Tänne voi koota omat kokemukset ja kertomukset synnytyksestä jos vain haluaa. :) myös kuvat olisivat ihania!
Toukokuisten synnytystarinat
- Ketjun aloittaja rosmarinaa
- Aloituspäivämäärä
BaBy2
Puuhakas puhuja
Hei kaikki Toukokuisten JO synnyttäneet! (Toivon mukaan itse liityn joukkoon mukaan pian) 
Olisi ihana lukea niitä teidän synnytys tarinoita, mikäli haluatte niitä jakaa tänne 
Itse ainakin ajattelin löytää jostain pienen hetken kertoakseni miten meni ja muita kuulumisia, tietenkin oman ja vauvan voinnin puitteissa. Niitä vaan on niin kiva lukea ja fiilistellä omaa tulevaa h-hetkeä odotellessa 
Olisi ihana lukea niitä teidän synnytys tarinoita, mikäli haluatte niitä jakaa tänne Itse ainakin ajattelin löytää jostain pienen hetken kertoakseni miten meni ja muita kuulumisia, tietenkin oman ja vauvan voinnin puitteissa. Niitä vaan on niin kiva lukea ja fiilistellä omaa tulevaa h-hetkeä odotellessa 
P-JET
Näppärä viestien naputtelija
Liitän tähän suoraan saman tekstin kuin mitä tuonne toisaalle kirjottelin. Ja synnytyshän tapahtu siis rv 38+2.
Elikkä siis... hommahan kävi silleesti että ne erilaiset olot alko maanantaina ja se limatulppa lähti. Sitte eilen oli kasvukontrolli ja sisätutkimuksen jälkeen olo oli sitä luokkaa että tiesi jo ettei montaa päivää ainakkaan mee enää ootellessa. No puol kymppi laitettiin sitte jo nukkuun ko aattelin että kaks 3h nukuttua yötä on ihan hirveä pihja lähteä synnyttään.. no ehin 4.5h nukkua 2 asti siis ja 2.30 alko yhtäkkiä tulla supistukset 2-3min välein. Tunnin ootin että soitin vanhemmat esikoisen kanssa meille ja 4 asti kotona mietittiin milloin lähdetään. Sairaaöaan 20km matka. 4 tosiaan alko sitte olla jo pitkät supistukset ja paine niin kova alaspäinki että tuntu viisaimmalta lähteä että autossa pärjää.. 4.30 sairaalassa ja olin kipeä! 5-6cm jo auki ja klo 5 oli spinaali laitettu ja helpotus oli kyllä SUURI! sitte vaan ootettiin että antibiootti saa vaikuttaa kun se streptokokki tosiaan oli todettu. Kätilö sitte vaan totes 5.40 että jaa alettasko synnyttään ja kokeili vielä mikä meno ja sano että tätä nyt ei tartte lummosesti ponnistaa sehän on jo ihan tässä käsissä. Kaks supistusta pukkasin käskystä ku spinaalista tosiaan ei tuntoa ollu ja tyttö oli masilmassa 5.43. Pituus 49.5 ja paino 2875. Tissille alkoi kuin vanha tekijä ja muutenkin asiat niinkuin pitää.
Elikkä siis... hommahan kävi silleesti että ne erilaiset olot alko maanantaina ja se limatulppa lähti. Sitte eilen oli kasvukontrolli ja sisätutkimuksen jälkeen olo oli sitä luokkaa että tiesi jo ettei montaa päivää ainakkaan mee enää ootellessa. No puol kymppi laitettiin sitte jo nukkuun ko aattelin että kaks 3h nukuttua yötä on ihan hirveä pihja lähteä synnyttään.. no ehin 4.5h nukkua 2 asti siis ja 2.30 alko yhtäkkiä tulla supistukset 2-3min välein. Tunnin ootin että soitin vanhemmat esikoisen kanssa meille ja 4 asti kotona mietittiin milloin lähdetään. Sairaaöaan 20km matka. 4 tosiaan alko sitte olla jo pitkät supistukset ja paine niin kova alaspäinki että tuntu viisaimmalta lähteä että autossa pärjää.. 4.30 sairaalassa ja olin kipeä! 5-6cm jo auki ja klo 5 oli spinaali laitettu ja helpotus oli kyllä SUURI! sitte vaan ootettiin että antibiootti saa vaikuttaa kun se streptokokki tosiaan oli todettu. Kätilö sitte vaan totes 5.40 että jaa alettasko synnyttään ja kokeili vielä mikä meno ja sano että tätä nyt ei tartte lummosesti ponnistaa sehän on jo ihan tässä käsissä. Kaks supistusta pukkasin käskystä ku spinaalista tosiaan ei tuntoa ollu ja tyttö oli masilmassa 5.43. Pituus 49.5 ja paino 2875. Tissille alkoi kuin vanha tekijä ja muutenkin asiat niinkuin pitää.
BaBy2
Puuhakas puhuja
Mulla ei ollut sunnuntai aamuna oikeen mitään oireita. Lähettiin esikoisen ja äitini kans vähän kaupungille kauppoja kiertään joskus puolen päivän jälkeen. Jossain vaiheessa totesin että masu kovettuu aika säännöllisesti ihan kivi kovaksi ja pysyy niin monta kymmentä sekuntia. Äitini alkoi kellottaan ja niitä suppareitahan tuli kokoajan 10min välein. Ne ei sattunut yhtään joten jatkettiin shoppailua 
Kun ennätettiin takas kotia, oli askelmittariin kertynyt reilu 13 000 askelta/ 9,2km. Ja jostain sitä energiaa vaan riitti edelleen. Kello lähesty yhdeksää illalla ja sillon suppareita tuli jo 2-6min välein, ei kuitenkaan sattunut edelleenkään, niin ei me pidetty mitään kiirettä
En edes tajunnut soittaa sairaalaan etukäteen vaan lähdettiin siit sit vaan menee miehen kanssa. Sairaalaan kun päästiin 22:05 oli sillon paikat auki 4cm joten piti jäädä käyrillä. (Esikoisen kanssa otin epiduraalin siinä vaiheessa kun oli 4cm auki, ja nyt ei ollut tuntunut vielä miltään tuohon asti avautuminen). Ekana sit laitettiin meneen antibiotti, koska oli testattu positiivinen siihen Streptokokkiin. Sitä sitten odoteltiin ja siinä alkoi supistukset voimistua niin että alkoi jo sattumaan jonkin verran, joten pyysin päästä kävelemään. Puoli yöllä tsekattiin paikat uudestaan ja ne oli sillon 5,5cm, mutta kipu alkoi olla jo aika paha joten pääsin kokeileen kuumaa suihkua. Siellä ollessa aika meni jotenkin tosi nopeesti ja kyllä se vähän hellitti supistuksia. Tunnin siellä olin ja sit alko sattuun jo niin että katsottiin paikat uudelleen. Olin 8cm auki 1 yöllä ja sillon alko tuntuu siltä etten kestä kohta enään, mutta koska epiduraalia tai muitakaan piikkejä en halunnut, paras vaihtoehto oli puhkaista kalvot ja lapsiveden tultua ulos nopeuttaa viimiset 2cm avautumista. Ja sithän se alkoi aivan kauhee kipu mutta hoitajat osas auttaa hyviin asentoihin, kuten kontalleen että painovoima työskentee supistusten kanssa. Tässä vaiheessa karjuin kuin Suomi leijona ja ois tehnyt mieli luovuttaa. Lopulta sain luvan ponnistaa ja 2 eri supistusten ajan ponnistin (6min) ja vauva oli ulkona. Kaikki kipu loppui kuin seinään heti ja ihan kun mitään ei olis tapahtunut. Ponnistaessa en edes tuntenut oikeen mitään kipua vaan ne oli ne supistukset alaselässä mikä vaan sattui.
