Synnytystoiveet ja -odotukset

Hih, Marsi, ihan kuin olisin omaa kirjoitustani ennen ekaa synnytystä lukenut. Samoissa ajatuksissa olin, että mieluiten ilman mitään ja luonnollisesti. Mutta sit mulle kävikin just sillai mitä en olisi osannut aavistaakaan. Säännölliset (10-5min välein) ja aivan infernaalisen kivuliaat supistukset kestivät 2 vuorokautta avaamatta kohdunsuuta 1cm enempää vaikka kokeilin mitä: synnytyslaulua, suihkuja, keinutteluja, kauratyynyä, hengitysharjoituksia jne. Eli mä en sitten osannutkaan ilmeisesti rentoutua ja antaa supistusten toimia, kun kivut ylittivät täysin mun sietokyvyn. Kun en ollut 45 tuntiin nukkunut, menin itkien synnärille, jossa ne totesi ettei nämä supistukset ala sua avaamaan ellet saa sellaista kipulääkettä että pystyt rentoutumaan. Ja niinhän siinä sitten kävi: sain kipupiikin ja tunnissa olin 4cm auki, sitten tuli ilokaasu, epiduraali (ah, mikä helpotus) ja oksitosiini. Kaikki kipu lakkasi epiduraaliin ja lopulta sitten synnytin. Valvottuani 50h yhtäjaksoisesti olin kuitenkin ponnistusvaiheessa niin poikki, että se kesti 50min ja kun hoin kätilölle etten jaksa enää, niin se napsautti välilihan auki ja vauva tuli pihalle. Välilihan leikkaus ei ollut yhtään kamalaa. Ei siis sattunut yhtään (kiitos epiduraalin) ja paranikin nopeasti. Hmm ja mitä vauvan kiukkuisuuteen epiduraalin vaikutuksesta tulee, niin ei mennyt ainakaan niin meillä. Ekan viikon jäbä oli rento sälli, sitten alkoi vatsavaivat (se ei kestänyt mun maidossani lehmänmaidon jäänteitä) jotka kesti 5viikkoiseksi kun tajusin aloittaa maitotuoteboikotin.

MUTTA.. oudolla tavalla nyt kun uusi synnytys lähestyy, niin olen taas sitä mieltä että luomusynnytys minulle jos vaan mahdollista. Eli voisin taas kirjoittaa tuon saman tekstin kun sinä Marsi. :D Onkohan ne nämä hormoonit?? Jotenkin aattelin että kun kaikki sanoo että toka synnytys on helpompi ja sitten ajattelin kanssa että nyt mua ei varmaan jännitä yhtä paljon kun ekalla kerralla. Mutta siis aika näyttää. Toiveena luomu. Aviomiehelle jo sanoinkin että tällä kertaa ajattelin jättää epiduraalin väliin... ja se katsoi mua kuin mielisairasta. Ymmärtäähän sen, epiduraaliin loppui viime kerralla kaikki huuto ja draama,
 
TerhiJii
En ollut mitenkään tarkoittanut tuota kirjoitustani kenellekään. On vain omia pään sisäisiä tuntemuksiani. Jos siis jotenkin ajattelit, että oli sinulle. Mun mielestä kaikki sektiosta luomusynnytykseen on ihan yhtä hyviä tapoja saattaa vauva maailmaan. Mun omat ajatukset monissa asioissa poikkeaa valtaväestöstä, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi ainoa oikea tie. Kaikkien pitää toimia niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.
Ja kuten sanottu mitä vain voi tapahtua ja mieli voi monta kertaa muuttua.. :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Marsi, mulle on kans hieman hankala tuo aihepiiri. Siis haluaisin välttää epiduraalia ja varsinkin sitä oksitosiinivauhditusta. Mut toisaalta en halua olla mitenkään ehdoton näin ensisynnyttäjänä. Ja toisekseen en ole oikein varma, että mihin juttuihin tässä pitäisi luottaa...varmaan etsiä se kultainen keskitie itselleen. Mä taisin lukea jostain, että nykyään sitä epiduraaliakin annetaan pienempinä annoksina kuin aiemmin. Eli ehkä osa niistä kauhutarinoista liittyy niihin suurempiin annoksiin. Hyvä vinkki yhellä "kauhusivulla" oli myös, että epiduraalin kohallakin voi toivoa pienempää annosta ja sitä, että pystyisi olemaan vielä seisaallaan sen jälkeen. Ja et siitä on kuulemma kuitenkin vähemmän haittaa, mitä myöhemmin se laitetaan. Mä luulisin, että tärkeintä on se, että ei ota sitä liian aikaisin vain sillä perusteella, että kohta kuitenkin sattuu... Et koittaa pärjätä mahdollisimman pitkään, mutta sit jos ei pärjää, niin pyytää apua.

Viima, kiitos hyvästä kertomuksesta. Tällaiset on just hyviä ja opettavaisia :) Mustakin tuntuu, että n:nnessä synnytyksessä tuo luomuilu olisi helpompaa. Vaikka eihän sitä voi koskaan tietää... toivottavasti sinulla menee tällä kertaa nopeammin ja rentoutuneemmin :)

TerhiJii, minustakin sektion pitäisi ehkä olla vähän helpommin valittavissa kuin nykyään. Ei nyt ilman syytä, mutta esim. kova synnytyspelko on minusta jo hyvä syy...
 
