ei hörpi nälkäänsä. Auttaa vatsaa toimimaan. Meillä on soseiden kanssa sama tilanne kuin teillä[:)]

Meidän pojalla on ollut tänään aivan liian vähän ja lyhyitä päiväunia. Muuten on ollut aurinkoinen ja höpötellyt. Aamulla tämä mamma säikähti kunnolla. Olin muissa puuhissa ja Valo touhusi lattialla olkkarissa. Yhtäkkiä vilkaisen ja poika makaa pää sivulle kääntyneenä mahallaan. Ei koskaan ikinä ole niin halunnut olla! Olin aivan varma että nyt on tajuttomana tai pyörtynyt tai jotain. (nämähän ovat niitä ensimmäisiä vaihtoehtoja..) Noh, tämähän vain katseli maailmaa nojaten poskea käteen. Säpsähti vähän kun ryntäsin luo[:D]

Nyt kuuluu ynisevän itseään uneen kylvyn jälkeen.

Meilläkin on nokkamuki nyt käytössä ja Valosta on NIIN KIVAA juoda siitä. Tietenkin vielä roiskii tipat vaatteilleenkin, mutta saa nieltyäkin osan ja on silminnähden ylpeä siitä.
 
Oi, kävin ystävän luona kahvittelemassa, olipas kiva käydä välillä jossain muualla. Ja sai välillä jutella taas livenä vauvajuttuja toisen samassa veneessä olevan kanssa. [:)] Benji nukkui kylässä puolen tunnin päikkärit, ja kun lähdettiin takaisin kotia kohti, niin käytiin kaupassa, ja kauppareissun aikana nukahti sitten kantoliinaan. Tultiin kotiin ja nostin pojan suoraan liinasta sänkyyn nukkumaan, ja siellähän tuo nukkuu edelleenkin. Jee!

Kyselin viime viestissä tuosta Beaba-laitteesta, ja sainkin kaverilta vastauksen. Heillä on kyseinen laite, ja höyrytysosa toimii kuulemma hyvin, mutta soseuttaminen ei kuulemma onnistu kunnolla, joten hän käyttää sauvasekoitinta. Selvä, en siis osta tuollaista meille. Eiköhän peruskattiloilla pärjää. Ja voinhan mä ostaa sellaisen höyrytysosan kattilaan, jos välttämättä haluan höyrytellä.

Heh, Prana, mulle olis varmaan samat ajatukset tulleet ekana mieleen, jos Benji noin olis köllötellyt (kyllä, erittäin loogista..). Tuo ei meinaan oo vielä oikeen hiffannut, että pään voi laskea alas hetkeksi, jos väsyttää, vaan könöttää aina kaula pitkällään masullaan.

Jaa, ruokaa laittamaan. Tänään meillä tiedossa linssimuhennosta kasvismakkaroilla ja potuilla. Saa nähdä syökö mies moista. [:D]
 
Terve!

ASIOITA:

PILTTIPURKIT: niitä voi myös koti konstein umpioida! Tällöin soseet säilyy noin reilun viikon jääkaapissa syöntikelpoisena. Elikkä tosi kuuma, melkeen kiehuva sose tölkkiin. Steriloidut kannet kiiinni ja ne umpioituu jäähtyessään. Onnistumisen tietää siitä, että kansi on painunu kuopalle ja loksataa, kun avataan.
LASIPURKKIPAKASTUKSESSA täytyy varoa, ettei täytä liiaksi tölkkiä. Sapuska laajenee jäätyessä ja purkki saatta hajota sulatuksessa.
JÄÄPALAPAKASTUS: myös ns. jääpalapussit käy löysän soseen pakastukseen. Sieltä sitten irrottaa sen tarviimansa sosehelmen lautaselle.

VAUVANKIISSELI: syntyy kätevästi esim. vesi-perunajauho kiisseli pohjalle lisää kotimaisia marjoja suveena tai siivilän läpi puserrettuna. Aivan ihana HEDELMÄ/MARJAPUURO tulee mannaryynistä. Keittää mannapuuron normaalisti veteen ja lisää siihen jotakin hedelmä/marja sosetta. puolet ja puolet kumpaakin. Meillä oli erikoisen herkkua vadelmamannapuuro ja persikkamannapuuro! KANNATTAA KOKEILLA. Sitä syö aikuisetkin iltapalaksi kun vähhän lisää suolaa ja sokeria!! vink vink.