Ihan voittaja fiilis kun pystyin ilman kivunlievitystä, mutta se oli ihan tahdon voimalla. Terve tyttö syntyi ja mulla kaikki erinomaisesti, huomenna päästään jo kotia
Kaikin puolin positiivinen synnytys vaikka kyllä se naturellina sattuukin, kaiken tekisin kyllä saman kaavan mukaan uudelleen ja jos meille vielä yksi elämän ihme siunaantuu, niin toiveet on samat
Kun ennätettiin takas kotia, oli askelmittariin kertynyt reilu 13 000 askelta/ 9,2km. Ja jostain sitä energiaa vaan riitti edelleen. Kello lähesty yhdeksää illalla ja sillon suppareita tuli jo 2-6min välein, ei kuitenkaan sattunut edelleenkään, niin ei me pidetty mitään kiirettä En edes tajunnut soittaa sairaalaan etukäteen vaan lähdettiin siit sit vaan menee miehen kanssa. Sairaalaan kun päästiin 22:05 oli sillon paikat auki 4cm joten piti jäädä käyrillä. (Esikoisen kanssa otin epiduraalin siinä vaiheessa kun oli 4cm auki, ja nyt ei ollut tuntunut vielä miltään tuohon asti avautuminen). Ekana sit laitettiin meneen antibiotti, koska oli testattu positiivinen siihen Streptokokkiin. Sitä sitten odoteltiin ja siinä alkoi supistukset voimistua niin että alkoi jo sattumaan jonkin verran, joten pyysin päästä kävelemään. Puoli yöllä tsekattiin paikat uudestaan ja ne oli sillon 5,5cm, mutta kipu alkoi olla jo aika paha joten pääsin kokeileen kuumaa suihkua. Siellä ollessa aika meni jotenkin tosi nopeesti ja kyllä se vähän hellitti supistuksia. Tunnin siellä olin ja sit alko sattuun jo niin että katsottiin paikat uudelleen. Olin 8cm auki 1 yöllä ja sillon alko tuntuu siltä etten kestä kohta enään, mutta koska epiduraalia tai muitakaan piikkejä en halunnut, paras vaihtoehto oli puhkaista kalvot ja lapsiveden tultua ulos nopeuttaa viimiset 2cm avautumista. Ja sithän se alkoi aivan kauhee kipu mutta hoitajat osas auttaa hyviin asentoihin, kuten kontalleen että painovoima työskentee supistusten kanssa. Tässä vaiheessa karjuin kuin Suomi leijona ja ois tehnyt mieli luovuttaa. Lopulta sain luvan ponnistaa ja 2 eri supistusten ajan ponnistin (6min) ja vauva oli ulkona. Kaikki kipu loppui kuin seinään heti ja ihan kun mitään ei olis tapahtunut. Ponnistaessa en edes tuntenut oikeen mitään kipua vaan ne oli ne supistukset alaselässä mikä vaan sattui.Ihan voittaja fiilis kun pystyin ilman kivunlievitystä, mutta se oli ihan tahdon voimalla. Terve tyttö syntyi ja mulla kaikki erinomaisesti, huomenna päästään jo kotia
Kaikin puolin positiivinen synnytys vaikka kyllä se naturellina sattuukin, kaiken tekisin kyllä saman kaavan mukaan uudelleen ja jos meille vielä yksi elämän ihme siunaantuu, niin toiveet on samat
Mulla on kestänyt tää synnytystarinan kirjoittaminen jo ihan siitäkin syystä, että olin vähän shokissa aluksi koko hommasta, vaikka loppujen lopuksihan kaikki on sinällään mennyt ihan hyvin. Mutta täältä pesee (luettava omalla vastuulla..)
Ensimmäisen kerran lapsivettä hulahti pienesti yöllä 1.40 pissareissun yhteydessä. Olin innoissani ja aika vakuuttunut, että kyse oli nimenomaan lapsivedestä koska se oli väriltään vaaleanpunaista ja "vesimäistä". Palasin siinä vielä sänkyyn miettimään, että mitä seuraavaksi. Puolen tunnin kuluttua nousin ylös kun minkäänlaisia tuntemuksia ei kuulunut. Ja sitten sitä lapsivettä alkoikin holahdella toden teolla ja rimpautin synnärille. Ainuttakaan supistusta ei kuulunut. Synnäriltä sanoivat, että viimeistään aamupäivällä näytille, mutta koska lapsen liikkeet tuntuvat, niin voin rauhassa odotella kotona.
3.30 herätin miehen ja kerroin, ettei hänen tarvitse lähteä aamulla töihin. Vettä holahteli enemmän ja vähemmän koko ajan. Klo. 8-10 välillä tuntui jomottelua vatsalla, mutta ainuttakaan supistusta ei ollut kuulunut. 10.30 lähdettiin synnärille ja suoraan käyrille, mitään "oikeita" suppareita ei piirtynyt siinäkään. Sitten kätilö teki sisätutkimuksen ja yllätykseksi olinkin "jopa" lähes 3cm auki ja vauvan pää oli heti vastassa. Saatiin lupa poistua vielä, mutta herkästi olisi mentävä takaisin jos jomottelu jatkuu edes vähäisenä tai jos oikeita supistuksia alkaa tulemaan. Viimeistään kuitenkin klo. 19 olisi oltava takaisin sairaalassa. Ja sisätutkimuksen jälkeenhän niitä suppareita sitten alkoi tulemaan. Käytiin syömässä kaupungilla ja 1,5h tunnin kuluttua palattiin sairaalaan kun supistuksia tuli 8-12 min välein, edelleen kuitenkin varsin siedettävinä.
Ensimmäiset oikeasti kipeät supistukset ilmaantuivat n. 16h lapsiveden menosta. Ja sitten alkoikin tapahtumaan. Sain Oxanestia lihakseen ja sillä pärjäsin lähes 2 tuntia, kunnes supistukset laittoivat jo nyyhkyttämään ja vaikeroimaan kovaan ääneen. Auki olin tässä kohtaa kuitenkin vain hieman 4cm ja lähdettiin saliin hengittelemään ilokaasua ja lääkäri kävi laittamassa kohdunkaulan puudutteen. Sitten pärjäsinkin hienosti taas pari tuntia ja torkuinkin välillä, kunnes heräsin sellaiseen supistukseen joka iski kuin metrinen halko tajuntaan
. Ponkasin ylös sängystä ja käskin miestä soittamaan kätilön paikalle. Vetelin ilokaasua henkeni hädässä kun kätilö alkoi valmistelemaan epiä (olin auki 6cm).
Epiduraalin laitto oli yhtä h****ttiä. Supistuksia sateli ilman taukoa ja ilokaasusta ei ollut mitään apua. Epin laittaminen itsessään sattui myös todella paljon. Silmät pyörivät päässä, itkin ja hyperventiloin ilokaasumaskiin. Kunnes lopulta, epi alkoi vaikuttamaan ja kivut hävisivät. Kipujen mukana hävisi kuitenkin myös verenpaineet ja seuraavaksi sänky nakattiinkin päätyä alaspäin ja tipat menivät täysillä ja verenpainemittari hurisi jatkuvalla syötöllä. Muista miehen kauhistuneen ilmeen tässä kohtaa. Lopulta verenpaineet saatiin takaisin normi tasolle ja sain levätä melkein pari tuntia.
