Synnytystoiveet! ... ja pelot...

Hemmis

Hemmis

Jostain jotain jo tietävä
Elokuu vähenee kovaa vauhtia ja parissa ketjussa on jo tullut esille lähestyvä synnytys ja siihen liittyvät toiveet ja pelot. Olisi mielenkiintoista kuulla kohtalotovereilta, millaisia synnytyksiä syysmammat toivovat - mitä asentoja aiot synnytyksessä käyttää, mitä kivunlievitystä kokeilla, onko jotain ekstraerityisiä toiveita? Entä pelkoja? Mitä et MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi? Entä ne äidit, joilla jo synnytyksiä yksi tai useampi takana: kuinka eri tavalla nyt suhtaudut synnytykseen kun tavallaan jo tiedät, mitä odottaa (vaikka jokainen synnytys onkin erilainen)?

Voisin itse aloittaa. Olen asennoitunut todella vahvasti ns. luomusynnytykseen ja perehtynyt asiaan niin paljon kuin mahdollista. Keväällä osallistuttiin miehen kanssa paikallisen Aktiivinen synnytys ry:n teema- ja keskusteluiltoihin, ja molemmat koettiin ne ihan mielettömän hyödyllisiksi ja avartaviksi. Nuo meidän alla olevat toiveet olen melkein suoraan kopioinut meidän synnytystoivelistasta joka tulee synnärille mukaan. (Lapussa myös toki lukee käytännössä joka kohdassa: "... ymmärrämme kuitenkin, että tilanteessa kuin tilanteessa mennään vauvan ja äidin hyvinvoinnin ehdoilla, tämä toivelista ei siis ole käsikirjoitus". Tähän en niitä jaksanut raapustaa :))

Mitä minä toivon synnytykseltäni yleisesti:
- haluaisin välttää käynnistystä, episiotomiaa, lääkkeellistä kivunlievitystä ja sektiota
- jos haluan lääkkeellisen kivunlievityksen, pyydän sitä kyllä itse...
- haluan, että kaikista toimenpiteistä keskustellaan kanssani ennen niiden suorittamista
- haluaisin liikkua synnytyksen aikana mahd. paljon ja istua käyrillä niin vähän kuin mahdollista
- toivoisin, että sisätutkimuksia tehtäisiin mahdollisimman vähän
- haluaisin, että minulle ja puolisolleni annettaisiin synnytysrauha, että huoneessa ei ravattaisi turhaan, että huone pidettäisiin hämäränä ja että huoneessa olijat puhuisivat hiljaa. En todellakaan halua huutosakkia ja haluaisin olla mahdollisimman pitkään mieheni kanssa kaksin (ja huutosakkimeininki on kyllä häneltäkin kielletty)! :D
- kivunlievityksenä haluaisin kokeilla suihkua, rentoutumista, hierontaa ja kaurapusseja. K-SKS:ssa ei ole mahdollisuutta ammeeseen (eikä ilokaasuun), se vähän harmittaa, mutta minkäs teet...
- synnytysasennoista haluaisin kokeilla: polviseisonta, kyykky, seisominen tuettuna, konttausasento, kylkimakuu ja erityisesti synnytysjakkara
- toivoisin, että välilihaa tuettaisiin kuumilla pyyhkeillä vaurioiden ehkäisemiseksi

Kun lapsi syntyy...:
- toivoisin, että puolisoni saa vastaanottaa lapsen ja leikata napanuoran, jonka jälkeen, jos mahdollista, haluaisin lapsen välittömästi rinnalleni
- ensi-imetystä haluaisin kokeilla kaikessa rauhassa ilman hoppua... Kun on punnitusten ja kylvetysten aika, toivon että lapsen isä saa suorittaa ne. Jos lapsemme kaipaa lääketieteellistä hoitoa, toivoisin että lapsen isä saa olla hänen kanssaan koko ajan!
- en halua istukan irtoamista nopeuttavaa oksitosiinitippaa ennen kuin irtoamista on joudutettu luonnollisin keinoin

Siinä ne pääpiirteissään ovat, meidän synnytystoiveemme <3 Mies on ollut ihan älyttömän hienosti mukana suunnittelemassa MEIDÄN synnytystä, ja uskon että hänestä on itse tapahtumassa valtavan suuri apu. Ihanaa, että toiveet ovat molemmilla niin selvät, että jos en itse jaksa synnytyksessä jostain asiasta inttää, on toinen siinä vierellä tukemassa ja inttämässä meidän puolesta :) Toivotaan, että saadaan kokeilunhaluinen ja innokas kätilö! On nimittäin sitä toistakin ääripäätä meidän sairaalassa...

