Toukokuisten synnytystarinat
- Ketjun aloittaja rosmarinaa
- Aloituspäivämäärä
Ninnaliina
Satasella mukana keskusteluissa
Noniin, josko mäkin kirjoittelisin oman tarinani tänne.. Varoituksen sana: tästä tulee pitkä!
Sunnuntai-iltana olin nukkumaan menossa, mutta päätin vielä lähteä sängystä käymään vessassa. Sängystä noustessa ja kaksi askelta eteenpäin ottaneena tunsin että nyt tuli jotakin housuun. Vessaan päästessä huomasin että se oli lapsi vettä, jota meni useampi desi. Siitä sitten alkoi tärinä kohtaus, koska alkoi niin paljon jännittämään. :D no soitin sitten synnärille, että mitä oikein piti tehdä. Sieltä kysyttiin että supisteleeko, totesin ettei vielä aiemmin ole tullut koskaan supistuksia joten vaikea hahmottaa että miltä ne pitäisi tuntua ja nyt jännittää niin paljon ettei tarkkailusta tule mitään. No synnärillä oli rauhallista, joten kätilö pyysi tulla näytille. Autossa sitten osasin jo rauhottua ja tuntui vatsassa kramppeja n. 10-15min välein.
Päästiin sairaalalle ja minut otettiin heti käyrälle ja otettiin streptokokki näyte. Kramppeja tuli edelleen, mutta ne eivät piirtyneet käyrälle. Kätilö teki sisätutkimusta, mutta totesi että ei saa tunnusteltua kohdunkaulaa koska on niin korkealla. Mitään kypsymisen merkkejä ei ollut. Synnytys ei ollut vielä käynnissä. Streptokokkinäyte oli positiivinen ja minä jouduin osastolle ja mies passitettiin kotiin. Kätilöltä kysyttäessä että kauanko voi viedä aikaa, ennen kuin asialle aletaan tekemään mitään jotta synnytys etenisi, vastaus oli 48h, ja minusta tuntui että maailma romahti.
Yö oli aivan tuskanen! Kramppeja tuli n.5-10min välein ja en saanut nukuttua silmäystäkään.
Maanantaina aamulla sitten alettiin ottamaan käyrää, joissa todettiin että vauvalla on kaikki hyvin, mutta supistuksia ei piirry käyrälle. Käyriä otettiin päivän aikana useampi ja kramppeja tuli silloin tällöin, varsinkin liikkuessa. Päivä ja ilta meni itkeskellessä kun mitään ei tapahdu ja olin jo aivan loppu. Illalla kätilön kanssa juteltuani minulle tehtiin sisätutkimus ja mietittiin mitä kivunlievitystä voisin saada jotta saisin nukuttua. Olin n. 3cm auki ja kohdun kaula lähes hävinnyt. Sain kipulääkettä pistoksena ja sain muutaman tunnin nukuttua illalla kunnes yöllä heräsin taas kramppeihin-jotka lopultakin osottautuivat supistuksiksi, mutta eivät vain ole piirtyneet käyrälle.. Siinä meni sitten lähes toinenkin kokonainen yö valvoessa. Aamuyöstä lähdin sitten suihkuun kun ei ollut mahdollista muita kipulääkkeitä enää saada kun yöllä sain panadolia, litalginia ja nukahtamislääkettä, joka oli todella huono yhdistelmä kun kipulääkkeet eivät auttaneet ja väsymys oli kova! Tuli kokeiltua myös onnistuisiko vessanpöntöllä nukkuminen ja lavuaariin nojaaminen :D Kyllä se ainakin hetkellisesti onnistui..
Aamupäivän aikana otettiin taas käyrää, jossa ei edelleenkään muutosta, vauva nukkuu tyytyväisenä ja minua ei supista.
Tiistaina aamupäivällä pääsin lääkärin luo n. Klo 10:40 joka teki sisätutkimuksen ja totesi että olen n. 4cm auki ja kohdun kaulaa ei enää ole. Tässä vaiheessa lapsiveden menosta oli jo lähes 36h. Yllätyksekseni synnytys käynnistettiin oksitosiinitipalla samantien. Minut laitettiin taas käyrälle, kätilö sanoi että vie n. 20-30min ennen kuin tippa vaikuttaa, aloitettiin matalimmalla annoksella eli 10ml/h. Sanoi tulevansa puolen tunnin päästä katsomaan. Kysyin että missä vaiheessa voin saada mahdollisesti kivunlievitystä johon kätilö totesi että sitten pitää taas tutkia miltä kohdunsuu näyttää, että liian aikasin ei voida vielä laittaa. Sanoi katsovansa tilanteen kun olen hänen mielestään tarpeeksi kipeän näköinen. No nämä sanat sanottuaan kätilö poistui opiskelijansa kanssa ja sen koomin häntä ei näkynyt.
Ensimmäinen tajunnan räjäyttävä supistus tuli viidessä minuutissa! Ja sen jälkeen supistuksia tuli tiheästi 2-5min välein. Olin edelleen tarkkailuhuoneessa ja huusin tuskasta miehelle että soittaa kelloa että en pysty enää olemaan mitenkään päin. Kätilön tulo kesti TODELLA kauan! (Kätilö oli eri, joka minut oli käyrälle laittanut.) Tuli kolmas kätilö joka teki sisätutkimuksen jotta tietäisi mitä kivunlievitystä voidaan käyttää. Totesi siinä samalla että olin täysin auki, että enään ei ehditä mitään kivunlievitystä käyttää. Tämän kuultuani maailma meinasi taas romahtaa koska jo etukäteen olin pelännyt miten tulen synnytyskivuista selviämään! Minut siirrettiin juoksujalkaa sängyllä synnytyssaliin, enkä kerennyt sänkyä vaihtaa kun jo ensimmäisen kerran olisi pitänyt ponnistaa. Ponnistaminen alkoi klo 12.20 ja täydellinen pieni poika syntyi klo 12:59.
Pieniä repeämiä tuli ja yhteensä 6 tikkiä laitettiin kahteen eri kerrokseen. Loppujen lopuksi tuntui ihanalta että itse synnytys ei kestänyt kauaa kun jo niin pitkään oli ollut kipua ja kokemus henkisesti todella raskas. Kätilö joka synnytyksestä vastasi oli todella ihana ja rauhallisesti neuvoi mitä minun pitäisi tehdä (se oli sitten taas asia erikseen osasinko niitä ohjeita kunnolla kuunnella ja toteuttaa, parhaani yritin).
Keskiviikko iltana käytiin taas eri kätilön kanssa läpi mitä koko sairaalassaoloaikani aikana on oikein tapahtunut ja miten synnytys meni. Tässä vaiheessa sitten totesin että henkisesti on ollut kovin raskasta minulle kun kokoajan mielen valtasi se että odotetaan 48h ennen kuin tehdään yhtään mitään. Johon kätilö totesi että minulle on annettu väärää tietoa, että kyllä se on 24h jota odotellaan että luonto alkaisi itse hoitaa synnytystä. Minun kohdallani se 24h raja täyttyi yöllä, joten odotettiin aamuun. Juttutuokio teki todella hyvää ja sai oman mielen paljon paremmaksi ja nyt koko hommasta alkaa olla parempi mielikuva! Koko tapaukseni oli kuulemma heitäkin yllättänyt kuinka käynnistämisen aloittamisesta kaikki eteni niin hurjan nopeasti..
Tänään päästään kotiin ja päästään aloittamaan sitä ihanaa vauva-arkea! :)
Sunnuntai-iltana olin nukkumaan menossa, mutta päätin vielä lähteä sängystä käymään vessassa. Sängystä noustessa ja kaksi askelta eteenpäin ottaneena tunsin että nyt tuli jotakin housuun. Vessaan päästessä huomasin että se oli lapsi vettä, jota meni useampi desi. Siitä sitten alkoi tärinä kohtaus, koska alkoi niin paljon jännittämään. :D no soitin sitten synnärille, että mitä oikein piti tehdä. Sieltä kysyttiin että supisteleeko, totesin ettei vielä aiemmin ole tullut koskaan supistuksia joten vaikea hahmottaa että miltä ne pitäisi tuntua ja nyt jännittää niin paljon ettei tarkkailusta tule mitään. No synnärillä oli rauhallista, joten kätilö pyysi tulla näytille. Autossa sitten osasin jo rauhottua ja tuntui vatsassa kramppeja n. 10-15min välein.
Päästiin sairaalalle ja minut otettiin heti käyrälle ja otettiin streptokokki näyte. Kramppeja tuli edelleen, mutta ne eivät piirtyneet käyrälle. Kätilö teki sisätutkimusta, mutta totesi että ei saa tunnusteltua kohdunkaulaa koska on niin korkealla. Mitään kypsymisen merkkejä ei ollut. Synnytys ei ollut vielä käynnissä. Streptokokkinäyte oli positiivinen ja minä jouduin osastolle ja mies passitettiin kotiin. Kätilöltä kysyttäessä että kauanko voi viedä aikaa, ennen kuin asialle aletaan tekemään mitään jotta synnytys etenisi, vastaus oli 48h, ja minusta tuntui että maailma romahti.
Yö oli aivan tuskanen! Kramppeja tuli n.5-10min välein ja en saanut nukuttua silmäystäkään.