HÖYRYTYS: vettä kattilanpohjalle. eväät metallisiivilään. kansi päälle. KYPSÄT (esim. HERNEET,MAISSI ym.pienet hankalat asiat) pusertuu vauvalle ruoaksi esim. VALKOSIPULI PURISTIMELLA. Jos on toimiva lompakko, niin kannatta ostaa vauvan ruokia varten oma puserrin.
----------------------------

TÄNÄÄN:
Retki Salon kaupunkiin. Venlan eka hissi reissu kakkos kerrokseen LINDEKSIIN hakemaan sitä Liberon puolivuotis lahjapakkausta!!!! Nyt on näytteen UP&Go vaipoista sun muista!!!! Ja Siellä LINDEKSILLLÄ oli ihania lasten vaatteita. Hitto miten harmitti kun ei ollu kaikkeen ihanuuteen varaa!!!!!! Mukaan lähti kuitenkin sellaset tositosi suloiset pistaasin-vihreät kevyet farkkuhaalarit! Nam!

Ja ei mitään hyvää ilman käypästä paskaaaa... siitä ostoskeskuksesta lähettiin kaahaamaan kaupungille. Minä pengon kassia, että missä missä missä se vauvan lusikka on??? Ährään ja sähellän takapenkillä kovaäänisesti. Tyttö resuaa kaukalossaan nälkäisenä ja mies polkee kaasua. JA RATSIA!!!!! Kuljettajalla ei turvavyötä, joten siihen sivuun sakotettavien jonon jatkoksi...

Minä odottelen autossa nälkää kirkuvan lapsen kanssa. Päärynäpiltti kourassa. Ei lusikkaa!!! No, KÄTEVÄ EMÄNTÄ, nousee autosta ja menee nykimään kärttyistä konstaapelia käsipuolesta siihen parkkipaikalle, että "HEI et viittis antaa yhtä tommosta alkometripilliä, kun meillä ei ole lusikkaa mukana!" Siinä se kaivaa kupeelta pilliä muovikääreestä ja kummastelee.... Minä takasin autoon. Pilli soseeseen ja vauvan nälkäiseen suuhun! HEUREKA! Se toimi! Tuo imaisi aina pillin täydeltä sosetta suuhun ja nälkä lähti! 'Kävi tää konstaapeli siinä ikkunan takana vielä kyselemässä, että toimiiko se????  Isäntä sai 35 € sakot siitä vyöstä ja meille taas uusi reissukokemus!
--------------------

JAhaaaa... Lapsi nukkumaan! Oilis tarkoitus vähän semmosita aikuisten iltaa viettäää.... Jäätiin tänne KODILLE vielä toiseksi yöksi. Sade tuossa ikkunantakana näyttää kauniilta. Valkoiset omenankukat ja pehmeänharmaa taivas!!!!

ps. PRANA, se kakkos koti jää edelleen kakkoskodiksi! Tulkaa kesäloman viettoon.... pääsis mieheskin halkoja hakkaamaan...
 
Iltaa!

Voi ihanaa, tulipas itellekin oikein lämpöisän hyvä mieli tuosta Elegian perheen iltahetkestä! Ylpeä isoveli varmasti, nehän ne useimmiten parheiten osaa pieniä naurattaakin ;) Siinä jää kuulkaa auttamatta vanhempien tai isovanhempien parhaat pelleilyt ihan kakkoseksi, kun isoveli pääsee vauvaa rätkyyttämään. Hyvä Akseli!! :)

Ailimelle onnittelut opiskelupaikasta!!
Ja tosta babycookerista oisin sanonu, että joskus Stockalla zuumailin, ja niin leluvempeleeltä näytti, että eipä tulis ostettua. Plus että mä en kestäis kattella sitä nimeä, kun aina alkaa naurattaa! Vauvankeitin!
Lähes samanmoiset nauruntirskahdukset pääs lukiessa, että Benjamin on oppinut sitten käyttämään tissejä uudenlaisena huvikkeena... ettei ois tollasta päristelyä vaan nähnyt isin tekevän äidin tisseille? ;)

