Syyskuun kisa, johon kuka hyvänsä voi osallistua

Sain uuden työkaverin tuossa kaksi viikkoa sitten. Viimeksi meille tullut uusi tyyppi 2 vuotta sitten, joten on ollut ihan jännää!
 
Vauva oppi vähän aikaa sitten kääntymään mahalleen. Vielä kun oppis ite kääntymään myös takaisin päin :rolleyes:
 
Muutosta sen verran että oli synttärit ja en oo enää 30, vaan 31 (vaikken myönnäkkään olevani vanhempi ku 25) :grin
 
Mä hain vihdoin vuosikausia säilytyksessä olleet tavarat. Suurin osa meni suoraan kirrätykseen. Mukana kuitenkin myös ihania muistoja ihan lapsuudesta asti, niitä oli kiva käydä läpi ja muistella :Heartred
 
Olen tehnyt muutoksen suhtautumisestani itseeni. Olen aina pistänyt muiden tarpeet omieni edelle ja ajatellut muiden parasta enkä ole osannut kuunnella omaa vointiani enkä tehdä niitä asioita mistä minä itse pidän. Kun työuupumus tuli reilu kuukausi sitten ilmi ja purkautui sisältäni lopullisesti, oli minun pysähdyttävä ja sairasloman aikana oli aikaa miettiä tätä tilannetta ja sitä, mitkä asiat johtivat työuupumukseen. Nyt on ollut pakko ajatella myös itseäni ja nyt jopa vielä enemmän kun sisälläni kasvaa jotain uutta ja ihmeellistä :Heartred tietenkin olo aaltoilee ja taas lähipäivien ajan on ollut olo etten jaksa ja pysty ja olen pettynyt töissä itseeni mutta niinkuin neuvolatätikin tänään sanoi niin nyt pitää vain ajatella itsekkäästi ja korostaa omaa hyvinvointia, itseni ja vauvan takia :Heartred
 
Viimeinen raskauskolmannes pyörähti käyntiin. Sen myötä saapui pesänrakennusvietti ja ajatukset on ruvenneet suuntautumaan kohti synnytystä.
 
Äitiysloma alkanut, koti laitettu valmiiksi uutta tulokasta varten. Polttopuut liiterissä koko talveksi ja terassi melken valmiina :happy: Onhan tuota tapahtunut ja tapahtuu koko ajan uutta ja jännittävää :happy093
 
Etsittiin (ja kokeiltiin) perheen kanssa uusi kävelyreitti nyt kun on lastenrattaatkin liikenteessä mukana. :cat:
 
Olen muuttanut omaa suhtautumistani moneen asiaan ja muutosta on tapahtunut ja suurilta osin positiiviseen suuntaan:hello2. Aina ei ole hyvä päivä, mutta se voi olla parempi, kun ottaa eri näkökantoja. Tekee myös itselle hyvää huomioida toisia arjen keskellä:Heartbigred
 
Huomenna tiedän tuleeko musta toisen pojan vai sittenkin tytön äiti ♡
 
Eka välikausihaalari hankittu ja testattu. Nyt saa syksy tulla! :Heartpink

Ja ekat synttärit :Heartpink
 
Päätin rauhoittaa esikoisen päiväuniajan itselleni. Juon rauhassa kahvia ja istun sohvalla. Ihana olla ihan hiljaa. Ennen oltiin aina menossa.. liekö syksyllä vaikutusta pysähtymisen tarpeeseen.
 
Päätin ottaa kaiken maailman uusia poppaskonsteja käyttöön raskauden yrityksessä... Greippimehut ja royal gelee -ampullit, tervetuloa. :rolleyes:
 
Takaisin
Top