Syyskuu 2019

Hei mä oon ihan varma että tunsin eilen illalla vauvan liikkeen. Viime raskaudessa tunsin 12 viikolla ultrassa ja ultralla tosiaan varmistui että liikkui kun tunsin. Nyt olis menkoista laskettuna 11 viikko menossa.
Esikoista odottavat harvemmin tuntevat mutta luin että toista jne varmasti voi tuntea, mutta tunnistavatkin eri tavalla niitä.

Mulla on tänään ollut lantion kohdalla kipuja, selkeästi luussa tuntui semmoinen jomotus. Onko tämä nyt siihen löystymiseen liittyvää? Ekakertalaisena hieman outoja tunteita :)
 
Mulla on onneksi väsymys vähän helpottanut, saa nähdä miten pitkäksi aikaa.. :nailbiting: itekään en pysty enää mahallaan nukkumaan, tuntuu etten oo pariin viikkoon pystynyt.. Nyt onkin pari yötä menny osittain vartalotyynyn päällä nukkuessa.. Se on kyllä hyvä keksintö :happy:
Vartalotyynyn ostan heti kun se nt ultra on ohi ja saa taas jonkinlaisen todisteen taas siitä että kaikki on hyvin. Oireettomuus tuo pientä huolta, mutta vain siksi että fyysiset oireet on aika vähän. Tuo että itkee turhaan on tapahtunut about kerran kuussa, tai sillai vahvemmin. Itkin kun katsoin YouTube videota missä paljastettiin raskauksia perheilleen. Emmä sellaisista herkisty. Tänään näin 1 vuotiaan haperoiden kävellen eteenpäin ja herkistyin.

Tänään istuttiin työhuoneessa miehen kanssa ja kirjoiteltiin ylös vähän että mitä vauvatarvikkeita on jo ja mitä pitäisi ostaa. Sitten Tori.fin kautta hakemaan turvakaukalo, jalusta ja vielä kärry/rattaat. Parin sadan reissu ympäri pääkaupunkiseutua mutta olisi ollut tonnin reissu kaupoilla. Isi vähän innostui :woot:
 
Ekalla mulla ei ollut unipesä, mutta tälle toiselle haluan :) sänky-asia myös hieman pohdituttaa, en tiedä siitä iskä taaperon jo sitten tavalliseen (laidalliseen) sänkyyn ja tulokkaan pinnasänkyyn, vai pitäiskö hommata sivuvaunu.. Mitenkäs muut joilla kokemusta / sama edessä? :anyone
 
Uudet vaunut tahtoisin myös, sellaset valkoista nahkaa (en tiedä onko ne tekonahkaa vai mitä) olevat emmaljungan duo edget. Nyt meillä on sellaset vanhat emmaljungan duo edget, jotka on kyllä ajaneet asiansa hyvin ja parempia ei voiskaan olla tässä mun käytössä kun kuljetaan sellasessa rapakossa ja pölyssä.. Mut jos muutetaan muualle niin sitten vois hyvinkin olla mahdollista käyttää parempia vaunuja :smiley-bounce013
 
Mä metsästän torista Britax Smileja. Meillä on ollu monet rattaat ja noi viimeisimpinä jäi tosi positiivisesti mieleen! Silloin tosin oli Brio Smilet. Ei mitkään katujyrät mut hyvin pystyy vaunulenkkiä tekemään ja bussiin menee kivasti. Ja se ratasosa on ihanan korkealle ja kuomu pitkä!
 
Sit pakollisia mietin rattaiden lisäks että turvakaukalo, Tula, unipesä, rintapumppu, itkuhälyttimet. Ja se sellanen turvakaukalon kaukalopussi.
 
