Toista vauvaa kuumeillen.

Täällä yks pikkukakkosta kuumeileva jolla esikoinen 7kk. Vauvakuume alkoi jo pojan ollessa 1kk, tähän asti sinniteltiin ja nyt ensimmäinen kierto ilman ehkäisyä. Nyt sit jännätäänkin koska tänään menkkojen pitäisi alkaa, mitään tuntemuksia ei kyllä ole eli saa nähä :)
 
tervetuloa uudet tänne minunkin puolesta ja plussatuulia :)

täällä tänää alko vika kolmannes vihdoin alhamdulillah. väsymys on valtava ja malttamattomana ootan jo joulukuuta suurimman osan raskaudesta joutun oleen vuodelevossa ni sitä toivois et aika menis nopeammin ja joulukuu tulis :)
 
Täällä yks joka haaveilee toisesta lapsesta, mutta samalla pelko on järkyttävä. Esikoisen kohdalla kaikki ei mennyt ihan niin kivasti, vaikka nyt voikin ihan hyvin tilanteeseen nähden. Yritys aloitettu viime kierrosta ja ei tärpännyt. Esikoinen sai alkunsa toisesta kierrosta, joten toisaalta myös pelottaa se, jos tämä toinen ei sitten tulekaan niin helposti. Hyvin hyvin ahdistavaa aikaa, mutta toisaalta sitä plussaa odottaa jo kovasti. Esikko vuoden ikäinen.
 
Täällä taas piiiitkästä aikaa ja toista siis toivotaan. :) Esikoinen on 13 kk. Sai hänkin alkunsa toisesta kierrosta ja nyt on mebissa taas yk2! Mitta aavistus on, ettei tämä käy nyt niih helposti.. Kahdet menkat ollut synnytyksen jälkeen, imetän vielä. Edellinen kierto 24 päivää, ovulaatio(plussa) kp15-16. Tää kuvio nyt vähän mietityttää, mutta jospa tuo kierto tuosta pitenisi.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Täällä kanssa yksi toisesta haaveileva. Esikoinen on nyt reilun vuoden. Miehen kanssa on alustavasti sovittu, että jätettäisiin ehkäisy pois tämän vuoden puolella.

Moikka Suvii: saas nähdä miten yksiin saadaan nää kakkoset alulle :p
 
Täällä kanssa yksi toisesta haaveileva. Esikoinen on nyt reilun vuoden. Miehen kanssa on alustavasti sovittu, että jätettäisiin ehkäisy pois tämän vuoden puolella.

Moikka Suvii: saas nähdä miten yksiin saadaan nää kakkoset alulle :p

Niimpä, jännää! :) Mua hieman ahdistaa se, että jos meneekin tonne marras-joulukuulle ja tuleekin tyyliin taas sama LA, että kuinka käy syntymäpäivien. :grin
 
Meillä on tarkoituskin yrittää tuota loppusyksyä, mutta mun puolesta sain mennä vaikka samoihin kuin esikoinen. Tässä kierrossa on ainakin vielä ehkäisy käytössä. Katsotaan, mitä mieltä tuo mies on ensi kuussa :wink .
 
Onnea Aamu täältäkin! :) Hyvä päivä syntyä tuo 9.9. :wink (Esikoispoika syntyi samana päivänä 2v sitten :grin)

Voimia ja jaksamista Gatusalle vikaan kolmannekseen :)

Ja plussatuulia uusille ja vanhoille kuumeileville!

Voisinpa mäkin tänne pitkästä aikaa kuulumisiani laittaa. Nyt starttaa rv37 ja olo on kyllä niin tukala ja malttamaton :grinTulossa on meidän poitsulle :Heartbluepikkuveli :Heartblue joka on kokoarvion mukaan laskettuna aikana n.4,2kg :) Olis kiva jos se pitäis paikkansa, olis 200g kevyempi ku isoveljensä ni tiedän et sen kokosen saisin sieltä tulemaan. Nyt oli tän päivän lääkärintarkastuksessa kohdunkaula pehmentynyt, joten elättelen pientä toivetta et tää ymmärtäis ite tulla sieltä :rolleyes: ku esikoisen synnytys käynnistettiin ja sillon tilanne oli ihan raaka vielä vaikka oltiin jo toista viikkoa yli lasketun...
 
heinukka onnea hyvistä lääkärikuulumisista. inshaAllah poju pysyis painoarvion sisällä eikä menis liiemmi yli, mulla esikko oli 4396g joten tiedän millasta on isompikokosen lapsen pusaaminen. iteki toivon että tämä neiti ois pienempi ku esikko että ois vähä helpompaa ku viimeks. neiti on jo raivotarjonnassa tuntemuksista päätellen ku paine alhaalla jopa häpyluun takana jo tuntuu paine ja jalat tuntuu ylhäällä.
 
mulla 27+5 menossa ja vahva likka on tulossa inshaAllah, ukko jo alko puhumaa et inshaAllah ei ol itsepäinen kuten veljesä mut jos mein suvun naisii tulee ni tää on todella vahva luontonen ja itsepäinen :)
 
Takaisin
Top