Tammikuun tallustus

Minäkin annan pääasiassa pääruokana vielä pilttejä. Toki annan maisteltavaksi sitäkin ruokaa mitä itselle on tehty (ja olenpas pelkästään sitäkin joskus ruuaksi antanut eli piltit on saaneet jäädä sillä aterialla kaappiin), mutta jotenkin sitä vielä on jämähtänyt niihin purkkeihin.

Kotona tehdyistä ruuista pienen suosikkeja on uunilohi sekä keitot missä on niitä kaupan pakastejuureskuutioita (kalakeitto, jauhelijakeitto)... Vielä olen vähän huono laittamaan sellaista ruokaa (tuntuu ainakin) mikä olisi tarpeeksi laadukasta nyherölle (joku nyt voisi kritisoida lastenpurkkiruokaa mikä säilyy ikuisuuksia (ainakin pari vuotta) mutta pidän ainakin pilttejä ihan laadukkaina :D Yleensä syödään itse kanaa/kalaa/jotain lihaa + kasviksia niin ihanpas hyvin niitä tarjoaisi lapsellekin mut jämähtänyt mikä jämähtänyt :) Pitänee tehdä tähän muutos :wink
 
Meillä taas napero syö melkein aina samaa ruokaa kun me. Riippuu yleensä siitä jaksanko tehdä ruuan tarpeeks aikasin. Tää toinen raskaus on vieny mun voimat ja väsyttää 24/7 :sad001

Neitikin oppi nyt tos viime perjantaina kävelemään ulkona :Heartred Aikasemmin ei halunnu ees yrittää, mut sitku oppi kävelemää sisällä kengät jalassa ni johan alotti ulkonakin :D Proud mama!
 
Meillä syödään pääpiirteittäin kotiruokaa mutta saa väliin purkkiruokaa jos tehdään ruuaksi jotain mitä taapero ei vielä syö, pihviä, pitsaa...
Maustettuja jogurtteja, viilejä ja rahkoja saa kyllä välipaloina sotkettuna marjoihin tai banaaniin tai muroihin mutta noin puolipurkkia per annos. Puuron seassa on pilttiä. En kyllä jaksa uskoa että yhestä annoksesta per päivä nyt haittaa niin paljoa ois. Juomana maito tai vesi. Joskus saa todella laimeeksi lantrattua mehua, esim omena tai appelsiini kun me itse aamuisin juodaan niitä niin kaapista löytyy. Joskus ostetaan niitä gefilus mehuja. Limsoja meillä ei juoda oikeestaan koskaan. Tuo poika ei onneks ole edes kovin perso imelille :) Eikä kyllä me itsekään. Ani harvoin ostan kaupasta karkkia. Ja nyt olen huomannut senkin että vähäsuolainen ruokakin on hyvää. Lopetin suolan käytön ruuassa kokonaan ja alussa piti vähän suolasirotinta näyttää mutta ei enään sitäkään :) Ja voi että osaakin muuten esim nakit maistua nyt suolasilta!
 
Meillä on toista kuukautta toisen lapsen yritys meneillään ja taas taitaa olla hedelmöittynyt.. Viime kuussa päättyi varhaiseen keskenmenoon ja nyt on samanlaiset raskausoireet. Olen naureskellut lauseelle: "suurin osa raskauksista menee kesken ilman, että nainen edes tietää olevansa raskaana".. Mulla on viisi päivää vielä ennen kuin raskaustesti pitäisi tehdä ja olen jo viikon ajan tiennyt, että taas ainaskin meinaa tärpätä. Tietty näitä palelu, pyörrytys ja huono olo voi helposti kuvitellakin, mutta kun kuumemíttari näyttää yli 37 astetta, niin eiköhän kroppa vaan reagoi raskausyritykseen. Viime kuussa saatiin raskaustestiin haaleita plussia monta päivää eli nyt senkin takia uskon, että on taas hedelmöittynyt. Mutta viime kuun takia ei kyllä osaa uskoa raskauden jatkumiseen yhtään niin paljoa! Nyt ei myöskään halua alkaa haaleiden plussien hakuun vaan yritän jaksaa odottaa viikon loppupuolelle. Pitäkää peukut pystyssä, että tällä kertaa pysyisi kovasti kiinni! :nailbiting:
 
Pidetään kovasti peukkua M&S ^^

Minullakin oli tosi kovasti reilu viikko sitten raskausoiretta mutta menkat alkoivatkin sitten ihan yllättäen monta päivää etukäteen :/ Jospas sen toisenkin pienen vielä joskus saisi... =)

