Tehtiinkö sinulle elektiivinen eli suunniteltu sektio?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Täällä on varmasti äitejä joille on tehty suunniteltu sektio. Kiinnostaisi, miksi siihen päädyttiin? Oliko syynä ennenaikaisuus, fysikaalinen syy tai pelko?
 
Minulle tehtiin. Syynä vauvan jäpitys perätilassa ja vauvan pienikoko. Eivät suositelleet pienikokoisen vauvan synnytystä alateitse perätilassa.
 
Perätilan takia tehtiin. Olisin voinut synnyttää myös alateitse, mutta perätilan vuoksi ei saa päästää yliaikaiseksi eikä käynnistää, joten lasketun ajan lähestyessä varattiin aika sektioon.
 
Kaksi ekaa raskautta päätyi kiireelliseen sektioon, koska synnytykset ei edistyneet, ja lasten sydänäänet heikkeni. Kolmas olikin sitten suunniteltu sektio aiempien astioiden vuoksi ja samoin tulee neljäs olemaan suunniteltu.
 
Eka meni kiireelliseen sektioon koska ei käynnistynyt ja oma vointi romahti kovan tulehduksen vuoksi.

Toiselle halusin itse suunnittelun sektion Jea sterilisaation, koska en luottanut siihen, että olisi käynnistynyt nytkään. Luonto puolsi myös tätä, koska totaali etinen istukka ja löytyi myös rakenteellinen syy synnytyksen käynnistymättömyyteen edellisellä kerralla.
Sektioaika aikaistui viikolla, koska istukka alkoi vuotamaan, mutta silloinkin mentiin suunnitellulla.
 
Suunniteltu sektio tehtiin b-vauvan kasvuhidastuman ja virtausmuutosten takia. Alakautta en saanut edes kokeilla kun oli epävarmaa selviäisikö b-vauva käynnistyksestä ja alatiesynnytyksestä.
 
A-vauva oli perätilassa, sen takia päädyttiin suunniteltuun sektioon. Tosin luonto aikaisti sitä parilla viikolla kun vedet meni spontaanisti ja tulikin hätäsektio.
 
Suunniteltu sektio koska mulla semmoset psyykkiset traumat mitkä estää alapään räpläykset ja tonkimiset. Tosi hyvä kokemus oli kaikenkaikkiaan.
 
Kaksoset, josta A-vauva itsepintaisesti perätilassa. Tosin kiireelliseksi meni kun vedet meni yllättäen 36+3
 
Suunniteltu ja suunniteltu. Piti olla suunniteltu, yritettiin kuitenkin käynnistää kun vauva oli kääntynyt raivotarjontaan. Pyöri koko kammottavat 3vrk:n köynnistysten ajan kuin pullonkorkki mahassa koska oli todella pieni kokoinen ja vettä oli paljon. No leikkaus päätös tehttin siten että aanoivat aamulla että tänään otetaan vauva ulos. Tulikin kiire ihan sairaalan omista järjestelystä johtuen. Taitava lääkäri oli juuri tehnyt yhden section ja oli tuumannut ettäm kerkesi toisenkin ennen luentoa. Sitten sitä mentii lujaa vauhtia kohti salia. Rv 37+5 päätettiin raskaus istukan huinonvirtauksen takia joka todettu jo rv 26. Ihme että jaksoi sen yli 10 viikkoa vielä kasvaa,
 
Ensimmäinen leikkaus koska oli rv 35+5 ja raskausmyrkytys. Toinen yritettiin käynnistää mutta ei siitä tullut mitään, päädyttiin suunniteltuun sektioon sen jälkeen ja kolmas oli suunniteltu sektio alusta asti.
 
Suunniteltu sektio tehtiin, kun vauva perätilassa ja ei suostunut kääntymään. Alatie synnytys ei ollut vaihtoehto perätilasta. Ei onneksi käynnistynyt etukäteen ja syntyi sovittuna päivänä täysin suunnitelmien mukaan. Jos tulee eteen sama tilanne, jätän käännösyrityksen välistä. Se oli aika epämukava kokemus. Vauva oli yrittänyt itse kääntyä monta kertaa, mutta jäi aina jumiin sivuttain. Olin etukäteen ajatellut ettei vauvaa saa käännettyä. Olisi pitänyt vaan luottaa siihen omaan vaistoon. Lääkäri kuitenkin onnistui puhumaan käännösyrityksen puolesta ja herätti sen pienen toivonkipinän. Olin niin toivonut alatie synnytystä leikkauksen sijaan.
 
