Syyskuun syvälliset
- Ketjun aloittaja Ang1
- Aloituspäivämäärä
Kuulostaa hurjalta noi suonenvedot [:'(]itsellä ei nyt vielä ole ollut ja toivottavasti ei tulekkaan!
Se ois kuulkaas 29 viikkoa täynnä tänään [:D] Aika tuntuu lentävän ja nyt on selkeästi tullut uniin aikapula, synnytys ja kaikki
huolenaiheet. Nukkumisesta ei siis tule mitään ja mieskin vielä leikataan maanantaina jas sitäkin huolehdin hurjana. [&:]
Jotenkin tuntuu, että näissä hormonipöllyissä kaikki asiat tuntuvat isoimmilta kuin on....mutta minkäs teet [8|]
Se ois kuulkaas 29 viikkoa täynnä tänään [:D] Aika tuntuu lentävän ja nyt on selkeästi tullut uniin aikapula, synnytys ja kaikki
huolenaiheet. Nukkumisesta ei siis tule mitään ja mieskin vielä leikataan maanantaina jas sitäkin huolehdin hurjana. [&:]
Jotenkin tuntuu, että näissä hormonipöllyissä kaikki asiat tuntuvat isoimmilta kuin on....mutta minkäs teet [8|]
Juu, itsekin kauhulla olen lukenut noita teidän juttuja noista suonenvedoista. Auts... Mulla ei sitä vaivaa ole vielä ollut, toivottavasti ei tulekaan. Lisämagnesiumia saan pienen määrän raskaus multitabsista, jota oon vetänyt koko raskauden - toivottavasti se riittää ehkäisemaan tuollaiset. Vähän aikaa sitten aloitin lisäksi D-vitamiinilisän. Mä oon joka talvi joutunut muutenkin syömään D-vitamiinia, joten nyt päätin aloittaa ajoissa kun muutenkin sen tarve on isompi nyt.
Mullakin on tunteet aika lailla pinnassa. Itku on herkässä - niin hyvässä kuin pahassa. Eilen mulla kävi huonosti koulussa. Oli normaalin tuntuinen, melko lievä pahoinvointiaamu. Lähdin siis normaalisti kouluun. Tunnilla litkin mehua pullosta, niin kuin joka aamu, että helpottaa. No, yhtäkkiä sitten kesken luennon alkoi oksettaa ihan kunnolla ja ryntäsin ulos luokasta ja juoksin vessaan - onneksi ehdin. No, sitten nolona palasin luokkaan kun tuntia oli vielä 2h jäljellä ja tavarat oli luokassa. Ei siinä mitään, mulla vaan oli kaikki voimat jääneet sinne vessaan. Korvissa vaan kohisi ja olo oli tosi heikko. Meinasin koko ajan alkaa itkeä. Lopulta keräsin kamani ja lähdin luokasta. Käytävällä romahdin täysin. En meinannut jaksaa kävellä, oksetti ja alkoi supistaa kivuliaasti. Meidän ryhmäohjaaja käveli ohi ja tuli auttamaan. Terveydenhoitaja tuli myös paikalle ja siinä yritettiin saada tilannetta tasaantumaan. Verenpaineet oli laskeneet tosi alas. Siellä sitten vietin pari tuntia terveydenhoitajan huoneessa kärsien kovista supistuksista. Mies mut kävi sitten kotiin hakemassa. No, jälkeenpäin kuulin kaverilta koosteen luokassa käydystä keskustelusta muhun liittyen. Ensimmäinen kommentti "ei nyt tolleen tarttis ryntäillä" ok, mähän toki ensin selittelen, että voin pahoin ja tarttis lähteä ja rauhallisesti poistun - en todellakaan siinä tilanteessa! No, joku oli sitten tajunnut mainita, ettei sitä oksennusrefleksiä ehkä ihan niin vaan hallita. No, sitten kun lähdin kokonaan oli alkanut keskustelu siitä, että olenko mä niin herkkä, etten kestänyt tunnilla käsiteltävää aihetta (päiväkodin työntekijöiden ja vanhempien välinen vuorovaikutus)... Joku nerokas (jopa raskaana ollut) nuori nainen oli vielä maininnut, että "eihän tässä vaiheessa enää pitäis olla mitään raskauspahoinvointia kun on enää 3 kk laskettuun aikaan". Juu...... Lopulta mun kaveri oli älähtänyt onneksi, että mulla nyt vaan on jäänyt tämä pahoinvointi päälle. Opettajakin oli sitten todennut, että juu, toisilla jää...
Ottaa hiukka päähän palata tuonne kouluun taas tiistaina. Mielelläni mäkin olisin lopettanut pahoinvoinnin ekan 3 kk jälkeen. Oikeesti tuntuu, että pakko saada tää maha jonnekin piiloon, en jaksaisi millään...
Mullakin on tunteet aika lailla pinnassa. Itku on herkässä - niin hyvässä kuin pahassa. Eilen mulla kävi huonosti koulussa. Oli normaalin tuntuinen, melko lievä pahoinvointiaamu. Lähdin siis normaalisti kouluun. Tunnilla litkin mehua pullosta, niin kuin joka aamu, että helpottaa. No, yhtäkkiä sitten kesken luennon alkoi oksettaa ihan kunnolla ja ryntäsin ulos luokasta ja juoksin vessaan - onneksi ehdin. No, sitten nolona palasin luokkaan kun tuntia oli vielä 2h jäljellä ja tavarat oli luokassa. Ei siinä mitään, mulla vaan oli kaikki voimat jääneet sinne vessaan. Korvissa vaan kohisi ja olo oli tosi heikko. Meinasin koko ajan alkaa itkeä. Lopulta keräsin kamani ja lähdin luokasta. Käytävällä romahdin täysin. En meinannut jaksaa kävellä, oksetti ja alkoi supistaa kivuliaasti. Meidän ryhmäohjaaja käveli ohi ja tuli auttamaan. Terveydenhoitaja tuli myös paikalle ja siinä yritettiin saada tilannetta tasaantumaan. Verenpaineet oli laskeneet tosi alas. Siellä sitten vietin pari tuntia terveydenhoitajan huoneessa kärsien kovista supistuksista. Mies mut kävi sitten kotiin hakemassa. No, jälkeenpäin kuulin kaverilta koosteen luokassa käydystä keskustelusta muhun liittyen. Ensimmäinen kommentti "ei nyt tolleen tarttis ryntäillä" ok, mähän toki ensin selittelen, että voin pahoin ja tarttis lähteä ja rauhallisesti poistun - en todellakaan siinä tilanteessa! No, joku oli sitten tajunnut mainita, ettei sitä oksennusrefleksiä ehkä ihan niin vaan hallita. No, sitten kun lähdin kokonaan oli alkanut keskustelu siitä, että olenko mä niin herkkä, etten kestänyt tunnilla käsiteltävää aihetta (päiväkodin työntekijöiden ja vanhempien välinen vuorovaikutus)... Joku nerokas (jopa raskaana ollut) nuori nainen oli vielä maininnut, että "eihän tässä vaiheessa enää pitäis olla mitään raskauspahoinvointia kun on enää 3 kk laskettuun aikaan". Juu...... Lopulta mun kaveri oli älähtänyt onneksi, että mulla nyt vaan on jäänyt tämä pahoinvointi päälle. Opettajakin oli sitten todennut, että juu, toisilla jää...
Ottaa hiukka päähän palata tuonne kouluun taas tiistaina. Mielelläni mäkin olisin lopettanut pahoinvoinnin ekan 3 kk jälkeen. Oikeesti tuntuu, että pakko saada tää maha jonnekin piiloon, en jaksaisi millään...