Marsi, en ottanut henkilökohtaisesti kirjoitustasi, kukin tavallaan niinkuin itsekkin sanoit. Mulle itselleni alatiesynnytys on vaan niin kaukainen ajatus.

En osaa sanoa kärsinkö varsinaisesta synnytyspelosta, ajatus vaan siitä että laittaisin kroppani sellaiseen rääkkiin on sietämätön. Menen huomenna ekalle pelkopoli-käynnille ja katsotaan milllaisen rumban joudun käymään lävitse ennen kuin saan sen sektion.
 
TerhiJii sanoi:
Ei se luomusynnytys ole minkään tutkimuksen mukaan lapselle, saati äidille, parempi kuin ääripäänä suunniteltu sektio. Tai no Saksassa ja Iso-Britaniassa on tutkittu ihan päinvastaista.
Click to expand...

Itse asiassa synnytys on hyvin monenkin eri tutkimuksen mukaan sekä lapselle että äidille parempi vaihtoehto kuin sektio. Tietenkin sektiokin on nykyään melko turvallinen, mutta riskit ovat kuitenkin olemassa. Sektiota ei suositella ilman hyvää syytä. Tarkoitukseni ei ole kritisoida eikä provosoida vaan ottaa kantaa yllä esitettyyn virkkeeseen, joten luettelen seuraavaksi ainoastaan tieteellisten tutkimusten tuloksia ja jätän kokonaan omaan arvoonsa maailmankatsomukseen ja kasvatusteorioihin liittyvät kannanotot (esim. Ruotsin keisarinna-koulukunta, naisen päätösvalta, kiintymysvanhemmuus, äidin ja lapsen emotionaalisen suhteen lujittaminen jne. jne.)

Äidin kannalta sektiossa ongelmallista:
- verenvuodot yleisempiä kuin alatiesynntyksen jälkeen, kohdunpoisto tämän vuoksi 6 kertaa yleisempää
- kohtutulehdus 15 kertaa yleisempää
- keuhkoveritulppa 26 kertaa yleisempää
- imetys käynnistyy hitaammin, koska kehossa ei erity synnytykseen liittyviä hormoneja
- seuraavissa raskauksissa komplikaatioita, koska istukka voi kiinnittyä hankalaan paikkaan tai koko kohtu revetä leikkausarven vuoksi, sikiökuolleisuus yleisempää
-> kovin montaa sektiota ei voida samalle naiselle tehdä, joten lapsiluku jä pieneksi, halusi tai ei


Vauvan kannalta ongelmallista:
- vauvakaan ei saa synnytykseen liittyviä hormoneja, jotka valmistavat kohdun ulkopuoliseen elämään -> enemmän hengitysvaikeuksia ja enemmän imemisvaikeuksia
- vauva ei saa synnytyskanavan hyödyllistä bakteerikantaa, mikä vaikuttaa puolustusjärjestelmän kehitykseen:
- allergiat
- astma
- suolistobakteeriston erojen on todettu johtavan myöhemmin ylipainoon, ja uusimmissa tutkimuksissa poikkeavan suolistobakteeriston on havaittu vaikuttavan myös esimerkiksi autismin syntyyn
 
Listaanpas vuorostani minäkin :-)

ALATIESYNNYTYKSEN RISKIT:

- vaikeita komplikaatioita 1%
- koskevat äitiä ja vauvaa

ÄITI:

  • synnytyspelko ja pelon tuomat henkiset ongelmat
  • haavaompeleiden tulehdusriski
  • synnytyksen aikaiset kivut, avautumis- ja ponnistuskivut, aina ei mahdollista laittaa lääkitystä
  • repeytymät ja muut vauriot, tunnottomuus alapäässä, lihasten löystyminen ja näistä johtuvat seksielämän ongelmat, kohdunlaskeuma
  • alapään komplikaatioiden, repeytymien ja muiden vaurioiden aiheuttamat kivut, istumakyvyttömyys jopa useita viikkoja, kävelykyvyttömyys jopa useita päiviä
  • pidätysvaikeudet, lyhytaikaisesti tai pidempään (n. joka 10. kärsii ongelmasta pidempään, yli 20%:lla piileviä sulkijalihashäiriöitä), pissaamis- ja ulostamiskivut
  • repeytymien arvet
  • peräpukamat
  • traumat johtuen yllättävän dramaattisesta synnytyksestä, kivuista tai komplikaatioista
  • muut yllättävät komplikaatiot (kuten revennyt lantio…)
  • 20-30% ensisynnyttäjistä joutuu kuitenkin sektioon, sen aiheuttamat traumat ja komplikaatiot kun tehdään kiireellinen tai jopa hätäsektio
  • harvinaiset komplikaatiot, kuten sisäiset repeämät (esim. suolen repeytymät ja sen aiheuttama pidätyskyvyttömyys, eivät välttämättä parane koskaan), napanuoran esiinluiskahdus, lapsivesiembolia (1/8000 - 1/ 83 000 synnytystä), raskauskouristus yms.