Maanantaina aamulla sitten alettiin ottamaan käyrää, joissa todettiin että vauvalla on kaikki hyvin, mutta supistuksia ei piirry käyrälle. Käyriä otettiin päivän aikana useampi ja kramppeja tuli silloin tällöin, varsinkin liikkuessa. Päivä ja ilta meni itkeskellessä kun mitään ei tapahdu ja olin jo aivan loppu. Illalla kätilön kanssa juteltuani minulle tehtiin sisätutkimus ja mietittiin mitä kivunlievitystä voisin saada jotta saisin nukuttua. Olin n. 3cm auki ja kohdun kaula lähes hävinnyt. Sain kipulääkettä pistoksena ja sain muutaman tunnin nukuttua illalla kunnes yöllä heräsin taas kramppeihin-jotka lopultakin osottautuivat supistuksiksi, mutta eivät vain ole piirtyneet käyrälle.. Siinä meni sitten lähes toinenkin kokonainen yö valvoessa. Aamuyöstä lähdin sitten suihkuun kun ei ollut mahdollista muita kipulääkkeitä enää saada kun yöllä sain panadolia, litalginia ja nukahtamislääkettä, joka oli todella huono yhdistelmä kun kipulääkkeet eivät auttaneet ja väsymys oli kova! Tuli kokeiltua myös onnistuisiko vessanpöntöllä nukkuminen ja lavuaariin nojaaminen :D Kyllä se ainakin hetkellisesti onnistui..
Aamupäivän aikana otettiin taas käyrää, jossa ei edelleenkään muutosta, vauva nukkuu tyytyväisenä ja minua ei supista.
Tiistaina aamupäivällä pääsin lääkärin luo n. Klo 10:40 joka teki sisätutkimuksen ja totesi että olen n. 4cm auki ja kohdun kaulaa ei enää ole. Tässä vaiheessa lapsiveden menosta oli jo lähes 36h. Yllätyksekseni synnytys käynnistettiin oksitosiinitipalla samantien. Minut laitettiin taas käyrälle, kätilö sanoi että vie n. 20-30min ennen kuin tippa vaikuttaa, aloitettiin matalimmalla annoksella eli 10ml/h. Sanoi tulevansa puolen tunnin päästä katsomaan. Kysyin että missä vaiheessa voin saada mahdollisesti kivunlievitystä johon kätilö totesi että sitten pitää taas tutkia miltä kohdunsuu näyttää, että liian aikasin ei voida vielä laittaa. Sanoi katsovansa tilanteen kun olen hänen mielestään tarpeeksi kipeän näköinen. No nämä sanat sanottuaan kätilö poistui opiskelijansa kanssa ja sen koomin häntä ei näkynyt.
Ensimmäinen tajunnan räjäyttävä supistus tuli viidessä minuutissa! Ja sen jälkeen supistuksia tuli tiheästi 2-5min välein. Olin edelleen tarkkailuhuoneessa ja huusin tuskasta miehelle että soittaa kelloa että en pysty enää olemaan mitenkään päin. Kätilön tulo kesti TODELLA kauan! (Kätilö oli eri, joka minut oli käyrälle laittanut.) Tuli kolmas kätilö joka teki sisätutkimuksen jotta tietäisi mitä kivunlievitystä voidaan käyttää. Totesi siinä samalla että olin täysin auki, että enään ei ehditä mitään kivunlievitystä käyttää. Tämän kuultuani maailma meinasi taas romahtaa koska jo etukäteen olin pelännyt miten tulen synnytyskivuista selviämään! Minut siirrettiin juoksujalkaa sängyllä synnytyssaliin, enkä kerennyt sänkyä vaihtaa kun jo ensimmäisen kerran olisi pitänyt ponnistaa. Ponnistaminen alkoi klo 12.20 ja täydellinen pieni poika syntyi klo 12:59.
Pieniä repeämiä tuli ja yhteensä 6 tikkiä laitettiin kahteen eri kerrokseen. Loppujen lopuksi tuntui ihanalta että itse synnytys ei kestänyt kauaa kun jo niin pitkään oli ollut kipua ja kokemus henkisesti todella raskas. Kätilö joka synnytyksestä vastasi oli todella ihana ja rauhallisesti neuvoi mitä minun pitäisi tehdä (se oli sitten taas asia erikseen osasinko niitä ohjeita kunnolla kuunnella ja toteuttaa, parhaani yritin). Keskiviikko iltana käytiin taas eri kätilön kanssa läpi mitä koko sairaalassaoloaikani aikana on oikein tapahtunut ja miten synnytys meni. Tässä vaiheessa sitten totesin että henkisesti on ollut kovin raskasta minulle kun kokoajan mielen valtasi se että odotetaan 48h ennen kuin tehdään yhtään mitään. Johon kätilö totesi että minulle on annettu väärää tietoa, että kyllä se on 24h jota odotellaan että luonto alkaisi itse hoitaa synnytystä. Minun kohdallani se 24h raja täyttyi yöllä, joten odotettiin aamuun. Juttutuokio teki todella hyvää ja sai oman mielen paljon paremmaksi ja nyt koko hommasta alkaa olla parempi mielikuva! Koko tapaukseni oli kuulemma heitäkin yllättänyt kuinka käynnistämisen aloittamisesta kaikki eteni niin hurjan nopeasti..
Tänään päästään kotiin ja päästään aloittamaan sitä ihanaa vauva-arkea! :)
Paljon onnea Misu91 ja Ninnaliina!! 
Onnea pikkuisista Misu91 ja Ninnaliina!! :)
Jeppuli
Jostain jotain jo tietävä
Jospa minäkin nyt vihdoin ehtisin kirjoittamaan jonkinlaisen kertomuksen...
Rv 36 (tiistai) alkoi limatulppa irtoilee, eka tuli aika verinen köntsä (seksin jälkeen) ja pitkin viikkoa sit sellasta paksua limaa, joka sit loppu sunnuntaina kun tuli toinen isompi köntsä. Maanantaina mul oli sit neuvola eli rv 36+6, ja siellä kaikki hyvin ja hoitaja totes, et ylhäällä vielä majaillaan, ettei oo ihan heti kyllä tulossa. Ainoo, et virtsassa oli streptokokki positiivinen niin sain antibioottikuurin. No tiistaina, rv37, ystävä oli kylässä ja käytiin kaupungilla syömässä ja vasta sillon hain noi antibiootit apteekista ja otin ekan tabletin siinä ku odotettiin ruokaa. Ystävä lähti kotiin ja mä jäin sit itekseni kotiin ku mies oli iltavuorossa. Siinä sohvalla istuin hetken ja mietin et mitä sitä tänään sit vielä tekis... No päätin laittaa facebookiin päivityksen rv 37 masusta ja siihen myös totesin, ettei oo heti tulossa vielä ku neuvolas oli niin sanottu... (tämä noin klo 16:40)
No sit alkoki tapahtumaan, noin puol tuntia tosta face päivityksestä, kävin vessassa.(noin klo 17:30-17:50) Pöntöllä ku istuin ja yritin pissata (oli ollu vähä vaikeeta tuon strepton takia) niin ponnistin vähä kovempaa ja sit tuntu siltä et nyt joku räjähti!! Tunne oli sellanen ku virtsaputkes olis ollu tulppa ja se ois tullu nyt ulos ja suihkus jotain ulos. Täs vaihees luulin sen olevan siis virtsaa, mut ku katoin pönttöön niin totesin, et joko mul on tosi paha tulehdus päällä tai sit tää on lapsivettä! No siinä itteäni vähä keinuttelin puolelta toiselle ja joka kerta ku keinahdin toiselle puolelle lorahti lisää lapsivettä pönttöön, jolloin siis varmistuin siitä et nyt on tosi kyseessä \o/ No koska sitä ei vielä tullut valtoimenaan, niin kuivasin itteni ja laitoin siteen housuihin, ja menin vielä olkkariin läppärille katsomaan mihin numeroon piti soittaa ennen ku lähtee synnyttämään. Tätä tehdessä alko tulee jo voimakkaita supistuksia, sellasia mitä ei ollu vielä koskaan tullu. Ku nousin sohvalta ni hanat aukes kunnolla ja sekunnissa oli housut märät, kaappasin siis puhelimen (olin ehtiny tallentaa synnärin numeron siihen) mukaan ja menin kylppäriin pytylle. Siitä sit soittelin synnärille ja kysyin oliko tilaa ja miten muuten toimia. Sen jälkeen soitin miehelle töihin, et vois alkaa lähtee kotiin. (noin klo 18:15) Onneks se oli just tauolla niin pääsi nopeesti lähtemään.
Ku sain puhelut hoidettua niin siinä sit kävin alavartalo suihkussa, mikä samalla vähän helpotti supistuksia joita tuli jo melkein 5min välein. Supistelujen välissä yritin vähän miettiä, mitä sinne sairaalaan nyt pitikään ottaa, tai mitä mun kassista vielä puuttui ku oli vaan puoliks pakattu. No onnistuin/muistin niissä kivuissa ottaa puhelimen laturin ja kuulokkeet, mut muuten totesin et "fuck it", ei pysty miettii mitään muuta, mies tuo sit jos jotain tarviin. Mies tuli kotiin noin klo 18:35, tajus onneks ajaa oven eteen auton! Siitä sit lähettiin ajamaan synnärille Lohjalle! Salosta lähettiin eli ajomatka kesti noin 50min... Se oli yhtä tuskaa ja koko matkan yritin keskittyä hengittämään ja kattomaan kelloa, et kuinka tiheesti supistuksia tulee et osaan sit sanoa sairaalassa jotain. No matkalla supistukset tuli noin 1-2min välein ja kesti melekin saman verran. Matkan varrella oli myös tietöitä joita mies kiros ja kaikki pienetkin töyssyt motarilla oli yhtä tuskaa kestää.