Vielä magnesiumista sen verran, että ne monivitamiinitablettien magnesiummäärät ei todellakaan riitä useimmilla suonenvedon ehkäisemiseen, eli jos vähänkään kramppaa, niin lisämagensiumia peliin vaan!
Yleisesti ottaen sanoisin, että on myös ihan turha sitä itkua nyhvertää joka asiasta (esim. siitä, että joku sanoo pahasti, ei tykkää raskaana olevista jne.) Peräänkuulutan edelleen sitä reippautta. Tajuan kyllä, että on kurjaa, jos voi pahoin, mutta kyllä siihen reippauteen silti kannattaa pyrkiä! Mitä ihmeen väliä sillä on mitä toiset ajattelee! Sitä enemmän ne sitä paitsi kuiskii mitä enemmän itse nyhvertää ja niiskuttaa joka asian takia!
Olen aina pitänyt suomalaisnaisia siitä ihailtavina, että he ovat toimintavalmiita ja pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa toisin kuin useat näistä keskieurooppalaisista kanssasisarista jotka ovat - tai ainakin esittävät - niin heikkoa että. No, tämähän on siis vain mun mielipiteeni ja todennäköisesti sitä ei saa täällä ääneen sanoa, taas varmaan joku loukkaantuu tästäkin...
Yleisesti ottaen sanoisin, että on myös ihan turha sitä itkua nyhvertää joka asiasta (esim. siitä, että joku sanoo pahasti, ei tykkää raskaana olevista jne.) Peräänkuulutan edelleen sitä reippautta. Tajuan kyllä, että on kurjaa, jos voi pahoin, mutta kyllä siihen reippauteen silti kannattaa pyrkiä! Mitä ihmeen väliä sillä on mitä toiset ajattelee! Sitä enemmän ne sitä paitsi kuiskii mitä enemmän itse nyhvertää ja niiskuttaa joka asian takia!
Olen aina pitänyt suomalaisnaisia siitä ihailtavina, että he ovat toimintavalmiita ja pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa toisin kuin useat näistä keskieurooppalaisista kanssasisarista jotka ovat - tai ainakin esittävät - niin heikkoa että. No, tämähän on siis vain mun mielipiteeni ja todennäköisesti sitä ei saa täällä ääneen sanoa, taas varmaan joku loukkaantuu tästäkin...
^Ei voi muuta sanoa kuin, että kadehdittavan vähällä olet päässy raskauteen kuuluvista vaivoista. Esim. hormoonitason muutos kun ihan luonnostaan raskaanaolevilla aiheuttaa herkkyyttä, mikä on myös tervettä osoittaa. Niiden asioiden patoaminen aiheuttaa vielä suurempia ongelmia. Itse en näe ainakaan mitään kunnioitettavaa ihmisissä, jotka eivät uskalla ulospäin näyttää miltä tuntuu. Sen kun tietää, ettei se aitoa ole.
Mä olen lähinnä järkyttynyt siitä, että edes on tuollaista kuiskimista! Siis minkä ikäsiä ne ihmiset siellä on? Ei itellä ainakaan oo ikinä tullut edes mieleen arvostella toisia ihmisiä tuolla tavalla. Varsinkaan kun ei voi koskaan tietää koko totuutta ko. henkilön tilanteesta. Mun mielestä oot meemi aika sissi, kun kuitenkin jaksat mennä tuonne kouluun, ymmärrän todella hyvin, että pahoittaa mielensä tuollaisesta. Ei tietenkään tarvitse välittää muiden mielipiteistä, mutta mua on ainakin aina ärsyttänyt, jos muiden mielipiteet perustuvat jollekin muulle kuin tosiasioille. Eri asia, jos joku ajattelee, että en vaan tykkää tosta ihmisestä tms. niin selvä, mutta että alkaisi supista selän takana jotain tollasia ihme juttuja, millä ei kyllä ole mitään merkitystä. Siis mitä sitten jos sä voit huonosti? Mitä se niitä muita niin kauheesti kaivelee? Voisit ihan vittuillakses oksentaa seuraavalla kerralla luokan roskikseen ja vaan kylmän rauhallisesti mitään sanomatta jatkaa tunnin seuraamista. Mua niin surettaa toi sun koko tilanne. On varmaan henkisestikin todella raskasta ja väsyttävää, kun olo ei vaan helpotu ja lisäksi vielä pitäisi jaksaa kuunnella tollasta ihme paskanjauhantaa. Ei mun mielestä tarvi ees syyttää mitään hormoneja enää tossa kohtaa, ottaa aika koville jos kaikki on koko ajan paskaa. Näin liioitellusti sanottuna. Ei aina voi olla reipas. Eikä kuule tarviikaan. Eikä ole mitään heikkoutta, ettei aina jaksa. Se on inhimillistä.
Voi hitsi meemi, koita nyt jaksaa! Ja oikeesti, ymmärrän, että et halua jättää mitään kesken, mutta ei se mun mielestä väärinkään olis. Ihan sun hyvinvointia ajatellen. Mieti nyt tarkkaan mikä on tärkeetä ja mihin oikeasti voimat riittää. Ei ole mikään pakko jaksaa, jos ei vaan ole voimia. Ja mieti sitäkin, että saatko nyt oikeasti noista opinnoista irti sen mitä saisit, jos keskittyisitkin siihen opiskeluun joskus toiste paremmalla voinnilla.
Voi hitsi meemi, koita nyt jaksaa! Ja oikeesti, ymmärrän, että et halua jättää mitään kesken, mutta ei se mun mielestä väärinkään olis. Ihan sun hyvinvointia ajatellen. Mieti nyt tarkkaan mikä on tärkeetä ja mihin oikeasti voimat riittää. Ei ole mikään pakko jaksaa, jos ei vaan ole voimia. Ja mieti sitäkin, että saatko nyt oikeasti noista opinnoista irti sen mitä saisit, jos keskittyisitkin siihen opiskeluun joskus toiste paremmalla voinnilla.
