Kukkapelto
Vasta-alkaja
Meillä on vuoden sisään ollut kolme keskenmenoa/kemiallista raskautta. Huomenna piti olla se päivä, kun päästään tutkimuksiin julkiselle keskenmenojen syystä. Tänään sain puhelun, että lääkäri on käskenyt siirtää meidän aikaa, koska on on tullut kiireellisempi tarvitsija. Tuntuu niin käsitämättömältä, että meidän pitää odottaa tutkimuksia jo tämän kahden kuukauden lisäksi vielä kaksi viikkoa pidempään. Toki ymmärrän, että ei näitä huvikseen siirretä, mutta taas yksi kierto, kun ei päästä asiassa eteenpäin. Tämä sihteeri pyysi minua soittamaan vielä hoitajalle, joka kertoisi, saisimmeko yrittää raskautta, kun työterveyden gyne totesi viimeksi kohdunulkoisen raskauden ja sanoi, ettei saataisi nyt yrittää, ennen kuin on kontrolloitu, että se on poistunut kokonaan munanjohtimesta. Tähän en saanut selvää vastausta, kuin että he eivät ikinä kiellä yrittämästä ja gynellä ollut siihen varmasti hyvä syy. HCG oli vihdoin laskenut kuun alkuun, joten ehkä jo uskaltaisimme taas yrittää, kun taukoa ollut pari kuukautta.
Mietityttää, onko nuorempana saatu ja hoidettu klamydia voinut vaikuttaa munanjohtimiin ja onko edelliset keskenmenot olleetkin kohdun ulkopuolisia, koska yhdessäkään en päässyt ultraan. Työterveyden gyne epäili sitä ja sekin tutkimus piti kai huomenna tehdä. Hän jopa sanoi, että jos klamydia on vaikuttanut, niin munanjohdin voidaan joutua poistamaan.
Todella sekavaa tekstiä nyt, kun kaikki ajatukset pomppoilee taas hullunlailla, vaikka kaikkeen piti saada huomenna vastaus. Harkitaan jo myös yksityisellä käyntiä, kun ei jaksaisi odottaa enää sitä paria viikkoa. Tuntuu myös, että olen asian kanssa yksin, ettei kukaan voi ymmärtää kolmen keskenmenon jälkeistä tunnetta tai sitä, että jos tutkimuksista jotain löytyy ja tarvittaisiin lapsettomuushoitoja, en olisi valmis niihin menemään. Haluan vaan tietää, mikä minussa on vikana.
Yksi terve lapsi meillä onneksi on, jonka raskaudessa ei ollut mitään ongelmia. Raskaaksi tulin puolen vuoden yrityksen jälkeen, ihan niinkuin nytkin ensimmäisen keskenmenon kohdalla. Joten hoitaja, jonka kanssa tänään keskustelin, sanoi että meillä on todella hyvät mahdollisuudet tulla raskaaksi. Ei se paljoa lohduta enää tässä vaiheessa..