Kiki kiitos, mä toivon samaa, et pääsen seuraamaan odottajiin :) käy kertoo sinäki kuulumisia aina välillä, viimeistään varhaisultrasta ja muistaki :)
Nipsu musta tuo kuulostaa kyl kohtuuttomalta, että sun ja teidän pojan pitää hiiviskellä kotona ja varoa kolistelua ja pojan leikkimistä, ne kun on kuitenki normaaleja elämisen ääniä ja kuuluvat ns. normaaliin päivärytmiin. eikö miehesi voisi käyttää korvatulppia nukkuessaan? tai helpointahan se olisi hoitaa asiat niin, että hänkin palaisi normaaliin päivärytmiin ja jättäisi yötyöt ottamatta. helpommin toki sanottu varmaan ku tehty.
Tinttura sunkin tyttö ottaa kovaa vauhtia kiinni muita :) luin joskus kouluaikana (tää nyt ei oo mitenkään samanlainen tilanne, mut kerronpa kuitenki :D) tutkimuksesta, jossa oli havainnoitu intiaanivauvoja, jotka oli vuoden ikäisiksi asti kapaloituina äidin selkään. vuoden ikäisenä lapset otettiin pois kapaloista ja pääsivät liikkumaan vapaasti ja tutkimuksen havainto oli, et alkoivat ottaa nopeasti kiinni samanikäisiä lapsia ja oppivat kävelee jne. tosi nopeasti. uskon, että sunkin tyttö keksii pian, miten kaikki tapahtuu ja sit lähtee nousemaan ja konttaamaan, niin tuo meidänki tyttö teki :) nyt ei liiku enää juuri ollenkaan ryömimällä, vaan konttaa kaikkialle.
rennosti vaan otatte vauvaproggiksen ja kun metsästykset on ohi niin otatte takas sen ajan, minkä sorsat ja hirvet vei :D
mamuska olitko sä testaillu, en meinaan muista? mulla oli viimeksi yöimetyksen lopetuksen jälkeen menkkojen alkujuilimista, mut sieltä mitään tullut, sit kuvittelinki olevani raskaana ja kun tein nega-testin, oireet loppu ku seinään. en nyt tarkoita, et sulleki tulis nega, mut selkeyttä kuitenki. mä joskus ennen tyttöä oikein raskautta toivoessani onnistuin varmaan myöhästyttää menkat ja sit ku testailin, ei siellä mitään ollut. nyt oon päättäny, etten anna kropan huijata, niin kauan kuin isompia oireita ei spontaanisti ilmene, elämä jatkuu ja raskaana ei olla. luin muuten tyttöä odottaessani netistä, voisiko ihminen olla valeraskaana (käsittääkseni ei, mut oon kyl kuullu, että on tapauksia et on kuitenki oltu), kun en millään suostunut uskomaan, et mun elimistö ois kerranki toiminu oikein :)
on: mä oon parantunu flunssasta (menin treeneihinki) ja tyttöki on jo parempaan päin. mies sensijaan valittelee flunssaoireita (mut jaksoi silti eilen suoriutua ku lupasin olla nopea ;D). tytön kanssa väännetään yösyönnistä, tyttö heräilee tunnin välein itkemään tissiä, mä kampean hänet takas makuulleen (nousee pinnoja vasten). viime yönä mies tuli laittaa tyttöä takas nukkumaan ja jäi meidän väliin. aamuviideltä luovutin ja otin tytön tissille.
pojan kanssa säädetään taas, läksyjä ja tekemättömiä tehtäviä on rästissä ihan törkeästi :( niitä nyt sit väännetään joka ilta, et päästään ajantasalle tehtävissä ja lisäksi yritän saada pojan terkkarin puheille, jotta hänen valittelemaansa väsymystä alettaisiin tutkia tarkemmin. sanoin kyl miehelle, et mun mielestä pojalla on joku psyykkinen juttu, en oikein jaksa uskoa, et ois kyse fyysisestä väsymyksestä. meidän poika on niin patalaiska (koululäksyt tökkii, mikään muu ei) ja mitään ei ois valmis tekee itse, vaan kaikki pitäis pureskella ja oksentaa valmiina. mies sanoi, et pojan äiti oli ihan samanlainen: innostui nopeasti uusista asioista, mut luovutti heti, kun havaitsi, et niiden eteen pitää tehdä töitä. nyt tulee ruma ajatus, mut mietin tässä pahimmillani, et poika varmaan pärjäisi parhaiten sisäoppilaitoksessa, kun ei olisi mitään extraa ja kotiin tultaisiin vain viikonloppuisin.