Sitten jos lyhyesti niistä peloista: en ole pelännyt koko synnytystä tähän asti ollenkaan vaan se on tuntunut tosi luonnolliselta tapahtumalta. Nyt pelkään kuollakseni, että koko synnytys menee pipariksi ja joudun kesken kaiken hätäsektioon ja ilman miestä tietenkin (kiitos vauvan koolla pelotelleen lääkärin) ja että pahimmassa tapauksessa vauvalle tapahtuu jotain. Myös käynnistyksen mahdollisuus nostettiin esille saman lääkärin toimesta, ja jo se harmittaa melko tavalla... Mutta minkäs teet. Ei auta kuin yrittää pitää lippu korkealla, toiveet mielessä ja peukut pystyssä, että kaikki menisi hienosti ja lopputuloksena olisi hyvinvoiva nyytti ja mielellään aika ehjä äiti <3

Apua, tästä tuli oikea megapostaus, anteeksi... Jaksaakohan kukaan edes lukea :/

edit. kirjoitusvirheiden korjailua...
 
Kiitos Hemmis perusteellisesta pohjustuksesta. Itse olen kahdesti synnyttänyt ja kolmannen ja hyvin todennäköisesti viimeisen kerran olen lähdössä siinä mielessä sairaalaan lähiviikkoina. Tapahtuma on sellainen että on hyvä kun tietää mitä haluaa, ja tuntuu että tällä kerralla ensimmäisen kerran olisi suht realistiset ajatukset tulevasta. Toki pelkoja on silti vaikka mitä. Enkä halua niitä siirtää sen enempää eteenpäin, mutta ajattelen monesta asiasta vähän eri tavalla. Esikoisen kohdalla menin laitokselle listan kanssa. Spinaalia olen toivonut molemmilla, eli luomu ei varsinaisesti ole ollut tavoitteenakaan. Mutta tämä himmeämmät valot ja rauhallinen imetyksen aloitus oli asia jonka muistin toivoa. Sen myös sain. Kuopuksen kohdalla en muistanut toivoa sitä enkä myöskään saanut, harmitti vähäsen. Altaaseen olen tahtonut molemmilla kerroilla, mutta niinkuin elokuun puolella sanoin se on jäänyt niihin toteutumattomiin toiveisiin. Ilmeisesti siksi kun esikoisen napanuora oli solmussa ja kuopuksella jalanympärillä puristuksissa. Sykkeet laskivat vielä supistuksen jälkeen, jonka vuoksi ensiksi synnytykseen laitettiin vähän vauhtia, ja sitten en päässyt altaaseen, ja vielä molemmille laitettiin antennit päähän ja puhkaistiin kalvot. Niimpä pojat ovat syntyneet Zorron merkki päässä, niitä hyvin haaleita arpia vieläkin välillä etsin sieltä päänahasta. Nyt olemme sopineet lääkärin kanssa että lähdemme kohdunsuupuudutteella liikkeelle. Jos se helpottaisi asiaa. Niin sen verran vielä aikaisemmista että kun olen ollut riittävän auki spinaalille, ja olen spinaalin saanut, sitten on alkanut tapahtua vauhdilla. Spinaalin teho ei ole ehtinyt heiketä, vaan molemmissa ponnistusvaiheissa on mies lukenut käyriä että nyt supistaa, ja nyt ponnistetaan, suunnasta ei mitään tietoa kun ei ole tuntoa. Ekassa sain sisäisten repeämien vuoksi hematooman(verenvuotoa sisäisesti) ja toinen autettiin juuri sydänäänten vuoksi imukupilla. Se oli keinoista viimeisin ennen hätäsektiota.