Seuraavaksi soitin kätilöä paikalle kun supparit alkoivat taas tuntumaan ja voimistuivat pikavauhtia ja alapäässä oli voimakas paineentunne. Olin auki 9cm ja sain pudenaalipuudutteen ja jäätiin odottamaan ponnistamisen tarvetta, joka alkoi n. 30min kuluttua puudutteen laitosta. Sitten alkoi koko synnytyksen kamalin osuus. Ensimmäiset 10 min meni kivasti ja kaikki tuntui sujuvan. Kunnes ei enää sujunut. Yritin siirtyä jakkaralle koska koin etten saanut tarpeeksi voimaa puoli-istuvassa asennossa. Jakkaralla kuitenkin kivut yltyivät valtaviksi ja aloin mennä paniikkiin. Kampesin itseni nopeasti seisaalleen ja lopulta takaisin sänkyyn ja puoli-istuvaan asentoon. (Tässä kohtaa ponnistusvaihe oli kestänyt n.20min). Supistuksissa ei ollut enää lainkaan taukoa ja tuntui että ponnistamisesta huolimatta edistystä ei tapahdu. Huusin niin kovaa kuin kurkusta lähti ja olin täysin varma, että loppu on tullut. Lääkäri kutsuttiin paikalle, jostain oli ilmestynyt myös toinen kätilö, joka toi mukanaan imukupin varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen muistikivat ovat sekavia ja hataria, mutta lopulta vauva tuli ulos 48minuutin ponnistuvaiheen päätteeksi, ilman imukuppia tai epparia. Supparit taukosivat ja sain tytön iholle. Voi sitä helpotuksen määrää, jään sittenkin henkiin. Tai sitten en.
Istukka ei lähtenyt irtoamaan, oksitosiinia lisättiin, sain Cytotecia ja kestosupistuksen tunnin ajaksi. Huusin ja anoin jo armoa kun istukkaa paineltiin vatsan läpi ja nyittiin napanuorasta. Lopulta tunnin kuluttua olin matkalla leikkaussaliin istukan käsinirrotukseen ja ommeltavaksi.
Lopulta istukka olikin sitten ollut jo tuloillaan ulos ja se oli lähtenyt helposti. Tikkejä sain 3 ja 2. asteen välilihan repeämän.
Hurja kokemus kaiken kaikkiaan, mutta tekisin sen koska tahansa uudestaan, kun ajatellen pientä tytärtäni.
Ensimmäisen kerran lapsivettä hulahti pienesti yöllä 1.40 pissareissun yhteydessä. Olin innoissani ja aika vakuuttunut, että kyse oli nimenomaan lapsivedestä koska se oli väriltään vaaleanpunaista ja "vesimäistä". Palasin siinä vielä sänkyyn miettimään, että mitä seuraavaksi. Puolen tunnin kuluttua nousin ylös kun minkäänlaisia tuntemuksia ei kuulunut. Ja sitten sitä lapsivettä alkoikin holahdella toden teolla ja rimpautin synnärille. Ainuttakaan supistusta ei kuulunut. Synnäriltä sanoivat, että viimeistään aamupäivällä näytille, mutta koska lapsen liikkeet tuntuvat, niin voin rauhassa odotella kotona.
3.30 herätin miehen ja kerroin, ettei hänen tarvitse lähteä aamulla töihin. Vettä holahteli enemmän ja vähemmän koko ajan. Klo. 8-10 välillä tuntui jomottelua vatsalla, mutta ainuttakaan supistusta ei ollut kuulunut. 10.30 lähdettiin synnärille ja suoraan käyrille, mitään "oikeita" suppareita ei piirtynyt siinäkään. Sitten kätilö teki sisätutkimuksen ja yllätykseksi olinkin "jopa" lähes 3cm auki ja vauvan pää oli heti vastassa. Saatiin lupa poistua vielä, mutta herkästi olisi mentävä takaisin jos jomottelu jatkuu edes vähäisenä tai jos oikeita supistuksia alkaa tulemaan. Viimeistään kuitenkin klo. 19 olisi oltava takaisin sairaalassa. Ja sisätutkimuksen jälkeenhän niitä suppareita sitten alkoi tulemaan. Käytiin syömässä kaupungilla ja 1,5h tunnin kuluttua palattiin sairaalaan kun supistuksia tuli 8-12 min välein, edelleen kuitenkin varsin siedettävinä.
Ensimmäiset oikeasti kipeät supistukset ilmaantuivat n. 16h lapsiveden menosta. Ja sitten alkoikin tapahtumaan. Sain Oxanestia lihakseen ja sillä pärjäsin lähes 2 tuntia, kunnes supistukset laittoivat jo nyyhkyttämään ja vaikeroimaan kovaan ääneen. Auki olin tässä kohtaa kuitenkin vain hieman 4cm ja lähdettiin saliin hengittelemään ilokaasua ja lääkäri kävi laittamassa kohdunkaulan puudutteen. Sitten pärjäsinkin hienosti taas pari tuntia ja torkuinkin välillä, kunnes heräsin sellaiseen supistukseen joka iski kuin metrinen halko tajuntaan
. Ponkasin ylös sängystä ja käskin miestä soittamaan kätilön paikalle. Vetelin ilokaasua henkeni hädässä kun kätilö alkoi valmistelemaan epiä (olin auki 6cm).Epiduraalin laitto oli yhtä h****ttiä. Supistuksia sateli ilman taukoa ja ilokaasusta ei ollut mitään apua. Epin laittaminen itsessään sattui myös todella paljon. Silmät pyörivät päässä, itkin ja hyperventiloin ilokaasumaskiin. Kunnes lopulta, epi alkoi vaikuttamaan ja kivut hävisivät. Kipujen mukana hävisi kuitenkin myös verenpaineet ja seuraavaksi sänky nakattiinkin päätyä alaspäin ja tipat menivät täysillä ja verenpainemittari hurisi jatkuvalla syötöllä. Muista miehen kauhistuneen ilmeen tässä kohtaa. Lopulta verenpaineet saatiin takaisin normi tasolle ja sain levätä melkein pari tuntia.
Seuraavaksi soitin kätilöä paikalle kun supparit alkoivat taas tuntumaan ja voimistuivat pikavauhtia ja alapäässä oli voimakas paineentunne. Olin auki 9cm ja sain pudenaalipuudutteen ja jäätiin odottamaan ponnistamisen tarvetta, joka alkoi n. 30min kuluttua puudutteen laitosta. Sitten alkoi koko synnytyksen kamalin osuus. Ensimmäiset 10 min meni kivasti ja kaikki tuntui sujuvan. Kunnes ei enää sujunut. Yritin siirtyä jakkaralle koska koin etten saanut tarpeeksi voimaa puoli-istuvassa asennossa. Jakkaralla kuitenkin kivut yltyivät valtaviksi ja aloin mennä paniikkiin. Kampesin itseni nopeasti seisaalleen ja lopulta takaisin sänkyyn ja puoli-istuvaan asentoon. (Tässä kohtaa ponnistusvaihe oli kestänyt n.20min). Supistuksissa ei ollut enää lainkaan taukoa ja tuntui että ponnistamisesta huolimatta edistystä ei tapahdu. Huusin niin kovaa kuin kurkusta lähti ja olin täysin varma, että loppu on tullut. Lääkäri kutsuttiin paikalle, jostain oli ilmestynyt myös toinen kätilö, joka toi mukanaan imukupin varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen muistikivat ovat sekavia ja hataria, mutta lopulta vauva tuli ulos 48minuutin ponnistuvaiheen päätteeksi, ilman imukuppia tai epparia. Supparit taukosivat ja sain tytön iholle. Voi sitä helpotuksen määrää, jään sittenkin henkiin. Tai sitten en.