Mun täytyy kyl sanoo olevani aivan samaa mieltä Pääskysen kans Meemin tilanteesta. Ite olen valitettavasti sellanen että muiden sanomiset vaikuttaa vaikka kovasti haluan olla niistä välittämättä. Siihen kun lisätään päälle se että "mun asiat on mun asioita, älkää tukkiko nokkaanne niihin. Kerron jos on jotain kerrottavaa"... [8|] Soppa on valmis ja melko usein pahotan mieleni muiden sanomisista, tai pahotan muiden mielen kun ite kiskasen poron käkättimeen turhasta.. [&o] Nykyään varsinkin [&:]
Tällä hetkellä mua ahistaa melko lujaa. On nyt viikon verran koskenu vatsaan, oikeelle puolelle. Se kipu laimenee välillä, mut ei katoo. Välillä vihloo kun vaan käveleekään, tai istuu, nousee, kääntää kylkee, saatika jos nappula sattuu potkaseen sopivaan kohtaan.. [&:] Eilen sit kävin vihdoin viimein lääkärissä, sain neuvolan kautta ajan ihan nla-lääkärille, joka sit kyseli, tutki, ultraskin jopa (onneks, tietääpähän ees että vuokralaisella on kaikki hyvin!). Otettiin labrat, ne oli ok, ei ainakaan tulehdusarvot koholla. Tänään kipualue levinny ylös ja varsinkin alaspäin. Syy miks mua meinaa oikeesti pelottaa, multa hoidettiin toissa kesänä tulehdus, joka oli tehny jonkunlaisen pesäkkeen just oikeelle puolen, olikohan nyt munasarjaan vai miten, en enää muista niin tarkkaan, mut se kipu sillon oli just samassa kohen kun nyt. Makasin sillon viis päivää sairaalassa kun pistivät neljä (tavallaan viis) kertaa päivässä iv-antibioottia, kahta eri litkua. Tänään tuo kipu on haitannu ihan kaikkee tekemistä, ei meinaa kärsii kyykkiä tai taivutella.. Tuo lääkäri kyl sano et voi olla ihan raskauteen liittyvää, normaalia, mut jotenkin en ihan vakuuttunu [&o]
Kun tietäis et onko tää normaalia, kuuluuko asiaan, vai onko joku oikeesti vialla. Särkylääke ei auta, on koitettu. Onneks ens viikolla neuvola, jos ei siihen mennessä helpota ni... Saapahan ainakin ruikuttaa sielä [&o]
Tällä hetkellä mua ahistaa melko lujaa. On nyt viikon verran koskenu vatsaan, oikeelle puolelle. Se kipu laimenee välillä, mut ei katoo. Välillä vihloo kun vaan käveleekään, tai istuu, nousee, kääntää kylkee, saatika jos nappula sattuu potkaseen sopivaan kohtaan.. [&:] Eilen sit kävin vihdoin viimein lääkärissä, sain neuvolan kautta ajan ihan nla-lääkärille, joka sit kyseli, tutki, ultraskin jopa (onneks, tietääpähän ees että vuokralaisella on kaikki hyvin!). Otettiin labrat, ne oli ok, ei ainakaan tulehdusarvot koholla. Tänään kipualue levinny ylös ja varsinkin alaspäin. Syy miks mua meinaa oikeesti pelottaa, multa hoidettiin toissa kesänä tulehdus, joka oli tehny jonkunlaisen pesäkkeen just oikeelle puolen, olikohan nyt munasarjaan vai miten, en enää muista niin tarkkaan, mut se kipu sillon oli just samassa kohen kun nyt. Makasin sillon viis päivää sairaalassa kun pistivät neljä (tavallaan viis) kertaa päivässä iv-antibioottia, kahta eri litkua. Tänään tuo kipu on haitannu ihan kaikkee tekemistä, ei meinaa kärsii kyykkiä tai taivutella.. Tuo lääkäri kyl sano et voi olla ihan raskauteen liittyvää, normaalia, mut jotenkin en ihan vakuuttunu [&o]
Kun tietäis et onko tää normaalia, kuuluuko asiaan, vai onko joku oikeesti vialla. Särkylääke ei auta, on koitettu. Onneks ens viikolla neuvola, jos ei siihen mennessä helpota ni... Saapahan ainakin ruikuttaa sielä [&o]
Pajunkissa
Näppärä viestien naputtelija
Hyvä Pääskynen!
Koen suurta myötätuntoa meemiä kohtaan, sillä itse olin vielä juhannuksena lähes tiputuskunnossa jatkuvan migreenin ja oksentamisen (jopa 8-10krt päivässä) takia ja mulla oli silloin usko loppua siihen, että se menee ohi (kesti siis viikosta 6 viikkoon 18). Meemi-raasu, sä elät sitä edelleen. Onneksi sentään olet pysynyt jotenkin toimintakunnossa. Mutta siltikin; kyllä se koulu odottaa sua vielä äippäloman jälkeenkin. Ja mikä parasta, silloin siellä on eri tyypit opiskelemassa! Mietihän sitä ja hae sairaslomaa! <3
Ja reippaus on toki hyvä asia ja turha ininä ei, mutta pelkkä reippauden tavoittelu on koitunut monen kohtaloksi. Sitä voi lopulta pudota kovaa ja korkealta. Eikä taida meemi turhasta inistä. Itse olen aika rautainen mitä tulee muiden mielipiteisiin, mutta vaikka en eivät mua satuttaisikaan, niin ne vituttavat (oho, kirosana), juuri, kuten Pääskynen asian esitti, ja siksi haluan monesti päästä vähän vääntelemään rautalankaa (joskus hommaan vaaditaan rautalankaa järeämpää, jopa harjaterästä). Jästipää mikä jästipää.[:D]
Koen suurta myötätuntoa meemiä kohtaan, sillä itse olin vielä juhannuksena lähes tiputuskunnossa jatkuvan migreenin ja oksentamisen (jopa 8-10krt päivässä) takia ja mulla oli silloin usko loppua siihen, että se menee ohi (kesti siis viikosta 6 viikkoon 18). Meemi-raasu, sä elät sitä edelleen. Onneksi sentään olet pysynyt jotenkin toimintakunnossa. Mutta siltikin; kyllä se koulu odottaa sua vielä äippäloman jälkeenkin. Ja mikä parasta, silloin siellä on eri tyypit opiskelemassa! Mietihän sitä ja hae sairaslomaa! <3
Ja reippaus on toki hyvä asia ja turha ininä ei, mutta pelkkä reippauden tavoittelu on koitunut monen kohtaloksi. Sitä voi lopulta pudota kovaa ja korkealta. Eikä taida meemi turhasta inistä. Itse olen aika rautainen mitä tulee muiden mielipiteisiin, mutta vaikka en eivät mua satuttaisikaan, niin ne vituttavat (oho, kirosana), juuri, kuten Pääskynen asian esitti, ja siksi haluan monesti päästä vähän vääntelemään rautalankaa (joskus hommaan vaaditaan rautalankaa järeämpää, jopa harjaterästä). Jästipää mikä jästipää.[:D]
Kiitos teille edelleen tuesta! Te olette kyllä ihan oikeasti ihania. Onneksi mä en sentään oksenna noin tiuhalla tahdilla kuin Pajunkissa aiemmin. Korkeintaan muutaman kerran päivässä konkreettisesti oksennan. Kuvottaa kyllä senkin edestä ja huimaus on pahinta, niin ja sitten tuo loputon päänsärky... mutta täytyy sanoa, että tämä palsta on ollut mulle uskomaton tukipilari. Teidän avulla mun on helpompi ajatella myös sitä ihanaa, positiivista puolta raskaudessa ja vauvajutuissa. Se, että pääpiste mun ajatuksissa on tulevassa vauvassa, auttaa kestämään nämä ongelmat. Silti on iso asia kun nekin voi ääneen sanoa.
tättärä
Puuhakas puhuja
Voi meemi, sympatiani minultakin sinulle. Siitä vain seuraavan kerran oksentamaan luokan roskikseen, niin ehkä nekin tajuavat jotka eivät muuten tahdo ymmärtää. Sinun ensimmäinen raskautesi on ollut valitettavan rankka ja usein olen kyynelet saanut silmiini tilannettasi miettiessäni (nämä hormonit!)... Tosiaan, kun tilanne koululla on mikä on niin minustakin sinun kannattaa vakavasti miettiä jatkoa. Todella inhottavaa tuo käytös opiskelija"kavereilta". Toivottavasti nämä kokemukset eivät saa sinua myöhemmin pelkäämään raskautta, sillä samankin ihmisen raskaudet voivat olla hyvin erilaisia ja seuraava voi sinulle olla se elämäsi-kukoistus-raskaus.
