Toukokuu syntymäkuukautena

Mä oon kans erittäin vastuullisessa työssä ja viime raskaudessa oli iso moneen yksikköön vaikuttava projekti, jota olin työstänyt 1,5v ja huipentuma oli "hyvissä ajoin" ennen oletettua äippälomalle jäämistä. Koko raskauden pahoinvointi heitti kuitenkin suunnitelmat härän pyllyä ja jouduin väkisin jäämään jo ajoissa sairaslomalle. Oli kyl tosi kova paikka itselle, kun olin käytännössä vienyt koko projektin läpi, mutta mun tilalle tullut sai lopullisen kunnian. Onneksi tällainen ei kuitenkaan ole yleistä vaan moni pystyy olemaan loppuun asti töissä. Varmasti kaikki menee hyvin. :) Pointtina vaan, että jos ei mee niin kannattaa olla itselle armollinen kun sen lapsen hyvinvointi on vaan pakko laittaa etusijalle. Omalla kohdalla ei mennyt lopulta mikään muukaan suunnitelman mukaan :hilarious:
Siis todellakin, olen kyllä jo alkanut järjestelmään asioita sillä oletuksella että EN ole paikalla, koska en myöskään halua olla liian optimistinen tämän asian suhteen. Mut harras TOIVE olis et jos mitenkään pääsen lyllertämään ison mahani kanssa, olen paikalla jos vain mitenkään kykenen. Tosin, jos sinne asti päästään raskauden kanssa, on olo jo voittaja pääsin mä sinne töihin tai en! ❤️ Vauva etusijalla
 
Toukokuu on mielestäni täydellinen aika!
+ ison mahan kanssa ei tarvitse yrittää ahtautua toppatakkeihin (ainakaan kovin pitkään)
+ ison mahan kanssa ei tarvitse selvitä kesähelteillä
+ kesä pikkuvauvan kanssa kuulostaa kivalta :)
+ vauvan kanssa voi liikkua ulkona rajoituksetta
+ vauvalle ei tarvitse pukea niin paljon päälle
 
Minusta toukokuu olisi tosi mukavaa aikaa saada vauva! Niin kuin Dumbo ylhäällä kirjoittikin, niin ei tarvitse miettiä omaa toppavaatteisiin ahtautumista eikä vauvan tuppaamista hirmuiseen määrään vaatetta :)
 
Me pohdittiin jo etukäteen että kevät olisi meille ideaali aika saada vauva, ja toukokuu tuntuu kaikin puolin tosi sopivalta kuukaudelta. Perusteet aika samat kun muilla aiemmin kirjoittaneilla :) ei tarvitse olla ison mahan kanssa toppavaatteissa tai kesähelteillä, ja kiva olla vauvan kanssa kun on jo valoisa ja melko lämmin sää.
 
Toukokuu on kyllä minustakin tosi ihana kuukausi saada vauva. Itse olen syntynyt loppuvuodesta, jolloin on yleensä on pimeää, kylmää ja märkää. Toukokuu tuntuu kaiken tämän vastakohdalta. Luontokin puhkeaa toukokuussa upeaan loistoon ja on ihanan vihreää. :)
 
Nyt keksin ensimmäisen huonon puolen! Jälkivuodon aikana ei saa uida ja rakastan luonnonvesissä uintia! Tätä ongelmaa ei olisi talvikuukausina, avannosta voisin pidättäytyä vähemmällä harmituksella.
 
Nyt keksin ensimmäisen huonon puolen! Jälkivuodon aikana ei saa uida ja rakastan luonnonvesissä uintia! Tätä ongelmaa ei olisi talvikuukausina, avannosta voisin pidättäytyä vähemmällä harmituksella.

tällaistä en edes tiennyt! Tämä on kyllä huono puoli ehdottomasti!
 
Kauankos se jälkivuoto yleensä kestääkään? En muista tätä(kään) esikoisen ajalta 12 vuoden takaa.

Kait sitä jo juhannuksena pääsee uimaan, jos toukokuun alussa synnyttäisi? :anyone
 
Kauankos se jälkivuoto yleensä kestääkään? En muista tätä(kään) esikoisen ajalta 12 vuoden takaa.