Istukka ei lähtenyt irtoamaan, oksitosiinia lisättiin, sain Cytotecia ja kestosupistuksen tunnin ajaksi. Huusin ja anoin jo armoa kun istukkaa paineltiin vatsan läpi ja nyittiin napanuorasta. Lopulta tunnin kuluttua olin matkalla leikkaussaliin istukan käsinirrotukseen ja ommeltavaksi.
Lopulta istukka olikin sitten ollut jo tuloillaan ulos ja se oli lähtenyt helposti. Tikkejä sain 3 ja 2. asteen välilihan repeämän.
Hurja kokemus kaiken kaikkiaan, mutta tekisin sen koska tahansa uudestaan, kun ajatellen pientä tytärtäni.
frozenflower
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Edit. Aika raju synnytys Stiffie, mutta ihanaa ettei jäänyt traumoja!
Varmasti läjä kirjoitusvirheitä ja huonoa suomenkielen käyttöä ja outoja lauserakenteita yms, mutta koittakaa kestää!
Alkuviikko oli ollut todella kiireinen ja keskiviikko iltana oltiin todella tyytyväisiä, että kaikki menot oli nyt hoidettu hetkeksi ja huomenna vietettäisiin lepopäivä. Valvottiin miehen kanssa myöhään ja syötiin hyvää ruokaa, ajateltiin nukkua pitkään. Joo ei. Kun olin nukkunut pari tuntia, heräsin vessaan ja siellä tuntui että jotain holahti pönttöön. Vilkaisin ja tunnistin vaaleanpunaisen nesteen lapsivedeksi. (Sänky, sohva yms säilyi, jes!) Kutsuin miehen tuomaan pyyhkeen tai jonkun. Päätimme, että yritetään vielä levätä aamuun, kun ei vielä supistellutkaan. Aamulla olisi kivempi kutsua lapsenvahti ja kyyti muutenkin.
Eihän siitä nukkumisesta tullut mitään, kun puolen tunnin päästä alkoi supistella. Niitä tuli alkuun n. 10 minuutin välein, mutta jossain kohtaa väli oli viittä minuuttia. Menin suihkuun istumaan ja sanoin miehelle että nukkuu hetken. Näin tehtiin. Aamukuudelta olin jo niin kipeä, että päätimme soittaa synnärille. Sanoivat että saa tulla kun tuntuu siltä. Meni kuitenkin lähemmäs kymmentä, että oikeasti lähdettiin. Mä olin aika sulkeutunut jo siinä vaiheessa ja koko matka meni multa aikalailla ohi. Päästiin käyrille ja vauvan sydänäänet olivat hyvät ja mulla supisteli aika hyvin. Jossain vaiheessa, kun kätilö oli vilkaissut mun paperit tultiin vielä varmistamaan että en halua sektioon, kun takana on ne kaksi aiempaa sektiota. En halunnut. (Asia oli jo etukäteen ok ja sovittu lääkärien kanssa.) Vaihdoin omat sairaalavaatteiksi hankitut vaatteet päälle ja pääsimme saliin. Olin n. 4cm vasta auki.
Kokeilin jumppapalloilla ja pyörittelin lantiota yms. Mies paineli alaselkää, kun supisti ja antoi välillä juotavaa. Kivut kovenivat ja otin ilokaasun käyttöön. En oikein halunnut kommunikoida kuin miehelle ja hänellekin muutamalla sanalla. Jossain kohtaa seisominen sattui niin paljon, että menin sänkyyn kyljelleni. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen jossain välissä, n. 5cm auki. Ja siinä viidessä oltiin monta tuntia. Sain jossain välissä hirveän itkukohtauksen ja itkin sitä, että eikö taaskaan onnistu ja taasko homma jämähtää noihin sentteihin. Itkuvalitin jotain omiani varmaan tunnin, sen lähemmäs lepoa en päässytkään koko synnytyksen aikana. Kätilö kannusti ja sanoi, että olin auennut jo melkein kuuteen senttiin, että kyllä se siitä. Olin niin kipeä, että hän suositteli epiduraalia, vaikka se pelottikin mua aika paljon. Aiemmassa sektiossa sen laitto kesti ainakin tunnin, sattui hirveästi ja myöhemmin siitä seurasi vielä se kuuluisa ns. spinaalisärky. Suostuin kuitenkin ottamaan puudutteen, ja se auttoikin hetkeksi selkäkipuihin. Täydellisesti puudute ei toiminut missään vaiheessa. Sain muistaakseni vielä yhden lisäannoksenkin ennen uutta itkuvalituskohtausta, jonka aikana taas itkin miten homma ei onnistu ja musta ei ole mihinkään yms. Kipujen takia en päässyt enää sängystä ylös tässä vaiheessa.
Torstai iltana joskus yhdeksän aikoihin tehtiin taas sisätutkimus. Itkin sitä tehdessä miten se ei kuitenkaan ole auennut, ihan turhaan tutkitaan. Mutta kätilö totesikin että olin 9,5 senttiä auki, vähän reunamaa jäljellä ja pian saataisiin varmasti alkaa ponnistaa. Itku meinasi päästä ja tuli taas sellainen fiilis että kyllä se onnistuu. Melko pian alkoi tulla hirveää ponnistamisen tarvetta ja kätilö sanoi, että oli ok mennä fiiliksen mukaan, vaikka ei vielä oltukaan kokonaan auki ja vauva ei niillä ponnisteluilla tulisi ulos ennen kuin olisin auki ja reunama olisi hävinnyt. Aina välillä yritin vähän työnnellä.
Kivut olivat hyvin sietämättömiä ja sain puudutetta lisää ties kuinka monia annoksia seuraavien tuntien aikana. Juu, siinä 9,5 sentissä jumittiin ainakin se kuusi tuntia! Koko tuon ajan ponnistutti hirveästi ja varsinkin alapäähän sattui järjettömästi. Puudute tosiaan ei missään kohtaa alkanut toimia erityisen hyvin, mutta se poisti selkäsäryn. Tässä kohtaa voisi olla hyvä mainita, että vauvan sydänäänet olivat koko ajan todella hyvät ja hän liikkui välillä. Pari tuntia vain itkin ja valitin ja olo oli todella surkea ja epätoivoinen. Mies lohdutti parhaan kykynsä mukaan, mutta mä en tajunnut mistään oikein mitään sen valituksen aikana, se toimi tosiaan vähän niinkuin lepo. Oli tosiaan perjantai aamuyö ja oltiin valvottu n. vuorokausi ja sitä ennenkin oli vaan tosiaan ne kahden tunnin yöunet... Puoli-istuva asento oli tosiaan ainoa jossa ei sattunut niin paljon, joten vietin siinä loppusynnytyksen.
Tehtiin jälleen sisätutkimus. Kello oli suunnilleen viisi aamulla ja olin vihdoin auennut kymmeneen senttiin, sai alkaa kunnolla ponnistamaan. Meni hetki että suostuin uskomaan sen. Kun ei supistanut, kätilö laittoi sormet alapäähäni (äärettömän epämukavaa muuten!) ja niiden avulla koitti auttaa hahmottamaan ponnistussuunnan. Sitten ponnistettiin oikeasti ekan kerran, vauva kuulemma laskeutui ihan vähän. Jännitin kuulemma takapuolta liikaa ja se pitäisi rentouttaa tai homma ei etenisi. Mä huusin ja itkin etten mä pysty enkä osaa, mutta kyllä mä lopulta sain sen onnistumaan kun keskityin tarpeeksi. Hengitykseen oli tosi vaikea keskittyä, mutta mies tsemppasi siinä ihan älyttömän hyvin.