VAUVA:
  • hengitysvaikeudet, hapenpuute jopa tunteja, sen aiheuttamat aivovauriot, 12% kehitysvammaisista lapsista vamma aiheutunut alatiesynnytyksessä (tästä muuten löytyy tosi nihkeästi tutkimustuloksia, vaikka on merkityksellinen riski!)
  • olkahermopunoksen vaurioriski (3%) ja olkapäiden juuttuminen (0,5-1,5%)
  • aivoihin kohdistuvan paineen johdosta jopa jopa neljännellä vauvalla (ts. 25%) aivojen sis.verenpurkaumia, aiheuttavat mm. kehitys- ja koordinaatiohäiriöitä
  • imukuppisynnytykset / pihtisynnytykset ja niiden riskit + komplikaatiot
  • istukan irtoaminen
  • sikiön liian suuri koko suhteessa äidin lantioon ja sen aiheuttamat ongelmat
  • vauvaa ei jaksa pitää vierellä pitkittyneen synnytyksen jälkeen
  • sepsikset, jotka vaativat tehohoitoa, lähtien äidin alapään bakteereista
  • kesken synnytyksen sektioon siirtymisen riskit (hapenpuute, kiireen tuottamat riskit, anestesian tuottamat riskit yms.)
  • maito ei nouse muista syistä
  • kuolema (vrt. suunnitellussa sektiossa ei yhtään kuollutta vauvaa)

Kumpikaan synnytystapa ei ole riskitön. Täydellisessä luomusynnytyksessä jossa vältellään kaikkea kipulääkitystä on vielä suuremmat riskit. Varsinkin vauvan kannalta. Kaikki kipu ja stressi tuottaa julmetun määrän stressihormonia joka välittyy suoraan vauvaan niin kauan kunnes napanuora katkaistaan. Tämä taas aiheuttaa levottomuutta ja stressiä vauvassa pitkään. Tosiasia on, että kaikkia alatiesynnytyksestä aiheutuvia vaurioita ei kirjata synnytykseen liittyviksi. Esim.iso osa hapenpuutteesta ja muista alatiesynnytyksen aiheuttamista komplikaatioista tulee esille vasta lapsen kasvun ja kehityksen myötä.

Osa kopioitu toisaalta.
 
Eiväthän listaamasi asiat ole suhteessa sektioon. Esim. osa listan asioista on niitä syitä, jonka vuoksi sektio on joskus tehtävä ja tehdään. Osa taas koskee kumpaakin. Jos sektion tulehdusriski on suurempi, niin alatiesynnytyksen haittoihin sektioon nähden ei voi mielestäni laskea tulehdusriskiä. Eikä sitä, että synnytysväsymyksen jälkeen ei ehkä jaksa pitää lasta rinnalla, koska sektion jälkeen tilanne on sen kannalta huonompi pitempään. Maidon nousun häiriöt "muista syistä" eivät myöskään kuulu alatiesynnytyksen haittapuoliin. Mahdolliset arvetkin on vähän erikoinen maininta, sektiossa kun arpi on varma eikä vain mahdollinen. Ja se arpi ei ole vain ihossa ja kosmeettisesti ongelmallinen. Henkisiä syitä en halunnut luetella, mutta jos niihin mennään, moni sektioon joutunut nainen kokee tutkimusten mukaan voimakkaita pettymyksen tunteita, joiden hyväksymiseen menee vuosia. Suunniteltu sektio lienee tämän suhteen erilainen kokemus. Suunniteltu sektio ei kuitenkaan ole kelpo ratkaisu niille, jotka traumatisoituvat joutuessaan pakosta sektioon: eiväthän he halua sinne omasta valinnastaan.

Lapsen saaminen naisesta ulos ei joka tapauksessa ole herkkua, se on selvää. Mutta asioita kannattaa katsoa suhteessa toisiinsa. Vaikkapa nyt hormonien erittymisessä on etuja ja haittoja, esim. mainitsemasi stressihormoni suhteessa niihin hormoneihin, jotka ovat hengityksen ja imemisen kannalta tärkeitä. Millä tavalla stressi lukemiesi tutkimusten mukaan vaikuttaa vauvaan pitkään? Vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta.
 
oijoi, hankala aihe. Itselleni termit "kiintymysvanhemmuus", "luomusynnytys" yms. ovat kirosanoja, vaikka haluankin sektion viimeisenä vaihtoehtona ja toivon mukaan kivunlievitykset mahdollisimman myöhään jos on pakko (=kuten suurin osa meistä haluaakin?).

Jotenkin vaan nykyään luonnonmukainen synnytys on niin romantisoitu ja nähdään lähes täysin riskittömänä koska "nainen on luotu synnyttämään" ja niin edelleen ja sitten kieltäydytään kaikesta, ja useimmiten asiat meneekin hyvin. Katsomosta katsoin sen jakson Erilaisia äitejä missä oli ne 2 hippiä jotka veti pakuriteetä ja haaveili järveen synnyttämisestä, ai että en mie voinu edes katsoa sitä roskaa kun olin niin vihainen, että HALOO! "Ei meidän vauva voi kuolla tai vammautua koska äidillä ei ole hampaissa amalgaamipaikkoja tai muutenkaan ole saastuttanut kehoaan". Hirveää sanoa, mutta oikeasti TOIVOIN että jokin menisi pieleen...
Ja jostain syystä kaikelle tälle soopalle laitetaan vastakohdaksi synnytyksen täydellinen medikalisaatio, kaikki puudutteet, oksitosiinit, välilihan leikkaukset, sektio, koko setti tai ei mitään. Ja sitten olet jommalla kummalla puolella mielipiteitesi kanssa.

