Tärkeät hankinnat vauvalle & turhakkeet

Pitäiskö sen pakkauksen vaihtua nyt vuodenvaihteessa vai oliko tää uusi pakkaus suunniteltu kahdelle vuodelle tms? jostain sellainen pulpahti mieleeni.
 
Aijaa, en tiennytkään, että kolme avustusta saa kaksosten odottajat. Mukavaa ylläri. Esikoiset kun ovat tulossa, otetaan varmaan joka tapauksessa molemmille pakkaus, vaikka osa tarvikkeista on turhia kahteen kertaan. Voihan toiset viedä vaikka mummolaan..

Uusi pakkaus on kaiketi kilpailutuksessa ja vaihtuu keväällä. Siinä ja siinä, kumpi tulee.
 
Jos se vasta keväällä vaihtuu niin todennäköisesti kesäkuun odottajat saa vanhat pakkaukset. Sitähän haetaan jo rv23-> (eli tässä tapauksessa alkutalvesta, ja kelan ohjeissa on, että tahallisesta hakemisen viivyttelystä avustus voidaan jopa evätä) ja pakkaukset vaihtuu uusiin liukuvasti, joillain paikkakunnilla vanhat voi olla jaossa vielä silloin, kun ekat täällä jo synnyttää.
 
Samat tuotteethan noissa on, vähän eri kuoseja, mut muutoin. Mulle huhtikuisena tuli se "vanha" pakkaus, mut hainkin tuet ja avustukset heti (joskus marraskuun lopussa) ja sit se pakkaus tuli siitä alle kahessa viikossa.
 
Mä sain vuonna 2013 huhtikuisena sen vuoden pakkauksen, eli saa nähdä kumman ens vuonna saa ja milloin se uusi sitten julkastaankaan. Mä oon kyllä ajatellut ottaa pakkauksen, ainakin jos värit ja kuosit näyttää kivoilta. Vaikka meillä onkin jo esikoisen ajoilta pakkauksen vaatteet ja iso liuta muitakin, niin on kiva että tulevakin vauva saa uusia vaatteita :) .
 
Meillä en muista että olisi jäänyt juuri mitään turhakkeiksi pakkauksista vaikka otettiin niitä kaksi laatikoina, ainuut turhakkeet mitkä muistan oli veden lämpömittarit.

Olin unohtanut koko pakkausten olemassaolon mutta nyt kyllä otetaan rahana, on jo aivan liikaa vauva kamaa, luulen että jos kolmoset tulis ni sitkin varmaan vielä rahan puolel menis.

muoks. siis toinen niistä mittareista
 
Muokattu viimeksi:
Ihanaa! tällästä keskustelua kaipasinkin:happy093esikoista odottavana oikeesti kaipaan tietoa mitä ihmettä pitäis hankkia! Tietty joku maalaisjärkikin jotain sanoo, mutta joskus kaipaa konkreettisia neuvoja ja ohjeita:) yrittänyt netistä ettiä et oisko joku koonnu listan missä ois semmoset tarvikkeet mitä ensimmäsen lapsen tullessa tarvitsee,mut en oo löytänyo_O
 
En nyt tiedä kuuluuko tää tän ketjun alle mut laitetaan kumminkin.

Meinaatko tai ootko tehnyt tulevalle isälle isyyspakkauksen? Mä meinasin tehdä. Tuol jossain yleisessä ketjussa oli aika laaja ja hauska setti, ehkäpä käytän sitä listaa pohjana ;)
 
Mä meinasin tehä kans. :) tuo oli kyllä aika hyvä pohja jonka löysit. Vähän ton tyylistä oon suunnitellukki mutta katotaan mimmonen siitä lopulta tulee. :D
 
Ja sit se on kiva et siinä on noin paljon, niin voi sitten jotain jättää pois ja lisätä jotain muuta jos tulee mieleen jotain just meille paremmin sopivaa :grin
 
