Syyskuun säpinät

Oltiin pojan kanssa tänään ostoksilla. Ensin ostin paidan ja housut henkkamaukasta, sitten kävin kahvilla ja jatkettiin Name It:iin. Sieltä löytyi kuolalappuja. Seuraava osoite oli kirjakauppa, jossa ennen ostoksia maksaessasi havaitsin, että pojan nalle puuttuu, isomummun antama ensinalle jonka poika on ennenkin tiputtanut kyydistä. Palattiin takaisin Name Itiin ja hyvä niin, rullaportaissa yläpäässä oli meidän Henkkamaukan ostoskassi. Tuli tosi skarppi olo.. Ja sitten löytyi nallekin. Kuolainen, likainen ja märkä. Ihan niin kuin aina.

Tuli oikein törsättyä, mutta en hirveästi ostanut turhaa tavaraa.

Poika sai Tutan vaaleansävyisen harmaa-persikka -yksityiskohdilla koristellun kietaisubodyn :grin . Jostain syystä sama kuosi eri värillä (pinkki, tytöille) oli myös kietaisubody ja sama sinisenä eli poikien mallina olikin pään yli vedettävä. 80 cm bodeissa harva on kietaisumallia. Itse tykkään niistä nyt kun poika huutaa paitoja puettaessa; pään yli ei saisi vetää paitaa ja käsien saaminen hihoihin on aina huudon takana. Niinpä tuo vähentää ongelmaa. Tutalla oli yksi vihreä kietaisumalli jonka äitini joskus löysi, mutta aika harvassa ovat.

Henkkamaukalle oli isot hyllystöt täynnä tyttöjen vaatteita ja jotenkin tosi vähän poikien vaatteita. Ja vaikka tykkäänkin vaaleansinisestä ja tummansinisestä, niin olisi kyllä kiva kun olisi iloisia värejä ilman isoja kuvioita. Ihan perusjuttuja. Tuntuu, että monet kaipaavat sellaisia monenkin ikäisille, niin miksei sellaisia ole?
 
Äääää meidän pojan pylly oli yhtäkkiä tullut kirkuvan punaiseksi!!! Muistan että joskus pienenä tuli kun söin tomaattisosetta ja nyt olen itse syönyt taas, josko tulisi maidon välityksellä? Mitään uutta ei ole syönyt tänään.
 
Voi ei. Kyllä se siltä tomaatilta kuulostaa. Oletko hydrokortisonia laittanut vai mitä?
 
Laitoin perunajauhoja yöksi, aamulla oli jo parempi, vähän punoittaa vielä! Ilmeisesti pissa polttanut(?).
 
Iik. Meidän muru alkoi eilen leikkiä polvillaan ja muutenkin oli joka paikkaan nousemassa. Pari kertaa siinä onnistuikin, oli sohvaa vasten epämääräisessä pystyasennossa :D tämä aamuna klo 6 herättiin kovaan höpötykseen ja kun katsoin pinnasänkyyn päin niin siellähän tämä sankari seisoi täydellisesti laitaa vasten ja kikatteli <3 jotenkin hirveän nopea kehitysharppaus tapahtunut tosi lyhyessä ajassa. Tänään nyt seisoo joka paikassa sohvia, ovia yms vasten :D
 
Mäkin olen kans kobe vaan törsäillyt :D tosin nettikauppoihin. Tällä hetkellä tulossa happy lights pallovalot pimenevien syysiltojen iloksi, pöllö unilelu pojalle (kiitos nuunu vinkistä ;)) ja ihana mustavalkoraidallinen imetysmekko mulle :) viimeviikolla tilasin ratkiriemusta pojalle alesta ihanan värikkään pupu jumpsuitin. Et sillai :D vielä ens kuu nautitaan äitiysrahasta :D nyt vois taas säästellä ja myydä vanhaa pois uusien tieltä.
 
NiBaBa, johtuiko siitä että oli ekaa kertaa yön kestovaipassa?

Mun ei pitäisi kauppoihin mennä, niin ei kuluisi rahaa. En oikeastaan osta juurikaan turhaa itselle, mutta lapselle tulee herkästi ostettua jotain lelua, tuttia, muovilusikkaa, ruokalappua tm. mitä ilman pärjäisi mutta joita on vähän pohtinut ja sitten sortuu ostoksiin. Noi kengät oli kyllä tavallaan turhat, mutta nyt en taas aio vaatteita ostaa. Alusvaatteita on myös pitänyt hankkia, mutta niihin oli todellinen tarve.
 
KoBe, sitäkin mietin, mutta kun tuo iho reagoi vasta ihan illalla, niin en usko, että oli kyse siitä. Ihan vauvanakin käytettiin kyllä kestoja yöllä, kun kaikki vaipat falskasi anyways :D

Ja nyt kun oli yön taas kestossa, niin aamulla oli pylly ihan normaali. Mene ja tiedä, mistä sekin taas johtui...
 
Tomaatti on ollut nyt pois ruokalistalta?
Eipä noista kai aina tiedäkään. Hyvä, jos oli vain tuo kerta vaikkei selvyyttä syyhyn saisikaan. Sitten tietysti eri juttu jos tulee useammin.
 