No selvittiin sairaalalle vaikka välillä tuntu et vauva tulee keskelle moottoritietä! (noin klo 19:30) Kävely autolta toiseen kerrokseen (hissillä) tuntui todella tuskaiselta ja pitkältä, vaikka oikeesti oli hyvin lyhyt matka. No päästiin sit eka odotus huoneeseen, vaihdoin vaatteet, mikä sekin oli hyvin vaikeaa supistusten takia, mies autto hyvin. Sit siirryttiinki synnytyssaliin, kyl tos ennen vissiin kätilö kokeili paljonko oon auki ja muutenkin vähän haastatteli taustoja ku en oo ollu aiemmin Lohjalla. Olin siis sairaalalle mentäes jo 4cm auki. Salissa sit päästiin käyrille ja sain istua jumppapallon päällä ja annettiin ilokaasua. Sinne meidät sit jätettiin odottelee, mä pyörittelin lantioo pallon päällä ja hengittelin ilokaasua, mies yritti kertoa päivän tapahtumista töissä ja harhauttaa mua supistuksilta. No jossain vaiheessa supistukset alko olee niin kipeitä, et päätin kokeilla siirtyä sänkyyn, jos se asento ois sit vähä parempi. (noin klo 20:40) Kätilö tulee takaisin ja laittaa nyt vasta antibiooottitipan streptokokin takia, ja kyselee, et joko haluisin jotain puudutetta, sanoin et jooo! No se laittaa sit suolaliuostipan ja sanoo et lääkäri tulee kohta laittaa epin. Mä olen todella tuskainen täs vaihees ja kätilöki huomaa sen, ja kysyy et tuntuuko painetta ja ponnistuksen tarvetta. Mä sanon et joo, tuntuu. Kätilö kokeilee mikä on tilanne, ja toteaa et taidetaan unohtaa puudutteet, sä oot 10cm auki, et tiiäks mitä se tarkottaa? Mä oon ihan häkeltyny, mut joo tiiän. Mä synnytän NYT! Kätilö ohjaa ja neuvoo tosi hyvin ponnistuksissa ja anto neuvoja myös miehelle, miten voi auttaa mua. Ponnistus vaihe alko klo 21:05. Siinä vaihees ku vauvan pää alko tulemaan kunnolla ulos, mä menin melkein paniikkiin enkä tienny miten oisin ollu tai ponnistanu tai ollu ponnistamatta, mut onneks kätilö oli rauhallinen ja neuvo kokoajan. Ku pää oli syntyny, niin helpotti jo huomattavasti ja päätin et nyt enää loput vauvasta ja aion ponnistaa sen kerralla ulos et pääsen kivuista. Ja niin pieni tyttömme syntyi klo 21:24! Mulle ei tullu mitään repeämiä eikä oikeestaan mitään traumojakaan vaikka pieni paniikki iskikin kesken ponnistuksen. Istukka tuli sit klo 21:40 ja kätilö sitäkin meille esitteli. Kaikenkaikkiaan kaikki meni tosi hyvin ja toooosi nopeesti näin ensi synnyttäjälle! Apua jos tehään joskus toinen, niin kuinka nopeeta se sit tulee :D
Rv 36 (tiistai) alkoi limatulppa irtoilee, eka tuli aika verinen köntsä (seksin jälkeen) ja pitkin viikkoa sit sellasta paksua limaa, joka sit loppu sunnuntaina kun tuli toinen isompi köntsä. Maanantaina mul oli sit neuvola eli rv 36+6, ja siellä kaikki hyvin ja hoitaja totes, et ylhäällä vielä majaillaan, ettei oo ihan heti kyllä tulossa. Ainoo, et virtsassa oli streptokokki positiivinen niin sain antibioottikuurin. No tiistaina, rv37, ystävä oli kylässä ja käytiin kaupungilla syömässä ja vasta sillon hain noi antibiootit apteekista ja otin ekan tabletin siinä ku odotettiin ruokaa. Ystävä lähti kotiin ja mä jäin sit itekseni kotiin ku mies oli iltavuorossa. Siinä sohvalla istuin hetken ja mietin et mitä sitä tänään sit vielä tekis... No päätin laittaa facebookiin päivityksen rv 37 masusta ja siihen myös totesin, ettei oo heti tulossa vielä ku neuvolas oli niin sanottu... (tämä noin klo 16:40)
No sit alkoki tapahtumaan, noin puol tuntia tosta face päivityksestä, kävin vessassa.(noin klo 17:30-17:50) Pöntöllä ku istuin ja yritin pissata (oli ollu vähä vaikeeta tuon strepton takia) niin ponnistin vähä kovempaa ja sit tuntu siltä et nyt joku räjähti!! Tunne oli sellanen ku virtsaputkes olis ollu tulppa ja se ois tullu nyt ulos ja suihkus jotain ulos. Täs vaihees luulin sen olevan siis virtsaa, mut ku katoin pönttöön niin totesin, et joko mul on tosi paha tulehdus päällä tai sit tää on lapsivettä! No siinä itteäni vähä keinuttelin puolelta toiselle ja joka kerta ku keinahdin toiselle puolelle lorahti lisää lapsivettä pönttöön, jolloin siis varmistuin siitä et nyt on tosi kyseessä \o/ No koska sitä ei vielä tullut valtoimenaan, niin kuivasin itteni ja laitoin siteen housuihin, ja menin vielä olkkariin läppärille katsomaan mihin numeroon piti soittaa ennen ku lähtee synnyttämään. Tätä tehdessä alko tulee jo voimakkaita supistuksia, sellasia mitä ei ollu vielä koskaan tullu. Ku nousin sohvalta ni hanat aukes kunnolla ja sekunnissa oli housut märät, kaappasin siis puhelimen (olin ehtiny tallentaa synnärin numeron siihen) mukaan ja menin kylppäriin pytylle. Siitä sit soittelin synnärille ja kysyin oliko tilaa ja miten muuten toimia. Sen jälkeen soitin miehelle töihin, et vois alkaa lähtee kotiin. (noin klo 18:15) Onneks se oli just tauolla niin pääsi nopeesti lähtemään.
Ku sain puhelut hoidettua niin siinä sit kävin alavartalo suihkussa, mikä samalla vähän helpotti supistuksia joita tuli jo melkein 5min välein. Supistelujen välissä yritin vähän miettiä, mitä sinne sairaalaan nyt pitikään ottaa, tai mitä mun kassista vielä puuttui ku oli vaan puoliks pakattu. No onnistuin/muistin niissä kivuissa ottaa puhelimen laturin ja kuulokkeet, mut muuten totesin et "fuck it", ei pysty miettii mitään muuta, mies tuo sit jos jotain tarviin. Mies tuli kotiin noin klo 18:35, tajus onneks ajaa oven eteen auton! Siitä sit lähettiin ajamaan synnärille Lohjalle! Salosta lähettiin eli ajomatka kesti noin 50min... Se oli yhtä tuskaa ja koko matkan yritin keskittyä hengittämään ja kattomaan kelloa, et kuinka tiheesti supistuksia tulee et osaan sit sanoa sairaalassa jotain. No matkalla supistukset tuli noin 1-2min välein ja kesti melekin saman verran. Matkan varrella oli myös tietöitä joita mies kiros ja kaikki pienetkin töyssyt motarilla oli yhtä tuskaa kestää.
No selvittiin sairaalalle vaikka välillä tuntu et vauva tulee keskelle moottoritietä! (noin klo 19:30) Kävely autolta toiseen kerrokseen (hissillä) tuntui todella tuskaiselta ja pitkältä, vaikka oikeesti oli hyvin lyhyt matka. No päästiin sit eka odotus huoneeseen, vaihdoin vaatteet, mikä sekin oli hyvin vaikeaa supistusten takia, mies autto hyvin. Sit siirryttiinki synnytyssaliin, kyl tos ennen vissiin kätilö kokeili paljonko oon auki ja muutenkin vähän haastatteli taustoja ku en oo ollu aiemmin Lohjalla. Olin siis sairaalalle mentäes jo 4cm auki. Salissa sit päästiin käyrille ja sain istua jumppapallon päällä ja annettiin ilokaasua. Sinne meidät sit jätettiin odottelee, mä pyörittelin lantioo pallon päällä ja hengittelin ilokaasua, mies yritti kertoa päivän tapahtumista töissä ja harhauttaa mua supistuksilta. No jossain vaiheessa supistukset alko olee niin kipeitä, et päätin kokeilla siirtyä sänkyyn, jos se asento ois sit vähä parempi. (noin klo 20:40) Kätilö tulee takaisin ja laittaa nyt vasta antibiooottitipan streptokokin takia, ja kyselee, et joko haluisin jotain puudutetta, sanoin et jooo! No se laittaa sit suolaliuostipan ja sanoo et lääkäri tulee kohta laittaa epin. Mä olen todella tuskainen täs vaihees ja kätilöki huomaa sen, ja kysyy et tuntuuko painetta ja ponnistuksen tarvetta. Mä sanon et joo, tuntuu. Kätilö kokeilee mikä on tilanne, ja toteaa et taidetaan unohtaa puudutteet, sä oot 10cm auki, et tiiäks mitä se tarkottaa? Mä oon ihan häkeltyny, mut joo tiiän. Mä synnytän NYT! Kätilö ohjaa ja neuvoo tosi hyvin ponnistuksissa ja anto neuvoja myös miehelle, miten voi auttaa mua. Ponnistus vaihe alko klo 21:05. Siinä vaihees ku vauvan pää alko tulemaan kunnolla ulos, mä menin melkein paniikkiin enkä tienny miten oisin ollu tai ponnistanu tai ollu ponnistamatta, mut onneks kätilö oli rauhallinen ja neuvo kokoajan. Ku pää oli syntyny, niin helpotti jo huomattavasti ja päätin et nyt enää loput vauvasta ja aion ponnistaa sen kerralla ulos et pääsen kivuista. Ja niin pieni tyttömme syntyi klo 21:24! Mulle ei tullu mitään repeämiä eikä oikeestaan mitään traumojakaan vaikka pieni paniikki iskikin kesken ponnistuksen. Istukka tuli sit klo 21:40 ja kätilö sitäkin meille esitteli. Kaikenkaikkiaan kaikki meni tosi hyvin ja toooosi nopeesti näin ensi synnyttäjälle! Apua jos tehään joskus toinen, niin kuinka nopeeta se sit tulee :D
Minä myös! :D kaikki haluaa samanlaisen synnytyksen. 
Jeppuli
Jostain jotain jo tietävä
MaLinn: Haluttiin ihan sen takia Lohjalle kun on pienempi/rauhallisempi sairaala. Sekä haluttiin tukea pienen synnytysyksikön pysymistä toiminnassa, kun Salosta jo lopetettiin.. Lohja on seuraavana listalla kun ei ole tarpeeksi synnyttäjiä. Sekä luotettiin siihen, kun raskaus oli sujunut mutkitta, niin synnytyskin menee hyvin eikä tarvita Tyksin erikoisosaamista.