Molemmista mulla on leikattu väliliha ja ommeltu, ekassa tosiaan leikkaussalissa tuskallisen odotuksen jälkeen. En halua pelotella ketään, mutta tällä kerralla olen vankasti sitä mieltä että jos tuntuu että vaavista tulee iso, niin mieluummin saman tien leikkaus. Tiedän että kyse on isosta leikkauksesta, mutta se on kuitenkin yksi kunnon haava joka ommellaan, eikä niitä tikkejä saalisteta kyynärpäitä myöten mun sisältä viikon parin päästä. Alkuvaihe on menty tähänkin asti ilokaasulla, ja se on hyvä näin. Siihen en muuta kaipaa. Ne aquat saavat lykätä omiin persauksiinsa ihan rauhassa. Jotain sähkötällejä täällä on uutena, en tiedä niistä mitähän ne ovat. Mutta aika levollisena odotelen. Kyllä se on ennenkin sieltä maailmaan saatu. Ja minua on pyydetty menemään osastolle kun olo käy liian tukalaksi kotona. Saavat sydänäänet käyrälle, varmuuden varalta. Vielä oli napanuora nätisti, mutta katotaan miten käy kun sinne asti päästään. Se naoanuora ei vaan näy ultrassa kovin hyvin.

Olen utelias kuulemaan muiden kommentteja, ja näkemyksiä. Näissähän ei oikeata olekaan.
 
mul on samat fiilikset nyt toisen kanssa niinkuin esikoisenki kohdalla.eli menen synnärille ilman mitään erityisiä toiveita ym.koska tiedän että vain pettyisin sitten koko synnytykseen jos suunnitelmani menisi pieleen.
Esikoisen syntymä oli minusta aivan ihana kokemus,menin iloisella asenteella ja sain kaiken tarvitsemani avun ja neuvon kätilöltä.
Silloin aloitin kävelyllä ja kuumalla suihkulla kipujen lievityksen,olin silloin viellä synnytysvastaanoton puolella,ajattelin että olen täällä niin pitkään kunnes en enää selviä isompia apuja :) ennen synnytystä olin sen kyllä päättänyt että pyrin olemaan ilman epiduraalia jos vaan suinki kykenen. No sitten kun tuntu et jalat ei kanna enää ja pyysin päästä saliin niin mulle sanottiinki että ,et ehdi enään saamaan epiduraalia :D ja olin onnellinen! <3 ilokaasua otin ja se oli minulle suuri apu! sain myös kohdunsuun puudutteen joka ei helpota supistuskipuja mutta sen avulla en tuntenut kun eppari leikattiin :)
esikoinen ei olisi tullut ulos ilman episiotomiaa ja kätilön avustusta (levittäen paikkojani).Repeilin sisältä aikalailla mutta sitä en kokenut mitenkään ikäväksi koska pääasia minulle oli että vauva tulee ulos ilman leikkausta :)

Samalla mielellä olen siis nyt menossa synnyttään, maksimissaan kohdunsuun puudutus jonka ehkä mahdollisesti jätän nyt ottamatta. Ainoa minkä ehdottomasti haluan ,on ilokaasu :) esikoisen hankalan tulemisen vuoksi mulla onkin nyt perjantaina synnytystapaarvio jossa katsotaan että onko synnytys tarpeen käynnistää ennen laskettua ettei vauva kasva liian isoksi. Siitä olen jo vakavasti puhunut sairaalassa että vauvan isouden takia en sektioon lähde ,että siinä tilanteessa mieluummin käynnistetään synnytys vähän aiemmin! jollei nyt itse päätä jo kohta syntyä :) mieluummin tulis omineen mutt kun ei koskaan tiiä :) niin ja siis synnytyslääkäri on ollut kanssani yhtä mieltä siitä että käynnistys tehdään jotta voidaan se sektio välttää ,se on kuitenki se luonnollisin tapa lapselle syntyä :) Ja tottakai jos tarve tulee niin leikataan mutt ..nyt näillä eväillä alkuun :)

ainniin! tosiaan unohtu et kokeilin myös aquarakkuloita esikoisesta ja nyt en enää ikinä anna semmosia itseeni laittaa xD teki niin kipeetä se laitto et mieluummin kestän supistukset :D ja sit ponnistusvaiheen alussa mulle laitetttiin oksitosiinitippa koska multa meinas laantua supistukset täysin! joten,en sitäkään ainetta vierasta :)
 

Rominna kirjoitti:

Olen utelias kuulemaan muiden kommentteja, ja näkemyksiä. Näissähän ei oikeata olekaan.