Muutaman ponnistuksen jälkeen vauvan pää kuulemma alkoi näkyä. Sattui ihan älyttömästi ja aloin jotain parkua siitä miten ei pysty ja sattuu ja polttaa ja repeää ja sellaista. Kätilöt ja mies rauhoittelivat ja muistuttivat vetämään syvään henkeä ja sitten laskemaan leuan alas ja pidättämään henkeä ponnistaessa, ja ottamaan vaan uudestaan ilmaa ja puskemaan niin kauan kun supistusta riittää. Itkin sitä miten mä en pysty ja kuolen siihen kipuun ihan varmasti. Vakuutettiin että en ole kuolemassa ja muistan että aloin itkeä sitäkin kun olisin halunnut vaan kuolla siihen.
No, en kuollut vaan tajusin yhtäkkiä miten mun pitää toimia (en osaa selittää, sen vaan tunsi) ja sitten työnsinkin monta kertaa todella hyvän matkaa vauvaa ulos. Mies kehui ja kätilötkin olivat tosi ihmeissään kun se meni yhtäkkiä niin hyvin. Tässä kohtaa (mies kertoi myöhemmin) kätilö oli alkanut höpistä jotain siitä miten tässä välivaiheessa kannattaa levähtää hetki tai jotain, mutta koska supisti yhä niin jatkoin ponnistamista, koska vauvan pää puolessamatkaa sattui niin älyttömästi että halusin sen vaan äkkiä ulos. Se oli sitten jollain 3-4 ponnistuksella tullut koko matkan ulos. Kätilö pyysi pidättämään hetken, varmaan siksi että pitää tarkistaa ettei napanuora ole kaulan ympäri ja sellaista. Muistaakseni karjuin ettei pysty, mutta kyllä mä hetken pystyin silti. Mutta heti kun sain jatkaa niin sieltä syntyi meidän ihana pieni tyttömme, 52cm ja 3650g. Päänympärys 34cm. Päässä vähän humisi ja olin todella hengästynyt. Vilkaisin miestä vähän epäuskoisena, koska mä olin yhä varma että kuolisin. Oli semmonen tosi outo olo. Ihan älyttömän hyvä kuitenkin, koska homma oli ohi ja mä pystyin siihen. Mä en oikein tiedä oonko vieläkään sisäistänyt sitä että mä oikeasti tein sen. No, ehkä se fiilis tulee vielä. Ponnistusvaihe tosiaan kesti paperien mukaan huimat 19 minuuttia.
Pieni nostettiin mun rinnalle ja sitä sitten ihmeteltiin siinä ja odoteltiin milloin napanuora on sykkinyt loppuun. Sykki kuulemma tosi vahvasti ja kauan. Tuore isä sai katkaista napanuoran, oli ilmeisesti aika sitkeä. Sitten vauva otettiin punnittavaksi yms kun odoteltiin istukan poistumista. Pelotti ihan hirveästi sattuuko se, mutta ei se tuntunut oikein miltään. Sellainen tosi inha olo kun se tuli. Pää syntyi niin vauhdilla, että sain toisen asteen repeämän, jota mentiin paikkaamaan leikkuriin kun oli epävarmaa oliko se syvällä. Leikkurissa laitettiin (taas!) epiduraalia ja todettiin pian ettei se toimi ja pitää nukuttaa. Väsytti sen verran että olin hyvin ok asian kanssa. Lääkäri laittoi sitä jotain esilääkettä kanylliin ja kuulin hänen sanovan jotain siitä että laitetaan kohta maski. Nukahdin tosiaan melkein heti kun lääkettä pääsi suoneen, taisi vähän väsyttää.
Heräämössä tarjottiin mehua ja siirryttiin sieltä sitten pikkuhiljaa osastolle. :) Mä olin heti todella hyvässä kunnossa, ja nyt kotonakin muuten voin tosi hyvin, mutta pieni hematooma vaikeuttaa vähän olemista. Sairaalassakin itkin (ilosta) kun en ole ikinä ollut niin hyvässä kunnossa lasten syntymien jälkeen. Siispä tosiaan mä olen ihan älyttömän onnellinen että mä pystyin yrittämään vielä alakautta niistä kahdesta sektiosta huolimatta ja että se onnistui. Tosi kiva kun pystyn hoitamaan vauvaa enemmän itse tällä kertaa.
Nyt vaan vielä pitää popsia vähän rautaa. Hemoglobiini putosi 120:stä n.90:neen. Onneksi sain sitä vähän nostettua nestemäisellä raudalla ennen synnytystä.
Alkuviikko oli ollut todella kiireinen ja keskiviikko iltana oltiin todella tyytyväisiä, että kaikki menot oli nyt hoidettu hetkeksi ja huomenna vietettäisiin lepopäivä. Valvottiin miehen kanssa myöhään ja syötiin hyvää ruokaa, ajateltiin nukkua pitkään. Joo ei.
Kun olin nukkunut pari tuntia, heräsin vessaan ja siellä tuntui että jotain holahti pönttöön. Vilkaisin ja tunnistin vaaleanpunaisen nesteen lapsivedeksi. (Sänky, sohva yms säilyi, jes!) Kutsuin miehen tuomaan pyyhkeen tai jonkun. Päätimme, että yritetään vielä levätä aamuun, kun ei vielä supistellutkaan. Aamulla olisi kivempi kutsua lapsenvahti ja kyyti muutenkin. Eihän siitä nukkumisesta tullut mitään, kun puolen tunnin päästä alkoi supistella. Niitä tuli alkuun n. 10 minuutin välein, mutta jossain kohtaa väli oli viittä minuuttia. Menin suihkuun istumaan ja sanoin miehelle että nukkuu hetken. Näin tehtiin. Aamukuudelta olin jo niin kipeä, että päätimme soittaa synnärille. Sanoivat että saa tulla kun tuntuu siltä. Meni kuitenkin lähemmäs kymmentä, että oikeasti lähdettiin. Mä olin aika sulkeutunut jo siinä vaiheessa ja koko matka meni multa aikalailla ohi. Päästiin käyrille ja vauvan sydänäänet olivat hyvät ja mulla supisteli aika hyvin. Jossain vaiheessa, kun kätilö oli vilkaissut mun paperit tultiin vielä varmistamaan että en halua sektioon, kun takana on ne kaksi aiempaa sektiota. En halunnut. (Asia oli jo etukäteen ok ja sovittu lääkärien kanssa.) Vaihdoin omat sairaalavaatteiksi hankitut vaatteet päälle ja pääsimme saliin. Olin n. 4cm vasta auki.