Kiva että tarinani innostaa teitä, jotka vielä odottelevat h-hetkeä :) Olen itsekin todella tyytyväinen siihen miten synnytys sujui nopeasti.
Kiva että tarinani innostaa teitä, jotka vielä odottelevat h-hetkeä :) Olen itsekin todella tyytyväinen siihen miten synnytys sujui nopeasti.
Kirjoittelenpa minäkin tarinamme tänne. Eli perjantaina 13.5 aamusta alkaen napakoita epäsäännöllisiä supistuksia. Iltaa kohti tahti kiihtyi ja lopulta noin klo 22 irtosi limatulppa. Kivut alkoi oleen jo aika hurjia joten soitettiin esikoiselle hoitaja ja lähettiin kohti sairaalaa. Matkalla meni sit lapsivedet mukavasti auton penkille. Ja siitä supistukset voimistui ja tiheni kolmeen minuuttiin. Olin niin kipee että kun sairaalalle päästiin mentiinkin suoraan saliin. Olin auki vasta 2cm ja pettymys oli kova. Kivunlievityksenä tenssi ja kun amme vapautui pääsin sinne lillumaan. Ihanaaaa!! Ammeessa olin 1,5h jonka jälkeen kaipailin jo tujumpaa apua kipuihin. Mies ja hoitaja oli samaa mieltä. Ylös ammeesta ja paikkoja tutkiin. Neljä senttii auki. Epätoivo meinaa iskee, matkaa jäljellä viel reilusti!! Hoitaja ehdottaa epiduraalia ja vaikka olin päättäny pärjätä ilman sitä, oli se kuin taivaanlahja siihen paikkaan. Hetkeksi jopa nukahdin.
Kuuden maissa olin täysin auki ja hetki viel ooteltiin vauvan laskeutumista. Sit alettiin ponnistusasennon etsimiseen ja paras asento oli kylkimakuu. Siitä sit ponnisteltiin puolisen tuntia ja terve neiti syntyi seitsämältä. Ei repeämiä. Kaikki sujui hienosti. Kätilökin oli ihan paras. Hyvä kokemus kaiken kaikkiaan!
Kuuden maissa olin täysin auki ja hetki viel ooteltiin vauvan laskeutumista. Sit alettiin ponnistusasennon etsimiseen ja paras asento oli kylkimakuu. Siitä sit ponnisteltiin puolisen tuntia ja terve neiti syntyi seitsämältä. Ei repeämiä. Kaikki sujui hienosti. Kätilökin oli ihan paras. Hyvä kokemus kaiken kaikkiaan!
Näin meillä:
Mulla oli ollut kovia kipuja jo useita viikkoja, erityisesti tosi pahoja menkkajomoja ja viiltäviä sukkapuikkovihlasuja alapäässä, niin että itku meinasi tulla vähän väliä. Nämä eivät kuitenkaan varsinaisesti johtaneet mihinkään, vaan kärsin näistä joka päivä monta viikkoa ennen synnytystä.
Sunnuntaina 15. päivä käytiin miehen kanssa syömässä, ikeassa ja muilla asioilla ja koko päivän mies hoki, että voisiko se synnytys jo alkaa kun hän ei millään haluaisi mennä seuraavana päivänä töihin. Tyydyin vain kommentoimaan, että eiköhän me vielä kesäkuun alussaki odoteta pikkuista saapuvaksi (LA 24.5), kun kivut olivat taas samaa luokkaa, kuin aikaisempina päivinä, mutta ei limatulppaa, ei lapsivettä, ei selkeitä supistuksia, ei mitään. Tein normaalit iltatoimet ja alettiin katsoa Suomen peliä.
10min ennen pelin loppua olin matkalla vessaan kun leikkimielisesti rukoilin, että voisiko se synnytys jo alkaa, alkaa meiten mitta oleen täynnä näitä kipuja. Pääsin vessaan ja pissan jälkeen huomasin, että "pissan" tuleminen jatkui hetken. Istahdin takaisin ja tajusin, että nyt tulee jotain ylimääräistä. Samalla huomasin, että järkyttävä klöntti limaa valuu pönttöön. Olin hetken ymmälläni koko tilanteesta (koska olin tosiaan "rukoillut" että jotain tapahtuisi ja nyt oikeasti tapahtui!) Sitten ne supistukset iski. Menin todella kipeäksi ihan parissa minuutissa ja huutelin miehelle, että nyt tarvitaan panadolia ja synnärille pitää soitella. Kätilö neuvoi puhelimessa menemään suihkuun rentoutumaan, koska en ollut 100% varma siinä tilanteessa, että oliko lapsivettä mennyt. Hän myös arvioi, ettei synnytys ole käynnistynyt vielä kunnolla ja mun kannattaa vaan pysytellä kotona niin pitkään kuin pystyn. Ei mennyt kauaakaan kun puhelun jälkeen melkein makasin vessan lattialla kun supistuksia tuli heti 2min välein ja nehän oli KIPEITÄ.
Mies suorastaan raahasi mut autoon kauheella kiireellä ja kaahasi Taysiin. Onneksi oli myöhä ja liikennettä oli vähän. Automatka oli yhtä helvettiä kun supistuksia tuli jatkuvasti ja taju meinasi lähteä. Synnärillä oltais haluttu katsoa rauhassa mun tietoja ja vaihtaa vaatteet, mutta itkin jo siinä etten pysty, kun sattuu niin paljon. Kätilö totesi että housut on niin märät että lapsivettä on tosiaan tullut ja heti kun pääsi tekemään sisätutkimuksen, niin sanoi, että nyt vauhdilla synnytyssaliin, olin 5cm auki.
Synnytyssalissa sain ensin jonkin paikallispuudutteen alakertaan, jotta saatiin mun kroppani rauhoittumaan. Kroppa oli meiten aika shokkitilassa kun supistukset oli iskeny päälle niin nopeesti. Tärisin vain, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Ilokaasukaan ei hirveästi alkuun auttanut.
Lopulta sain epiduraalin, joka oli oikeasti kuin taivaan lahja! Synnytyksestä ei olis tullut mitään ilman sitä. Aukesin tosi nopeasti loppuun ja lopulta 20min ponnistusvaiheen jälkeen pieni prinsessa syntyi (tuolloin siis 38+6). Synnytyksessä meni siis kokonaisuudessaan alusta loppuun 3h 17min. Aikas vikkelään ensisynnyttäjälle, mutta minkäs sille mahtaa, kun tytölle tuli kiire poistua yksiöstään. 
Synnytyksestä jäi tosi hyvät fiilikset, vaikka olinkin tosi sekaisin ja kipu oli jotain aivan järkyttävää. Kätilö oli aivan mahtava! Oon myös äärimmäisen kiitollinen, että oma mies oli tukena ja turvana synnytyssalissa ja tsemppasi mua jaksamaan, vaikka vähän väliä väänsin itkua ja teki mieli luovuttaa. Lopputulos on kuitenkin mitä ihanin rakkauspakkaus ja tuore isäkin naureskeli, että hyvin ajoitettu synnytys, kun sai katsoa Suomen pelin loppuun ja ei tarvitse mennä maanantaina töihin.
Mulla oli ollut kovia kipuja jo useita viikkoja, erityisesti tosi pahoja menkkajomoja ja viiltäviä sukkapuikkovihlasuja alapäässä, niin että itku meinasi tulla vähän väliä. Nämä eivät kuitenkaan varsinaisesti johtaneet mihinkään, vaan kärsin näistä joka päivä monta viikkoa ennen synnytystä.
Sunnuntaina 15. päivä käytiin miehen kanssa syömässä, ikeassa ja muilla asioilla ja koko päivän mies hoki, että voisiko se synnytys jo alkaa kun hän ei millään haluaisi mennä seuraavana päivänä töihin. Tyydyin vain kommentoimaan, että eiköhän me vielä kesäkuun alussaki odoteta pikkuista saapuvaksi (LA 24.5), kun kivut olivat taas samaa luokkaa, kuin aikaisempina päivinä, mutta ei limatulppaa, ei lapsivettä, ei selkeitä supistuksia, ei mitään. Tein normaalit iltatoimet ja alettiin katsoa Suomen peliä.
10min ennen pelin loppua olin matkalla vessaan kun leikkimielisesti rukoilin, että voisiko se synnytys jo alkaa, alkaa meiten mitta oleen täynnä näitä kipuja. Pääsin vessaan ja pissan jälkeen huomasin, että "pissan" tuleminen jatkui hetken. Istahdin takaisin ja tajusin, että nyt tulee jotain ylimääräistä. Samalla huomasin, että järkyttävä klöntti limaa valuu pönttöön. Olin hetken ymmälläni koko tilanteesta (koska olin tosiaan "rukoillut" että jotain tapahtuisi ja nyt oikeasti tapahtui!) Sitten ne supistukset iski. Menin todella kipeäksi ihan parissa minuutissa ja huutelin miehelle, että nyt tarvitaan panadolia ja synnärille pitää soitella. Kätilö neuvoi puhelimessa menemään suihkuun rentoutumaan, koska en ollut 100% varma siinä tilanteessa, että oliko lapsivettä mennyt. Hän myös arvioi, ettei synnytys ole käynnistynyt vielä kunnolla ja mun kannattaa vaan pysytellä kotona niin pitkään kuin pystyn. Ei mennyt kauaakaan kun puhelun jälkeen melkein makasin vessan lattialla kun supistuksia tuli heti 2min välein ja nehän oli KIPEITÄ.