Helppohan se on olla reipas, kun menee hyvin, minä edelleen peräänkuulutan JOKAISELTA sitä ymmärtämystä toisten vaivojen suhteen - kaikilla vain todellakaan ei ole niitä helppoja raskauksia. Ja edelleen aion aina patistaa ihmisiä lääkäriin, jos on runsaita supistuksia tai mitä tahansa oireita, jotka saavat epäilemään sellaista, että vauvalla saattaa olla asiat huonosti - kutinoista liikkeiden vähyyteen ja huimauksiin. Raskausaikana turhia lääkärireissuja ei ole, jos lääkärissä vain todetaan kaiken olevan kunnossa niin silloin saa mielenrauhan itselleen ja JOS todellista ongelmaa (esim. kehittyvää raskausmyrkytystä) on niin silloin on parempi päästä hoitoon mahdollisimman nopeasti eikä kannata vain miettiä kotona - onko tässä nyt aiheellista mennä hoitoon. Aikanaan kun minulla alkoivat säännölliset tosi voimakkaat supistukset kotosalla rv31+1 yritin alkuun vain olla reipas ja näyttää ettei tässä mitään, turhasta en ala valittaa, jouluostoksille pitäisi lähteä... No onneksi sentään parissa tunnissa tajusin että ehkä sittenkin kannattaisi käydä lääkärissä näytillä - mies vei minut terveyskeskukseen jossa kuulin diagnoosin:" Synnytät nyt, joko täällä tai Tampereella ja näillä viikoilla Tampere olisi parempi" Ambulanssilla sitten nippanappa ehdittiin taysiin ja poika oli maailmassa heti kun saliin päästiin (tänäkään päivänä en tiedä miten monta ihmistä siinä pyöri, varmaan kymmenen)... Koskaan ei voi aavistaa mikä tilanne todella on, jos ei lääkärissä tsekkaa - meidän kakkoselle olisi käynyt aika huonosti jos vain olisin hokenut kotona olevani reipas ja että muutamasta supistuksesta hermostuminen on turhanpäiväistä.
Myönnän itsekin olleeni aikanani varsin hölmö, kun ensimmäinen raskaus oli sellainen helppo ja reipas, vasta toisen raskauden kolmennelta viikolta liki viimeiselle kolmannekselle (no siinä tapauksessa liki loppuun, kun synnytin yhdeksän viikkoa etuajassa) jatkunut pahoinvointi sai ymmärtämään, että ei se aina niin helppoa olekaan. Kolmosestakin vaivasivat alkuun päänsäryt ja vielä pahempi pahoinvointi kuin kakkosesta, sitten kohdunkaula hävisi liki kokonaan raskauden puolivälissä ja olin sairaalassa, jossa oma tilanteeni kuitenkin oli kaikkein helpoimpia - minun tarvitsi vain lepäillä ja saada supistukset pysymään kurissa ei ollut vuotoja, hepatoosia, raskausmyrkytystä joiden takia olisi tarvinnut pelätä lapsen hengen puolesta. Nelosta odottaessa minuun iski mieletön pahoinvointi rv32 ja sitä ihmeteltiin neuvolassakin. Kukaan ei voi sanoa missä vaiheessa raskauspahoinvointia ei raskauden aikana enää VOI olla, kun minulla se viimeksi tosiaan kesti sen viisi viikkoa (rv 32-synnytys). Eli KENENKÄÄN ei pitäisi alkaa kuvittelemaan toisen ylinäyttelevän ja dramatisoivan raskauttaan. Toki on niitä tyhjänvalittajia, mutta minä todella uskon, että heitä on oikeasti vähän. Kyllä olen netissä törmännyt sellaisiinkin keskusteluihin, joissa jotkut raskaana olevat miettivät millä VERUKKEELLA saisivat muutaman viikon sairaslomaa, kun ei HUVITA työnteko, mutta nuo ovat varmasti ihmisiä jotka muutenkin aina valittelevat asiasta kuin asiasta ja ovat sitä mieltä, että heidän elämänsä on niin hirvittävän rankkaa ja kamalaa.
Omaa napaa: tässä juuri joku päivä sitten tajusin, että JOS tämä lapsukainen noudattaa samaa kaavaa kuin edelliset ja syntyy samoilla viikolla sisarustensa kanssa niin viimeistään kymmenen viikon päästä täällä ollaan nyytti sylissä! Uskomatonta miten aika rientää! Kakkosen syntymäviikoille on enää vajaa neljä viikkoa ja siitä yli jokainen päivä on plussaa!
Fantti: mikä sinun tilanteesi nyt on, toivottavasti jomotus ei ole pahentunut. Minulla tuota on tuossa vasemmalla puolella, mutta se ei ole jatkuvaa. Mietin mahtaisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että rakenneultrassa lääkäri huomasi ilmeisesti myooman tai jonkin muun paksuuntuman tuolla kohdussa vasemmalla puolella. Siitä ei pitäisi olla haittaa raskaudelle ja viimeksi ultratessaan hän ei edes nähnyt sitä, mutta silti välillä mietitytää, etenkin nyt kun tuo jomottelu on alkanut vaivaamaan.
Helppohan se on olla reipas, kun menee hyvin, minä edelleen peräänkuulutan JOKAISELTA sitä ymmärtämystä toisten vaivojen suhteen - kaikilla vain todellakaan ei ole niitä helppoja raskauksia. Ja edelleen aion aina patistaa ihmisiä lääkäriin, jos on runsaita supistuksia tai mitä tahansa oireita, jotka saavat epäilemään sellaista, että vauvalla saattaa olla asiat huonosti - kutinoista liikkeiden vähyyteen ja huimauksiin. Raskausaikana turhia lääkärireissuja ei ole, jos lääkärissä vain todetaan kaiken olevan kunnossa niin silloin saa mielenrauhan itselleen ja JOS todellista ongelmaa (esim. kehittyvää raskausmyrkytystä) on niin silloin on parempi päästä hoitoon mahdollisimman nopeasti eikä kannata vain miettiä kotona - onko tässä nyt aiheellista mennä hoitoon. Aikanaan kun minulla alkoivat säännölliset tosi voimakkaat supistukset kotosalla rv31+1 yritin alkuun vain olla reipas ja näyttää ettei tässä mitään, turhasta en ala valittaa, jouluostoksille pitäisi lähteä... No onneksi sentään parissa tunnissa tajusin että ehkä sittenkin kannattaisi käydä lääkärissä näytillä - mies vei minut terveyskeskukseen jossa kuulin diagnoosin:" Synnytät nyt, joko täällä tai Tampereella ja näillä viikoilla Tampere olisi parempi" Ambulanssilla sitten nippanappa ehdittiin taysiin ja poika oli maailmassa heti kun saliin päästiin (tänäkään päivänä en tiedä miten monta ihmistä siinä pyöri, varmaan kymmenen)... Koskaan ei voi aavistaa mikä tilanne todella on, jos ei lääkärissä tsekkaa - meidän kakkoselle olisi käynyt aika huonosti jos vain olisin hokenut kotona olevani reipas ja että muutamasta supistuksesta hermostuminen on turhanpäiväistä.
Myönnän itsekin olleeni aikanani varsin hölmö, kun ensimmäinen raskaus oli sellainen helppo ja reipas, vasta toisen raskauden kolmennelta viikolta liki viimeiselle kolmannekselle (no siinä tapauksessa liki loppuun, kun synnytin yhdeksän viikkoa etuajassa) jatkunut pahoinvointi sai ymmärtämään, että ei se aina niin helppoa olekaan. Kolmosestakin vaivasivat alkuun päänsäryt ja vielä pahempi pahoinvointi kuin kakkosesta, sitten kohdunkaula hävisi liki kokonaan raskauden puolivälissä ja olin sairaalassa, jossa oma tilanteeni kuitenkin oli kaikkein helpoimpia - minun tarvitsi vain lepäillä ja saada supistukset pysymään kurissa ei ollut vuotoja, hepatoosia, raskausmyrkytystä joiden takia olisi tarvinnut pelätä lapsen hengen puolesta. Nelosta odottaessa minuun iski mieletön pahoinvointi rv32 ja sitä ihmeteltiin neuvolassakin. Kukaan ei voi sanoa missä vaiheessa raskauspahoinvointia ei raskauden aikana enää VOI olla, kun minulla se viimeksi tosiaan kesti sen viisi viikkoa (rv 32-synnytys). Eli KENENKÄÄN ei pitäisi alkaa kuvittelemaan toisen ylinäyttelevän ja dramatisoivan raskauttaan. Toki on niitä tyhjänvalittajia, mutta minä todella uskon, että heitä on oikeasti vähän. Kyllä olen netissä törmännyt sellaisiinkin keskusteluihin, joissa jotkut raskaana olevat miettivät millä VERUKKEELLA saisivat muutaman viikon sairaslomaa, kun ei HUVITA työnteko, mutta nuo ovat varmasti ihmisiä jotka muutenkin aina valittelevat asiasta kuin asiasta ja ovat sitä mieltä, että heidän elämänsä on niin hirvittävän rankkaa ja kamalaa.
