Syyllisyys päivähoitopäivän pituudesta

[Vargynja]

Helsingin sanomien uutisessa kerrotaan vanhempien kokevan syyllisyyttä, jos he hakevat lapsen viimeisten joukossa päiväkodista. Tunnetko sinä asiasta syyllisyyttä? Tai ylipäätään hoitopäivän pituudesta?

Itse olen välillä kokenut syyllisyyttä ylipäätään lapsen hoitoon viemisestä, vaikka sekä esikoinen aikoinaan että kuopus nyt käy vain neljänä päivänä viikossa eikä sitäkään kokopäiväisesti. Teen kuitenkin etätyötä lyhyellä työajalla ja mies on ollut vuosia sairaslomalla/sairaseläkkeellä/työttömänä. Eli periaatteessa lapset olisi mahdollista hoitaa kotona. Meidän vanhempien jaksamisen kannalta on kuitenkin parempi näin. Lisäksi ihan hyvä kun lapset saavat harjoitella sosiaalisuutta päiväkodissa. On ollut molemmille ihan tarpeenkin eikä meillä ole mahdollisuutta kovinkaan isossa määrin sosiaalistaa lapsia.

Mutta menin heti vähän sivuraiteille. Mitä päiväkotipäivän pituuteen tulee, niin pidän ilmiötä vähän hassuna. Miksi siitä pitäisi kilpailla? Kai tämäkin on taas jokin hyvä äiti/isä -kilpailu. Moni vanhempi ei kuitenkaan voi hirveästi vaikuttaa työpäivän pituuteen. (Vai onko mulla vääristynyt kuva työelämästä?) Se olisi sitten asia erikseen, jos hoitopäivä venyisi ylipitkäksi vanhemman ottaessa omaa aikaa. Ei sillä ettei vanhempi sitä tarvitsisi, mutta yli 8h hoitopäivä on lapselle kuitenkin tosi raskas. Lapsen parasta ajatellen en laittaisi lasta hoitoon niin pitkäksi aikaa ellei ole töiden takia pakko.

 

[siska]

Mielestäni päiväkoti keskustelu polarisoituu helposti ja tässä tulee vähän semmonen arvomaailma juttu ja toisaalta myös vedetään mutkat suoriksi eikä haluta nähdä että kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa edes siihen että kuinka paljon lapset ovat hoidossa. Toisaalta taivastellaan hesarissa että joku vanhempi ottaa omaa aikaa ja hakee lapsen myöhemmin - mut ei huomioitu että lapsen päivä alkoi myöhemmin kuin suurimmalla osalla.

Mutta siis voin myöntää että kyllä itse toisinaan koen syyllisyyttä siitä et keskimmäinen (reilu 2v) on osapäiväisesti päivähoidossa, kun olen itse nuorimman kanssa kotona - mutta tässä kuitenkin on puolison kuluttava vuorotyö, isoimman sisaruksen nepsy haasteet ja itsellä krooninen sairaus joka syö hyvin paljon energiaa. Joten koitan olla vertaamatta tilannettani toisiin - painimme ns arjessa eri sarjoissa. Plus mikäli yhden lapsen päivähoito mahdollistaa sen että olen kaikille lapsilleni jaksavampi (= parempi) vanhempi niin sit se päivähoito on sen arvoista. Ja tarpeen mukaan lapsi viettää extra kotipäiviä, ja minulla on mahdollisuus pitää lapsi kotona flunssan jälkeen pidempään kuin jos olisin töissä käyvä vanhempi.

Toisaalta joku kunnan kerhohan voisi ajaa vähän saman aseman, mutta meillä etäisyys lähimmästä kerhosta on sellainen, et suurin osa ajasta menis kuljetteluun, plus se ei arjessa jousta mihinkään suuntaan hoitoaika mielessä, esim jos on lääkäri käyntejä tms. Joten päiväkodilla mennään, plus kyllähän lopulta pitää munkin palata (osatyökykyisenä) työelämään ja pienempi sisaruskin menee hoitoon, ainakin on valmiiksi tutut aikuiset ja paikka.

 

[Pilkki24]

Totta on sekin, että Suomessa on ainakin eurooppalaisessa mittakaavassa todella pitkät hoitopäivät ja jo pienillä lapsilla.

Lähtisin kuitenkin ennemmin puhumaan yhteiskunnallisista rakenteista kuin syyllistämään ja syyllistymään henkilökohtaisesti asian tiimoilta.

Meillä on lapsi vuoropäivähoidossa ja kyllähän meillä on välillä pitkiä hoitopäiviä, mutta toisaalta niitä onkin sitten keskimäärin vain muutaman kerran viikossa.

Alkuun oli vaikea paikka, kun piti laittaa lapsi hoitoon noin 2,5 vuotiaana. Olisin halunnut pitää kiinni siitä kolmen vuoden rajapyykistä, sillä ihan tutkimustenkin mukaan lapsen olisi siihen asti hyvä olla kotihoidossa. Toisaalta, kun tilanne ei sitä sallinut ja piti miettiä myös meidän jaksamista, niin en viitsinyt syyllistääkään itseäni siitä. Joskus on mietittävä enemmän kokonaisuutta kuin yksittäistä asiaa, eikä aina voi pyrkiä joka asiassa täydellisyyteen. Mieluummin pyrkii vaikka 80% onnistumiseen suurimmassa osassa asioita kuin alkaa pingottamaan yhdessäkään. Täydellisyydentavoittelu, kun vie ihmisestä mehut aika nopeasti.