Mies suorastaan raahasi mut autoon kauheella kiireellä ja kaahasi Taysiin. Onneksi oli myöhä ja liikennettä oli vähän. Automatka oli yhtä helvettiä kun supistuksia tuli jatkuvasti ja taju meinasi lähteä. Synnärillä oltais haluttu katsoa rauhassa mun tietoja ja vaihtaa vaatteet, mutta itkin jo siinä etten pysty, kun sattuu niin paljon. Kätilö totesi että housut on niin märät että lapsivettä on tosiaan tullut ja heti kun pääsi tekemään sisätutkimuksen, niin sanoi, että nyt vauhdilla synnytyssaliin, olin 5cm auki.
Synnytyssalissa sain ensin jonkin paikallispuudutteen alakertaan, jotta saatiin mun kroppani rauhoittumaan. Kroppa oli meiten aika shokkitilassa kun supistukset oli iskeny päälle niin nopeesti. Tärisin vain, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Ilokaasukaan ei hirveästi alkuun auttanut.
Lopulta sain epiduraalin, joka oli oikeasti kuin taivaan lahja! Synnytyksestä ei olis tullut mitään ilman sitä. Aukesin tosi nopeasti loppuun ja lopulta 20min ponnistusvaiheen jälkeen pieni prinsessa syntyi (tuolloin siis 38+6). Synnytyksessä meni siis kokonaisuudessaan alusta loppuun 3h 17min. Aikas vikkelään ensisynnyttäjälle, mutta minkäs sille mahtaa, kun tytölle tuli kiire poistua yksiöstään. Synnytyksestä jäi tosi hyvät fiilikset, vaikka olinkin tosi sekaisin ja kipu oli jotain aivan järkyttävää. Kätilö oli aivan mahtava! Oon myös äärimmäisen kiitollinen, että oma mies oli tukena ja turvana synnytyssalissa ja tsemppasi mua jaksamaan, vaikka vähän väliä väänsin itkua ja teki mieli luovuttaa. Lopputulos on kuitenkin mitä ihanin rakkauspakkaus ja tuore isäkin naureskeli, että hyvin ajoitettu synnytys, kun sai katsoa Suomen pelin loppuun ja ei tarvitse mennä maanantaina töihin.
Jonanna83
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässä hieman typistetty tarina tämän päiväisestä nopeasta synnytyksestä:
Mentiin miehen kanssa nukkumaan ke iltana ja mulla oli ihan ilmapallo-olo. Johtuen osaltaan appiukon synttäreillä juuri nautittuaan herkuista :). Mutta ei siis ollu supistuksia tai muutenkaan mitään synnytykseen viittaavaa. Kahelta yöllä mulla meni vedet sänkyyn ja kun pääsin vessaan alkoi samantien supistukset. Soitin svo:lle ja sanoivat että mikäli särkylääke ei auta ja olo on tukala niin lähdetäisi ajamaan sinne.
Supistuksia tuli heti 2-3 min välein. Olin about 1,5h suihkussa ja yritin rentoutua mutta lopulta sanoin miehelle että nyt lähdetään. Oli ukko muuten kerrankin minun mielestä hidas tekemään lähtöä. Ärsytti jopa kun se sitoi kengännauhoja niin kauan... :)
Oltiin Taysissa about puol viideltä. Käyrille hetkeksi ja sisätutkimus. Olin 4-5cm auki joten lähdettiin samantien saliin. Yläkertaan/saliin ku päästiin niin olin jo 7-8 cm auki ja tunnin päästä (klo 6.16) vauva olikin jo tissillä.
Kohdunkaulan puudutuksen sain heti kun päästiin saliin ja sillä mentiin koko synnytys. Ponnistusvaihe tuli niin nopeasti ettei meinannu äidin pää pysyä perässä ja melkein iski paniikki, mutta ihana kätilö otti homman haltuun. (Elokuvassa olis varmaan läpsässy mua poskelle). 2 min ponnistusvaihe (yksi työntö) ja tyttö lähes liukui itestään ulos... Ei tikkejä tai muutakaan nirhaumaa.
Meni kyllä oikein sutjakkaasti ja hyvin koko synnytys. Nyt jännittää vaan nuo jälkisupistukset jos synnytyksen aikaiset supistukset antaa yhtään osviittaa. Muuten kaikki on oikein mallikkaasti sekä minulla että pikkuneidillä.
Mentiin miehen kanssa nukkumaan ke iltana ja mulla oli ihan ilmapallo-olo. Johtuen osaltaan appiukon synttäreillä juuri nautittuaan herkuista :). Mutta ei siis ollu supistuksia tai muutenkaan mitään synnytykseen viittaavaa. Kahelta yöllä mulla meni vedet sänkyyn ja kun pääsin vessaan alkoi samantien supistukset. Soitin svo:lle ja sanoivat että mikäli särkylääke ei auta ja olo on tukala niin lähdetäisi ajamaan sinne.
Supistuksia tuli heti 2-3 min välein. Olin about 1,5h suihkussa ja yritin rentoutua mutta lopulta sanoin miehelle että nyt lähdetään. Oli ukko muuten kerrankin minun mielestä hidas tekemään lähtöä. Ärsytti jopa kun se sitoi kengännauhoja niin kauan... :)
Oltiin Taysissa about puol viideltä. Käyrille hetkeksi ja sisätutkimus. Olin 4-5cm auki joten lähdettiin samantien saliin. Yläkertaan/saliin ku päästiin niin olin jo 7-8 cm auki ja tunnin päästä (klo 6.16) vauva olikin jo tissillä.
Kohdunkaulan puudutuksen sain heti kun päästiin saliin ja sillä mentiin koko synnytys. Ponnistusvaihe tuli niin nopeasti ettei meinannu äidin pää pysyä perässä ja melkein iski paniikki, mutta ihana kätilö otti homman haltuun. (Elokuvassa olis varmaan läpsässy mua poskelle). 2 min ponnistusvaihe (yksi työntö) ja tyttö lähes liukui itestään ulos... Ei tikkejä tai muutakaan nirhaumaa.
Meni kyllä oikein sutjakkaasti ja hyvin koko synnytys. Nyt jännittää vaan nuo jälkisupistukset jos synnytyksen aikaiset supistukset antaa yhtään osviittaa. Muuten kaikki on oikein mallikkaasti sekä minulla että pikkuneidillä.
Sugarplum Sprite
Näppärä viestien naputtelija
Laitanpas oman tarinani viimein tänne. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään pelottelutarina, eikä itselleni jäänyt traumoja vaan ihan hyvä mieli, mutta aika rankka kokemus siis mulla. Tosin tuon nyytin takia tekisin saman uudelleen epäröimättä.
Rv 40+5 todettiin aikaistetussa yliaikaiskontrollissa lapsiveden olevan kohtuullisen vähäistä, mikä mikä viittasi istukan kalkkeutumiseen eli "parasta ennen"-päivämäärä alkoi olla mennyt. Vauvan sydänkäyrä oli kohtalaisen hyvä, joten meitä ei otettu akuuttina sisään, mutta seuraavalle päivälle kypsyttelyyn kuitenkin.
Rv 40+6 aamuna siis aloitettiin Cytotec-muruilla. Ekan jälkeen vähän jomotteli, tokan jälkeen sitten spontaanisti kuului naps ja lapsivesi meni. Se oli ruskeaa, joten kutsuin hoitajan paikalle. Tiesin, että vauvan ahdinkoon uloste lapsivedessä viittaa, mutta tässä vaiheessa olin itse hyvin rauhallinen ja luotin asiantuntevaan henkilökuntaan. Sitten alkoivat supistukset.
En siis todellakaan ollut varautunut siihen, että mitään kypsyttelyä ei tuu, vaan että lapsivesien menon jälkeen heti alkoivat raatelevan rajut supistukset 1-3 minuutin välein ja väliin kaksi- ja kolmehuippuisina. Tuska oli sanoinkuvaamaton, eivätkä osaston Panadol, lämpögeelipussit ja oksikodonipiikki (Oxanest) tehneet yhtään mitään. Cytot, ja lapsiveden vähyys sekä pojun isohko pää ilmeisesti voimistivat tuntemuksia ja myös supistusten välit olivat tuskallisia, varmaan napanuoran puristumisen ja vauvan ahdinkotilan vuoksi.
Muistan, että sanoin miehelle verinäytteiden oton ja kipupiikin laiton olevan aivan ihania tuntemuksia siinä supistelujen lomassa. Käyriin nämä supistukset eivät piirtyneet ollenkaan, mutta mun kiputila oli sen verran selkeä, että siirsivät synnytyssaliin (itkin, purin tyynyä, huusin eitä putkeen ja taisin pyytää apua miehen lisäksi yläsuunnasta, alakerran väeltä ja äidiltä :D).
Epiduraalin odottaminen tuntui ikuisuudelta, eikä mulla ole hajuakaan, mitä siinä kaikkea tehtiin. Verenpainetta ainakin seurattiin ja tippa laitettiin. Epin laiton jälkeen vaan makasin velttona ja voimattomana, mut kiitollisena kivuttomuudesta. Nyt kohdunsisäisellä anturilla supistukset näkyivät selkeinä ja samoin se, miten joka supistuksella vauvan syke tippui. Vauvan päästä myös otettiin verinäytteet. Supistuksista huolimatta vauva ei laskeutunut ja sykkeet tosiaan hetkellisesti tipahtivat joka supistuksella, joten oli selvää, että jotain vikaa siellä oli. Oli epävarmaa, selviäisikö vauva alatiesynnytyksestä. Muistikuvat on tosi hajanaisia, en oikein rekisteröinyt suurinta osaa tapahtumista. Sektiopäätös tuli lopulta helpotuksen tunteena, että vauva saadaan turvallisesti ulkomaailmaan.
Kiireelliseen sektioon siis mentiin ja siitä en muista juuri muuta kuin hirveän määrän letkuja, pikaisen vilauksen vauvasta ja sitten mua jäätiin kasaamaan kokoon. Vauvan huudot kuuluivat toisesta huoneesta ja joku kommentoi, että onpas reipas ja hyväkeuhkoinen kaveri. Siinä vaiheessa aloin itkeä holtittomasti ja itkin koko loppuajan.