Lasipurkit ne minäkin lasinkeräykseen oon pääasiassa kantanut... (tai no... tuolla ne ovat vielä kassissa, kohta on jo yks muovipussillinen niitä kasassa!! :O) jotkut on päätyneet muihin (isompien lasten) perheisiin, jotta saavat sormiväreillä ja muilla askarrella ja tuskarrella niistä ties mitä. Mietin myös, josko pitäis kysästä tosta naapuritalon lastentarhasta, että oisko heillä käyttöä, tai tarjota jollekin tutulle lastenhoitajalle/päiväkodin opelle suttukipoks tai mihkä tahtookaan. Kauniita tuikkukippojahan niistä saa myös tehtyä, jos on pihaa tai terassia, niin tekee sävysävyyn kauniita kuppeja syksylle ja laittelee pihan nätiks!
Mutta... uudelleenkäyttäjät!! Millä ne saa riittäävän puhtaiks? Etenkin tuntuu, että sitä kantta en saa puhtaaks... tuskin tiskikonettakaan kestää?? Kiehuvaan kattilaanko ne pitää laittaa, vai riittääkö ihan oikeesti vaan huolellinen käsintiskaus? Sori, oon vähän uusavuton säilöntähommissa ;)

Maissi, sehän se ei sopinut Joonallekaan, ei soseena eikä puurona. Tänään sitten anoppi oli epähuomiossa antanut Bonan kasviksia-sosetta, toi vaan poikaa kotiin "päivähoidosta" tuodessaan puolikkaan purkin, että saadaan käytettyä eikä tarvii heittää pois. Siinä siis on perunaa, porkkanaa ja MAISSIA! Hieman meni kylmät väreet selkäpiistä, olivat meinaan vasta syöneet ennen lähtöä, joten ei olis "oireet" ees ehtineet tulla siinä ajassa. Vaan taisi anoppi asiasta enempi säikähtää, kun sanoin, että en oo ite tota sen maissin takia antanut (sanoin kyllä tosi ystävällisesti, koska en asiasta ollut siis mitenkään ite tuohtunut, ja tiesin, että anoppi olisi niin kovin kovin pahoillaan "mokastaan")... Ei kuitenkaan ehtinyt mitään oireita ainakaan ilmetä, klo 19 oli sitä syönyt ja klo 21.20 meni ihan normaalisti unille, eikä vatsaansa rääkynyt! Jes! Ehkä siis pitää antaa tota lisää vielä huomenna ja tolla totuttaa masua, josko sitten toi "pelkkä maissi" tai puuromallinenkin alkais sopia :) Oon kyllä itekin aatellut, että olisin taas näinä viikkoina uudestaan kokeillut tota maissiakin... Ja kaurapuuroa nyt kolme päivää mennyt, tänään jo lisäsin aamusatsin puuromäärää, oli puolet persikkasosetta ja puolet kaurapuuroa, eikä kitinöitä tullut! Päinvastoin, Joona oli ollut mummolassa 13-19.30 tänään, eikä ollut KERTAAKAAN itkenyt yhtään, ei edes huomauttaakseen, että ois NÄLKÄ! Tosin johan se oli eilen tosi hyväntuulinen, nukkui nätisti taas päikkäreitä ja oli "oma itsensä" <3

Elegia tosiaan saa hyvää palvelua joka puolella, autoliikkeissä, lastentarvikeliikkeissä... Ja toivottavasti kumitulpat sopii, eipä olis pahan hintaset!

Saparo, kiitos voimarutistuksista! Kyllä varmasti saan vielä tän vuoden puolella kellarin kuntoon ;)
Ja noista soseista... Joonalla oli sama homma, et ku alotettiin kiinteet, ni meni ihan ok omatekemät, oli aina reissuunkin mukaan otettuna. Sitten vaan kieltäyty syömästä kotitekosia! Syötiin pari kk vauvaeineksiä, kokeilin taas kotitekoista bataattisosetta, mutta jälleen se ykäili niitä "karvoja", mitä maissista jää... Äh! Nooh, kunhan tulee taas uusia pottuja, niin niitä alkaa olla omallakin lautasella taas vähän useammin, niin sitten voi nappulallekin antaa siitä kätevästi! Neuvolantädin kanssa tästä juttelin, ja sanoi, että antaa vaan kaupan soseita, ja just sit sotkee vähän omaa ja vähän kaupan, ja lopulta oppii hyvin syömään kaikkea. Aika tarkkaan näinä hetkinä Joona on syönyt puolet elämästään kiinteitä, ja sen alkupuolen (2.5kk) elänyt pelkällä maidolla... eli eiköhän nyt hiljalleen pitäis alkaa vähän karkeemmatki soseet menee! Etenkin ku se kaurapuuro tai muut ei yökytä... taitaa olla sitten se erilainen maku? Pk-seudun kahveilla juteltiin tossa Tuikin (??) kanssa siitä, että omatekosessa maku on vahvempi ja puhtaampi, einessoseissa ei niin selvä se maku. Siinä vaiheessa ku Joona alkaa syömään sen lähemmäs purkillisen kerralla/pvässä, niin voin alkaa kokeilee oman sekottamista joukkoon. Muuten joutuis aina heittelee puolikkaita purkillisia noita kaupansoseita roskiin, kun en viitti yli vuorokautta jääkaapissa seisottaa avattua purkkia... Ehtiihän tässä, eiköhän se riitä, että äiti on supernirso (ja isi perso ;)), niin saadaan tolle lapselle opetettua, että äitin ruokatyyli ei oo ok! Eli muut saa syödä Joonan kanssa niitä ruokia, mille mä voin salaa nurkan takana nyrpistellä nenääni ;)