Kokeilin jumppapalloilla ja pyörittelin lantiota yms. Mies paineli alaselkää, kun supisti ja antoi välillä juotavaa. Kivut kovenivat ja otin ilokaasun käyttöön. En oikein halunnut kommunikoida kuin miehelle ja hänellekin muutamalla sanalla. Jossain kohtaa seisominen sattui niin paljon, että menin sänkyyn kyljelleni. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen jossain välissä, n. 5cm auki. Ja siinä viidessä oltiin monta tuntia. Sain jossain välissä hirveän itkukohtauksen ja itkin sitä, että eikö taaskaan onnistu ja taasko homma jämähtää noihin sentteihin. Itkuvalitin jotain omiani varmaan tunnin, sen lähemmäs lepoa en päässytkään koko synnytyksen aikana. Kätilö kannusti ja sanoi, että olin auennut jo melkein kuuteen senttiin, että kyllä se siitä. Olin niin kipeä, että hän suositteli epiduraalia, vaikka se pelottikin mua aika paljon. Aiemmassa sektiossa sen laitto kesti ainakin tunnin, sattui hirveästi ja myöhemmin siitä seurasi vielä se kuuluisa ns. spinaalisärky. Suostuin kuitenkin ottamaan puudutteen, ja se auttoikin hetkeksi selkäkipuihin. Täydellisesti puudute ei toiminut missään vaiheessa. Sain muistaakseni vielä yhden lisäannoksenkin ennen uutta itkuvalituskohtausta, jonka aikana taas itkin miten homma ei onnistu ja musta ei ole mihinkään yms. Kipujen takia en päässyt enää sängystä ylös tässä vaiheessa.
Torstai iltana joskus yhdeksän aikoihin tehtiin taas sisätutkimus. Itkin sitä tehdessä miten se ei kuitenkaan ole auennut, ihan turhaan tutkitaan. Mutta kätilö totesikin että olin 9,5 senttiä auki, vähän reunamaa jäljellä ja pian saataisiin varmasti alkaa ponnistaa. Itku meinasi päästä ja tuli taas sellainen fiilis että kyllä se onnistuu. Melko pian alkoi tulla hirveää ponnistamisen tarvetta ja kätilö sanoi, että oli ok mennä fiiliksen mukaan, vaikka ei vielä oltukaan kokonaan auki ja vauva ei niillä ponnisteluilla tulisi ulos ennen kuin olisin auki ja reunama olisi hävinnyt. Aina välillä yritin vähän työnnellä.
Kivut olivat hyvin sietämättömiä ja sain puudutetta lisää ties kuinka monia annoksia seuraavien tuntien aikana. Juu, siinä 9,5 sentissä jumittiin ainakin se kuusi tuntia! Koko tuon ajan ponnistutti hirveästi ja varsinkin alapäähän sattui järjettömästi. Puudute tosiaan ei missään kohtaa alkanut toimia erityisen hyvin, mutta se poisti selkäsäryn. Tässä kohtaa voisi olla hyvä mainita, että vauvan sydänäänet olivat koko ajan todella hyvät ja hän liikkui välillä. Pari tuntia vain itkin ja valitin ja olo oli todella surkea ja epätoivoinen. Mies lohdutti parhaan kykynsä mukaan, mutta mä en tajunnut mistään oikein mitään sen valituksen aikana, se toimi tosiaan vähän niinkuin lepo. Oli tosiaan perjantai aamuyö ja oltiin valvottu n. vuorokausi ja sitä ennenkin oli vaan tosiaan ne kahden tunnin yöunet... Puoli-istuva asento oli tosiaan ainoa jossa ei sattunut niin paljon, joten vietin siinä loppusynnytyksen.
Tehtiin jälleen sisätutkimus. Kello oli suunnilleen viisi aamulla ja olin vihdoin auennut kymmeneen senttiin, sai alkaa kunnolla ponnistamaan. Meni hetki että suostuin uskomaan sen. Kun ei supistanut, kätilö laittoi sormet alapäähäni (äärettömän epämukavaa muuten!) ja niiden avulla koitti auttaa hahmottamaan ponnistussuunnan. Sitten ponnistettiin oikeasti ekan kerran, vauva kuulemma laskeutui ihan vähän. Jännitin kuulemma takapuolta liikaa ja se pitäisi rentouttaa tai homma ei etenisi. Mä huusin ja itkin etten mä pysty enkä osaa, mutta kyllä mä lopulta sain sen onnistumaan kun keskityin tarpeeksi. Hengitykseen oli tosi vaikea keskittyä, mutta mies tsemppasi siinä ihan älyttömän hyvin.
Muutaman ponnistuksen jälkeen vauvan pää kuulemma alkoi näkyä. Sattui ihan älyttömästi ja aloin jotain parkua siitä miten ei pysty ja sattuu ja polttaa ja repeää ja sellaista. Kätilöt ja mies rauhoittelivat ja muistuttivat vetämään syvään henkeä ja sitten laskemaan leuan alas ja pidättämään henkeä ponnistaessa, ja ottamaan vaan uudestaan ilmaa ja puskemaan niin kauan kun supistusta riittää. Itkin sitä miten mä en pysty ja kuolen siihen kipuun ihan varmasti. Vakuutettiin että en ole kuolemassa ja muistan että aloin itkeä sitäkin kun olisin halunnut vaan kuolla siihen.
No, en kuollut vaan tajusin yhtäkkiä miten mun pitää toimia (en osaa selittää, sen vaan tunsi) ja sitten työnsinkin monta kertaa todella hyvän matkaa vauvaa ulos. Mies kehui ja kätilötkin olivat tosi ihmeissään kun se meni yhtäkkiä niin hyvin. Tässä kohtaa (mies kertoi myöhemmin) kätilö oli alkanut höpistä jotain siitä miten tässä välivaiheessa kannattaa levähtää hetki tai jotain, mutta koska supisti yhä niin jatkoin ponnistamista, koska vauvan pää puolessamatkaa sattui niin älyttömästi että halusin sen vaan äkkiä ulos. Se oli sitten jollain 3-4 ponnistuksella tullut koko matkan ulos. Kätilö pyysi pidättämään hetken, varmaan siksi että pitää tarkistaa ettei napanuora ole kaulan ympäri ja sellaista. Muistaakseni karjuin ettei pysty, mutta kyllä mä hetken pystyin silti. Mutta heti kun sain jatkaa niin sieltä syntyi meidän ihana pieni tyttömme, 52cm ja 3650g. Päänympärys 34cm. Päässä vähän humisi ja olin todella hengästynyt. Vilkaisin miestä vähän epäuskoisena, koska mä olin yhä varma että kuolisin. Oli semmonen tosi outo olo. Ihan älyttömän hyvä kuitenkin, koska homma oli ohi ja mä pystyin siihen. Mä en oikein tiedä oonko vieläkään sisäistänyt sitä että mä oikeasti tein sen. No, ehkä se fiilis tulee vielä. Ponnistusvaihe tosiaan kesti paperien mukaan huimat 19 minuuttia. Pieni nostettiin mun rinnalle ja sitä sitten ihmeteltiin siinä ja odoteltiin milloin napanuora on sykkinyt loppuun. Sykki kuulemma tosi vahvasti ja kauan. Tuore isä sai katkaista napanuoran, oli ilmeisesti aika sitkeä.
Sitten vauva otettiin punnittavaksi yms kun odoteltiin istukan poistumista. Pelotti ihan hirveästi sattuuko se, mutta ei se tuntunut oikein miltään. Sellainen tosi inha olo kun se tuli. Pää syntyi niin vauhdilla, että sain toisen asteen repeämän, jota mentiin paikkaamaan leikkuriin kun oli epävarmaa oliko se syvällä. Leikkurissa laitettiin (taas!) epiduraalia ja todettiin pian ettei se toimi ja pitää nukuttaa. Väsytti sen verran että olin hyvin ok asian kanssa. Lääkäri laittoi sitä jotain esilääkettä kanylliin ja kuulin hänen sanovan jotain siitä että laitetaan kohta maski. Nukahdin tosiaan melkein heti kun lääkettä pääsi suoneen, taisi vähän väsyttää. Heräämössä tarjottiin mehua ja siirryttiin sieltä sitten pikkuhiljaa osastolle. :) Mä olin heti todella hyvässä kunnossa, ja nyt kotonakin muuten voin tosi hyvin, mutta pieni hematooma vaikeuttaa vähän olemista. Sairaalassakin itkin (ilosta) kun en ole ikinä ollut niin hyvässä kunnossa lasten syntymien jälkeen. Siispä tosiaan mä olen ihan älyttömän onnellinen että mä pystyin yrittämään vielä alakautta niistä kahdesta sektiosta huolimatta ja että se onnistui.