Tarkkailuhuoneessa sain vauvan rinnalle ja hän alkoi heti imeä. En muista tilanteesta juuri mitään muuta kuin että oksensin ja tärisin niin voimakkaasti, että sain tärinänestolääkettä. Vauvalla oli kuulemma heti hyvä imuote ja hän ei välittänyt pikku tärinöistäkään mitään, vaan pysyi tiiviisti syömässä. Seuraavasta yöstäkään en muista muuta kuin että vauva oli koko ajan rinnalla hoitajien suorittamia vaipanvaihtoja ja mittailuja lukuun ottamatta. Mies oli muuten ottanut tarkkailussa kuvia ja käskenyt mun hymyillä ja mähän olin hymyillyt. Ei siis jälkeenpäin mitään muistikuvia tuosta tilanteesta!
Perhehuoneessa alkoi arjen opettelu lapsen ja sektiohaavan kanssa. Henkilökunta kaikkinensa oli aivan ihana, tältä ajalta jäi niin hyvät fiilikset. Kipuja ei lääkityksen ansiosta juuri ollut ja mies hoivasi sekä mua että vauvaa omasta väsymyksestään huolimatta ja mun olon parantuessa hän sai vuorostaan levätä ja mä hoidin vähän häntä. Melkoisen stressaava kokemus oli muuten miehellekin. Vauva ja hormonit valvottivat ja välillä meinasi usko loppua, tunneheilahtelut olivat suuria, mutta enimmäkseen nautin ajasta siellä omien rakkaiden kanssa.
12 tuntia meni ensimmäisestä Cytosta sektioon, synnytyksen kesto lapsivedestä leikkaukseen noin 6 tuntia, josta 3 tuntia hirveissä supistuskivuissa ja toiset 3 tuntia väsymys- ja lääketokkurassa. Mutta henkilökunta oli todella hyvää, mies suurena apuna ja palkinto todellakin kaiken arvoinen. Ja mitä tärkeintä, meidän pieni oli niin sisukas sissi, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tuloksena on terve ja reipas pieni poika.
Rv 40+5 todettiin aikaistetussa yliaikaiskontrollissa lapsiveden olevan kohtuullisen vähäistä, mikä mikä viittasi istukan kalkkeutumiseen eli "parasta ennen"-päivämäärä alkoi olla mennyt. Vauvan sydänkäyrä oli kohtalaisen hyvä, joten meitä ei otettu akuuttina sisään, mutta seuraavalle päivälle kypsyttelyyn kuitenkin.
Rv 40+6 aamuna siis aloitettiin Cytotec-muruilla. Ekan jälkeen vähän jomotteli, tokan jälkeen sitten spontaanisti kuului naps ja lapsivesi meni. Se oli ruskeaa, joten kutsuin hoitajan paikalle. Tiesin, että vauvan ahdinkoon uloste lapsivedessä viittaa, mutta tässä vaiheessa olin itse hyvin rauhallinen ja luotin asiantuntevaan henkilökuntaan. Sitten alkoivat supistukset.
En siis todellakaan ollut varautunut siihen, että mitään kypsyttelyä ei tuu, vaan että lapsivesien menon jälkeen heti alkoivat raatelevan rajut supistukset 1-3 minuutin välein ja väliin kaksi- ja kolmehuippuisina. Tuska oli sanoinkuvaamaton, eivätkä osaston Panadol, lämpögeelipussit ja oksikodonipiikki (Oxanest) tehneet yhtään mitään. Cytot, ja lapsiveden vähyys sekä pojun isohko pää ilmeisesti voimistivat tuntemuksia ja myös supistusten välit olivat tuskallisia, varmaan napanuoran puristumisen ja vauvan ahdinkotilan vuoksi.
Muistan, että sanoin miehelle verinäytteiden oton ja kipupiikin laiton olevan aivan ihania tuntemuksia siinä supistelujen lomassa. Käyriin nämä supistukset eivät piirtyneet ollenkaan, mutta mun kiputila oli sen verran selkeä, että siirsivät synnytyssaliin (itkin, purin tyynyä, huusin eitä putkeen ja taisin pyytää apua miehen lisäksi yläsuunnasta, alakerran väeltä ja äidiltä :D).
Epiduraalin odottaminen tuntui ikuisuudelta, eikä mulla ole hajuakaan, mitä siinä kaikkea tehtiin. Verenpainetta ainakin seurattiin ja tippa laitettiin. Epin laiton jälkeen vaan makasin velttona ja voimattomana, mut kiitollisena kivuttomuudesta. Nyt kohdunsisäisellä anturilla supistukset näkyivät selkeinä ja samoin se, miten joka supistuksella vauvan syke tippui. Vauvan päästä myös otettiin verinäytteet. Supistuksista huolimatta vauva ei laskeutunut ja sykkeet tosiaan hetkellisesti tipahtivat joka supistuksella, joten oli selvää, että jotain vikaa siellä oli. Oli epävarmaa, selviäisikö vauva alatiesynnytyksestä. Muistikuvat on tosi hajanaisia, en oikein rekisteröinyt suurinta osaa tapahtumista. Sektiopäätös tuli lopulta helpotuksen tunteena, että vauva saadaan turvallisesti ulkomaailmaan.
Kiireelliseen sektioon siis mentiin ja siitä en muista juuri muuta kuin hirveän määrän letkuja, pikaisen vilauksen vauvasta ja sitten mua jäätiin kasaamaan kokoon. Vauvan huudot kuuluivat toisesta huoneesta ja joku kommentoi, että onpas reipas ja hyväkeuhkoinen kaveri. Siinä vaiheessa aloin itkeä holtittomasti ja itkin koko loppuajan.
Tarkkailuhuoneessa sain vauvan rinnalle ja hän alkoi heti imeä. En muista tilanteesta juuri mitään muuta kuin että oksensin ja tärisin niin voimakkaasti, että sain tärinänestolääkettä. Vauvalla oli kuulemma heti hyvä imuote ja hän ei välittänyt pikku tärinöistäkään mitään, vaan pysyi tiiviisti syömässä. Seuraavasta yöstäkään en muista muuta kuin että vauva oli koko ajan rinnalla hoitajien suorittamia vaipanvaihtoja ja mittailuja lukuun ottamatta. Mies oli muuten ottanut tarkkailussa kuvia ja käskenyt mun hymyillä ja mähän olin hymyillyt. Ei siis jälkeenpäin mitään muistikuvia tuosta tilanteesta!
Perhehuoneessa alkoi arjen opettelu lapsen ja sektiohaavan kanssa. Henkilökunta kaikkinensa oli aivan ihana, tältä ajalta jäi niin hyvät fiilikset. Kipuja ei lääkityksen ansiosta juuri ollut ja mies hoivasi sekä mua että vauvaa omasta väsymyksestään huolimatta ja mun olon parantuessa hän sai vuorostaan levätä ja mä hoidin vähän häntä. Melkoisen stressaava kokemus oli muuten miehellekin. Vauva ja hormonit valvottivat ja välillä meinasi usko loppua, tunneheilahtelut olivat suuria, mutta enimmäkseen nautin ajasta siellä omien rakkaiden kanssa.
12 tuntia meni ensimmäisestä Cytosta sektioon, synnytyksen kesto lapsivedestä leikkaukseen noin 6 tuntia, josta 3 tuntia hirveissä supistuskivuissa ja toiset 3 tuntia väsymys- ja lääketokkurassa. Mutta henkilökunta oli todella hyvää, mies suurena apuna ja palkinto todellakin kaiken arvoinen. Ja mitä tärkeintä, meidän pieni oli niin sisukas sissi, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen tuloksena on terve ja reipas pieni poika.
frozenflower
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Tässä nyt jotain rustausta meidän synnytystarinasta, kun vauva vain nukkuu :)
Eli epäilin lapsivesiä osittain menneeksi ke/to puoliltaöin. Valvoin yöllä erästä tiinettä tammaa tunnin ja tuona aikana taas valkovuoto (?) kasteli housut märiksi.
Herättiin lopulta kokonaan esikoisen kanssa klo 8.15 ja vähän ennen yhdeksää vessassa käydessä tuntui kuin jotain tihkuisi, niinpä laitoin yhden yösiteen housuihin ja lähdin tekemään aamupalaa.
Kumartuessani aina johonkin tuntui että lirisee ja aika reippaasti ja lopulta kun sain esikoisen aamupalan autettua kitaan asti, niin menin vessaan sidettä vaihtamaan, joka olikin litimärkä, kuten myös alushousut ja päällyshousut osittain.
Pönttöön lorisi vain ja silloin laitoinkin miehelle viestiä, että voipi jäädä koulutuapäivä lyhyeksi.
Laitoin pyyhkeen jalkojen väliin ja jokaisella askeleella/kyykkimisellä/kurottamisella tms lorahti kunnolla niin, että kaikkiaan kaksi kylpypyyhettä sain ihan märäksi. Soitin synnärille ja miehelle. Synnäriltä sain luvan odotella kipeitä supistuksia, mutta viimeistään sitten sairaalaan, kun mies pääsee kotiin.
Kotona tein ruuan, pesin pyykkiä, tiskejä ja vähän siivosin ja kun mies saapui äitinsä kanssa meille, niin käytin koiran ulkona ja kävin kantamassa hevosille heiniä ja tekemässä ruokia valmiiksi.
Silloin alkoi tehdä jo kipeää ja lähdettiin miehen kanssa liikkeelle. Supistuksia tuli 5-11min välein ja kestoltaan 35-55s. Sairaalalla oltiin noin klo 15 aikaan.
Sairaalallakin supistukset piirtyivät käyrille ja olin 3-4cm auki ja kanavaa "vähän" jäljellä. Päästiin saliin klo 16 aikaan, mutta pari tuntia linimentin ja pallolla pomppimisen jälkeen supistukset katosivat kokonaan. Meitä kehotettiin lähteä ulos kävelylle ja siellä oltiin n. 40min.