Laksatiivisia soseita, Saparo, siis on luumu, päärynä ja mango. Meillä mango on ainoa toimivaksi havaittu... Ja kovettavia on sitten taas banaani ja mustikka ainakin, tosin näistä en oo käytännössä meillä huomannut mitään suurta mainittavaa?

maarisen kokemuksen syvällä rintaäänellä tulevat vinkit... ah, kuinka kätevää tuokin valkosipulipuristin-kikka! Lisäksi tuo "kotiumpiointi" ja kiisselit tulee käyttöön, tai ainaki kokeiluun... ite en oo oikeen kiisselityyppi, mut kai sitä vois iteki välillä syyä :)
Ja jeet puhallusputkilusikalle ja Libero-paketille. Mitäs muuta kivaa siellä oli?? Meillä menee vielä reilu kuukaus, ennenku päästään hypistelee! :) Mut siis ihanko oikeesti Venla imi sillä alkopillillä?? Vai "lapioitko" sä sillä sit sitä vaan?

Nyt on tällä mamilla taas tuoretta tuccaväriä päässä ja huomenna koitan päästä jalkahoitoon illalla, jos saan aikaa. Perjantaina lähdetään pk-mammojen kanssa vähän humputtelemaan!! Siis ILMAN LAPSIA! Syöminkejä, juominkeja, karaokea ja tanssilattiaa... <3
 
PASKA YÖ!!! vittu. (antteks) Veera ähisi ja puhisi koko yön. sylki tuttia ja itki heti päälle. eli mä oon ängenny sitä tuttia koko yön takas suuhun ja silitelly ja paijaillu... siltikin syötiin vaan kaks kertaa. periks en antanu vaikka sillä olis ehkä rauhottunutkin.

PILTTI PURKKEIHIN PAKASTAMISESTA: Mä ainakin vaan liottelin niitä tiskiaine vedessä kuumassa vedessä. pesin pulloharjalla, nostin liinan päälle kuivumaan ja sit vaan sössöä sisään ja pakkaseen. hyvin on toiminu :)

SannaKoo: oon ymmärtäny että uusia perunoita ei sais antaa pienille lapsille??? oonkohan ihan väärässä? mietin vaan jos ite niistä tykkäät ja kesäisin vaan pottua suurimaks osaks syöt (ite oon samanlainen!!) niin en kyllä ehkä antais Joonalle.. Kannattaa vielä kysyä joltain viisaammalta...

Maarisella oli sitten ollu aika mielenkiintonen reissu :) voi olla konstaapelin ilme ollu näkemisen arvonen kun oot käyny pilliä pyytämässä. heh.. mites sen liberon paketin saa? pyytää vaan kassalta?

Meillä Veera ei oikein meinaa syödä muuta kuin omatekemää bataattia ja kaupan maissia tai peruna-maissia. plus sit noi hedelmä- ja marjasoseet uppoo hyvin. mut porkkanasta vääntää masua ja parsakaali ja kukkakaali tulee heti ulos. mitähän sitä antais...? onneks puurotkin maistuu :)
 
SannaKoo - kyllä mä olen pessyt sosepurkit + kannet astianpesukoneessa, revin vaan eka sen etiketin irti. Oletko muuten huomannut, että jotkut kaupan soseet säilyvät 2-3vrk. avattuna jääkaapissa? Ainakin noi hedelmäsoseet ja sitten 8kk ruuat...