Sellaista vaihtoehto C:tä ei olekaan kuin "maalaisjärjellä ajattelin synnyttää" eli vähän mietitään etukäteen mutta synnytyksen edetessä tehdään päätöksiä tilanteen mukaan, kuunnellaan kätilön tai lääkärin järkiperusteita ja toimitaan niiden mukaan, äidin ja vauvan parasta ajatellen.

Joku jo minun päästäni luki ajatukseni, eli onhan sekin luonnollista ja luonnonmukaista että hampaat mätänee ja putoaa, kuoltaisiin 40-vuotiaina viimeistään, synnytetään 15 lasta joista n. 50% ehkä selviää elossa, ei peseydytä, ja EI SYNNYTETÄ VETEEN vaan johonkin metsän luolaan. Ei ihminen ole mikään delfiini (tai valas, niinkuin tällä hetkellä tuntuu) joten en tajua miten vesisynnytys on luonnonmukaista kun ei ihminen luonnostaan synnytä veteen, se on nykyaikaista ja modernia.

Eevei valitsee vaihtoehdon C
 
Mulla toi luonnonmukaisuus on enemmänkin semmoinen toive ja mun ajatusmaailmaan paremmin sopiva, mutta kuten jo tossa ennemminkin kirjoitin, että en aio olla itselleni mitenkään ehdoton. Jos tilanne sitä vaatii niin silloin tehdään kaikki mahdollinen ja otetaan kaikki lääkkeet mitä tarjolla on. Elämä kun ei koskaan mee niinkuin sen on suunnitellut.. :)

Mitä noihin riskeihin tulee niin mitä vain voi sattua. Mun ystävälle tehtiin ensimmäisen lapsen kohdalla suunniteltu sektio, koska vauva oli vaikeasti perätarjonnassa. Lääkäri oli ulkomaalainen, joka ei tuntunut tietävän miten leikataan ja mistä leikataan. Myöskin tikkaaminen operaation jälkeen oli ollut mielenkiintoista äidin kuunnella, kun lääkäriä oli toinen joutunut neuvoa vieressä että "älä sieltä, vaan täältä" alunperin tuon ulkomaisen piti olla kokonaan yksin. Ja oli myös kuulemma kokenut ettei ollut ensikertaa leikkaamassa..? Oli jonkun palkinnonkin voittanut.. Äidillä meni monta viikkoa että toipui sektiosta riittävästi jotta pystyi hoitaa lastaan kunnolla.

Sitten toinen muksu piti tulla alateitse. Äiti sai kuitenkin erittäin pahat peräpukamat, jotka jouduttiin operoida kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, joten alatiesynnytys ei ollut enää mahdollinen. Tällä kertaa sektio sujui hyvin ja lääkäri oli asiansa osaava, mutta oli kovasti ihmetellyt miksi edellinen sektiohaava oli tikattu niin huonosti ja oli samalla korjannut edellisen virheet. Äiti toipui toisesta sektiosta paljon nopeampaa kuin ensimmäisestä. Mutta myös sektion aikana oli paljastunut semmoinen asia mitä ei olisi tiedetty jos synnytys olisi tapahtunut alateitse. Lapsen napanuora oli ollut niin lyhyt, ettei lapsi olisi tullut ikinä ulos alateitse ja siinä olisi voinut olla napanuoran irtoaminen tai istukan repeäminen lähellä. Eli niillä peräpukamillakin oli tarkoituksensa. Tuo napanuorankin pituus on parissa minuutissa mitattu ultralla ja siltikään sitä ei kovin usein tehdä.. Myös imetyksen käynnistymisessä oli omat ongelmansa. Synnytys oli heinäkuulla jolloin osastolla oli vain kaksi vakituista loppujen ollessa harjottelijoita ym. Äiti ei saanut tukea imetyksen aloittamiseen riittävästi tai ollenkaan ja joutui yrittää pärjätä lopulta yksin sektiohaavansa kanssa kun kukaan näistä harjoittelijoista ei saanut poikaa tissille ja vain yksi koko henkilökunnasta siinä onnistui. Sekton jälkeen kun niitä apuja just eniten olis tarvinnut.. Ei ole ihme ettei tämä äiti ajatellut tehdä enempää muksuja. Ja tässäkin ongelmat muodostui pitkälle osaamattoman henkilökunnan takia..

Ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin mennä tilanteen mukaan, koska joskus nämä jutut voi olla pienistä asioista kiinni.. :)

Näin muuten kans sen hippijakson erilaisissa äideissä ja huh se meni jo yli munkin hilseen. Kun ne perusteli sitä kotisunnytystä silläkin, että miten siitä voi selvitä että jos se muksu kuolee lääkärin virheestä. Mä kysyinkin heti mieheltä että miten ne kuvittelee selviävänsä siitä jos se kuoleekin niiden omille käsille kotona omasta virheestä. Rajansa kaikella kuitenkin..