Huh olipa negatiivinen artikkeli :sad001 Edessä aika varmasti suunniteltu sektio, selviääkö siitä edes hengissä kun noin paljon riskejä ym :inpain:
 
Huh olipa negatiivinen artikkeli :sad001 Edessä aika varmasti suunniteltu sektio, selviääkö siitä edes hengissä kun noin paljon riskejä ym :inpain:

No huh, tuossahan esiteltiin pelkät riskit. Ihan silkkaa pelottelua. Riskit ne on alatiesynnytyksessäkin ja autoilussa ja kotona olemisessa ja... Varmasti kaikki menee sinullakin hyvin, älä suotta huolehdi liikoja! :3some
 
Ikäväkyllä Suomessa monet artikkelit kirjoitetaan ” peloittelu” tapaan.
Suunniteltu sektio on kuitenkin turvallinen ratkaisu kun sitä vertaa päivystys/ hätäsektioon. Alatiesynnytyksissäkin on omat riskinsä. Elämässä kun tuppaa aina sattumaan, mikään ei ole täysin riskitöntä.
Itselleni tehty kaksi hätäsektiota ja niistä olen selvinnyt ns. Ilman ongelmia. Toki toipuminen kestää pidempään ja kivut tulevat jälkikäteen, mutta aina synnytystapaa ei vain voi valita.

Itsellä nyt todennäköisesti tulossa suunniteltu sektio koska vauva suurella todennäköisyydellä syntyy ennen aikojaan ja taustalla on jo kaksi sektiota.
Varasuunnitelmana on kuitenkin alatiesynnytys mahdollisuus jos pääsemme hyville viikoille ja vauva on sopivassa asennossa, kohdun paksuus on todettu jo hyväksi/ riittäväksi alatiesynnytystä ajatellen. Alatiesynnytystä en voi kokeilla jos vauva jää perätilaan,koska istukka on irronnut aikaisemmissa kahdessa raskaudessa ulkokäännöstä ei edes yritetä riskien takia.
Joten itse odottelemalla kannalla mihin sitä sitten loppujenlopuksi päädytään.
 
Huh olipa negatiivinen artikkeli :sad001 Edessä aika varmasti suunniteltu sektio, selviääkö siitä edes hengissä kun noin paljon riskejä ym :inpain:

Kyllä siitä selviää. :) Suomessa kuitenkin on pätevät lääkärit, kätilöt ja kirurgit ja puhtaat olot. Veikkaisin että artikkelissa haluttiin kertoa peittelemättä mitä riskejä siihen liittyy ettei tule ikäviä yllätyksiä. Synnytyksessä on aina riskinsä ja sektioon on aina perusteensa.
 
Mä ihmettelen et miks sitten ei pelotella samallalailla alatiesynnytyksien riskeistä jos kerran riskejä täytyy alkaa luettelemaan. Ihan yhtälailla on siinäkin riskinsä: repeämät, epparit, imukuppi, hapenpuute vauvalla, vauvan sykkeen heikkeneminen, laskeumat, päätyminen hätäsektioon.... Ym ym Että jännää kun sektiosta vaan pitää kirjoittaa niin negatiiviseen sävyyn ja riskejä luettelemalla. Lisäksi on niin täysin eri asia synnyttää hätäsektiolla kuin suunnitellulla sektiolla. Niitä ei sais niputtaa samaan.
 
Ja lisäys: miksi missään ei tuoda esille vauvalle kohdistuvia riskejä alatiesynnytyksestä. Esim: juuttuminen synnytyskanavaan, aivoverenvuoto johtuen imukupista, erbin pareesi, napanuora kaulan ympärillä, hapenpuute ja siitä seuraava cp-vamma, cytotecin käyttö, tartunnat joita vauva voi äidistä saada alatien kautta ym ym. Suunnitellussa sektiossa kaikilta noilta riskeiltä vältytään ja vauva tulee kaikessa rauhassa turvallisesti ulos.
 
Takaisin
Top