Tossa jotain ruokainfoa..
Nitraattipitoisimmat kasvikset kuten lanttu, nauris, punajuuri, pinaatti, nokkonen, kiinankaali ja juuresmehut eivät ole sopivia alle vuoden ikäiselle. Samoin vihertävät ja itäneet perunat sekä sormenpäänkokoiset varhaisperunat eivät sovi alle 1-vuotiaille. Kuivattuja herneitä ja papuja vältetään huonon sulavuuden takia. Ituja ei ole syytä käyttää salmonellariskin takia.
 
Huomenet ankean harmaasta Espoosta!

Poikanen meni ensimmäisille päiväunille, joten jos nyt antaisin sormieni hetken juosta näppäimillä.

Kylläpä oon taas viisastunut! ;) Riikan ruoka-aineinfo oli mulle kyllä taas ihan uutta. Kiitos näistä tiedon jyväsistä!
Okei, olen taas huono äiti, mutta enpä ole tarkkaan jaksanut edes kahlata läpi sitä kiinteitä koskevaa läpyskäpinoa, joka neuvolasta tuupattiin mukaan silloin 4kk-neuvolassa. Meillä syödään soseita ihan epämääräisellä rytmillä. Aamu aloitetaan aina pelkällä maidolla, päivällä annetaan bataatti- ym. juuressoseita, illemmalla kerta tai kaksi marjasoseita. Pitäisköhän mun alkaa nyt ihan oikeesti kiinnittää enemmän huomiota tohon päivärytmiin? Mutta, mutta...kun toi lapsukainen ei ainakaan vielä kulje minkään päiväuni-/ valverytmin mukaan, niin ei kai niitä ruoka-aikojakaan voi ihan lukkoon lyödä. Vähän on nyt meikäläisellä "pallo hukassa".

Oon muutenkin vähän ihmeissäni noista purkkisoseista. Siis mä olen alusta asti tehnyt soseet itse, jotta voin ottaa aina selkeesti vain yhden uuden maun mukaan kerrallaan. Aleksi on saanut myös perunaa ja kukkakaalia ja ne on "turvallisiksi"/ sopiviksi todettu. Sitten ennen tuota meidän sukulointireissua ajattelin kokeilla kaupan peruna-kukkakaali -sosetta ja annoin sitä yhden purkillisen, joka syötiin kahden perättäisen päivän aikana. Siitä valmiista soseesta tuli Aleksille iho-oireita, vaikka noi maut on jo aiemmin todettu toimiviksi. Onko kellään ilmennyt koskaan vastaavaa? Mä olen vähän "pihalla". Eipä ole sen jälkeen noita valmiita juuressoseita kokeiltu. Kaupan marjasoseet on ihan ok.

Noista poikasen testituloksista ei ole kuulunut mitään. Hermostuttaa! Yli kaksi viikkoa on tässä nyt odoteltu, eikä lääkäriä saa edes kiinni. Helvetin helvetti! Lisäksi pitäisi saada selvyyttä hiljalleen siihen, joudunko sinne istukkaverinäytteen ottoon. Ahdistaa sekin! Ja alavatsakipuja on ollut ilmoilla. Ei kivaa! Tais olla edellisessäkin raskaudessa, joten lienevät mulle ihan normaaleita näin alkuraskaudessa. Hohhoijaa.

Sintun yö kuulosti taas vaihteeksi olevan ihan syvältä. :( Mikä noita lapsia oikein riivaa, kun niille ei uni maita? Meillä on nyt onneksi kaksi yötä mennyt ihan kivasti, mutta sitä ennen oli meilläkin yöt meni kuin pienellä "taistelutantereella". Ja aamuisin meidän pojalle ei myöskään enää uni maita vaan nyt on alkanut normalisoitua ihan oikeat aamuherätykset. Harvassa on nykyään ne "nukutaan koko aamupäivä" -aamut. Ei auta kuin koitaa jaksaa. Päiväunet ovat sentään alkaneet vähän pitkittyä niistä vartin pikaviesteistä. Olenpa jopa muutaman kerran ehtinyt itsekin ummistaa silmäni päivällä.