Omaa napaa: tässä juuri joku päivä sitten tajusin, että JOS tämä lapsukainen noudattaa samaa kaavaa kuin edelliset ja syntyy samoilla viikolla sisarustensa kanssa niin viimeistään kymmenen viikon päästä täällä ollaan nyytti sylissä! Uskomatonta miten aika rientää! Kakkosen syntymäviikoille on enää vajaa neljä viikkoa ja siitä yli jokainen päivä on plussaa!
Fantti: mikä sinun tilanteesi nyt on, toivottavasti jomotus ei ole pahentunut. Minulla tuota on tuossa vasemmalla puolella, mutta se ei ole jatkuvaa. Mietin mahtaisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että rakenneultrassa lääkäri huomasi ilmeisesti myooman tai jonkin muun paksuuntuman tuolla kohdussa vasemmalla puolella. Siitä ei pitäisi olla haittaa raskaudelle ja viimeksi ultratessaan hän ei edes nähnyt sitä, mutta silti välillä mietitytää, etenkin nyt kun tuo jomottelu on alkanut vaivaamaan.
Tänään helpompi päivä kun eilen. Ei juuri tunnu kipua, vähän vaan kiristelee kun kävelee. [:)] Tuli tuos äsken mieleen, alko oikeen huvittamaan, kun olin isännän kaverina autotallissa pienentämäs autohäkkejä koirille (kaks vakio-kokosta ei mahu ees puolittain konttiin...), siinä rälläkkä huus vieres yms, ja meidän pikku natiainen ei maininnukaan häiriintyvänsä [:D] [:D] Unta kuulaan vaan [:D] Minkäköhänlaiset unenlahjat sille tuleekaan [:D][:D][:D]
Mun mielestä kans todella käsittämätöntä, lapsellista, naurettavaa, idioottimaista alkaa sanomaan et ei tolla voi olot jatkua kun ei mullakaan tai ei silläkään. Jos joku kuvittelee missään suhteessa kaikkien olevan samanlaisia ni on aika uskomatonta. Ei voi käsittää. Joillain on todella alhanen kipukynnys, toiset taas hummailee viel kylillä vaik ois pää kainalossa. Ja minkäs sitä esim jatkuvalle pahoinvoinnille voi, varsinkin kun se höystetään jatkuvalla päänsäryllä ja migreenilllä. Kaverillani jatku pahoinvointi melkein puoleen väliin, itelläni oli tasan etova olo kaks-kolme viikkoo ja that's it. On tietty niitäkin jotka oikeesti tekee kärpäsestä härkäsen ja valittaa turhasta, mut en mä kyl menis Meemiä lukeen tähän joukkoon (en tod, kertaakaan tullu mieleen et feikkaisit, tullu vaan "paha mieli" toisen puolesta kun noin joutuu kärsimään!). Kyllä tuossa vaiheessa pitäis niiden muiden kahtoo peiliin, koska niinkun sanotaan, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Ja tosiaan, se koulu kyl odottaa sua raskauden jälkeenkin, mieti oikeesti tarkkaan mikä on tärkeintä, etkö sais hyväksluettua jo käytyjä osioita kun palaat takas mammalomalta? Eikö kuitenkin olis tärkeintä koittaa saada levättyä nyt ennenkun vauva syntyy, ettet sit ois aivan naatti ja puhki kun yöheräilyt/valvomiset on vasta alkamassa. Sinänsä ymmärrän tuon "sinnillä loppuun asti"-asenteen, ite olen tavallaan samanlainen, josta johtuen nyt masennuksen kera saikulla ja mielenterv-hoitajan juttusilla käyn viikottain. Helppoa se ei ole sanoo ettei jaksa/pysty, mut joskus se vaan on niin paljon paree vaihtoehto... Ja mitä tulee tään erään miespuolisen henkilön (rupi)sammakoihin, ihan varmasti tuntuvat pahalta, kun tuntu pahalta jo lukee niitä täältä palstalta, nous karvat pystyyn lukies, mut yritä miettiä asiaa vaikka näin, et kuinka paljon sen mielipiteillä on väliä kun ottaa huomioon kuinka mainio isähahmo ja vanhempi hän on omalle lapselleen......
Mun mielestä kans todella käsittämätöntä, lapsellista, naurettavaa, idioottimaista alkaa sanomaan et ei tolla voi olot jatkua kun ei mullakaan tai ei silläkään. Jos joku kuvittelee missään suhteessa kaikkien olevan samanlaisia ni on aika uskomatonta. Ei voi käsittää. Joillain on todella alhanen kipukynnys, toiset taas hummailee viel kylillä vaik ois pää kainalossa. Ja minkäs sitä esim jatkuvalle pahoinvoinnille voi, varsinkin kun se höystetään jatkuvalla päänsäryllä ja migreenilllä. Kaverillani jatku pahoinvointi melkein puoleen väliin, itelläni oli tasan etova olo kaks-kolme viikkoo ja that's it. On tietty niitäkin jotka oikeesti tekee kärpäsestä härkäsen ja valittaa turhasta, mut en mä kyl menis Meemiä lukeen tähän joukkoon (en tod, kertaakaan tullu mieleen et feikkaisit, tullu vaan "paha mieli" toisen puolesta kun noin joutuu kärsimään!). Kyllä tuossa vaiheessa pitäis niiden muiden kahtoo peiliin, koska niinkun sanotaan, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... Ja tosiaan, se koulu kyl odottaa sua raskauden jälkeenkin, mieti oikeesti tarkkaan mikä on tärkeintä, etkö sais hyväksluettua jo käytyjä osioita kun palaat takas mammalomalta? Eikö kuitenkin olis tärkeintä koittaa saada levättyä nyt ennenkun vauva syntyy, ettet sit ois aivan naatti ja puhki kun yöheräilyt/valvomiset on vasta alkamassa. Sinänsä ymmärrän tuon "sinnillä loppuun asti"-asenteen, ite olen tavallaan samanlainen, josta johtuen nyt masennuksen kera saikulla ja mielenterv-hoitajan juttusilla käyn viikottain. Helppoa se ei ole sanoo ettei jaksa/pysty, mut joskus se vaan on niin paljon paree vaihtoehto... Ja mitä tulee tään erään miespuolisen henkilön (rupi)sammakoihin, ihan varmasti tuntuvat pahalta, kun tuntu pahalta jo lukee niitä täältä palstalta, nous karvat pystyyn lukies, mut yritä miettiä asiaa vaikka näin, et kuinka paljon sen mielipiteillä on väliä kun ottaa huomioon kuinka mainio isähahmo ja vanhempi hän on omalle lapselleen......