Meillä kaikilla on ne omat toiveet ja haaveet. Kaikista löytyy riskinsä, mutta ei auta kuin toivoa että kaikki selvityy omista synnytyksistään hyvin on ne sitten millaisia tahansa ja kaikki menee hienosti. Mä oon ainakin kokenut elämässäni jo niin paljon, että oon oppinut mielummin vaan katsomaan miten tilanteet kehittyy ja menemään sen mukaan. Suunnittelemalla mikään ei mee meillä koskaan edes sinne päin.. :) Aina voi toiveita olla, mut monesti oon omalla kohdalla huomannut ettei ne asiat mennykään toiveiden mukaan.. :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Juu, tuon suppean listan tarkoitus olikin lähinnä se, ettei se alatiesynnytyskään ole mikään riskitön jos joku luomuilija oikeesti niin luulee. Ja koska olen voimakkaasti alatiesynnytystä vastaan niin kaikki ajatukseni pyörivät vain niissä riskeissä, siksi kantani on kovin puolueellinen.
Ja suurimmaksi pointiksi kohoaa se, että suomessa suunniteltuun sektioon ei ole kuollut ainoatakaan vauvaa. Alatiesynnytyksiin tai siitä "johtuvaan" hätäsektioon taas useita. En jaksanut valviran sivuilta penkoa kaikkia koska oli niin saakelin surullista luettavaa.

No minä nyt mitä todennäköisimmin saan sektion. Juteltiin myös mahdollisuudesta jossa synnytyksen alkaessa ennen päätettyä sektiopäivää, yrittäisin synnyttää alakautta ja voisin kuitenkin missä vain synnytyksen vaiheessa pyytää leikkuriin ja pääsisin. Tuntuu huojentavalta tietää että saan sen haluamani sektion. Jos voisi loppuraskauden elää ilman jatkuvaa ahdistusta lähestyvästä synnytyksestä. Huoh.

Ja ainiin kunusiini: Kaikki vastasyntyneet eivät todellakaan nuku suurinta osaa vuorokaudesta. Itse esim vauvana olin todella rauhaton ja äitini ravasi kanssani jatkuvasti lääkärissä. En suostunut syömään rintamaitoa lainkaan, en nukkunut kuin ihan pieniä pätkiä jne. Ihan kamala vauva. Vaikka ihan alakautta olen syntynyt ja suhteellisen luomusti 48h.

Viimeisin lähipiirin vauva oli todella levoton ja itkuinen. Synnytys oli ihan ehta ja oikea luomusynnytys, ihan alakautta niinkun kuuluukin. Ja ihan ilman kipulääkitystä, koska ei ehtinyt saamaan mitään. Maito ei noussut äidille tämän vauvan kahdalla hyvin, synnytys oli niin traumaattinen että vaikka lisää lapsia haluaisi niin ei koskaan alakautta. Ei yhtään repeämää, ei pahaa jälkivuotoa, sairaalassa oloa vajaa vuorokausi. Synnytys kesti 4 tuntia kaikkinensa, ponnistusvaihe 15 min. Kuullostaa ihan lällyltä, mutta äiti voi edelleen henkisesti niin huonosti ettei pysty kuvailemaan synnytystään ilman tuskan kyyneleitä.

Toinen kaverini sai ensimmäisen alakautta ja toisen suuren koon vuoksi suunnitellulla sektiolla. Jos hän tekisi lisää niin haluaisi ehdottomasti synnyttää alakautta koska koki sen omalla kohdallaan niin kivuttomaksi. Vaikka toipui molemmista tavoista yhtä nopeasti.

Mä en nyt koe aiheelliseksi laittaa tähän kaikkia viimeaikoina lukemiania tutkimuksia alatiesynnyksen riskeistä ja vaaroista. Varmasti jokainen joka niitä miettii osaa ne kaivella itsekkin. Sama koskee sektion riskejä.
 
Juu se Erilaisten äitien jakso 9 missä oli ne kotisynnyttäjät oli kyllä järkyttävää katsottavaa. Miehenikään ei meinannut tuolillaan pysyä, ja teki mieli hakata päätä seinään niiden "faktojen" kanssa. Loppua kohti alkoi todella pelottaa, että se vauva kuolee.
 
Semmoset ääripäitten tuputtajat on kyllä ärsyttäviä, miltä nuo tuossa ohjelmassa olleet kuulostaa...
Iteltä aina kysyttiin esikoisen kohalla et miltä tuntuu lähenevä synnytys, jännittääkö jne. No ei, ei osannu jännittää eikä oikee mitää muutakaan kun ei ollu aiempaa kokemusta eikä tienny yhtää mitä oottaa. Että ihan avoimin mielin ja mulla oli tosi tosi mukava kätilö joka osas ohjata!
Nyt tulevassa synnytyksessä jännittää päivä päivältä enemmän se että pääseekö mies mukaan, en millään haluais selviytyy siitä ilman miestä joka oli ihan loistava ekalla kertaa. Tää siis riippuu siitä miten supistukset/synnytys lähtee etenee ja keretääkö saada lapsen vahti.
 