Aiheesta taas toiseen aiheeseen josta onkin ollut jo jotain juttua. Mitäs te yleensä laitatte ruuaksi? :) Nyt aion yrittää saada kullan kokonaan samalle kattilalle meidän kanssa ja koko perheen ruuista tulee mieleen vain kalakeitto :D Punainenliha ei meinaa minulle taaskaan maistua (pääasiassa olin kasvissyöjä ennen raskautta jotain 12 vuotta) joten tosi vaikea keksiä hyviä yhteisiäruokia. Pinaattikeitosta tykkäämme kaikki (olen jo sitä hieman tarjonnut pienelle) mut mitäs muuta sitä keksisi. Vinkkejä? :)
 
meillä syödään kaikki ihan samaa perus kotiruokaa:) makaronilaatikko, lasagne, jauheliperunasoselaatikko, sit ihan vaan makaronia ja joku kastike ja kasviksia ymsyms..:) ja on syönyt myös nakkeja ja kalapuikkoja:oops::grin itse olin myös kauan pitkälti kasvissyöjä, tosin kalaa jonkun verran söin mutta raskaana ollessa sitten tuli alettua jossain määrin lihaakin syömään. ei tosin edelleenkään ihan suurinta herkkua ole mutta helpommalla pääsen kun ei jaksa/viitsi tehdä itselle erikseen:rolleyes:
aijoo ja suurta herkkua meidän tytölle on riisipuuro ja kaikki porkkana/lanttu/peruna laatikot(=jouluruuat) :grin

ja tuosta raskautumisesta ni täällä ei vieläkään oo tärpännyt, vaikka viime kesäkuusta asti on ollut lupa tulla kun on tullakseen :shifty:
 
Sehän se että ei pahemmin pelkästään itselle viitsi mitään vääntää xD Joko kaikki syö siis kasvis/kala/kanaruokaa tai sitten yritän erotella itse jauhelihan tms pois lautaseltani. Olenpas hyvä esimerkki x)
 
Mulla on ruoanlaitto muuttunut pikkukaverin takia kyllä. Jauhelihakastikkeeseen voi ilmestyä parsakaalia ja keitoksi kelpaa mikä vaan vihannes+kana/kala yhdistelmä, jonka tiedän joten kuten maistuvan perheen pienimmälle. Puolison inhokit porkkana ja bataatti kummittelevat joka ruoassa (parasta mitä pikkunen tietää) ja en muista miettiä omiakaan mieltymyksiä kauppareissuilla. Terveellisempää..joo, maukkaampaa..harvemmin. :hungry: Kinkkupastaa ajattelin tehdä tällä viikolla ja uunikala maistui hyvältä kaikkien mielestä viikonloppuna. Aika helposti vihanneksia keittää sivussa, jos haluaa itelleen tehdä jotain, mikä ei sovi pienelle. Meillä on pakkasessa keitettyä kanaa ja kalaa paloina, että niitä on aina saatavilla. Välillä improvisoidaan raejuustolla tai vaikka kalkkunaviipaleilla, kun ei muuta keksi. :grin
 
tulipahan mieleen et millaset unirytmit teillä muilla on? monetko päikkärit nukutte ja millasia iltarutiineja on? ja ootteko jo aatellu "isojen tyttöjen/poikien sänkyä"
 
Hoitopäivinä ylös about 7, päiväkodissa päikkärit n. pari tuntia, iltapäivällä hoidon jälkeen on niin väsynyt että huudoksi menee, mutta sänkyyn sitten vellin kera 18-19 aikaan kylvyn, iltapuuron ja hammaspesun jälkeen. Siellä nukkuu yleensä mukisematta koko yön.

En ole vielä ihan keksinyt miten iltapäivällä tulisi toimia jotta huuto loppuisi. Jotenkin ei viitsisi enää toisille päikkäreille laittaa enää siinä 15.30-16 maissa, mutta jotain täytyy kokeilla ettei mun korvat tippuisi pois... Varmaan tämäkin asia helpottuu kunhan tottuu paremmin päiväkotirytmiin, onhan tässä vasta kaksi viikkoa takana ja muuten on mennyt mahtavan hyvin.

Viikoloppuisin nukkuu yhdet päikkärit about 3 tuntia, ja yöunet päälle noin 12 tuntia. Vielä pinnis saa kelvata kun on aikamoinen helikopteri, ja toista sänkyä ei vielä ole:wink
 
Kpa, nukkuu siis seiskasta seiskaan heräilemättä enempiä?! Voi järkytys, vaihdetaanko lapsia? :grin:p:) Meillä tasainen huutokitinä jatkuu päivästä toiseen, mutta yöunet välillä 21-7.30. Yksiin päikkäreihin siirryttiin, kun toisille nukahtaminen meni liian vaikeaksi. Useimmiten tämä välillä 12-15 ja kaveri nukkuu pari tuntia.