Mä tein esikoista odottaessa isyyspakkauksen. SItä oli kiva kyhätä! :) :)
Mulla oli siinä kuus erilaista settiä. Varpajais-, varatissi-, hiljennys-, äänenvaimennus-, vaipanvaihto- ja selviytymissetti. Varpajaissetti: piccolopullo kuoharia ja kipparinpiippu. Äänenvaimennussetti: tutti (jolle ei tullut edes käyttöä) ja korvatulpat. Varatissisetti: tuttipullo + korvike, ruokalappu. Vaipanvaihtosetti: vaippa, pyykkipoika (isälle nenään), talkkia, kumihanskat ja puhdasta vaatetta (Duudsonien 100% komia-body ja isille samalla tekstillä paita <3). Viihdesetti: helistin ja kumiankka. Ja selviytymissetti: vauvan huoltokirja, Battery (keeps you going), Brejk-patukka (kun tarvitset taukoa), sisua (sitä tarvitaan!) ja Buranaa.
 
Piti muuten tuota hoitopöytäasiaa kommentoida sen verran, että jonkinlainen taso, johon vauvan voi laskea hoitotoimien ajaksi on ergonomian kannalta kumminkin kätevä. Meillä hoitopöydän virkaa toimitti pesukoneen päällä oleva hoitoalusta. Kaverilla sen sijaan oli niin pieni kylppäri, että hankkivat hoitopöydän makkariin, koska kylppäriin ei yksinkertaisesti mahtunut. Hänen mielestään hoitopöytä oli siis kätevä, koska se toimi myös vaatteiden, vaippojen ym. säiltyspaikkana.
 
Meille tulee nyt myös yläkerran vessaan joku laskutaso vauvaa varten, jos vaippaa joutuu yöllä vaihtamaan. Alakerran vessassa on taso ennestään (sellanen kaapisto, jonka päällä on taso) ja siinä hoitoalusta sun muut. En oikein muutakaan paikkaa oo havainnut hyväksi kakkavaipanvaihdolle kuin läheltä vesipistettä.
 
Meillä vauvan huone on ihan vessan vieressä, niin ei montaa askelta tarvitse ottaa, joten meillä toimi paremmin se, että vauvan huoneessa on hoitotaso lipaston päällä. Sen saa sitten purettua pois siitä lipaston päältä kun ei enää tarvii. Meillä kun kaksikerroksinen talo, ja oleskelutilat ja vauvan huone ylhäällä, kun taas kylppäri alhaalla, niin ei oikeen ois toiminu pesukoneen päällä vaipanvaihto. Eli sekin riippuu niin asunnosta mikä toimii kenellekin parhaiten :) .
 
Mun tekis mieli alkaa pikku hiljaa sisustan lasten huonetta, mutta se on meidän makkarista sen verran kaukana ettei oo mitään järkeä ajatellakaan laittaa pientä lasta sinne, vaikka olin valmis ajatukseen ettei se vauva nuku ensimäistäkään yötä meidän huoneessa, toimis varmaan jos huoneet olis ihan vieritysten.

Hoitopöydästä en tiedä tuleeko käyttöön, mutta aion sellaisen hankkia. Ja ehdottomasti oltava sellainen jossa on laatikoita niin saa vaatteita ym vauvan tarvikkeitta siihen. Makkariin varmaan tulee, vaikka sitten joutuu kanniskelemaan vauvaa kylppäriin pyllypesulle ja takaisin makkariin, mutta meidän kylppäri ei ole ehkä ihanteellisin hoitopöydälle. :) Toki tässä ehtii ajatus vielä muuttumaan moneen kertaan ja sitä ehtii vielä pyörittelään kylppärin ja makkarin välillä minne hoitopöydän sijoittaa.

Mites te joilla jo ennestään on lapsia olette pinnasängyn sijoittanut? Siis jos on ollu makkarissa niin onko ollu iham teidän sängyssä kiinni? Mä oon jo ajatuksia pinnasängynkin sijoittelusta käyny läpi päässäni, kun ei oo iltaisin heti uni tullut. :D Meillä on makkari ihan valtavan kokoinen niin ei jää tilanpuutteesta kiinni. Minä en vaan ole mikään sisustuksen ammattilainen. :)
 
Takaisin
Top