Terolut

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nyytti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla on ollu terolut käytössä joskus kun ei ollu kiertoa ollenkaan, eikä siis ovulaatiota myöskään. Mulla taisi alkaa vuoto aina 3-5 päivää viimeisen Terolutin jälkeen. Useimmiten 4 päivää. Mut niinkuin tuolla jo sanottiin, on se mahdollista et vuoto ei tuu. Oottelisin ihan rauhassa viikonlopun yli ja sit ensi viikolla oisin yhteydessä hoitavaan tahoon. Tsemppiä ootteluun, kaikki epätietoisuus näissä asioissa on raivostuttavaa ♥️
 
Minulla ovuloimattomissa kierroissa, jotka olen katkaissut teroluteilla on vuoto alkanut vasta 10pv päästä viimeisestä terolutista.
 
Kiitos kaikille kommenteista, tästä oli valtavasti hyötyä! Ehkä odottelen nyt ainakin tuon 7-10 päivää täyteen ja sitten soittelen gynelle.

@Toivoaon tosiaan ei löytynyt ultrassa selvää johtofollia, ja isoimpien follikkeleiden kasvu oli pysähtynyt kokonaan seurannassa. Ei myöskään oo ollut mitään ovisoireita, jotenkin en vaan jaksa uskoa että olisi ollut, toki voi olla mahdollista että tapahtunut vaan myöhässä 🙂 r-testi oli nega eilen. Hyvä tietää toi 10 päivää, voi siis vielä odotella 🙂🤞

@Kosmos Hyvä tietää että on joku toinenkin lääkekuuri joka voidaan määrätä jos teroilla ei tule kuukautisia. Ajattelin jo että pitääkö vain odottaa mahdollisesti kuukausia, mulla on pco ja kierrot olleet jopa 50-70 päivää.

@Pikkupikkupikkunen kiitos tsempeistä, lohduttaa tosi paljon että melkein asiaan kuin asiaan täältä löytyy vertaistukea ❤️ kyllä, tää on ihan perseestä! Kun kerrankin odottaa menkkoja kun kuuta nousevaa ja niitä ei vaan näy.
 
Nostan vanhaa ketjua, jos täällä olisi muitakin Terolutin käyttäjiä.

Mihin kohtaan teillä on määrätty Terolutin aloitus irrotuspiikin jälkeen? Minulla on irrotuspiikkinä Ovitrelle ja Terolut on määrätty aloitettavaksi kaksi vuorokautta piikistä eli aika lailla heti ovulaation jälkeen. Syy, miksi kysyn, on se, että olen nähnyt myös sellaista, että luteaalituki aloitetaan pari vuorokautta ovulaatiosta eli vähän myöhemmin, ja nyt mietin että kumpihan olisi "parempi".
 
Heipsu!

Terolutia käytetään keltarauhasen nostoon ovulaation jälkeen, jotta alkiolla olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat kiinnittyä. Tämä aloitetaan yleensä ainakin IVF- hoidoissa ovulaatiosta kahden päivän kuluttua ja lopetetaan kun plussataan raskaustestiin. Ei ole ollut niin tarkkaa päivän kanssa, jos oon ovuloinut esim. Perjantaina ja saanut reseptin vasta maanantaina.
 
Olenko ymmärtänyt siis oikein, että Terolutin jälkeen alkavan vuodon jälkee ei voi tulla ovulaatiota? Kannattaako alkaa tikuttamaan ovulaatiota vuodon jälkeen, vai onko se täysin turhaa..
# epätoivoinen
 
Mulla on ollu terolut käytössä joskus kun ei ollu kiertoa ollenkaan, eikä siis ovulaatiota myöskään. Mulla taisi alkaa vuoto aina 3-5 päivää viimeisen Terolutin jälkeen. Useimmiten 4 päivää. Mut niinkuin tuolla jo sanottiin, on se mahdollista et vuoto ei tuu. Oottelisin ihan rauhassa viikonlopun yli ja sit ensi viikolla oisin yhteydessä hoitavaan tahoon. Tsemppiä ootteluun, kaikki epätietoisuus näissä asioissa on raivostuttavaa ♥️
Miten sait taas ovulaatiot palaamaan?
 
Olenko ymmärtänyt siis oikein, että Terolutin jälkeen alkavan vuodon jälkee ei voi tulla ovulaatiota? Kannattaako alkaa tikuttamaan ovulaatiota vuodon jälkeen, vai onko se täysin turhaa..
# epätoivoinen
Ovulaatio voi tulla ihan normaalisti terolut-vuodonkin jälkeen, itsellä kuukautiset käynnistettiin sen avulla ja heti ensimmäisessä kierrossa tuli ensimmäinen ovulaatio vuosiin tikkujen ja oireiden perusteella ihan normaalisti kp 16-17 (mikä tuli aivan puskista) ja tämän jälkeen sitten ns.oikeat kuukautiset. Tämän jälkeen ei sitten taas ole kuukautisia kuulunut😕
 
Terolutilla yritettiin saada mulle kiertoa aikaiseksi, sanoivat lääkärissä, että kyllä ne vuodot alkaa. Odottelin 10pv kuurin jälkeen eikä kierto alkanut. Sain sitten Primolutin, joka toimi paremmin.
 
Takaisin
Top