Tsemppiä koitokseen!

Oma tuore kokemus:
Käytin vuoooosia vahvaa nuuskaa (n. 20mg/pussi) josta siirryin nikotiinipusseihin, joiden nikotiinimäärää alensin asteittain. Loppuvaiheessa käytin n. 5-6mg/pussi vahvuisia, eli reilusti olin tullut alas alkuperäisestä annoksesta. Mutta käytin noita mietoja sitten paaaaljon. Yksi kiekko kesti päivän, korkeintaan kaksi...

Sit vaan päätin, että nyt perskeles loppuu. Vaikka en tosiaan uskonu onnistuvani.
Ekat päivät oli ihan kauheita. Koko ajan teki mieli, tuntu etten voinu aatella mitään muuta. Sorruin polttamaan yhden tupakan ja ai että se maistu ja tuntu hyvältä. Jäi onneksi siihen yhteen. Nikotiinipusseja en ottanut yhtäkään vaikka olisi tarjottu, koska tiiän että se ois ollu sit siinä ja seuraavaksi oisin ollut kaupassa ostamassa omaa kiekkoa. Tässä auttoi myös se, että en juonut myöskään alkoholia, koska silloin olisi ollut hitosti isompi riski sortua pusseihin tai tupakkaan.
Yritin kuunnella samalla myös sitä "stumppaa tähän" -äänikirjaa, mut se kertojan ääni sai mut lähinnä vihaiseksi vaikka ihan hyviä pointtejakin siinä oli

ehkä voi toimia joillekin.
Sitten ostin niitä miedoimpia mahdollisia nikotiinipastilleja, oiskohan 1mg ja imeskelin niitä muutaman päivässä pahimpiin tuskiin. Näidenkin kanssa pitää sit olla tarkkana, ettei ala napsimaan joka käänteessä jos vähäkään tekee mieli vaan rajaa sen itselle, että esim vain 3h välein saa ottaa. Viikon kohdalla vieroitusoireet oli jo hyvin kurissa, mutta tapariippuvuuden kanssa teki välillä vaikeeta esim. kahvin juonnin jälkeen.
No, siinä parin viikon kohdalla sitten jo plussasin!


Eli heti suoraan siitä kierrosta, mihin lopetin. Siihen loppu tietenkin myös nikotiinipastillien käyttö. Vielä plussan jälkeenkin teki välillä mieli, mutta meni äkkiä ne ajatukset ohi. Nykyään ei tee mieli enää yhtään. Oon kyllä niin onnellinen että sain lopetettua jo ennen plussaa, koska niistä viekkareista kärsiminen raskausoireiden kans ois ollu mulle liikaa.
Vaikka kuinka tuntuis siltä että ei saakeli pysty, niin älkää luovuttako kesken kaiken! Se on varmaan isoin vinkki, mitä haluan antaa