Kait sitä jo juhannuksena pääsee uimaan, jos toukokuun alussa synnyttäisi? :anyone
Taitaa olla aika yksilöllistä, muistelisin o_O Mitään yleispätevää haarukkaa en tarkalleen muista (3-8 viikkoa, kuka muistaa?), mutta sen muistan että itselläni kesti 3-4 viikkoa.
 
Esikoinen on heinäkuinen ja kesä oli kivaa aikaa vauvan kanssa, mutta viimeisillään raskaana olo helteillä turhan tukalaa. Nautin niin paljon tän vuoden kesästä, kun ei tarvinnut lyllertää mahan kanssa ja sai laitella pihaa ja kukkia. Toukokuu kuulostaa oikein mukavalta vaihtoehdolta syntymäkuukaudeksi.
 
Kyselen nyt vaikka tässä ketjussa, että minkälaiset vaatteet vauvalle synnäriltä lähtiessä? Esikoinen syntynyt syksyllä, jolloin oli jo viileämpää että ihan karvahaalari sai silloin olla, niin nyt ei ole mitään käsitystä, että millaista vaatetta Beaming Face With Smiling Eyes
 
Mua kiinnostaa tämä myös! Voisin kuvitella, että noin pienet puetaan silti lämpimästi ? Paitsi jos on joku 30-40astetta..varmaan pitkähihainen body sit ja ohuet housut? Tai ei housuja ollenkaan? En tiedä vastasyntyneistä mitään Beating Heart
 
No melko ummikko olo itsellänikin, kun eri vuoden aikaan syntyy Beaming Face With Smiling Eyes ja edellisestä vauva-ajasta se nelisen vuotta niin ei sitä muista enään kyllä paljo mitään. Mutta jotain tämmöstä mietin kans että jotkut perusvaatteet muttei mitään paksua haalaria varmaan ehkä tarvi…toki sen näkee vasta sitten kuinka myöhälle talvi/kevät venyy.
 
Ja jos on tommoset ohkaset vaatteet niin ohut peitto vaikka päälle, vauvahan on rattaissa tai turvakaukalossa :) oi vitsi uskaltaako jo haaveilla Beating Heart
 
Toukokuu on kyllä sen verran arvaamatonta sään puolesta ettei voi mitenkään etukäteen tietää mitä pukea vauvalle :) Varsinkin alkukuussa voi olla vielä yöpakkasiakin, ja sitten toisaalta puolivälin jälkeen voi olla jo hellettä... Veikkaisin että toppapukua tuskin tarvii, mutta muuten on kyllä ihan arpapeliä vielä Beaming Face With Smiling Eyes Voi olla että pärjää bodylla ja housuilla, tai sitten tarvii jonkun collegehaalarin tms ja vilttejä päälle. Lyhythihaista ihan vastasyntynyt tuskin tarvitsee, ellei oikeasti ole joku +35 astetta.
 
Joo toi viltti kyllä vois olla hyvä ottaa mukaan, mutta tosiaan taitaa nähdä vasta sitten iha viime hetkillä jos sinne asti päästään :Heartred :)
 
Musta kaukalopussi on tosi kätevä ihan pienellä. Lämmin, helppo avata jos liian kuuma, eikä tarvii pukea erikseen ulkovaatteita. Plus turvallisemmin saa vyöt napakasti.

Tämä ollut kyllä aikomuksena hankkia, miten ei äsken tullut mieleen Beaming Face With Smiling Eyes
 
Musta kaukalopussi on tosi kätevä ihan pienellä. Lämmin, helppo avata jos liian kuuma, eikä tarvii pukea erikseen ulkovaatteita. Plus turvallisemmin saa vyöt napakasti.

Mä meinasin hankkia kanssa kaukalopussin, kevyemmän version.

Mulla on yksi lapsista syntynyt huhtikuun lopulla ja aluksi oli käytössä äp:n kevyttoppahaalari.
 
Takaisin
Top