 

[Selah]

Näen että lapsen ikä vaikuttaa isosti päiväkotipäivän pituuteen. Itsellä olisi kyllä tehnyt mieli jo mennä töihin, mutta näen että 3v menee raja(lapset on tietenkin yksilöitä), että voisin itse mennä kokoaikatöihin niin että lapsi joutuu olemaan koko päivän hoidossa. 1v itsellä olisi ok fiilis laittaa esim puoleksi päiväksi, mutta mistä sellaisen työn saa, että tuo hoitokuvio olisi vaihtoehto Sitten kun mennään sinne 5v kieppeille niin en potisi huonoa omaatuntoa jos vaikka saisin 30min oman harrastuksen sopimaan kerran viikkoon niin että lapsi joutuu sen takia olemaan hoidossa niin se olisi ok.

Nämä rajat kuvittelen pääni sisällä peilaten sosiaaliseen lapseeni ja pienen paikkakunnan laadukkaaseen, pienipaikkaiseen ja tuttavalliseen päivähoitoon. Luulen, että potisin syyllisyyttä jos näitä rajojani joutuisin esim taloudellisen tilanteen takia rikkomaan niin, että näkisin lapsen kasvun kärsivän siinä. Voin kuvitella että jokaisella vanhemmalla on nämä omat rajat ja sitten myös omat taloudelliset rajat sekä muut tarpeet minkä puitteissa päiväkotipäätöksiä tekee ja siitä sitten muodostuu tuo tunne syyllisyydestä jos ei niitä pysty pitämään. Pelkässä hakuajan tuijottamisessa en näe järkeä. Vai liittyykö se siihen että hoitohenkilökunta joutuu siellä venyttämään päiväänsä vain sen mun lapsen takia? Jos se on sovittu ja odotettu niin en siinäkään näe ongelmaa.

 

[Suski75]

Suurin ongelma tämän suhteen on yhteiskunnan päätös siitä, että kaikkien on käytävä kokopäiväisesti töissä, jopa pienten lasten vanhempien, vaikka lopputulos olisi se, että 1-vuotiaasta 9-vuotiaaksi lapsi näkee vanhempiaan vain 2-3 tuntia päivässä. Lakipykäliin vetoamalla ja laittamalla kova kovaa vasten saa työnantajalta taisteltua tuohon 1,5 tuntia päivässä lisää. Jos et halua irtisanoutua töistä, on pakko tehdä vähintään 32 tuntia viikossa töitä. Jos työmatka kestää 1 tunnin suuntaansa, on lapsi päikyssä 42 tuntia viikossa.

Aika moni päätyy jäämään kokonaan kotiin tämän vuoksi.

Sitten poliitikot kehtaavat vielä valittaa siitä, että naiset eivät palaa työelämään riittävän nopeasti ja kuinka Suomen tilastot ovat niin huonot kun vertaa vaikkapa Hollantiin, jossa valtaosa äideistä palaa nopeasti töihin. Voisiko mitenkään johtua siitä, että Hollannissa valtaosa äideistä tekee vain 4-tuntista päivää, jota Suomessa ei saa työnantajalta kirveelläkään?

Tässä syy sille miksi Suomessa päiväkoti kasvattaa lapset. Lapset käyvät kotona nukkumassa ja palaavat taas aamulla elämäänsä päiväkodissa. Moni vanhempi haluaisi enemmän aikaa lapsen kanssa, mutta se vaatisi heittäytymisen pitkäaikaistyöttömäksi.

Vai että vielä pitäisi tuntea syyllisyyttä päiväkotipäivän pituudesta? Työnanttajahan sen pituuden päättää erittäin pitkäksi vastoin vanhempien tahtoa, hallituksen ja eduskunnan vahvalla tuella.

100 % työpäivä tuo lapselle 52-tuntisen päiväkotiviikon, eikä siinä ole minkäänlaisia hengähdystaukoja.

 

[problemsolved]

Kaikilla on erilaiset työt ja lähtökohdat. Meillä on sellaiset työt, että kun nykyinen vauva joskus menee päiväkotiin, todennäköisesti syksyllä kun on vähän päälle vuoden, hänen tarvii olla siellä maks 4h kerrallaan ja maks 4pv viikossa. Itse teen vuorontyötä ja mies on yrittäjä,.Joten pystymme aika pitkään myös pitämään vauvan kotona, kun limitämme töitämme. Myös jos toinen vanhemmista tai molemmat tekee vuorotyötä, on mahdollista limittää töitä niin, ettei lapsen ainakaan aina tarvitse olla pitkää työpäivää.

Mutta ymmärrän, että osa tuntee syyllisyyttä ja ymmärrän senkin jos joku tarvitsee päivähoitoa saadakseen hengähdystauon. Itsellä nyt on sellainen olo, etten haluaisi laittaa lasta vielä tänä vuonna hoitoon. Saa nähdä kuinka onnistuu. Ole töissä pienellä yrittäjällä, joka odottaa minua takaisin töihin toukokuussa.