Elegian iltaiset ilon hetket saivat mullekin hymyn kasvoille. Liikuttava hetki!
Melkein yhtä liikuttavaa oli Maarisen autoretki ruokailuineen ja "pikavoittoineen". Käkätyksiä saatiin ainakin tähän tupaan! Kyllä on fiksu äiti, kun aina hätäkeinot keksii. ;) Ja minäkin hehkutan Maarisen niksipalstaa! Ihan loistavia vinkkejä kaikin puolin. -> Miksen mä koskaan keksi mitään noin fiksua?! ;)

Piti muuten vielä soseista kysyä sen verran, että kun esim. bataattisoseen tekee itse, niin miten tuollainen kotitekoinen sose kestää "retkieväänä"? Siis jos mä lähden vaikka keskustaan kahvittelemaan, niin kauankohan tuollainen sose (pelkkä sose, ei korvikkeella blandattu) on jääkaapin jäljiltä syömäkelpoista?!

EDIT: Ja edelleen muuten kysymys noista pestyistä pilttipurkeista. Joissain purkeissa se liima on niin juntturassa, ettei sitä saa millään raaputettua siitä lasista irti. Onko kellään sen irroittamiseksi jotain niksiä?

No niin, eipä täällä nyt mitään sen ihmeempää. On niin ankealta näyttävä keli, etten jaksa edes ulos vielä nokkaani pistää. Taidanpa vaan jäädä tänne palstalle muhimaan ja ihmettelemään, jos jollain muulla runosuoni kukkisi. ;)
 
Huomenia!

Benji nukkui viime yönä 22:10-05:45, imutteli vartin tissillä, ja jatkoi unia 08:30 saakka! Wooohooo!!! Hiukka tyytyväinen Ailime täällä! Mä luulen, että taika oli tuossa isomman koon tutissa, jonka mä eilen sille hankin. Oli pysynyt suussa koko yön, kun normaalisti se sylkee sen suustaan yöllä. Hmm. Nyt sitten panikoimaan sitä, että tuleeko siitä tuttiriippuvainen, ja että syökö se sitten teini-ikään saakka tuttia. (Tästäpä tuli mieleeni ihan outo juttu, off-topic... Benin eno kuulemma lussuttaa vieläkin lakanan kulmaa saadakseen unta! Ikää on yli 60 vuotta... [:-])

Mä myös, jos noita lasisia pilttipurkkeja uusiokäyttäisin kotona, niin varmasti steriloisin ne ennen uudelleenkäyttöä. Silleen niinkuin hillopurkitkin steriloidaan ennen täyttämistä. Kiitti maarinen tuosta umpiointivinkistä myöskin. Ja valkosipulipuristinkin kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta. Netistähän voi tilata tällaisiakin vauvanruokapuristimia, mutta eiköhän tuo valkosipulinpuristin aja ihan saman asian, ja on varmasti edullisempikin. Ootpa nää viisas!

Hihi, rupes täälläkin naurattamaan tuo maarisen ratsia-tarina. [:D] Siis ei se sakkojen saaminen hassua ollut, vaan se pillijuttu.

Elegian perhehetki kuulosti mukavalta! Kivaa, että Akseli on alkanut innostua Eemelistä! [:)]

Sanna, mä kanssa miehelle hihittelin tuota vauvankeitintä. Mies sanoi, että niille pitäis lähettää asiakaspalaute, että "saatiin vain vauvan jalkaterä mahtumaan sinne laitteeseen, että tehtiinköhän jotain väärin?"... Meillä ehkä hiukan sairas huumorintaju. Tuosta tuli mieleen, että täällä on sellainen lastentarvikeliike, jonka nimi on Baby-Dump. Sekin herättää mielenkiintoisia mielikuvia.
Ja hei, jee, että Joonalle ei tullut tuosta maissista nyt enää oireita!

Sinttu: voi nyyh. Pahoittelut, että yö ei mennyt putkeen. Mutta silti pysyit syöttöjen kanssa kovana, hyvä homma!

Halipossulle jaksamisia testitulosten odottamiseen! Täällä kanssa ihan paska ilma, joten mäkin aattelin jäädä kukkumaan sisälle tänään. Tosin, jos tuo lapsi ei suostu päikkäreille muuten, niin kai se sitten on pakko mennä...

En keittänyt ilmeisesti tarpeeksi kahvia itselleni kun meinaa haukotuttaa, joten painumpa kahvinkeittohommiin!
 
Takaisin
Top