Iltarutiinit ja nukahtaminen toimivat sentäs meillä. Iltapuuro vähän kasin jälkeen, lelujen keräys (siis vanhemmt kerää..), iltapesu, rasvaus, vaippa plus yökkäri, iltasatu (noin 10min, monta kirjaa kerkee), nukkumatti-laulu, maito sylissä ja nosto pinnasänkyyn, jonne nukahtaa itsekseen.
 
ite todennut että meillä mennään enää vaan yksillä päikyillä, enintään sit jos aikanen herätys ni "saa" ottaa ne parit unet mut niiltä toisilta herätys viimestään ennen kolmea,kun sit venyy taas se ilta,mikä on MINUN aikaa, istun sit koneella tai jotain mut joo ottaa päähän joskus ne illat ku joutuu tappelemaan unien kans:oops: vielä pitäs viilata tuota iltarutiinia, meillä yleensä raivaillaan lelut(äiskä raivaa,joskus tyttö auttaa ja levittää sit uudestaan:BangHead),iltapala/velli,,hampaiden pesu,nallen kans sänkyyn, iltasatu(vast ikään alotettu) ja useimmiten silti saav ielä kättä rinnalla pitää et malttaa rauhottua unille...onko muilla tätä tassutusta ja et jos lähen huoneesta vaan toivottaen hyvää yötä ni alkaa hyytävä huuto/kirkuna?
 
Meilläkin menee päivät yksillä unilla jotka otetaan siinä 12 pintaan (kesto yleensä 1-2.5h). Rattaissa nukkuu (selkänoja alimmalla mahdollisella tasolla). Ei nukahda päivällä sisälle millään eli pakko käyttää ulkona ja vähentää sit vaatteita kun palataan sisälle. Joskus jos on tooooosi väsynyt ja päikkärit on jääneet alkuiltapäivään niin sit saattaa nukahtaa sisälle.

Iltaunille menee ilta 8 aikaan. Siihen mennessä yleensä tehty kaikki iltatoimet. Nukutukseen riittää että pötköttää vieressä. Saattaa hetken unilelulla leikkiä mut nukahtaa aika pian siihen. Murulla on käytössä 120cm sänky johon olen reilun kokoisen "pesän" tehnyt peitoista ja tyynyistä :) Ei pääse putoamaankaan sängystä siin pyöriessä. Herää yöllä ainakin 1 kerran mut joskus tassutus riittää että nukahtaa mutta yleensä kömpii meidän sänkyyn nukkumaan loppuyöksi (isin kainaloon yleensä) =) Sängyt vierekkäin ja lähes samankorkuiset ni pääsee... mikäs siinä =D Herää aamulla sit pääsääntöisesti 7-8 aikaan. Ja hyppää mun mahan päälle hokemaan -äiti mennään- xD
 
M&S, pääsääntöisesti kyllä, meidän ipanat ovat saaneet isänsä unenlahjat:wink Saattaa inahtaa muutaman kerran illasta/alkuyöstä, mutta tutti suuhun tai vähän vettä niin loppuu yleensä lyhyeen. Toki olen tietoinen siitä että tämä saattaa loppua jonakin kauniina päivänä, mutta so far so good:)
 
  • Tykkään
Reaktiot: M&S
Meillä mennään yksillä päikkäreillä. Nukkuu 2 tuntia keskimäärin , paremmi ulkona kyllä ottaa päikyt. Illalla iltapalan ( vaihtelee mitä milloinki ) jälkeen iltapesut ja sänkyyn nalle kainalossa... Yleensä nukahtaa siihen itse sujuvasti. Yö unille käydään siinä 20.30-21 aikoihin ja nukkuu siitä aamu 9-10 normaalisti heräämättä :-) . Tietty on niitä aamuja milloin joudun herättää hänet aikasin niin silloin on sitten kahdet päikkärit tarpeen...
 
Meillä herääminen tapahtuu n.9-10 paitsi jos hoitopäivä niin sillon 7. Nukkuu yhdet päikkärit n.12-15. Yleensä sen kaksi tuntia mut tässä yks pv.nukkuikin 3,5h :eek: päivä touhuillaan ja ulkoillaan. Iltapesulle n.18.30, iltapalat ja unille n.19-20. Riippuu ihan millä mielen tilalla neiti on. Jos kiukkusempi niin nukkumaan 19. Nukkuu ilman tuttia lempipehmot kainalossa herra hakkaraisen soidessa vieressä. Yleensä nukahtaa tosi nätisti mut välillä saattaakin olla kiukuttelua. Tutin kun jätti pois on neiti nukkunu yötkin kokonaisina mitä nyt kerran kaks herännyt kipu huutoon kun taitaa olla lisää hampaita tulossa. Siihen riittää et käy silittämässä päätä, antaa unilelun kainaloon ja herra hakkaraisen soimaam :) ja sit herätäänki siinä 9-10 aikaan :)
 