No siis nimenomaan näin! Ite olen ihmisenä ja luonteena sellainen, että mulle on hirmu tärkeää olla selvät sävelet, jollekulle taas käy ihan päinvastainen meininki :) Siksi näitä onkin niin mielenkiintoista lukea.  Eihän näitä munkaan suunnitelmia ole kirkossa kuulutettu ja siksi ne onkin "vaan" toiveita... En toki sinne synnytykseen mitenkään "suljetuin mielin" lähde, ei se ole synonyymi synnytystoiveille ja -suunnitelmille. Mä oon vaan perinpohjainen ihminen ilmeisesti tässäkin asiassa :D
 
Pakko kanssa käydä kommentoimassa ja kiittämässä näitä juttuja kun teidän toisten mietteitä on niin kiva käydä lukemassa :)

Itselläni oli raskauden alkuvaiheessa järjetön kammo alatie synnytykseen, en tiedä mistä tullut, ilmeisesti kaikista jutuista jos vauva on kärsinyt hapenpuutteesta, napanuora on ollut monta kertaa pään ympäri, revenneestä alapäästä ym. Olisin voinut silloin jo tilata sektion itselleni.. Mutta nyt kun olen vertaillut paljon alatie synnytystä ja sektiota, olen kyllä menossa ehdottomasti kokeilemaan alatiesynnytystä. Mutta jos tilanne näyttää että tulee hätäsektio ei maailmani siihen kaadu, pääasia että vauva saadaan hyvävointisena maailmaan. En haluaisi että minut jouduttaisi käynnistämään mutta jos tilanne näyttää siltä niin se on vain tehtävä.

Kipua pelkään myös mutta jotenkin raskauden aikana siihenkin on tullut luonnollinen suhtautuminen. Synnytyksessä kyllä toivon että jos olen kovin kipeä olisi mahdollisuus saada ilokaasua, spinaalipuudute tai epiduraali. Epiduraalia toivoisin ehkä eniten, olen kuullut siitä niin paljon hyvää vaikka tiedänkin että jollain se hidastaa synnytyksen etenemistä. Ilokaasun suhteen olen aika skeptinen, anestesia aineista minulle tulee helposti paha olo ja leikkauksen jälkeen olenkin yleensä aina oksentanut.. Aqua rakkuloita en suostu ottamaan. Haluaisin kokeilla kaurapusseja, suihkua, ammetta, keinutuolia, hierontaa. Jos näyttää että vauva on iso, välilihan voi minun puolesta leikata ennen ponnistuksia.

Noista synnytysasennoista en oikein tiedä, tuntuu että ne menevät sitten omalla painollaan mihin asentoon päädyn synnyttämään (tod. näk. sänkyyn). Synnytysjakkaraa kuitenkin haluaisin kokeilla. Tuntuu luonnollisemmalta ponnistaa siinä kuin sängyssä. Toi valojen himmennys oli hyvä juttu ja se että vauva saa olla rauhassa hetken rinnalla ja kokeilla imeä rintaa. Jännitän enemmän tällähetkellä ehkä mieheni puolesta, tiedän että hänellä on järkyttävä sairaalakammo eikä olla toistaiseksi vielä kauheasti puhuttu synnytyksestä. Tarvii varmaan ottaa se tässä kohta esille.

 
en tiedä onko sitten sairaalakohtasta mutta tayssissa ainaki automaattisesti himmensivät valot kun vauva oli syntymässä :) ja meill oli muuten radio huoneessa,se oli minust kiva ett sai kuunnella musiikkia samalla.

marini. meiän pojalla oli 2x napanuora kaulan ympäri,mutta löysästi onneksi :) ei siis tehnyt vaurioita se. mulla oli niin tautisen pitkä napanuora ett ihmekkös tuo xD jos en väärin muista niin 98cm :DDD kätilö naureskeli ett parista sentistä oli kiinni ettei joutunu tarjoon kakkua kollegoille :D niill oli semmonen tapa ett metrin napanuorasta piti tarjota kakkua :D

nii ja ei mun ollu tarkotus antaa sitä kuvaa et minusta ois typerää tehdä toivelistoja! vaan siis sitä tarkotin ett se ei sovi mulle itelleni :) mulle itelleni sopii paremmin se että menen vaan ja annan kaiken mennä niinkuin menee.
 