Takaisin tultiin joskus noin klo 19.45 ja pyysin kätilöä katsomaan oliko mitään tapahtunut ja saapuikin noin klo 20. Kaula oli hieman lyhentynyt, muuten ei mitään.
Venytteli sitten sormilla kohdunsuuta, jotta supistukset palaisivat.
Supistukset alkoivat uusiksi klo 20.20, kun mies lähti televisiota katsomaan. Klo 21 pyysin täysin maani myyneenä miestä lähtemään kotiin nukkumaan, kun ei mitenkään etene.
Jouduin käyrille makoilemaan ja huomasin, että aina supistuksen tullessa vauvan sydänäänet tipahti todella alas. Pian supistukset olivat oikeasti jo kipeitä, että se ilokaasu ei enää auttanut, vaan piti ennemmin puhallella normaalisti kivut pois väliin "äristen".
klo 23 soitin kellolla, että vauvan sykkeet laskee rajusti kun supistus tuli, niin kätilö tutki ja tokaisi 5cm auki ja käski soittamaan miehen takaisin sairaalalle jos haluan hänet paikanpäälle.
Samalla huomasi, että tuntuu että minulla kuumetta, joten mitattiin lämpö ja otettiin verikokeet. Samalla laitettiin tippa tippumaan kuumeen takia. Neste + Panadol suoneen.
Miehen sain kiinni noin puolelta ja mies saapui klo 00 jälkeen sairaalalle.
Kätilö kysyi lupaa epiduraaliin ja sitä oltiin laittamassa samaan aikaan kun mies tuli huoneeseen. Epiduraalin laittaminen sattui ihan älyttömästi, mutta tällä kertaa se myös tehosikin ja taivas avautui sen myötä.
Mies lähti sohvalle torkkumaan.
Laitettiin lisäksi oksitosiinia tippumaan ja kun epiduraalin takia minun verenpaineet laski, niin laitettiin nestettäkin tippumaan nopeammin.
Kuume oli vain noussut tässä välissä.
Noin klo 2 aikaan kätilö tuli laittamaan antibioottia ja sokeriliuosta tippumaan, kun kätilölle sanoin, että supistuksen tullessa tunnen rajua kipua kohdunsuulla. Vähän epäuskoisena sitten kokeili kohdunsuuta todeten, että ei täällä ole enää edes reunoja jäljellä ja voitaisiin ponnistella kun rupeaa siltä tuntumaan. Edelleen vauvan sykkeet laski rajusti supistuksien tahtiin.
Kätilö haki miehen huoneeseen ja odoteltiin sitä ponnistamisen tarvetta.
Olisiko ollut joskus puolen jälkeen, kun kätilö pyysi kokeilemaan josko vauva laskeutuisi ponnistellessa. Kahden supistuksen ja muutaman ponnistuksen jälkeen oli pää syntynyt ja otettiin kaulan ympäriltä napanuora pois. Kolmannen supistuksen kohdalla syntyi koko vauva klo 2.40. Vauvan perässä tuli reippaasti vielä lapsivettä ja tyttö tekikin siihen heti pöydälle kakat ja pissat jo ennen kuin kätilöt ehtivät alkaa edes kuivaamaan.
Vauvalla todettiin olevan mustelma koko otsan alueella, kun tuli niin nopeasti ylhäältä ulos asti.
Istukan kohdalle ei tuntunut tarvetta ponnistaa, mutta kun kätilö painoi kohtua, niin istukka olikin irti ja tuli suoraan ulos.
Mies leikkasi vauvan napanuoran ja n. 30min vanhana neiti alkoi imemään ensimmäisen kerran (20min) ja hetken päästä uudestaan.
Synttärikahveille noustessamme huomasin miten minulta holahti housuihin jotain ja sieltähän tuli rajuja verihyytymiä. Sama kun kätilö pari kertaa tämän jälkeen painoi. Sen takia seurataan vähän tarkemmin.
Itse kävin noin 1,5h synnytyksestä suihkussa ja vauva mentiin punnitsemaan noin 2h syntymästä.
Erittäin tyytyväinen vauva on, isoveljensä tapaan
Pahoittelut sekavuudesta. Yritän ruveta itsekin pienille unosille tässä välissä, ennen kuin vieraita saapuu...
Eli epäilin lapsivesiä osittain menneeksi ke/to puoliltaöin. Valvoin yöllä erästä tiinettä tammaa tunnin ja tuona aikana taas valkovuoto (?) kasteli housut märiksi.
Herättiin lopulta kokonaan esikoisen kanssa klo 8.15 ja vähän ennen yhdeksää vessassa käydessä tuntui kuin jotain tihkuisi, niinpä laitoin yhden yösiteen housuihin ja lähdin tekemään aamupalaa.
Kumartuessani aina johonkin tuntui että lirisee ja aika reippaasti ja lopulta kun sain esikoisen aamupalan autettua kitaan asti, niin menin vessaan sidettä vaihtamaan, joka olikin litimärkä, kuten myös alushousut ja päällyshousut osittain.
Pönttöön lorisi vain ja silloin laitoinkin miehelle viestiä, että voipi jäädä koulutuapäivä lyhyeksi.
Laitoin pyyhkeen jalkojen väliin ja jokaisella askeleella/kyykkimisellä/kurottamisella tms lorahti kunnolla niin, että kaikkiaan kaksi kylpypyyhettä sain ihan märäksi. Soitin synnärille ja miehelle. Synnäriltä sain luvan odotella kipeitä supistuksia, mutta viimeistään sitten sairaalaan, kun mies pääsee kotiin.
Kotona tein ruuan, pesin pyykkiä, tiskejä ja vähän siivosin ja kun mies saapui äitinsä kanssa meille, niin käytin koiran ulkona ja kävin kantamassa hevosille heiniä ja tekemässä ruokia valmiiksi.
Silloin alkoi tehdä jo kipeää ja lähdettiin miehen kanssa liikkeelle. Supistuksia tuli 5-11min välein ja kestoltaan 35-55s. Sairaalalla oltiin noin klo 15 aikaan.
Sairaalallakin supistukset piirtyivät käyrille ja olin 3-4cm auki ja kanavaa "vähän" jäljellä. Päästiin saliin klo 16 aikaan, mutta pari tuntia linimentin ja pallolla pomppimisen jälkeen supistukset katosivat kokonaan. Meitä kehotettiin lähteä ulos kävelylle ja siellä oltiin n. 40min.
Takaisin tultiin joskus noin klo 19.45 ja pyysin kätilöä katsomaan oliko mitään tapahtunut ja saapuikin noin klo 20. Kaula oli hieman lyhentynyt, muuten ei mitään.
Venytteli sitten sormilla kohdunsuuta, jotta supistukset palaisivat.
Supistukset alkoivat uusiksi klo 20.20, kun mies lähti televisiota katsomaan. Klo 21 pyysin täysin maani myyneenä miestä lähtemään kotiin nukkumaan, kun ei mitenkään etene.
Jouduin käyrille makoilemaan ja huomasin, että aina supistuksen tullessa vauvan sydänäänet tipahti todella alas. Pian supistukset olivat oikeasti jo kipeitä, että se ilokaasu ei enää auttanut, vaan piti ennemmin puhallella normaalisti kivut pois väliin "äristen".
klo 23 soitin kellolla, että vauvan sykkeet laskee rajusti kun supistus tuli, niin kätilö tutki ja tokaisi 5cm auki ja käski soittamaan miehen takaisin sairaalalle jos haluan hänet paikanpäälle.
Samalla huomasi, että tuntuu että minulla kuumetta, joten mitattiin lämpö ja otettiin verikokeet. Samalla laitettiin tippa tippumaan kuumeen takia. Neste + Panadol suoneen.
Miehen sain kiinni noin puolelta ja mies saapui klo 00 jälkeen sairaalalle.
Kätilö kysyi lupaa epiduraaliin ja sitä oltiin laittamassa samaan aikaan kun mies tuli huoneeseen. Epiduraalin laittaminen sattui ihan älyttömästi, mutta tällä kertaa se myös tehosikin ja taivas avautui sen myötä.
Mies lähti sohvalle torkkumaan.
Laitettiin lisäksi oksitosiinia tippumaan ja kun epiduraalin takia minun verenpaineet laski, niin laitettiin nestettäkin tippumaan nopeammin.
Kuume oli vain noussut tässä välissä.
Noin klo 2 aikaan kätilö tuli laittamaan antibioottia ja sokeriliuosta tippumaan, kun kätilölle sanoin, että supistuksen tullessa tunnen rajua kipua kohdunsuulla. Vähän epäuskoisena sitten kokeili kohdunsuuta todeten, että ei täällä ole enää edes reunoja jäljellä ja voitaisiin ponnistella kun rupeaa siltä tuntumaan. Edelleen vauvan sykkeet laski rajusti supistuksien tahtiin.
Kätilö haki miehen huoneeseen ja odoteltiin sitä ponnistamisen tarvetta.
Olisiko ollut joskus puolen jälkeen, kun kätilö pyysi kokeilemaan josko vauva laskeutuisi ponnistellessa. Kahden supistuksen ja muutaman ponnistuksen jälkeen oli pää syntynyt ja otettiin kaulan ympäriltä napanuora pois. Kolmannen supistuksen kohdalla syntyi koko vauva klo 2.40. Vauvan perässä tuli reippaasti vielä lapsivettä ja tyttö tekikin siihen heti pöydälle kakat ja pissat jo ennen kuin kätilöt ehtivät alkaa edes kuivaamaan.
Vauvalla todettiin olevan mustelma koko otsan alueella, kun tuli niin nopeasti ylhäältä ulos asti.
Istukan kohdalle ei tuntunut tarvetta ponnistaa, mutta kun kätilö painoi kohtua, niin istukka olikin irti ja tuli suoraan ulos.
Mies leikkasi vauvan napanuoran ja n. 30min vanhana neiti alkoi imemään ensimmäisen kerran (20min) ja hetken päästä uudestaan.