Toiveisiin vois vielä lisätä... toivon, että osaan jotenkin kertoa miehelle, tai hän ymmärtää miten voi parhaiten tukea minua. Synnytys on molemmille uusi asia, ja kuitenkin haluan juuri miehen tukihenkilöksi sekä kokemaan vauvan syntymän. Vaikka kokeneempikin tukihenkilö saattaisi löytyä. Pieni jännityselementti on myös siinä, miten mies pärjää synnytyksessä noin niinkuin pahoinvointi-alueella. Hänellä oli kuulemma tullut perhevalmennuksessa huono olo, kun puhuttiin näistä jutuista :D On siis vähän epäileväinen itse, että miten hyvä tukihenkilö hänestä tulee. Tosin eipä se fyysinen kestävyys ole tukihenkilön tärkein ominaisuus, vaan se, että osaa tukea henkisesti eikä panikoi tms. Mua myös vähän jännittää se, että jaksaako/haluaako mies oikeasti hieroa/painaa selästä tms niin usein, kuin mä kenties haluaisin. Mut ehkä hän jaksaa. Pitää myös sanoa hänelle, ettei loukkaannu sitten, jos en haluakaan mitään apua.

Huolista sen verran, eniten huolestuttaa tällä hetkellä tämä pitkänsitkeä hiivatulehdukseni ja miten se vaikuttaa limakalvoihini. Ei oo kiva ajatella synnytystä kun tietää, että paikat ovat nyt aika herkkänä ja jos tulehdusta ei saada kuriin, niin mahdollisesti on isompi riski repeämille... mut toisaalta, onhan tässä vielä ihan hyvin aikaa parantumiselle, jos nyt sais tuon tulehduksen pois.
 
Mä tässä joku aika sitten arvuuttelin isännältä, että mikähän mahtaa olla hänen tärkein tehtävänsä synnytyksessä. No, ei hän sitä arvannut, kun olen päättänyt, että se tärkein on varmistaa ettei vauva vaihdu laitoksella! :finger002 (ja tämä nyt huumorilla heitettynä siis!)

Sikäli kun synnytys sujuu normaalisti, niin tämä tulee olemaan ensimmäinen isännän alatiesynnytys. Kaksi aikaisempaa kun on syystä tai toisesta sektioitu. Sinänsi siis jännä juttu myös isännälle, vaikka tietysti jokainen raskaus on erilainen.
 
Marsin kanssa samoilla linjoilla! Ensin ajattelin meneväni synnyttämään sairaalaan asenteella "kyllä he tietää mitä tekee" ja toki tietävätkin. Mutta kyllähän sitä on hyvä ottaa itse selvää eri vaihtoehdoista ja kivunlievityskeinoista. Synnytystarinoita-ja artikkeleita lueskellessa tuli vahvempi olo ns. mahdollisimman luonnollisesta synnytyksestä sairaalassa. Eli ei puudutteita tai kipulääkitystä, jos mahdollista. Ilokaasulla, hengittelyllä, kumppanin ja kätilön kannustamisella/läsnäololla/ omalla liikkumisella, jumppapallolla rentoutumalla, vesirakkuloilla ja vedellä kipua helpottamalla ajattelin mennä ajatustasolla ainakin. Eri asennoilla, hengitystekniikoilla ja rentoutumisharjoituksilla voi lievittää kipuja ja antaa elimistön omien hormoonien ohjata tätä maailman luonnollisinta tapahtumaa. Niin pitkälle kuin mahdollista, ja niin pitkälle kun ja jos oma tila ja vauva sen sallii. Olen alkanut luottamaan enemmän "luonnon äidinvaistoon ja voimaan" jos raskaus etenee normaalisti ja vauva on tulossa terveellisesti maailmaan. Luulin ennen, että puudutteet ja muut ovat "normaalikäytäntö" jokaiselle. Tottakai epiduraalin otan, en kestä kipua! Ajattelin. Luettuani asiasta, puudutteet voivat jopa hidastaa synnytyksen etenemistä, sillä lihakset puutuvat, et ehkä tunne kehoasi, aineet vaikuttavat omiin hormoneihisi ja lantionpohjanlihakset voivat lamaantua. Monilla myös palautuminen voi olla(yksilöllistä) hitaampaa puudutuksien takia ja pissaamisvaikeuksia (ehkä joudutaan laittamaan katetri) synnytyksen jälkeen. Leikataan, jos on ihan pakko, muuten ei. Hyvähän sitä on nyt suunnitella ja valmistautua,koska ponnistusvaiheessa voi usko loppua :) Toki jokainen raskaus on erilainen, ja ehdotonta suunnitelmaa ei ehkä kannata olla, koska ei tiedä miten oma keho reagoi, miten vauva haluaa tulla ulos maailmaan ja miten synnytys etenee. Ajatustasolla nyt kuitenkin otan selvää erilaisista lempeistä kivunlievitysmenetelmistä. Ja sitten mennään sen mukaan, miten homma etenee! Allas olisi ihana, mutta varmasti kovin varattu, eli tuuripeliä saako veden elementtinä käyttöön. Täytyykin soittaa Kättärille ja varata aika tutustumaan! Siellä on kuulema ihania kätilöitä!
 