Mä metsästän torista Britax Smileja. Meillä on ollu monet rattaat ja noi viimeisimpinä jäi tosi positiivisesti mieleen! Silloin tosin oli Brio Smilet. Ei mitkään katujyrät mut hyvin pystyy vaunulenkkiä tekemään ja bussiin menee kivasti. Ja se ratasosa on ihanan korkealle ja kuomu pitkä!
Meillä tosiaan kotona Brion Sing ja Smile tällä hetkellä :D hankittiin eilen salamana Torilta just ku tuli yhdet suht halvat markkinoille! Mies käytti viimeksikin Smilet joten sanoi olevansa tyytyväinen siihen.Kun mulla ei ole kokemusta niin mennään miehen tietojen mukaan :) Lisäksi meillä on 2 turvakaukaloa, katsotaan kumpaa säästetään ja mitä laitan myyntiin!
 
Toiseen ketjuun kirjoitinkin omasta tilanteesta aikaisemmin, mutta huomenna iltapäivästä olisi aika TYKSiin, jossa selviää, onko raskaus edennyt :nailbiting: Ihan hetkeen ei ole jännittänyt näin paljon! Sain siis varhaisultrassa diagnoosiksi keskenmeno, mutta TYKSin ultrassa tämä kuitenkin kumottiin. Kuitenkaan täyttä varmuutta ei annettua asiaan, koska TYKSissä viikoiksi saatiin 6+1, joten sydämen sykettä ei uskaltanut vielä varmaksi sanoa. Edellisestä ultrasta siis kohta kaksi viikkoa ja huomenna toivottavasti varmuus asiaan.

Onko muilla ollut kokemuksia siitä, että olisi saanut diagnoosiksi keskenmenon, mutta kuitenkin raskaus olisikin edennyt normaalisti ja keskenmeno oli väärä hälytys?
 
Ei ole kokemusta, mutta hurjasti tsemppiä! ❤ Voin vain kuvitella jännityksen määrän.
 
Meidän pitää hankkia kaikki vauvatarvikkeet uudestaan kun hävitettiin ne kuopuksen jälkeen. Haluaisin ostaa kaikki (paitsi turvakaukalon) käytettynä. Mulle ei ole merkillä niin väliä, kunhan hinta-laatusuhde kohtaa.

Olin kuitenkin niin malttamaton että varasin huomisaamuksi varhaisultran. Laskurin mukaan silloin olisi menossa rv 7+6. Saa nähdä miten käy.. oireet on kyllä taas palanneet tauon jälkeen ja eilisen aamupahoinvoinnin aikaan mietin ihan todella miten selviän 11 tunnin työpäivästä.. selvisin!
 
Mul on parina päivänä ollu selviä supistuksia. Eilen ne oli kipeitä. Viimeyönä vaan tosi napakoita harkkoja. Viime raskaudessa alko kipuilut vasta 20 viikolla ja harkat samoihin aikoihin kun nyt mut sillon en ollut töissä.
Yritän viestittää neuvolaan tänään. Avoimeen en pääse koska auto on miehellä ja se neuvola ei oo lähellä.
 
Meidän pitää hankkia kaikki vauvatarvikkeet uudestaan kun hävitettiin ne kuopuksen jälkeen. Haluaisin ostaa kaikki (paitsi turvakaukalon) käytettynä. Mulle ei ole merkillä niin väliä, kunhan hinta-laatusuhde kohtaa.

Olin kuitenkin niin malttamaton että varasin huomisaamuksi varhaisultran. Laskurin mukaan silloin olisi menossa rv 7+6. Saa nähdä miten käy.. oireet on kyllä taas palanneet tauon jälkeen ja eilisen aamupahoinvoinnin aikaan mietin ihan todella miten selviän 11 tunnin työpäivästä.. selvisin!
Mullakin oli siinä 6+0-7+5 aikana sellainen aika hiljainen aika raskausoireiden kanssa, että ehkä se oli sullakin sellainen? Nyt varhaisultran jälkeen on kyllä ollut säännöllisesti nipistelyitä ja kipuja mutta ei mitään vakavaa/huolestuttavaa. Mä odotan innolla ja kauhua jo nt ultraa. Innolla jos saa ensimmäisen kerran kuulla sydäntä, viimeksi vain nähtiin se. Ja kauhulla jos siellä ei olekaan kaikki hyvin... kai se on jännittävää kaikille!
 