Synttärikahveille noustessamme huomasin miten minulta holahti housuihin jotain ja sieltähän tuli rajuja verihyytymiä. Sama kun kätilö pari kertaa tämän jälkeen painoi. Sen takia seurataan vähän tarkemmin.
Itse kävin noin 1,5h synnytyksestä suihkussa ja vauva mentiin punnitsemaan noin 2h syntymästä.
Erittäin tyytyväinen vauva on, isoveljensä tapaan
Pahoittelut sekavuudesta. Yritän ruveta itsekin pienille unosille tässä välissä, ennen kuin vieraita saapuu...
Sain mäkin nyt vihdoin aikaiseksi kirjoitella oman kertomukseni (:
Eli limatulppa meni mulla 11.5. aamulla ja miehen kanssa jänniteltiin, josko synnytys lähtis siitä käyntiin mutta suunniteltiin samalla reissua Myllyyn seuraavalle päivälle. Siitä reissusta ei kuitenkaan tullut mitään (sellanen olo mulla olikin jotenkin jo edell. pvänä!) kun seuraavana aamuna viiden jälkeen heräsin tunteeseen, että jotain valahtaa housuihin pian. Kerkesin just vessaan ja totesin, että sen on pakko olla lapsivettä. Supistuksia ei kuitenkaan kuulunut, joten laittelin rauhassa aamupalaa yms. kunnes muistin, että tässä tilanteessa piti kaiketi lähteä sairaalalle ja synnärille soitettuani meitä kehotettiinkin tulemaan, kun ollaan saatu kamat rauhassa kasaan ja aamuhommat tehtyä. Sairaalaan lähtiessämme mulla oli ainoastaan kevyttä vatsa sekaisin tyyppistä kipua alavatsalla.
Sairaalassa todettiin, että kohdunkaula on kokonaan kadonnut, mutta suu avautunut vasta 1,5cm. Siinä sitten otettiin käyrille ja samalla streptokokkinäyte. Käyrille piirtyi supistuksia epäsäännöllisesti, mutta kipuja alkoi olla niiden aikana ja kylkimakuuasento alkoi olla todella ahdistava. Makasin käyrillä varmaan tunnin ja sen jälkeen tultiin ilmoittamaan, että strepto-näytteessä menee vielä aikaa, joten voidaan mennä synnytyssalin käytävälle tai pysyä siellä missä käyrät otettiin ja odotella tuloksia. Niitä odoteltiinkin sitten yli kolme tuntia, jona aikana supistukset tulivat kivuliaammiksi, mutta siedettäviksi ja kellotin niitä n. 3min välein. Kun negat. tulos saatiin tehtiin uusi sisätutkimus, mutta tilanne oli täysin sama kuin aiemmin, joten siirryttiin synnytysvuodeosastolle odottelemaan etenemistä. Siellä sitten istuskeltiin ja hengiteltiin supistuskipuja pois, kunnes toisen käyrän jälkeen (supistuksia piirtyi vain 10min välein mutta niitä tuli useammin ja yhä kivuliaampina) multa kyseltiin kivunlievitystoiveista. Päätin kokeilla suihkua ja siellä vietettiinkin seuraava tunti (n. klo 15-16) supistuksia kellottaen 3-4min välein. Jonkun ajan päästä mentiin taas käyrille ja olo oli jo todella tuskainen. Sain TENS-laitteen kokeiluun, mutta mulla se auttoi vaan supistusten väleissä, muutoin vaan pahensi kipua. Päätettiin vihdoin katsoa tilanne uudestaan ja todettiin, että olen 5,5cm auki ja päätettiin siirtyä synnytyssaliin, koska olin varma etten pystyisi siirtymään enää myöhemmin ja aloin harkita jo epiduraaliakin. Saliin siirryttäessä kävely ja seisominen tihensivät ja voimistivat supistuksia entisestään ja kipu oli uskomatonta!
Salissa halusin kokeilla ilokaasua ennen kuin miettisin haluanko oikeasti puudutteita (toiveenahan oli mahd. luomusynnytys) ja kerkesin ehkä viisi supistusta puhallella maskiin (en kyl varsinaisesti huomannut hirveää eroa, mutta ehkä keskittyminen siihen hommaan vei pahinta terää? Ainakaan päässä ei tuntunut mitään, oli kyllä lievimmällä mahdollisella asetuksellakin) kun totesin, että vähän ponnistuttaa. Tunti edellisestä tutkimuksesta olinkin auennut täysin ja reunatkin kadonneet, joten päästiin ponnistushommiin! Aloittamisen jälkeen supistusten väli piteni selvästi ja ponnistaa saatiinkin sitten lähes tunnin verran eri asennoissa. Välissä vauvan sydänäänet laskivat pariin kertaan ja lopulta kätilö sanoi leikkaavansa epparin, jotta pääsisi syntymään nopeammin (olisi muutoin kyllä kuulemma mahtunut ilman leikkausta). Tämän jälkeenkin meni useampi supistus ennen kuin pää lopulta saatiin maailmaan ja sitä seuraavalla työnnöllä sitten saatiin loputkin pojasta. Olin ihan pihalla, kun näin pienen sinertävän ihmisenalun ja mietin vaan, että nytkö hän oikeasti on siinä :D sain pojan heti rinnalle ja siitä meidän yhteinen elämä kohdun ulkopuolella sitten alkoi :)
Eli limatulppa meni mulla 11.5. aamulla ja miehen kanssa jänniteltiin, josko synnytys lähtis siitä käyntiin mutta suunniteltiin samalla reissua Myllyyn seuraavalle päivälle. Siitä reissusta ei kuitenkaan tullut mitään (sellanen olo mulla olikin jotenkin jo edell. pvänä!) kun seuraavana aamuna viiden jälkeen heräsin tunteeseen, että jotain valahtaa housuihin pian. Kerkesin just vessaan ja totesin, että sen on pakko olla lapsivettä. Supistuksia ei kuitenkaan kuulunut, joten laittelin rauhassa aamupalaa yms. kunnes muistin, että tässä tilanteessa piti kaiketi lähteä sairaalalle ja synnärille soitettuani meitä kehotettiinkin tulemaan, kun ollaan saatu kamat rauhassa kasaan ja aamuhommat tehtyä. Sairaalaan lähtiessämme mulla oli ainoastaan kevyttä vatsa sekaisin tyyppistä kipua alavatsalla.
Sairaalassa todettiin, että kohdunkaula on kokonaan kadonnut, mutta suu avautunut vasta 1,5cm. Siinä sitten otettiin käyrille ja samalla streptokokkinäyte. Käyrille piirtyi supistuksia epäsäännöllisesti, mutta kipuja alkoi olla niiden aikana ja kylkimakuuasento alkoi olla todella ahdistava. Makasin käyrillä varmaan tunnin ja sen jälkeen tultiin ilmoittamaan, että strepto-näytteessä menee vielä aikaa, joten voidaan mennä synnytyssalin käytävälle tai pysyä siellä missä käyrät otettiin ja odotella tuloksia. Niitä odoteltiinkin sitten yli kolme tuntia, jona aikana supistukset tulivat kivuliaammiksi, mutta siedettäviksi ja kellotin niitä n. 3min välein. Kun negat. tulos saatiin tehtiin uusi sisätutkimus, mutta tilanne oli täysin sama kuin aiemmin, joten siirryttiin synnytysvuodeosastolle odottelemaan etenemistä. Siellä sitten istuskeltiin ja hengiteltiin supistuskipuja pois, kunnes toisen käyrän jälkeen (supistuksia piirtyi vain 10min välein mutta niitä tuli useammin ja yhä kivuliaampina) multa kyseltiin kivunlievitystoiveista. Päätin kokeilla suihkua ja siellä vietettiinkin seuraava tunti (n. klo 15-16) supistuksia kellottaen 3-4min välein. Jonkun ajan päästä mentiin taas käyrille ja olo oli jo todella tuskainen. Sain TENS-laitteen kokeiluun, mutta mulla se auttoi vaan supistusten väleissä, muutoin vaan pahensi kipua. Päätettiin vihdoin katsoa tilanne uudestaan ja todettiin, että olen 5,5cm auki ja päätettiin siirtyä synnytyssaliin, koska olin varma etten pystyisi siirtymään enää myöhemmin ja aloin harkita jo epiduraaliakin. Saliin siirryttäessä kävely ja seisominen tihensivät ja voimistivat supistuksia entisestään ja kipu oli uskomatonta!
Salissa halusin kokeilla ilokaasua ennen kuin miettisin haluanko oikeasti puudutteita (toiveenahan oli mahd. luomusynnytys) ja kerkesin ehkä viisi supistusta puhallella maskiin (en kyl varsinaisesti huomannut hirveää eroa, mutta ehkä keskittyminen siihen hommaan vei pahinta terää? Ainakaan päässä ei tuntunut mitään, oli kyllä lievimmällä mahdollisella asetuksellakin) kun totesin, että vähän ponnistuttaa. Tunti edellisestä tutkimuksesta olinkin auennut täysin ja reunatkin kadonneet, joten päästiin ponnistushommiin! Aloittamisen jälkeen supistusten väli piteni selvästi ja ponnistaa saatiinkin sitten lähes tunnin verran eri asennoissa. Välissä vauvan sydänäänet laskivat pariin kertaan ja lopulta kätilö sanoi leikkaavansa epparin, jotta pääsisi syntymään nopeammin (olisi muutoin kyllä kuulemma mahtunut ilman leikkausta). Tämän jälkeenkin meni useampi supistus ennen kuin pää lopulta saatiin maailmaan ja sitä seuraavalla työnnöllä sitten saatiin loputkin pojasta. Olin ihan pihalla, kun näin pienen sinertävän ihmisenalun ja mietin vaan, että nytkö hän oikeasti on siinä :D sain pojan heti rinnalle ja siitä meidän yhteinen elämä kohdun ulkopuolella sitten alkoi :)