Vatuttaa rankasti. Mies potenut lorvikatarria tänään. Poika ei ole nukkunut kun aamulla 15min. Sanoin jo klo 14.30 että lähtee nukuttamaan vaunuihin. Katseli vaan telkkaria poika sylissä itse yritän siivota ja puunata kylppäriä ja saunaa (kunnolla siivottu viimeks vissiin ennen pojan syntymää). Poika itkeskeli ja kiukkusi eikä mies liikahdakaan, ihmettelee vaan mikäs pojalla nyt on.. Kun sanoin asiasta niin "joojoo". Nyt kello jo melkein 16 ja pojan ruoka aika niin lähti nyt sitten. Mulla hiki virtaa. Ja viime sunnuntai oli ihan sama juttu!!

En tiiä onko mulla joku hormoonikiukku kun tämäkin itketti ja tekis mieli sotkea koko asunto ja laittaa mies siivoamaan. Argh!
 
Ja nyt on illan hemmotellut mua :D teki pizzaa, käytti poikaa ja koiria vaunulenkillä. Käytiin kaupassa ja osri pojalle ihanan taaperomenopelin (on sekä taaperokärry & potkuajopeli) :D äsken kysyi tarttenko hierontaa..
Miehet.....

Millaisia tossuja olette hankkineet vauvoille? Mä huomannut että poika sukkien kanssa sutii aikalailla kun treenaa seisomista. Ostin jotku perus tossut lindexiltä ja nyt meinasin kaverin kanssa tilata lastentossut.fi sivulta tossut vauvoille. Noi on ihania <3
 
Kuulostaa hyvältä, Kotimama!
Ostin mokkasiinit, mutta ne on vielä turhan isot, lisäksi nahkaiset "kerhotossut".
Olen myös miettinyt hankkivani sellaista sukkaliimaa jota voi töpöttää sukkien pohjaan. Uskon, että kun sitä olisi riittävästi ja kaikissa sukissa niin pito paranee.

Me ollaan aloitettu vauvauinti! Tykättiin, vaikka poika alkoi jossain kohtaa kitistä kun naama joutui useamman kerran vähän veden alle (ei siis varsinaisesti sukellutettu). Muuten tuntui tykkäävän ja jouduttiin irrottamaan ote pienestä pallosta kun lähdettiin pois, tykkäsi pitää siitä kiinni. Lopussa kun uitin omaan kehoon tukien, niin alkoi "jutella" eli tuntui aika rentoutuneelta. Kotimatkalla tietysti nukahti, mikä ei ollut yllätys kun normaalisti nukkuu jo aiemmin aamupäikkärit.

Olen iloinen! Melkein jo epäilin, ettei me päästä koskaan aloittamaan vauvauinteja.
 
Ääh, neiti flunssassa. :sad001 Nenä valuu ja yskii, rohisee jnkv. Pitää ottaa kotikonstit käyttöön ja käyttää lääkärissä jos näyttää yhtään huononevan. Ajattelin ensiksi, että nenän vuoto johtuu hampaista, kuolaa ihan kauheasti ja kielellä jynssää alaikeniä, mutta ei kai yskä sentään hammasnuhaan kuulu? Sain myös eilen viestin, että perjantain kyläilypaikassa 18kk pojalla alkanut vesirokko :dead: nyt sitten odotellaan joutuuko neiti sairastamaan sen näin pienenä jo vai ollaanko vältytty tartunnalta.
 
Tyhmä kysyy, voiko hampaiden tuloon siis liittyä nuha?
Pojalla vast eka hammas tullu viime viikol just ja just läpi ja nyt on vähä räkäsen olonen.
 
Meillä just toivuttiin alahampaiden teosta ja nynyt sitten ylähammas kuultaa läpi, se niistä hyvin nukutuista öistä taas... :P
 
Meillä nyt muutama harvinaisen hyvin nukuttu yö kun vk sitten vknloppuna tuli ylös etuhammas.. Saas nähdä miten kauan tätä autuasta aikaa riittää.. :D
 
Meillä hampaisiin on liittynyt semmosta jännää tukkoisuutta. Nenässä ei siis oo ollu sen ihmeemmin räkää, mutta tuhinatukkeessa se on ollut siihen saakka kun hammas on tullut läpi. Alkoi noin pari pv aikaisemmin.
 
Sumppi kyllä voi. Joillakin nostattaa vissiin ihan kuumeen! Meilläkin neiti enemmän aiemmin hampaiden kohdalla ehkä vain tukkoinen. Kyllä tämä taitaa ihan perustelunsa vain olla. Ennen puoltayötä heräili toistakymmentä kertaa, mutta yöllä onneksi vain kolmen aikaan ja ennen kuutta. Puoli seitsemän noustiin.

Ulkona +3 :meh::nailbiting: mitähän sitä vaunulenkille taas pukee! Tuo nuhanenä lapsi vuorataan kyllä niin, että vain nenänpää näkyy :grin
 
Takaisin
Top