Hemmikselle: Juuri näin ajatuksesi käsitin, ja siinä mielessä ajattelen samoin kuin sinä. Olen lähdössä katsomaan että millä korteilla tällä kertaa pelataan. Olen käynyt läpi vihdoinkin kuopuksen syntymää (8 vuoden jälkeen!) kun sen käyminen jäi vähän kesken, eikä se tunnu olennaiselta kun mietitään päivähoidon juttuja. Mutta nyt kun olen käynyt molempia läpi ja suhteuttanut päässäni tulevaan olen huomannut kuinka paljon niissä on yhtäläisyyksiä. Se on ihmetetyttänyt minua, ja herättänyt lisäkysymyksiä että mikä johtuu minusta, mikä on tuuria, mihin voin vaikuttaa ja miten yms. Mutta vaikka en ole pelkopolilla käynyt olen iloinen että olen saanut puhua niistä lääkärien ja hoitajien kanssa. Kun lopun kaiken palataan siihen että alun perin halusin luomu synnytyksen, vieläkin olisi kiva laulaa lapsi ulos. Mutta en jaksa panostaa asioihin niin paljoa (enkä taida enää ehtiä opettelemaankaan) että voisin tehdä moisia. Täällähän luomua on ilman puudutteita, kun asun täällä ruuhkasuomesta kaukana. Enkä lähde synnyttämään mihinkään siihen erikoistuneeseen paikkaan. Ja olen huomannut että jokin puudute on hyvä, tällä kertaa vaan lähdetään miedommasta liikkeelle. Ja otan kaikkea tarpeen mukaan.
 
Aivan ihana aihe! Tosi mielenkiinnolla luin, mitä kaikkea kukin ajattelee lähenevästä synnytyksestä ja mitä siltä toivoo.

Mulla ainoat toivomukset, jotka esikoista synnytämään mentäessä esitin oli perhesynnytys, amme kivunlievitykseksi ja episiotomian välttäminen. Nämä kaikki sitten toteutuikin. Aluksi vain kävelin ja keikuin yms liikettä joka helpotti kipua. Sitten kokeilin kaurapussia ja se ei varsinaisesti vienyt kipua mihinkään, mutta auttoi ihanasti rentoutumaan supistusten välissä. Sen jälkeen mut päästettiin ammeeseen ja se oli todella hyvä juttu. Ammeeseen päästessä olin yhä sen saman 2cm auki kun sairaalaan tullessakin, mutta ilmeisesti lämpimässä vedessä lilluminen rentoutti sen verran, että synnytyskin alkoi edetä. Sen tunnin aikana, jonka olin ammeessa avauduin 4 senttiin ja sen jälkeen päästiin siirtymään saliin. Ilokaasua kokeilin, mutta se ei ollut mun juttu alkuunkaan. Pää meni vaan sekasin, tuli huono olo ja kivut pysy ennallaan. Hetken päästä kätilö ehdotti epiduraalia ja otin sen siinä vaiheessa oikein ilomielin vaikka joskus aikaisemmin olin ajatellut, että yrittäisin selvitä ilman puudutuksia. Se hetki kun epiduraali alkoi vaikuttaa niin oli kuin taivas olis auennu! Kaikki kivut kaikkos kun pieru saharaan ja tunsin enää vaan pientä paineen tunnetta supistuksen ollessa päällä. Kalvot puhkaistiin kun olin 6cm auki. Siitä hetken päästä supistuskivut palasi ja pyysin kätilöltä uutta annosta epiduraalipuudutetta vaan enpäs saanutkaan kun olin jo melkein täysin auki. Loppupelissä se oli ihan hyvä asia, että se loppu avautuminen ja ponnistusvaihe meni ihan "luomuna". Ponnistamisen tarve oli kova ja tyttö syntyikin neljän vai viiden ponnistuksen päätteeksi. Isä sai leikata napanuoran ja minä sain heti tytön rinnan päälle paidan sisään. Kätilö hoiti mittaamiset, punnitukset ja pesun, jonka jälkeen sain tytön takaisin ja saatiin rauhaksiin kokeilla ensi-imetystä. Kaikinpuolin olen oikein tyytyväinen tuohon ensimmäiseen synnytykseeni vaikka siinä vaiheessa kun vaikersin ja keikuin niissä kamalissa supistus tuskissa sen epiduraalin vaikutuksen lakkaamisen jälkeen vannoin miehelle etten enää ikinä aio tehdä tätä uudelleen! :D

Nyt toista synnyttämään mentäessä toiveena on noiden samojen lisäksi vielä polikliininen synnytys, jos kaikki vaan mulla ja vauvalla on hyvin! Tällä kertaa kun uskon että synnytys on vähän nopeampi (ensimmäinen kesti 15h) olis lisäks hienoa pärjätä ihan täysin luomuna :) Suurella mielenkiinnolla kyllä odotan lähenevää synnytystä!