Täältäkin lähetetään tsemppiä Meemille!
Ihmettelen (taas kerran) miten eri tavoin neuvoloissa neuvotaan odottajia. Minulle sanottiin, ettei selällään saisi nukkua, ja nyt olen epätoivoisesti yrittänyt kammeta itseäni kyljelleen ties millä tyynyviritelmillä. Kuitenkin selällään on ainoa asento, jossa saan kunnolla unenpäästä kiinni, ja usein myös herään selältäni. Olen hieman jopa pelännyt, että onko tuo selällään nukkuminen nyt erityisen pahaksi lapselle, mutta jos toisille ei ole asiasta sanottu mitään, niin ei kai se voi silloin kovin pahaksi olla.
Noista mahan jomotuksista. Minulla on jomottanut vasenta puolta jo muutaman viikon ajan ja pitkäkestoisesti. Välillä on taukoja, mutta kuitenkin niin, että ainakin lievähköä kipua tuntuu aina useita tunteja kerrallaan, usein myös ihan kovaakin kipua, ei sietämätöntä onneksi kuitenkaan. Kysyin asiaa neuvolassa, jossa epäili kyseessä olevan ruoansulatusvaiva. Kuitenkaan itse en ole kokenut, että ruoansulatukseni ei toimisi normaalisti (eli vessassa käyn ihan niin kuin ennenkin [;)]). Lisäksi kävellessä on minullakin tuota vauhtia hidastavaa alavatsan kipuilua siihen malliin, että mummotkin menee rollaattoreillaan ohi [:D]
Sen kun nyt tosiaan tietäisi, että mistä pitäisi olla huolissaan ja mikä kuuluu asiaan...
Juu ja kiitos vielä vertaistukiryhmälle aiemmista ohjeista ja kannustuksista imetys- ja muissa vauvanhoitoasioissa! [:)]
Ihmettelen (taas kerran) miten eri tavoin neuvoloissa neuvotaan odottajia. Minulle sanottiin, ettei selällään saisi nukkua, ja nyt olen epätoivoisesti yrittänyt kammeta itseäni kyljelleen ties millä tyynyviritelmillä. Kuitenkin selällään on ainoa asento, jossa saan kunnolla unenpäästä kiinni, ja usein myös herään selältäni. Olen hieman jopa pelännyt, että onko tuo selällään nukkuminen nyt erityisen pahaksi lapselle, mutta jos toisille ei ole asiasta sanottu mitään, niin ei kai se voi silloin kovin pahaksi olla.
Noista mahan jomotuksista. Minulla on jomottanut vasenta puolta jo muutaman viikon ajan ja pitkäkestoisesti. Välillä on taukoja, mutta kuitenkin niin, että ainakin lievähköä kipua tuntuu aina useita tunteja kerrallaan, usein myös ihan kovaakin kipua, ei sietämätöntä onneksi kuitenkaan. Kysyin asiaa neuvolassa, jossa epäili kyseessä olevan ruoansulatusvaiva. Kuitenkaan itse en ole kokenut, että ruoansulatukseni ei toimisi normaalisti (eli vessassa käyn ihan niin kuin ennenkin [;)]). Lisäksi kävellessä on minullakin tuota vauhtia hidastavaa alavatsan kipuilua siihen malliin, että mummotkin menee rollaattoreillaan ohi [:D]
Sen kun nyt tosiaan tietäisi, että mistä pitäisi olla huolissaan ja mikä kuuluu asiaan...
Juu ja kiitos vielä vertaistukiryhmälle aiemmista ohjeista ja kannustuksista imetys- ja muissa vauvanhoitoasioissa! [:)]
Varmasti aivan järkyttävää, jos pahoinvointi jatkuu ja jatkuu.. itse en ollut kuin viikon vuodelevossa silloin kevään pahimpana aikana. En varmaan jaksais olla töissä jos päivästä toiseen olisi sellaista ruokailutilanteiden pakoilua ja oksennuksen pidättelyä. Kuljin sen 7 viikkoa kokoajan muovipussi ja nenäliina taskussa, kun piti varautua yrjöön. Tsemppiä heille joilla niitä ongelmia on. Vie ihan käsittämättömän paljon voimia.. kun pelkkä oleminen on perseestä.
Tuosta selällään nukkumisesta en ole itse kuullut neuvolasta mitään. Itse nukun selällään ja kyljillä. Mahaltaan en jotenkin iljennyt edes alussa, kun tuntui jotenkin pelottavalta. Nyt se ei kyl ole edes onnistunu kesäkuun jälkeen.. Mä vaihdan kylkee sen mukaan mitä kädet puutuu. Tuntuu että mun käsien puutumiseen vaikuttaa hieman veden juonti. Jos en tajua juoda tarpeeksi, niin töissäkin on sormet puuduksissa. Nyt olen ottanu tavaksi juoda yölläkin jonkun verran, kun joutuu sitä kuitenkin käymään vessassa. Ja koska heräilen nyt herkemmin, niin olen laittanu korvatulpat.. vaikka ei meille mistään mitään kuulukaan. Pelkkä miehen liike saattaa herättää.
Musta tuntuu että kaikki ruoka tarttuu mahaan, eikä mitään tule ulos. On siis ummetusta ja äärimmäisen hidas ruuansulatus.. vessassa ei tarvi usein käydä. Olen syöny aktiviaa, luumuja ja kävelen jokapäivä 1h lenkin. No ei mahda mitään. Iltaisin vaan saattaa olla melko tukala olo, tuntuu ettei saa vedettyä henkee ja sattuu rintalastaan kun on niin pinkee olo. Mutta onneks se menee yöllä ohi, kun nesteet poistuu. Nää on varmaan ihan normi oireet, eli vähällä pääsen ja nyt osaan jopa iloita siitä. Mielummin nämä kun kuvotus.. se oli niiiiin kamalaa. Menin silloin nukkuun tosi aikasin illalla, kun en vaan kestänyt olla.
Tuosta selällään nukkumisesta en ole itse kuullut neuvolasta mitään. Itse nukun selällään ja kyljillä. Mahaltaan en jotenkin iljennyt edes alussa, kun tuntui jotenkin pelottavalta. Nyt se ei kyl ole edes onnistunu kesäkuun jälkeen.. Mä vaihdan kylkee sen mukaan mitä kädet puutuu. Tuntuu että mun käsien puutumiseen vaikuttaa hieman veden juonti. Jos en tajua juoda tarpeeksi, niin töissäkin on sormet puuduksissa. Nyt olen ottanu tavaksi juoda yölläkin jonkun verran, kun joutuu sitä kuitenkin käymään vessassa. Ja koska heräilen nyt herkemmin, niin olen laittanu korvatulpat.. vaikka ei meille mistään mitään kuulukaan. Pelkkä miehen liike saattaa herättää.
Musta tuntuu että kaikki ruoka tarttuu mahaan, eikä mitään tule ulos. On siis ummetusta ja äärimmäisen hidas ruuansulatus.. vessassa ei tarvi usein käydä. Olen syöny aktiviaa, luumuja ja kävelen jokapäivä 1h lenkin. No ei mahda mitään. Iltaisin vaan saattaa olla melko tukala olo, tuntuu ettei saa vedettyä henkee ja sattuu rintalastaan kun on niin pinkee olo. Mutta onneks se menee yöllä ohi, kun nesteet poistuu. Nää on varmaan ihan normi oireet, eli vähällä pääsen ja nyt osaan jopa iloita siitä. Mielummin nämä kun kuvotus.. se oli niiiiin kamalaa. Menin silloin nukkuun tosi aikasin illalla, kun en vaan kestänyt olla.
