Raskauden hormoneista huolimatta mä pysyin kasassa.
Viikolla siis tuli aika yllättäen tilanne että kävin sairaalassa hyvästelemässä isomummoni. Seuraavana päivänä tuli sitten suru uutinen.
Mua ei sureta niinkään mummon pois meno koska toivonut sitä pitkään vaan ennemmin se että ei ehtinyt nähdä vauvaa, olisi ollut niin onnessaan nähdessään pojan. Onneksi kerroin että poika tulossa.
Mummo vaan sattui nukkumaan pois juuri kuopuksen syntymäpäivänä. Nyt sitten olisi tässä ohjelmassa synttärit, hautajaiset, ystävän valmistujaiset, ehkä sukulaisen lakkiaiset ja tosiaan synnyttääkin pitäs...saatikka että kotona olis kaikki vielä valmista.
Tunteet menee kyllä vuoristorataa! Yksin ollessa saatan olla välillä itku herkkä mut miehen ollessa kotona oon räjähdys herkkä..