Niin ja esikoisen ponnistin sängyssä puoli-istuvassa asennossa ja se oli mulle oikein hyvä! Samalla kaavalla taidetaan ponnistaa pikkusiskokin tähän maailmaan :)
 
Mulla ei ole mitään erityisiä toiveita synnytyksestä, ajattelin että se sujuu sitten omalla painollaan :) Toki haluan kivunlievitystä kun ja jos sellasta tarvii. Ei kuiteenkaan niitä Aqua-rakkuloita, jos kerta laittaminenkin sattuu. Pelkään jonkin verran juuri kipua ja varsinkin niitä mahdollisia repeytymiä. Silti mielenkiinnolla luen kaikkien aiemmin synnyttäneiden synnytystarinat :)

Ymmärsin tutustumiskäynnillä, että jakkaraa ei suositella ensisynnyttäjille? En kyllä sitä haluaisikaan, sänky näyttäisi olevan ihan hyvä paikka synnyttää. Vähän kyllä kiinnostaa Kättärillä se uusi synnytystuki, Relaxbirth.

Haluaisin että synnytys sujuu mahdollisimman helposti (eikös me kaikki...), joten lääkkeelliset lisäavut ei mua haittaa. Ja kun kokemusta synnytyksestä ei ole, luotan Kättärin ammattitaitoiseen henkilökuntaan :)
 
Mulla on kans sellanen tieto jäänyt mieleen että synnytysjakkaraa ei suositella varsinkaan ensisynnyttäjille. Se apu mikä siitä painovoimasta tulee niin voi koitua alapään kohtaloksi kun vauva tulee liian nopeasti eikä kudokset kerkee venyä mukana.

Aquarakkuloita en aio minäkään kokeilla. Sen verta negatiivista palautetta niistä oon kuullut.
 
Alice_78
mä sain esikosien kohdalla kokeilla sitä jakkaraa,mut mulle se asento oli todella huono.Kannattaa sitä kysyä jos tahdot kokeilla :) ja nyt vasta huomasin ett et ollutkaan halukas kokeilemaan xD no kumminki.. minä kokeilin :D sänky ja puoli istuva asento oli mulle paras ponnistaessa (jalat kätilön ja miehen olkapäillä) ja muuten siedin ne loput karmeimmat supistukset parhaiten kyljelläni
 
Mua kiinnostas kuulla lauraelina tosta poliklinisestä synnytyksestä !Millaista tietoa sulla on siitä? Pitää muistaa huomenna kysyä neuvolassakin siitä, onko se täällä mahdollista.

Minä sain esikoisesta ilokaasusta järettömät oksennuskohtaukset, (mies sit veteli sitä kun se ei mulle käynyt :D) En meinannut suostua viimeksi sitä sitten kokeilemaan, mut kätilö sai sit suostuteltua ja kappas, silloin se passas. Että ajatuksena on kokeilla jos sillä taas sitten pärjättäisiin.
Amme kuulostaa myös mukavalta vaihtoehdolta jos pitkiin joutuu sairaalassa oleen. Mut kirjottelinkin jo jonnekkin aiemmin että tavoitteena on olla viime tippaan kotona. Olen sairaalakammoinen ja mulla tekee pahaa edes poiketa pikaseen sairaalassa, pelkkä se sairaalan haju saa mut voimaan pahoin :/
 
Se on ilmeisen kätilö- ja sairaalakohtaista, kuinka suhtautuvat jakkaraan. (Itse tiedän kätilön joka ei suostu jakkarasynnytyksiin ollenkaan, missään tapauksessa.) Suoraan lattiallehan ei siinä kukaan ponnista, vaan kätilö tukee koko ajan käsillään, joten jos kätilö on ajan tasalla ja synnyttäjä osaa yhtään jarrutella, ei repeämisvaaran pitäisi olla suuri. Sitten tietysti jos ei pysty jarruttamaan - se on eri asia. Ne lämpimät hauteet itse synnytystilanteessa ja raskausaikana sekä synnytystilanteessa tapahtuva välilihan öljyily tukevat kyllä hienosti jakkarasynnytyksen onnistumista. Samaten auttaa, jos pääsee käyttämään vettä synnytyksessä. Jakkaran hyvä puoli on myös se että siinä paine jakautuu tasaisemmin koko alapään alueelle, toisin kuin vaikka puoli-istuvassa.