Tosi kiva kun pystyn hoitamaan vauvaa enemmän itse tällä kertaa. Nyt vaan vielä pitää popsia vähän rautaa. Hemoglobiini putosi 120:stä n.90:neen. Onneksi sain sitä vähän nostettua nestemäisellä raudalla ennen synnytystä.
BaBy2
Puuhakas puhuja
Mun piti viellä omaan lisätä, että mulla istukka tuli ulos ihan parin minuutin sisällä siitä kun vauva syntyi. Pyysin nähdä istukan, (esikoisen aikaan en edes ajatellut haluavani nähdä sitä), ja siinä samassa oli myös se sikiöpussi missä vauva oli asustanut. "Terveet ja hyvän näköiset" oli kätilön kommentti niitä mulle esittäessä. Kylhän ne ehkä vähän ällöltä näytti, mutta mulla auttoi ainakin jotenkin sisäistämään sen että neiti oikeesti oli mun masussa asustamassa niiden avulla :)
Mä en älynnyt että sitä istukkaa olisi voinut vilkaistakin. No, mies oli vilkaissut. Oli kuulemma yllättävän vähän maksan näköinen. Oli siis lukenut jostain että ne muistuttavat maksaa. Sanoi myös että siellä oli "jotain mönttejä", ei ollut kehdannut kysyä mitä ne olivat, mutta tosiaan olisiko ollut niitä sikiöpussin paloja... Oli vähän huolissaan niistä. Pitää ehkä mainita, että saattoivat olla niitä.
Oli siis lukenut jostain että ne muistuttavat maksaa. Sanoi myös että siellä oli "jotain mönttejä", ei ollut kehdannut kysyä mitä ne olivat, mutta tosiaan olisiko ollut niitä sikiöpussin paloja... Oli vähän huolissaan niistä. Pitää ehkä mainita, että saattoivat olla niitä.
Kauan kesti tulla raskaaksi, yritystähän meille kerty 2v ja odotusaikakin tuntui pitkältä, mutta synnytys olikin sitten nopea! ☺
Laskettuhan mulla olis ollu 1.5. ja käynnistykseen oli aika jo varattu 2.5 radin takia, mutta onneksi synnytys käynnistyi itellään 29.4. Rv 39+5.
28-29.4 yönä heräsin kahteen kovempaan supistukseen, mutta muuten yö meni wc-reissujen ja asennon vaihtojen parissa. Perjantaina 29.4 aamusta alkoi verinen vuoto, supistuksia muutamia mutta ne ei olleet kovin kipeitä. Klo10 kävin kulmien ja ripsien värjäyksessä ja sen jälkeen soitin svo:lle vuodosta. Siellä sanottiin että vuoto on normaalia (minulla siis liman sekaista ja rusehtavaa) ja tilannetta voisi seurailla kotona ihan rauhassa, kohdunkaulan kypsymisestä johtuvaa vuotoa siis. Toivottivat tervetulleeksi jos vuoto runsastuu tai supistukset käyvät niin kipeiksi ettei kotona pärjää. Mä tässä vaiheessa laitoin äidilleni viestiä että empä usko että tänään lähtö tulee :) Sitten supistukset alkoivatkin tulla useammin ja olla jo vähän huomionhakuisia, joten klo13.34(hauska kun on tarkka aika kun käytin puhelimen sovellusta) aloin kellottamaan supistuksia, niitä tulikin sitten 5-8min välein ja kestivät 1,5min kerrallaan. Klo12-16 mä pomputtelin jumppapallolla ja kattoin leffaa ja pakkasin sairaalakassia aina supistusten välissä
Mies tuli kotiin neljältä ja oli sitä mieltä että voitais varmaan lähteä jo synnärille(näytin kai jo kipeeltä) Supistuksia tuli tasasen varmasti 5min välein ja niiden aikana piti jo keskittyä hengittämiseen ja rentoutumiseen. Lähdimme pikkuhiljaa autolla synnärille.
Synnärin sisäänkirjaus aika on klo17.20 (poika oli pihalla klo19.20)
Svo:lla perus käyrät ja sisätutkimus, jossa 3cm auki ja kaula täysin hävinnyt. Siitä saliin, jossa ilokaasu kehiin! Sit alkokin tapahtua: supistukset paheni ja sain 4 aguarakkulaa selkääni (en tiä voinko suositella, niiden laittaminen sattu ihan törkeesti, tuntui kuin tuhat ampiaista olisi pistänyt, mutta unohtihan siinä supistuskivun hetkeksi ja siihen kipuun oli jotenkin helpompi keskittyä eli tavallaan toimivat :) ) sitten menikin kalvot puhki, tässä vaiheessa alkoi pakottava ponnistamisen tarve kun poika laskeutui kanavaan niin nopeasti, en kuitenkaan saanut lupaa ponnistaa koska olisin revennyt kun kohdunsuu ei ollut täysin auki. Kätilö pyysi lääkärin laittamaan kohdunkaulanpuuduketta. Lääkäri kerkesi laittamaan kohdunkaulanpuudutuksen, siitä 9min olin auennu 7cm->10cm ja sain ponnistaa. En tiedä kerkesikö tuo puudutus vaikuttamaan ponnistusvaiheeseen, mutta ponnistaessa tunsin supistuskivun sijasta enemminkin pakottavaa ponnistuksen tarvetta ja kiristystä, johon itse ponnistaminen auttoi. Ponnistusvaihe kesti 3min ja meidän poika oli syntynyt klo19.20. Mitat hällä 3785g ja 51cm, py35.5cm eli ei tosiaan mikään sokerivauva (Radi kontrolleisa syntymäpainoksi lääkärit veikkasivat 4000-4200g) vaan ihan perusjäbä! Vaikka synnytys oli nopeutensa vuoksi "rankka" niin toipuminen on ollutkin sitten helppoa. En tarvinnut ollenkaan tikkejä ja muutenkin olo oli suhteellisen normaali jo seuraavana päivänä (väsymystä ja lihasten jumeja lukuunottamatta) Olimme toipumassa potilashotellissa 2 yötä ja sunnuntaina päästiin kotiin ja nyt opetellaan nelihenkisen perheen elämää! ❤
Laskettuhan mulla olis ollu 1.5. ja käynnistykseen oli aika jo varattu 2.5 radin takia, mutta onneksi synnytys käynnistyi itellään 29.4. Rv 39+5.