Ang1
Näppärä viestien naputtelija
Olen täällä lukenut paljon teidän tekstejä vaikken ole kirjoittanut hetkeen, ja kuten moni muukin olen aika monesti ollut tippa linssissä varsinkin teidän vuoksi jotka saatte kuraa niskaanne vähän liiankin kanssa [:(]
Täällä tuntuisi eräs olevan myös joukossa joka jotenkin provoo jatkuvasti ja yrittää turhan takia saada pahaa mieltä toiselle. En ymmärrä mitä hän tästä kostuu mutta rakas meemi, anna toisen olla siellä huutelemassa ja keskity itseesi.
Olen alusta asti tuntenu sinun kanssasi olevan jotenkin todella läheinen näissä asioissa, meillä oli varsinkin yhteen aikaan täysin samat ajatukset, samat ongelmat ja samat ratkaisut ongelmiin. Olitkin eka kenen nimimerkin opinkin ulkoa täällä [:)] Ja myös sen takia olet aina mielessäni ensimmäisenä kun tänne näitä tekstejä tulee lukemaan tyyliin tämä: "mitä meemille nyt kuuluu?"
tättärä nyt taas sinä olet mielessäni kovasti, taas kun tuossa luki pitkää tekstiäsi niin tulipa semmoinen olo että taidan olla kohta samassa tilanteessa kuin sinä aiemmin. Tää poika taitaa nimittäin olla tulossa ulos [:(]
Kävin tänään lääkärillä flunssan takia. Mua on nyt 1.5 viikkoa vaivannut ikävä kiukkuinen flunssa jonka isoin oire on ollut kova yskä. Eipä helpottanut hirveesti kun lääkäri passitti viikoksi vuodelepoon koska : "Yskä on yleensä suurin syy siihen miksi kohdunsuu avautuu liian aikaisin.." En tajunnut siinä vieraalle lääkärille mainita että niin mullapa onkin kaula jo lyhentynyt ja nyt kun vielä päälle pelko kohdunsuun avautumisesta niin avot! Huomenna soitan neukkuun ja käyn vähintään päivystyksessä tarkastuttamassa sen kohdunsuun. Mä itkeä tihuutin täällä tunnin sitä että onpa kiva kun joka yskäsyllä tarttee pelätä että vedet menee, mun poika kun ei todellakaan ole vielä valmis tähän maailmaan.
Oloa ei paranna se että mun la on todennäköisesti viikon väärässä, että poitsu on siis tod näk nyt viikon nuorempi kuin mitä tuossa tikkerissä lukee. Se selviää reilun viikon päästä kokoseurantaultrassa..
Luojalle kiitos mulla ei ole sentään vielä supistuksia. Jos niitä olisi olisin varmaan jo päivystyksessä itkemässä.. Ei auta kuin rukoilla kaikkia mahdollisia voimia pitämään pieni vielä kasvamassa lämpimässä, on vähän vielä julma ja kylmä tää maailma noin pienelle ja heikolle.
Täällä tuntuisi eräs olevan myös joukossa joka jotenkin provoo jatkuvasti ja yrittää turhan takia saada pahaa mieltä toiselle. En ymmärrä mitä hän tästä kostuu mutta rakas meemi, anna toisen olla siellä huutelemassa ja keskity itseesi.
Olen alusta asti tuntenu sinun kanssasi olevan jotenkin todella läheinen näissä asioissa, meillä oli varsinkin yhteen aikaan täysin samat ajatukset, samat ongelmat ja samat ratkaisut ongelmiin. Olitkin eka kenen nimimerkin opinkin ulkoa täällä [:)] Ja myös sen takia olet aina mielessäni ensimmäisenä kun tänne näitä tekstejä tulee lukemaan tyyliin tämä: "mitä meemille nyt kuuluu?"
tättärä nyt taas sinä olet mielessäni kovasti, taas kun tuossa luki pitkää tekstiäsi niin tulipa semmoinen olo että taidan olla kohta samassa tilanteessa kuin sinä aiemmin. Tää poika taitaa nimittäin olla tulossa ulos [:(]
Kävin tänään lääkärillä flunssan takia. Mua on nyt 1.5 viikkoa vaivannut ikävä kiukkuinen flunssa jonka isoin oire on ollut kova yskä. Eipä helpottanut hirveesti kun lääkäri passitti viikoksi vuodelepoon koska : "Yskä on yleensä suurin syy siihen miksi kohdunsuu avautuu liian aikaisin.." En tajunnut siinä vieraalle lääkärille mainita että niin mullapa onkin kaula jo lyhentynyt ja nyt kun vielä päälle pelko kohdunsuun avautumisesta niin avot! Huomenna soitan neukkuun ja käyn vähintään päivystyksessä tarkastuttamassa sen kohdunsuun. Mä itkeä tihuutin täällä tunnin sitä että onpa kiva kun joka yskäsyllä tarttee pelätä että vedet menee, mun poika kun ei todellakaan ole vielä valmis tähän maailmaan.
Oloa ei paranna se että mun la on todennäköisesti viikon väärässä, että poitsu on siis tod näk nyt viikon nuorempi kuin mitä tuossa tikkerissä lukee. Se selviää reilun viikon päästä kokoseurantaultrassa..
Luojalle kiitos mulla ei ole sentään vielä supistuksia. Jos niitä olisi olisin varmaan jo päivystyksessä itkemässä.. Ei auta kuin rukoilla kaikkia mahdollisia voimia pitämään pieni vielä kasvamassa lämpimässä, on vähän vielä julma ja kylmä tää maailma noin pienelle ja heikolle.
Mä olen nyt niin poikki, etten jaksa muuta kirjoitella, vaikka olen ihan jokaisen viestin lukenut. Sinulle Ang1 kuitenkin toivon sydämestäni, että vauvasi vielä malttaa, eikä tarvitsisi vielä syntyä. Samaa toivon jokaikiselle vauvamasulle täällä. Jokainen viikko ja päivä eteenpäin on aina positiivista ja antaa vauvoillemme lisää mahdollisuuksia.
tättärä
Puuhakas puhuja
Ang1: Rauhoitu hyvä nainen, no panic... Kuten joskus kerroin niin minulla tuota kolmosta odottaessa kohdun ulkosuu JA sisäsuu aukesivat jo varsin varhaisessa vaiheessa, huonoin tilanne oli tuossa 30 viikon vaiheilla, jolloin suljettua kanavaa noiden välissä oli ultralla sellainen 1cm - vuodelevossa tilanne hieman korjaantui ja kun kotiuduin rv34+0 sairaalasta kanavaa oli 1,5cm. Tyttö syntyi sitten rv37+3 - ja tuolloinkin synnytys käynnistettiin...
Sitä paitsi sinulla on juuri tullut ne viikot täyteen, joilla jo ainakin 90% syntyneistä vauvoista selviää hengissä ja ilman mitään isompia ongelmia myöhemmäsä elämässä. Eli vaikka vauva syntyisikin niin suuret mahdollisuudet olisi saada terve ipana. Sitä kyllä en kiellä etteikö alku tulisi olemaan rankkaa, se keskolarumba on ihan kamala tanssi siinä mielessä, että kun ei voi koko aikaa olla pienen viekussa. Toisaalta siinä sitten oppii rauhoittumaan, kun sitä vähän aikaa on elänyt ja saanut nähdä miten suurella sydämellä JOKAINEN hoitaja ja lääkäri niitä vauvoja hoitaa. Ainakin silloin, kun meidän poika oli taysissa niin henkilökunta oli aivan ihanaa ja jos alkoi huoli painaa mieltä niin sinne sai soittaa vaikka keskellä yötä ja kysellä kuulumisia (alkuun muutamaan kertaan soitinkin.) Toivotaan sinulle kuitenkin vielä mahdollisimman monta lisä päivää ja viikkoa!