En muista, olinko täällä koskaan kertonut siitä miten pelkäsin noita puudutteita. Jotenkin pelkäsin sitä letkua joka menee selkärankaan :pale

Mulle oli varattu synnytyssaliin ne epiduraalivehkeet jo hyvissä ajoin, ja kiireellisenä että heti kun sanoisin, tulisi anestesialääkäri. Ihmeen kauan olin kyllä pelkällä ilokaasulla! Mutta kyllä mie jossain vaiheessa sitten sanoin että otetaan vaan, kun mietin että miten kauan tässä vielä pitää olla (mullahan oli synnytyksen hidastus päällä).

Olihan se pelottavaa! Mutta itseasiassa pysyin tosi hyvin paikallani siinä varmaan siksi kun olin kauhusta jäykkänä! Mies ja kätilö pitivät kädestä kiinni ja olin varmaan valkoinen. Ei ollut synnytyskivut mielessäkään sillä hetkellä kun sitä epiduraali-katetria laitettiin! Mun piti sanoa että milloin tuntuu "sähköä", ja vasemmalla vai oikealla. Se oli outoa, mutta kyllä tiesin mitä lääkäri tarkoitti heti kun tuli vähän nyintää toisella kylki-pakara-jalka-akselilla. Se lääkäri oli tosi leppoisa, sellainen hauska mies, sai miut niin rennoksi kuin siinä paniikissa voi saada :biggrin

Noh, sitten kun se puudute vaikutti, jo ennenkuin se lääkärikään ehti lähteä tarkistettuaan että jalat ja kädet heiluu ja naamassa on tunto (hui!), tajusin ihan että miten kovat kivut mulla oli, ja miten VÄSYNYT olin, kun olihan synnytys ollut käynnissä jo yli 12 tuntia... Se puudute-homma toimi niin, että sain aina sellasen muutaman tunnin annoksen kerrallaan, ja kun alkoi supistuskivut tuntua, sitä laitettiin aina vähän lisää, eli oli tosi "pehmeä" puudutus, ei mikään "tyrmäysannos". Koko ajan oli tunto ja kanto jaloissa ja joka paikassa! Ja sain nukuttua siinä parit torkutkin ennen loppuhuipennusta, mikä oli ihan tosi hyvä juttu! Ja vessassa sai käydä miten halusi, aina sen puudutteen annostelun jälkeen piti joku 10-20min odotella ja sitten sai taas vessaan mennä.

Jos sitten ensi kerralla ei niin paljoa pelottaisi :) Vaikka se epiduraalikatetrin asennus oli kamalaa, oli se sen arvoista, ja pärjäsin mielestäni tosi pitkään pelkällä ilokaasulla.

Loppuvaiheessahan se epiduraali ei enää auta, kun ne supistuskivut "leviää" sieltä puudutusalueelta alemmas pyllyyn ja häpyhuuliin :smiley-ashamed005 ihan karsea tunne, en olis uskonut että siltä tuntuu ja se kipu oli sellaista, ettei sitä voinut mitenkään "ottaa vastaan rentona, kuin hyökyaaltoja..." Onneksi avautui nopeasti paikat :thumright Kätilöä nauratti hitosti kun sanoin siinä vaiheessa että ei tää kyllä niin kamalaa ole kuin pelkäsin. 10 minuutin päästä sanoinkin sitten sen ilokaasumaskin sisästä että "perun puheeni!" sillä älyttömällä ilokaasu-äänellä :laughing002
 
Mä tiesin esikoista synnyttäessä, että sitä epiduraalia saattaa joutua odottelemaan sen jälkeen kun on sanonut NYT mä haluan sen, joten pyysin sitä ennen kuin kivut ehti aivan sietämättömiksi. Ihan hyvä, sillä eka yritys ei mennyt ihan oikeeseen paikkaan, piti odottaa reilu puol tunti-45min, kun varmistettiin, että jos se kuitenkin alkaisi vaikuttamaan, jonka jälkeen lekuri pyydettiin uudelleen. Sitten kun tää toinen yritys meni oikeaan paikkaan vaikuttamaan, pystyttiin levätä joku 1,5h, jonka jälkeen pyytelin jo uutta annosta, mutta sitä ei voinut niin pian antaa, joten odoteltiin siinä varmaan joku 45min, ennen kuin kätilö tuli paikalle taas ja tsekkas synnytyksen etenemisen ja sanoi, sä oot nyt ihan auki, ei kuin ponnistamaan! Siinä sitten aloin ponnistaa ja kätilö kysyi sattuuko ponnistaminen, mutta en tiiä keskityinkö sitten niin siihen suoritukseen, kun ei se mitään sattunut mun mielestä - enempää ainakaan kuin mitä jo muutenkin. Kätilö leikkas välilihankin mun huomaamatta ilman paikallispuudutetta, kun vaavelin syke laski ja piti saada äkkiä ulos, ei siinä tainnut mennäkään kuin 12min koko ponnistamisessa.