Muistakaa myös se, että selällään ja puoli-istuvassa asennossa ponnistaessa vauvan pää painaa suoraan vasten välilihaa ja luonnollisesti näin estää sen venymisen, jolloin harvemmin välttyy repeämiltä tai epparilta.

:) Kokeilla varmasti kannattaa jos yhtään kiinnostaa.
 
Kamala ku tuntuu että olen vieläki ihan pihalla kaikista noista synnytykseen liittyvistä... ensimmäistä odotan, ja pelottaa ja jännittää ihan vietävästi ! Eniten se että jos ei menekään kaikki hyvin tai että jos syystä tai toisesta joutuukin lähtemään sinne yksin...

Sen verran kuitenki osaan sanoa että ammetta haluaisin kokeilla, ja varmaan epiduraali jos tuntuu että tarvii, ja jos laittavat, kun mulla on alaselässä tatuointi, nii onko se sellasella kohdalla että ei estä.. ja puoli-istuvassa asennossa sängyssä, tuntuu kaikkein luontevimmalta itelle :) jostain syystä kammoan sektiota, ei mitään hajua mistä on siihen kammo tullu ku kuitenkin olen siitäki paljon hyvää kuullu... alakautta haluaisin kuitenki pienen ulos pukata jos vaan on mahollista :) ja se että sektioonhan isä ei välttämättä pääse mukaan, ja mä en missään nimessä haluais joutua sinne yksin... Paljon parempi olis olla jos tietäis että toinen voi olla mukana tukemassa koko ajan, en haluais yksin joutua siellä yhtään mihinkään
 
ennu-
minust mies pääsee sektioon muuten mukaan mutta jos tulee hätäsektio niin siihen ei pääse ja siinähän äitikin nukutetaan.
 
Meille sanottiin että se on lääkäristä kiinni pääseekö mukaan suunniteltuunkaan... ja jos kerta sitte hätäsektioon nukutetaan nii ei sillei ole hätää. Pitää nyt vaan sit toivoo et jos ovat sitä mieltä ettei alakautta onnistu nii olis sellanen lääkäri joka huolis miehen mukaan :)
 
mulle on tullu joku ihmeen pakkomielle tosta epiduraalista. pelkään tosi paljon, että kivut on sellasia, etten siedä niitä ja repeemistä pelkään kans ihan älyttömästi. monelle tutulle on käyny niin, ettei oo kerenneet saada epiduraalia ja se on mun pahin pelko synnytystä ajatellessa. haluaisin tosi paljon alatiesynnytystä, kun aikomuksena ei oo tehdä kuin tämä yksi ainokainen lapsi, niin jotenki haluaisin kovasti sen kokemuksen. vaikka pelkäänki... tän raskausmyrkytysoireilun takia oon kylläkin henkisesti yrittäny myös valmistautua hätäsektioon. sitä kun ei tiedä miten tää tilanne tässtä muuttuu ja minkälaisella vauhdilla. se on nyt ainakin selvää jo, että käynnistetään ennen laskettua joka tapauksessa. aqua-rakkuloita en haluu, niistä oon kuullu liikaa huonoja kokemuksia. muuten meinasin kyllä, että kokeilen kaikkea mitä on tarjolla kipujen lievittämiseksi. ammeeseen en pääse, kun lukeudun ns. riskisynnyttäjiin. kuumassa suihkussa istumista jumppapallon kanssa on täällä suositeltu hyvänä lievityksenä ja sitä varmaanki kokeilen. jakkarasynnytys ei kiinnosta mua myöskään. siitä sanottiin synnytysvalmennuksessa, että sopii yleensä paremmin niille jotka on aiemmin synnyttäny. jos ei heti saada vauvan ulostulon jälkeen äitiä ylös jakkaralta ja sänkyyn lepoon, niin silloin kuulema paine alakerrassa on aikamoinen ja sitämyötä varsinkin ensisynnyttäjille saattaa tulla pahasti vaurioita tonne alakertaan. en halua sitä riskiä ottaa. täällä jakkara on puinen ja näytti aika kovalta ja on myös tosi matala. sängyssä varmaanki pyrin hoitamaan homman ja ehkä siinä sitte yrittää kokeilla useempaa asentoa, että löytäis sen vähiten tuskasen...
mä haluaisin neidin syliin pestynä, eikä meillä oo miehen kanssa kummallakaan napanuoran leikkaamisesta kiinnostusta. ollaan tässä varmaan tosi poikkeevia, mutta meille sillä ei oo semmosta symboolista merkitystä mitä ilmeisesti tosi monelle on. mies on muutoinki tosi sairaalakammonen eikä pysty kattomaan mitään veristä. synnytysvalmennuksessa oli kuva istukasta niin sillonki meinas joutuu poistuu paikalta.. enpä tiiä kuinka ylipäätään pystyy olemaan salissa mukana synnytyksessä. voi olla, että pistän pihalle odottamaan...
 