Välillä,kun laiskottaa tai muuten tarvitsee saaha lapselle nopsasti ruokaa, annan piltin tuntematta sen enempää omantunnon tuskia. :) Syö kyllä useimmiten samaa ruokaa, ko me muutkin. Jopa usein paremmin, kuin isosisko, joka alkaa nirsoilemaan ruoan kanssa. :D Lounaalla yleensä juodaan vettä, muuten maitoa. Sokerisia mehuja en ole vielä antanut, kun ei itsekään sen kummemmin juoda. Limsoja ei edes 3,5 -vuotias suostu juomaan. Eikä itsekään, kuin silloin tällöin. Jogurtin kanssa olen yleensä sekottanut pilttejä, mutta hädän sattuessa, en tunne tuskaa, jos täytyisi antaa isosiskon Kidius-jogurtteja. :) Ruisleipä on myös lempiherkkua. :)

Unista sen verran, että aamulla herää joskus seitsemän ja kaheksan välillä, on hereillä sinne yhteen asti ja laitan sänkyyn ja käyn viereen makoilemaan ja hyräilen. Nukahtaa usein melko hyvin, mutta välillä nousee pystyyn ja heittelee unipupun, rätin, tutin ja joskus peitonkin lattialle. :D Siinä sitten ahtaassa tilassa pyllistelet ja koitat etsiä tuttia jonkun sängyn alta. :D Nukutaan siis kaikki samassa huoneessa. Samasta syystä yritän pitää pinnasängyn mahdollisimman pitkään, kun huoneeseen ei mahdu oikein toista lastensänkyä. Jospa sitä joskus vielä löytäisi sopivan asunnon ja pääsisi väljemmille vesille. :) Mutta palataan asiaan eli nukkumiseen. Päiväunia kestää joku pari tuntia. Nukkuu yhet päikkärit ja yöunille siinä kahdeksan, yhdeksän maissa.

Onkos teidän lapset olleet jo yökylässä? Meijän nuorempi oli ensimmäistä kertaa yökylässä isovanhemmilla, kun olimme mieheni kanssa hänen kaverinsa kihlajaisissa. :) Hyvin oli yö mennyt, eikä ollut herännyt kertaakaan. Tosin asiaa saattoi myös auttaa se, että isosiskokin oli siellä. :)
 
Meillä on kaksi sovittua yökyläilyä peruuntunut sairastumisten takia..nyt ei olla jaksettu uutta sopia. Löytyisi kyllä siis yökyläpaikka, vaikka tää kaveri vielä heräileekin öisin. No, viime yönä saatiin taas nukkua, kun vain yhdellä heräilyllä selvittiin. Vaihtelee tosi paljon noi yöt.

Raskaustesti näyttää hyvää plussaa, mutta viime kuun jälkeen ei oikein vieläkään uskalla uskoa, että pysyisi matkassa. Raskausoireet on jokapäiväisiä, mutta suhteellisen lieviä. Digitesti näytti 1-2 viikkoa ja sitten aion hieman juhlistaa, jos se ensi viikolla näyttää 2-3 viikkoa. Plussatestin selvä plussa toki näyttää jo viime kuuta paremmalta. Ekassa raskaudessa otin vain heti alkuun tosi voimakkaan pahoinvoinnin ja plussakin näkyi tikussa jo ennen kuin ehti kellon laittaa mittaamaan aikaa..sitä muistellessa tuntuu nyt, että hormonit nousee tosi paljon hitaampaa. Toki täysin mahdollista, mutta tosiaan edelleen vähän varuillaan..ettei pettymys olisi sitten niin suuri, jos menee kesken.
 
Nyt menee ihan aiheen vierestä (melkein) mut olen ihan hurahtanut neulomiseen xD Sain mummulta hieman vinkkejä kirjoneulontaan :D Vasta viikolla aloitin ekaa kertaa elämässäni semmoista kokeilemaan ja ihan pöhkönä olen. Seuraavaksi on pakko opetella vihdoin kutomaan sukat että saan tehtyä rakkaalle (ja isollekin sellaiselle) söpöjä sukkia :)

Onko teillä mitään omia harrastuksia nyt vai miten vietätte vapaa-aikanne? (Sen mikä ei mene kotitöihin) =)

Minä jatkan niitä kalliimpia harrastuksiani vasta kun on töihin tullut palattua (ratsastusta yms) niin tuollaiset väkertelyt on nyt hyviä ja halpoja omia juttuja lenkkeilyn ja hiihdon lisäksi xD ...harmi vain kun yöunet on lyhenneet parilla tunnilla tän väkertelyn takia mut eipä sitä päivällä ehdi x)
 
Takaisin
Top