Näin viime yönä unta, jossa saatiin tyttövauva, ja hän oli ihan samannäköinen kuin meidän esikoinen. Mietin vielä siinä, että en jotenkin tule erottamaan heitä toisistaan.. :hilarious: Mitähän sekin tarkoittaa.
 
alli: mulla on nyt kokoajan unia jotka ovat ihan outoja, muistan niitä selvästi aamulla mutta päivän mittaan unohdan. Ihan kuin katsoisi koko yön elokuvia ja sitten kun herää on niin väsynyt kun tuntuu siltä ettei ole nukkunut yhtään!:smiley-bounce013
 
Uutta vaan jos ei siistiä
käytettyä löydy. Myös lapsille opetetaan kierrätyksen tärkeyttä.
Ps. Kestovaipatkin voi ostaa käytettyinä. Mulla on siistejä vaippoja joilla on vaipatettu 4-5 vauvaa:)

Meillä sama periaate. Mahdollisimman vähän ostetaan uutta. Niin pitkälle hyödynnetään lähipiiriä ja tuttavia joilla pieniä lapsia, sitten kirppareita lähistöllä, kierrätysryhmiä fbssä. Poistomyyntejä myös hyödyntäen, alusvaatteet haluan uutena, toki myös sellaiset, joita ei helposti siistinä löydy.

Kestovaippalainaamot toimii myös joillakin paikkakunnilla, niistä saa kk-maksulla käyttöön vaipat ja lapsen kasvaessa voi hakea isompaa kokoa käyttöön. Kevättä kohti mentäessä alan etsimään tällaista omalta paikkakunnalta/lähiympäristöstä.

Tää on niin laaja aihe, että vois melkein laittaa oman ketjunsa jatkoa ajatellen pystyyn?:confused004
 
Kappi, on olemassa sellainen yleinen ryhmä kuin "ekoperheet".

En tiedä miksi mutta joku babybuumi on meillä koulussa kyllä! Tänään tunnilla oli kaksi selkeästi raskaana olevaa naista paikalla ja tiedän että siellä on vielä kolmas. Eli jos ei ole muita asiaa piiloittelevia neitoja vielä niin mä oon neljäs. Se on aika iso prosentti 30 hengen luokassa jossa 30-40% on miehiä. Onko se vain niin että niitä jotenkin huomaa paremmin nyt vai mitä ? :)
En tiedä, tänään oli sellainen olo että en ole raskaana, ja sitten 1 tunti myöhemmin alkaa tuollaisia repimistunteita taas. On tämä aika kauheeta ajatella näin joka päivä ja pitäisi mennä eteenpäin toiset 6 kuukautta ainakin. Miten te rentoudutte ja yritätte ajatella jotain muuta? Mä tajusin juuri että koulu on kyllä hyvä asia, ja täällä ei yleensä ajattele sitä. Nyt vain sattui olemaan raskaana olevien päivä :)
 
Meillä on tosiaan aika pitkälle tallessa kaikki kuolleen tytön tavarat. Jotain pieniä hankintoja voi olla jos tää nyt edes elävänä syntyy. Marrasvauvalla ja huhtivauvalla ekat vaatteet on vielä aika saman vahvuisia. Koitan raskaudessa elellä hetki kerralla. Meitä on riivannut sairastelukierre, kaksi kovaa flunssaa käyty läpi. Muutenkin takapakkeja ollut paljon elämässä nyt ja vähän matalalentoa menty. Siihen päälle huonovointisuus ja pyörtyily johtuen raskaudesta, niin ei tää ihan helpointa ole.
 
Mä en edes yritä ajatella muuta. Tosin muksut pitää kiireisenä ja työ sillon kun olen siellä. Tän viikon oon ollu saikulla maanantaita lukuunottamatta.
 
Takaisin
Top