Heippa, minulla ensimmäinen synnytys tulossa (LA 21.9.2011) ja eilen selvisi että pikkuinen on perätilassa, pylly edellä, eikä todennäköisesti käänny siitä enää mihinkään. Kivuliaan kääntöyrityksen jälkeen, kävin vielä magneettikuvassa, jotta selviää lantion leveys, mutta tässä ilta pohtiessamme ja vaihtoehtoja punnitessamme tulin siihen tulokseen, etten halua riskeerata mitään lapsen osalta, vaan haluan sektion, ensi viikolla se päätös nyt sitten täytyy tehdä, jos alakauttakin synnytys peritaatteessa olisi mahdollinen.
Tiedättekö ketään, jolla olisi onnistunut perätilasynnytys ja kaikki mennyt hyvin?

 
Kuuleijona. lähipiirissä ei ole,ystävän äiti on synnyttänyt kaikki lapsena pylly eellä eikä hänell siis ollut ongelmia sen suhteen mutta hänell on varmaan ollut hyvät edellytykset anatomisesti siihen,siis tilava lantio.Kun taas oma ystävänäni on kummatkin perätilavauvat synnyttänyt sektiolla. Joskus haeskelin asiasta tietoo niin kannattaa ettiä netistä ketjuja joissa on perätilasynnytyksistä :) onnistuneista tietty mieluummin
 
Kuuleijona, ollaan näköjään ihan samassa tilanteessa. Mä sain eilen mun lantiokuvien tulokset ja juttelin lääkärin kanssa pitkät pätkät alatiesynnytyksen ja sektion eroista. Omat kuvat antoivat minulle täydet edellytykset yrittää alatie synnytystä, joten valitsemaan pääsen (olettaen, että ei mene yliajalle). Ikävää on se, että faktatietoa ja tilastoja ei ole, jos haluaa verrata sektiota ja näitä kriteerit täyttävien perätila lasten alatiesynnytystä.

Itseäni kiinnosti esim. kuinka paljon näistä valikoiduista alatiesynnytyksistä päättyy kuitenkin synnytyksen käynnistymisen jälkeen sektioon. Halusin tietää onko luku huomattavasti suurempi verrattuna normi alatiesynnytyksiin. Siihen ei ollut vastausta, sillä suurin osa päätyy sektioon yliaikaisuuden vuoksi. Kysyin onko alatie synnytys minun kohdallani lapselle selvästi turvallisempi vaihtoehto kun sektio koska sitä suositellaan. Suositus johtuu kuulemma sektion äidille aiheuttamista riskeistä, joten lapsen kannalla voin hyvillä mielin valita sektion.

Olen sunnuntain jälkeen lueskellut netistä aika paljon tarinoita. Ikävä kyllä melkein kaikki kauhutarinat perätila synnytyksistä on sellaisia, että ei ole tarkastettu etukäteen täyttyykö kaikki kriteerit (lapsi alla 4kg, leveä lantio, synnytys käynnistynyt itsekseen ennen LA:ta jne). Muutama hyväkin tarina löytyi ja onhan perätila synnytyksissä aina paikalla myös lääkäri.

Olen itsekin kallistumassa sektion puolelle, mutta juteltuani lääkärin kanssa uskon alatiesynnytyksen olevan ihan yhtä turvallinen vaihtoehto lapselle. Aloin siitä jopa hieman innostumaan. Laitahan tänne viestiä kun teet päätöksesi. Kovasti kiinnostaa kuulla miten kohtalotoverin tilanne etenee. Mulla aikataulu on lääkärin mukaan sellainen, että mikäli maanantaina kerron haluavani sektion, varataan sektio aika perjantaille (rv39+1). Olisin siis viikon kuluttua äiti!!!!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top