28-29.4 yönä heräsin kahteen kovempaan supistukseen, mutta muuten yö meni wc-reissujen ja asennon vaihtojen parissa. Perjantaina 29.4 aamusta alkoi verinen vuoto, supistuksia muutamia mutta ne ei olleet kovin kipeitä. Klo10 kävin kulmien ja ripsien värjäyksessä ja sen jälkeen soitin svo:lle vuodosta. Siellä sanottiin että vuoto on normaalia (minulla siis liman sekaista ja rusehtavaa) ja tilannetta voisi seurailla kotona ihan rauhassa, kohdunkaulan kypsymisestä johtuvaa vuotoa siis. Toivottivat tervetulleeksi jos vuoto runsastuu tai supistukset käyvät niin kipeiksi ettei kotona pärjää. Mä tässä vaiheessa laitoin äidilleni viestiä että empä usko että tänään lähtö tulee :) Sitten supistukset alkoivatkin tulla useammin ja olla jo vähän huomionhakuisia, joten klo13.34(hauska kun on tarkka aika kun käytin puhelimen sovellusta) aloin kellottamaan supistuksia, niitä tulikin sitten 5-8min välein ja kestivät 1,5min kerrallaan. Klo12-16 mä pomputtelin jumppapallolla ja kattoin leffaa ja pakkasin sairaalakassia aina supistusten välissä
Mies tuli kotiin neljältä ja oli sitä mieltä että voitais varmaan lähteä jo synnärille(näytin kai jo kipeeltä) Supistuksia tuli tasasen varmasti 5min välein ja niiden aikana piti jo keskittyä hengittämiseen ja rentoutumiseen. Lähdimme pikkuhiljaa autolla synnärille.
Synnärin sisäänkirjaus aika on klo17.20 (poika oli pihalla klo19.20)
Svo:lla perus käyrät ja sisätutkimus, jossa 3cm auki ja kaula täysin hävinnyt. Siitä saliin, jossa ilokaasu kehiin! Sit alkokin tapahtua: supistukset paheni ja sain 4 aguarakkulaa selkääni (en tiä voinko suositella, niiden laittaminen sattu ihan törkeesti, tuntui kuin tuhat ampiaista olisi pistänyt, mutta unohtihan siinä supistuskivun hetkeksi ja siihen kipuun oli jotenkin helpompi keskittyä eli tavallaan toimivat :) ) sitten menikin kalvot puhki, tässä vaiheessa alkoi pakottava ponnistamisen tarve kun poika laskeutui kanavaan niin nopeasti, en kuitenkaan saanut lupaa ponnistaa koska olisin revennyt kun kohdunsuu ei ollut täysin auki. Kätilö pyysi lääkärin laittamaan kohdunkaulanpuuduketta. Lääkäri kerkesi laittamaan kohdunkaulanpuudutuksen, siitä 9min olin auennu 7cm->10cm ja sain ponnistaa. En tiedä kerkesikö tuo puudutus vaikuttamaan ponnistusvaiheeseen, mutta ponnistaessa tunsin supistuskivun sijasta enemminkin pakottavaa ponnistuksen tarvetta ja kiristystä, johon itse ponnistaminen auttoi. Ponnistusvaihe kesti 3min ja meidän poika oli syntynyt klo19.20. Mitat hällä 3785g ja 51cm, py35.5cm eli ei tosiaan mikään sokerivauva (Radi kontrolleisa syntymäpainoksi lääkärit veikkasivat 4000-4200g) vaan ihan perusjäbä! Vaikka synnytys oli nopeutensa vuoksi "rankka" niin toipuminen on ollutkin sitten helppoa. En tarvinnut ollenkaan tikkejä ja muutenkin olo oli suhteellisen normaali jo seuraavana päivänä (väsymystä ja lihasten jumeja lukuunottamatta) Olimme toipumassa potilashotellissa 2 yötä ja sunnuntaina päästiin kotiin ja nyt opetellaan nelihenkisen perheen elämää! ❤
Onnea vielä pojasta halimami! Pakko kysyä, et mikä sovellus sulla ollut puhelimessa käytössä, mihin oon tarkkoja aikoja merkannut? :)
Kiitos! Mun pitää kans ladata miehen puhelimeen, omaani tuskin löytyy tuota sovellusta. :)
Misu91
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Huh huh sanon minä. Eilen siis päivällä käytiin näytillä ja mentiin kotiin odottelemaan. Kotona 12 aikaan yöllä Alko tuleen tosi kipeitä supistuksia ja kahdelta lähdettiin synnärille. Siellä ihana hoitaja vastassa. 4 aikaan päästiin potilashuoneeseen ja siinä kohtaa väljästi kahdelle sormelle auki ,kanava kadonnut. Supistukset Alko oleen sietämättömän kovia. Pyysin särky lääkkeen, ei auttanut. Sit sain kipu piikin joka vei pahimman kivun pois ja sain hetken levättyä. Seitsemältä vaikutus lakkasi ja oli vaihtunut kätilö. Taas aivan ihana. Kävin syömässä vähän aamupalaa ja sit lääkärin luona, 4 cm auki. Painoarvio 4.1 kg ja hyvin kuulemma mahtuu. Siitä saliin. Kokeilin ilokaasua mutta tuli vaan huono olo. Sit odoteltiin hetki ja sain epiduraalin. Se oli kyllä taivaan lahja. Meinas järki lähteä niistä supistuksista. Kello oli tässä kohtaa 10 päivällä. Epiduraalin takia supistukset heikkeni joten oksitosiini tippaan laittoivat. Vuorotellen lisää epiduraalia ja lisää oksitosiinia.. viiden aikaan olin 8 cm auki ja kalvot puhkastiin. Lapsivesi vihreää joten kätilöt sanoi että lastenlääkäri tulee paikalle vauvan syntymään että keuhkot saatiin imettyä heti puhtaaksi. Siitä meni vielä n. Tunti että sai alkaa ponnistaa. Ensin pari harjoitusta ja sit Alko oleen niin hirveät työntöpoltot että morjens. Oli kaksi kätilöä paikalla ja nekin aivan ihania , ei ois hommasta tullut mitää ilman tsemppiä. Tunti ponnistusta, pää näkyi muttei tullut pihalle. Sit lääkäri kattomaan että vauva avosuisessa tarjonnassa ja Siksi ei tule. Päässä hirvee määrä pahkaa. Päätös imukupista ja välilihan leikkauksesta. 7 ihmistä huoneessa ja 5 min niin vauva pihalla. Istukka tuli myös heti mut kalvot ei meinannu. Vauva oli 53 cm ja 4688 g. Eli pikkasen heitti arvio. Ei repeämiä. Vauvan pää kipeä kun oli sitä pahkaa ja iho ihan hajalla ja silmät ja nenä turvoksissa ku tuli ns. Väärinpäin. Ihana suloinen tyttönen mä oon valvonut 40 h putkeen joten kysyin hoitajilta voivatko ottaa vauvan ekaks yöksi , että saan nukuttua. Nihkeää oli ja ois pitänyt vauvan vieressä nukkua. Ei ois tullu mitään. Suostu sit ottamaan ku antaa vauvalle samalla kipulääkettä. Aamu yöstä syötölle mun viereen. Hienosti jo salissa ja tässä huoneessa imi mut selvästi oli kipeä. Nyt tää Mamma menee nukkumaan. Kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja kyllä täysin ihanien kätilöiden ansiosta
Tässä mun synnytys tarina , neiti syntyi eilen klo 18.47 ja nyt osastolla lepäillään ja ihmetellään toisiamme
mä oon valvonut 40 h putkeen joten kysyin hoitajilta voivatko ottaa vauvan ekaks yöksi , että saan nukuttua. Nihkeää oli ja ois pitänyt vauvan vieressä nukkua. Ei ois tullu mitään. Suostu sit ottamaan ku antaa vauvalle samalla kipulääkettä. Aamu yöstä syötölle mun viereen. Hienosti jo salissa ja tässä huoneessa imi mut selvästi oli kipeä. Nyt tää Mamma menee nukkumaan. Kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja kyllä täysin ihanien kätilöiden ansiosta Tässä mun synnytys tarina , neiti syntyi eilen klo 18.47 ja nyt osastolla lepäillään ja ihmetellään toisiamme