Minulla taas ovat ne supistelut alkaneet, tosin täysin kivuttomia, mutta varsinkin öisin runsaita. Viimeksi muuten neuvolassa kysyi seksielämästä ja sanoin, että kyllä se puoli ollaan jäädytetty jo jokin aika sitten, kun vanhasta tottumuksesta tuo mieskin tietää riskimme ja sen, että jos tätä kohdunkaulanpehmenemis/avautumistaipumista on niin eipä kannata turhia riskejä ottaa. Ehtiihän tuota sitten taas ilman huolia tulevaisuudessa. Kaikille, joilla on supisteluja/näitä kohdunkaulaongelmia tuota puolta kannattaa miettiä miten sen hoitaa - tämä selibaattilinja on turvallisin...
Sitä paitsi sinulla on juuri tullut ne viikot täyteen, joilla jo ainakin 90% syntyneistä vauvoista selviää hengissä ja ilman mitään isompia ongelmia myöhemmäsä elämässä. Eli vaikka vauva syntyisikin niin suuret mahdollisuudet olisi saada terve ipana. Sitä kyllä en kiellä etteikö alku tulisi olemaan rankkaa, se keskolarumba on ihan kamala tanssi siinä mielessä, että kun ei voi koko aikaa olla pienen viekussa. Toisaalta siinä sitten oppii rauhoittumaan, kun sitä vähän aikaa on elänyt ja saanut nähdä miten suurella sydämellä JOKAINEN hoitaja ja lääkäri niitä vauvoja hoitaa. Ainakin silloin, kun meidän poika oli taysissa niin henkilökunta oli aivan ihanaa ja jos alkoi huoli painaa mieltä niin sinne sai soittaa vaikka keskellä yötä ja kysellä kuulumisia (alkuun muutamaan kertaan soitinkin.) Toivotaan sinulle kuitenkin vielä mahdollisimman monta lisä päivää ja viikkoa!
Minulla taas ovat ne supistelut alkaneet, tosin täysin kivuttomia, mutta varsinkin öisin runsaita. Viimeksi muuten neuvolassa kysyi seksielämästä ja sanoin, että kyllä se puoli ollaan jäädytetty jo jokin aika sitten, kun vanhasta tottumuksesta tuo mieskin tietää riskimme ja sen, että jos tätä kohdunkaulanpehmenemis/avautumistaipumista on niin eipä kannata turhia riskejä ottaa. Ehtiihän tuota sitten taas ilman huolia tulevaisuudessa. Kaikille, joilla on supisteluja/näitä kohdunkaulaongelmia tuota puolta kannattaa miettiä miten sen hoitaa - tämä selibaattilinja on turvallisin...
Mua supisti eilen koko päivän, jos vähänkään liikuin niin tuli kivuliaita supistuksia. Kyllä se onneksi siitä rauhoittui yöksi. Mutta mullahan alkoi supistaa jo viikolla 12 ja silloin todettiin, ettei ne supistukset olleet vaikuttaneet kohdunsuuhun mitenkään. Joten edelleen olen suht rauhallinen, toivottavasti tilanne on edelleen sama. Keskiviikkona mulla on ensimmäinen neuvolalääkäri. Siellä kai sitten tilannetta taas tarkistetaan.
Tuo tieto on minuakin kovasti rauhoittanut, että jos lapsi syntyisi nyt, niin todennäköisesti jäisi eloon, vaikka mulla siis viikkoja vasta 25+5. Olisi se vaan äärimmäisen rankkaa se keskola aika niin vauvalle kuin vanhemmille, joten mielelläni teen kaikkeni, ettei vielä tarvitsisi syntyä.
Tuo selibaattiasia... Meillä on ollut melkein koko raskauden ihan luontainen selibaatti. Siis mua ei voisi vähempää kiinnostaa seksi, miestä sitäkin enemmän, mutta ei se saa mua innostumaan. En tiedä mikä siinä on, että kaikki mielenkiinto meni raskauden myötä. No, tietysti se vaikuttaa kun päätä särkee ja voi pahoin, niin fiilistä ei oikein ole... Joten ehkä me selvitään vielä selibaatissa viimeiset 3 kk, varsinkin jos se on vauvan etu.
Tuo tieto on minuakin kovasti rauhoittanut, että jos lapsi syntyisi nyt, niin todennäköisesti jäisi eloon, vaikka mulla siis viikkoja vasta 25+5. Olisi se vaan äärimmäisen rankkaa se keskola aika niin vauvalle kuin vanhemmille, joten mielelläni teen kaikkeni, ettei vielä tarvitsisi syntyä.
Tuo selibaattiasia... Meillä on ollut melkein koko raskauden ihan luontainen selibaatti. Siis mua ei voisi vähempää kiinnostaa seksi, miestä sitäkin enemmän, mutta ei se saa mua innostumaan. En tiedä mikä siinä on, että kaikki mielenkiinto meni raskauden myötä. No, tietysti se vaikuttaa kun päätä särkee ja voi pahoin, niin fiilistä ei oikein ole... Joten ehkä me selvitään vielä selibaatissa viimeiset 3 kk, varsinkin jos se on vauvan etu.
Ang1
Näppärä viestien naputtelija
Joo siis siinä mielessä olen rauhallinen että mun työkaveri kun tietää näistä asioista ihan kaiken (vaimonsa kätilö taysissa) ja kun ollaan puhuttu niin sanoi mulle tuossa viikon 24 jälkeen että nyt on pahin ohitettu. 24 viikkoiset lapset on saatu hyvinkin selviämään kuulemma.
Ja olen myös siinä mielessä rauhallinen että mulla oli viime ke lääkärintarkastuksessa kohdunsuu kiinni ja kaula oli lyhentynyt mutta ei siis mitenkään tramaattisesti.
Tuo seksi asia on meillä nyt vaikeaa kun mulla on toisin kuin monella muulla taas halut lisääntyneet todella kovasti. Se oli heti alkuunsa jo mulla tällaista. Jossain vaiheessa mies joutui toppuuttelemaan kun olin koko ajan kimpussa.
Nyt eilen just puhuttiin sitä että taitaa olla paras ennen lääkärinlausuntoa olla ilman mutta niin varmaan, enpä mä sitten pystynyt.
Josko sitä sitten jatkossa.
Ja olen myös siinä mielessä rauhallinen että mulla oli viime ke lääkärintarkastuksessa kohdunsuu kiinni ja kaula oli lyhentynyt mutta ei siis mitenkään tramaattisesti.
Tuo seksi asia on meillä nyt vaikeaa kun mulla on toisin kuin monella muulla taas halut lisääntyneet todella kovasti. Se oli heti alkuunsa jo mulla tällaista. Jossain vaiheessa mies joutui toppuuttelemaan kun olin koko ajan kimpussa.
Nyt eilen just puhuttiin sitä että taitaa olla paras ennen lääkärinlausuntoa olla ilman mutta niin varmaan, enpä mä sitten pystynyt.
Josko sitä sitten jatkossa.
Ang1
Näppärä viestien naputtelija
Ja siis tättärä lisään vielä sen verran että on 99% todennäköisyys että mun viikot on oikeasti 27 tällä hetkellä. Kuunnellaan mitä ensi viikolla sanoo kätilö joka ultraa, tähän mennessä yksi ylilääkäri ja yksi kätilö sanonut että viikon nuorempi taitaa tulokas olla. Jos tuokin sanoo samaa niin sitten muuttuu la.