Mut hei, kyllä sen epiduraalin kanssa yleensä ehtii miettiä, ottaako vai eikö, kun ei sitä ihan heti kuitenkaan saa, pitää paikat olla auki jo jonkin verran, musta se "alaraja" on 2,5cm, mulla siihen vaiheeseen eteneminen oli kestänyt muistaakseni klo 20-01, 22.50 aloin saada ilokaasua, joka oli eka kivunlievitys, joten.. Mulla se nopeutti kyllä synnytyksen edistymistä, kun pystyin rentoutumaan ja lepäämään.

Ja hei, joku mietti, jaksaako mies hieroa niin paljon kuin tarvitaan - voit miettiä, jaksaako yleensä kuin pitkään. Mun mies jaksaa ihan pari minuuttia ja on sitte jo, etten jaksa enää, sormet puutuu tms. Mulla tuntui koko synnytyksen supistukset selässä, joten oli tosi hyvä, että olin pyytänyt mieheni lisäksi mukaan myös ystäväni, joka on fysioterapeutti, hän hieroi mua sitten selästä, kun mies oli etupuolella tsemppaamassa :) mä siis jouduin olemaan sängyssä kyljelläni klo 22.50-ponnistusvaiheen alku vähän ennen klo 04.
 
Mie komppaan Hannatuulia, että se epiduraalin synnytystä hidastava vaikutus on aika höpöä. Se jos mikä hidastaa hommaa, jos olet ihan lopussa jo ennenkuin pääset ponnistamaan.

Ponnistaminen oli rankkaa. Ihan helvetin rankkaa. Jos en olis ottanu epiduraalia, en tiedä montako työntöä olisin jaksanut. Kun niitä ponnistuksia tuli tosi lyhyillä väleillä, ettei kunnolla ehtinyt edes henkeä vetää, kun tuli jo uusi supistus ja taas ponnistamaan!
 
Hyvää ja ajatuksia herättävää keskustelua täällä! Joskaan en välittäisi lukea dissailua toisten valinnoista. Toki moni muistaa äärilaidan ajattelijat sarjassa Erilaisia äitejä, mutta muistaako kukaan Ylen kanavalla tullutta Sydänääniä-sarjaa, jossa eräs perhe päätyi synnyttämään kuopuksensa kotona ammeessa? Synnytys sujui hiljaa ja rauhassa ilman komplikaatioita ja paniikkia ja ennen kaikkea ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, jatkuvaa seurantaa ja tutkimuksia. Lapsi syntyi terveenä ja äitikin oli hyvinvoiva. Synnytyksessä tai pariskunnassa ei ollut mitään kummallista, mutta pelistä puuttui draama. Draamaa sen sijaan nähtiin nelosella...

Meidän perheessä ollaan vakavasti mietitty kotisynnytystä vaihtoehtona. Olemme painiskelleet asian kanssa niin kotona kuin neuvolassakin punniten erilaisia näkökulmia asiaan. Olemme kartoittaneet kotisynnytyksen ja sairaalasynnytyksen mahdollisia riskejä. Neuvolassa olemme onneksi saaneet sellaisen terveydenhoitajan, joka suhtautuu asiaan hyväksyvästi, vaikka yleinen ilmapiiri neuvolassamme ja synnytyssairaalassamme on voimakkaasti kielteinen.

Sairaalasynnytyksessä epäilyttää toimenpiteet, jotka eivät ole mielestäni läheskään aina tarpeellisia. Silloin kun on astunut sairaalan seinien sisään, joutuu etenemään synnytyksessä sairaalan sääntöjen mukaan vaikka itse toivoisi asioiden menevän toisin. Uskon, ettei sairaala ympäristönä ja ilmapiirinä edistä luonnollista syntymää eikä auta synnyttäjää retoutumaan. Piuhat, laitteet, alatutkimukset, vieras paikka ja liuta vieraita ihmisiä luovat tilanteeseen jännittyneisyyttä. Kätilöt ja lääkärit ovat koulutettu näkemään herkistyneesti mahdollisita sairautta ja komplikaatioita ympärillään, eivät ehkä niinkään osaa tukea synnyttäjää niin että syntymä olisi normaali ilmiö ja luonteva myös ihmiselle.

Myönnän kärsiväni synnytyspelosta. Pelkään sairaalasynnytystä, jossa en saa synnyttää itse vaan asiaan puututaan turhaan tai että minut varmuuden varalta suostutellaan oudoilla lääketieteen termeillä siivitettynä toimenpiteisiin pelossa, ettei kätilö tai lääkäri joutuisi syytteeseen mahdollisesta hoitovirheestä. Haluan todellakin itse vastata synnytyksestäni ja olla vastuussa lapsestani ja siitä tilasta, johon olen itseni saattanut.

Olen myös valmiina ristiinnaulittavaksi tällä palstalla ajatusteni kanssa :rolleyes:

Suosittelen synnytykseen valmistautuvalle luettavaksi kirjan: Kun synnytys pelottaa (Rouhe, Saisto, Toivanen). Kirja käsittelee pääosin synnytyspelkoa, mutta on myös hyvä tietopaketti lääketieteellisen synnytyksen kulusta.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top