Heippa!
Olen ensimmäistä kertaa nyt tällä palstalla. Nyt tuli sellainen olo, että kaipaan kirjoittelupaikkaa ja ajatustenvaihtoa.
Esikoisen odotus- ja vauva-aikana tuli oltua aktiivisesti näillä palstoilla mukana.
Olen siis kahden tytön äiti. Esikoinen on syntynyt 2010 ja toinen nyt 05/2013. Esikoisen vauva-aika oli hyvin raskas (mm. ruoka-aineallergiaepäilyineen, vauvan tyytymättömyys, epäonnistuneet unet öisin ja päivisin yms.) ja ensimmäiset 2 vuotta nukuin vain pätkissä. Kävin välillä vähän töissä kääntymässä ennen toisen lapsen syntymää. Esikoinen on aamupäivät päiväkodissa hoidossa tuttujen kavereiden seurassa.
Nyt tunnen olevani aika uupunut. Mieheni on yöt töissä, joten päävastuu lapsista on minulla. Joidan joka helvetin (anteeksi sanavalintani) aamun ja aamutoimet, vien esikoisen hoitoon, hoidan kuopusta, haen toisen päivähoidosta, hoidan kauppa-asiat, yritän hoitaa kotia, viihdytän lapsia, seison parvekkeella ja heijaan huutavaa vauvaa vaunuissa, kokkaan perheelle, käyn pari tuntia viikossa töissä, hoidan lasten yöhulinat ja oikein "odotan" aamua ja seuraavaa touhupäivää. Huh. Enkä edes aina jaksa esikoisen kanssa tehdä mitään päivän aikana. Hyvä, jos kirjan jaksan lukea tai organisoida vesivärimaalausta-tuokion tai muuta vastaavaa.
Alku kuopuksen kanssa meni hyvin ja hän nukkui alkuun yöt erinomaisesti. Päivisin nukuttiin vain 20min kerrallaan. Ja ensimmäiset 2kk vain kannoin häntä, koska vaunut eivät kelvanneet. Ja nyt ne kelpaavat vain puoli-istuvassa asennossa. Hän kun ei halua olla vauva. Kuopus on oppinut nukkumaan jo päivisin jopa 1,5h unia. Öisin nukutaan 2-3h pätkissä.
Tällä hetkellä tuntuu, että 4kk ikäiselle prinsessallemme ei kelpaa mikään. Hän ei halua olla lattialla, ei viihdy itsekseen juuri lainkaan. Koko ajan pitää viihdyttää. Mutta aina sekään ei kelpaa. Soseita on pari päivää maisteltu, jos vaikka se auttaisi ja tekisi pian tyytyväisemmäksi, kun masu tulee enemmän täyteen. Esikoinen jaksaa onneksi päivittäin viihdyttää pikkusiskoa. Mutta aamuisin huokaan, että "voi kun olisi jo ilta". Olen vain niin väsynyt!! Nyt en ymmärrä, miten selvisin esikoisen ensimmäisistä 2 vuodesta nukkumatta kertaakaan kokonaista yötä putkeen. Nyt olen jo 4kk jälkeen ihan poikki että tekisi mieli lähinnä vain itkeä. Ja kun olen voimaton, en jaksa juuri harrastaa liikuntaa. Käymme vauvajumpassa, mutta siihen se jääkin. Vastapainoksi syön vain herkkuja päivän mittaan ja se näkyy jo vyötäröllä ja omassa mielialassa, kun kiloista ei pääse eroon (no, miten pääsiskään, kun ei liiku tarpeeksi). Niskat ja hartiat ovat aivan lukossa ja päätä särkee. Nukkumaan menenkin usein särkylääkkeen voimin. Jos vauvan ensimmäiset aamupäikkärit epäonnistuvat (nukkuu 20-45min), tiedän, että päivä menee aivan pilalle. Jos vauva nukkuu päiväunet hyvin, tiedän, että hän on maailman tyytyväisin vauva joka ei vaadi KOKO AJAN huomiota. Olisi mukava ehtiä itsekin levähtää tai pestä ne pyykit, tai edes tyhjentää astianpesukone. Vai miltä kuulostaisi omat pienet päiväunet? Olen kyllästynyt olemaan vain kotona, mutta en jaksa lähteä täältä juuri mihinkään. Ravaan vain päiväkodin, kodin ja kaupan väliä. Vauvamme ei myöskään suostu syömään pullosta maitoa. Kaikkemme olemme kokeilleet, uskokaan pois! Se tarkoittaa sitä, että kun käyn 2-3h viikossa töissä, on se ainoa irtiottoni tästä arjesta.
Blaah. Mä oon vaan vähän uupunut. Odotan, että vauva kasvaisi pois rintaruokinnasta ja mä saisin hetken jotain omaa. Tai vaikka vähän enemmänkin.
En tiedä saiko kirjotuksestani mitään tolkkua tai mihin oon nyt oikeesti uuvahtanut. Sanat vaan tulvivat ja ryöpsähtivät päästä sen enempää jäsennettyinä. Jospa täältä sais vähän iloa arkeen :)
p.s. ja joo, meillä on hyvä tukiverkosto, mutta nekin on vain pieniä hetkittäisiä iloja.