Synnytystoiveet ja -odotukset

Mirumaru

Mirumaru

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Huhtikuiset 2023
Lasketut ajat lähestyvät ja ensimmäiset vauvat saattavat meillekin syntyä jo ensi kuussa, niin tuli mieleeni onko syyskuun odottajilla synnytyksen suhteen mitään toiveita, pelkoja, odotuksia...? Etkö esimerkiksi haluaisi keisarileikkausta tai onko joku puudutus ehdoton nounou? Haluatko synnyttää vedessä tai onko sinulla mielessäsi jo joku tietty asento, jonka koet, että voisi olla sinulle mieluinen?

Itse olen yrittänyt ottaa mahdollisimman paljon selvää kaikesta, mitä voi tapahtua ja yritän synnytyksen koittaessa lähteä mahdollisimman avoimin mielin synnärille. Siellä varmaankin ammattilaiset tietävät sitten, mikä on vauvan ja minun kannalta parhaaksi, tarviiko esim. välilihanleikkausta tai imukuppia tms.. Ainoa, jota toivon, että pärjäisin ilman epiduraalia tai muita piikitettäviä puudutuksia, sillä olen aina kammonnut kaikenlaisia neuloja ja letkuja.... Voi silti hyvin olla, että jos kivut ovat aivan sietämättömät, joudun vain kestämään ne letkut ja piikit sun muut, eihän sitä voi etukäteen tietää.

Tämä kysymys suunnattu ensisijaisesti tietysti ensisynnyttäjille, joilla ei ole vielä kokemusta, miten kaikki tulee tapahtumaan, mutta olisi myös kiva kuulla jo kokeneempien aiemmista synnytyksistä ja menikö kaikki silloin toiveiden mukaan. Onko tullut pettymyksiä vai loppujen lopuksi vain helpotus siitä, että kaikki on hyvin?
 
Oho, onnistuinpas saamaan tämän tänne kahdesti.. Annetaan toisen vaikka tippua alas, ellei joku sitä osaa jotenkin poistaa. :)
 
Synnytystarinoita löytyy muutama jo tuolta, mut tähän vois sitten tietty laittaa ne toiveet ja odotukset...

Me ollaan huomenna menossa miehen kanssa synnytys-perheryhmään. Varmaan sen jälkeen alkaa todenteolla mietityttää tämä aihe. Sieltä saanee ainakin kivasti tietoa.
 
Meillä myös sairaalan järjestämä synnytysvalmennus huomenna. Eiköhän siellä viimein ajatuksia tosiaan tule kun pääsee kurkkaamaan sitä synnytyssaliakin...
 
Oispa ihana jos täälläkin järjestettäs tuo synnytysvalmennus, vaan eivät sitä pidä näin kesäaikaan, kun ovat niin monet lomalla.. :( Esikoista odottaessa on tää valmistautuminen jäänyt aika vähälle, koska ei todellakaan voi tietää mitä tuleman pitää. Päällimmäisenä odotan nyt vaan tuota rv 37 pidettävää synnytystapa-arviointia, jolloin voi alkaa itseään tsemppaamaan sen mukaan, mitä siellä huomataan! :D
 
Mä en ole oikein osannut vielä ainakaan mitenkään jännittää synnytystä. Toiveissa olisi mahdollisimman luonnollinen (ja lääkkeetön) synnytys, mutta tämän suhteen en ole mitenkään fanaattinen, vaan tilanteen mukaan edetään sitten kun edetään. Ja lääkkeistä ehkä sitten se kohdunkaulanpuudute ois se ensisijainen, en haluaisi epiduraalia tai spinaalia (kumpaako sitä nyt ensisynnyttäjillä suosittiinkaan?) kun sitten ei kai saa enää liikkua. Eli toiveissa olisi, että omien tuntemusten mukaan voisi vähän vaikka sitten liikuskellakin.... Enkä välttämättä haluaisi siinä perinteisessä puoli-istuvassa asennossa ponnistaa, mutta en toisaalta tiedä. mikä asento se sitten olisi mukava....?

Vähän on tässä viime viikkoisen ultran jälkeen alkanut tuo Monsterin kasvu mietityttämään... Nyt, siis rv 32+, painoarvio oli 2308g. Ja jos noin 200g tulee painoa lisää per viikko, niin laskettuna aikana olisi sitten paino jo 3800g. No, tähän asiaan varmaan puuttuvat sitten jos tarpeellista on, kun on vielä (ainakin) yksi ultra rv 36 edelleen niiden aivojen rakenteiden takia.. Eikähän tuollainen vajaa nelikiloinen tietysti vielä mikään jättiläinen edes ole? Itse olen vaan ollut alle 3kiloinen syntyessäni.

Ja ainiin.. synnytysvalmennusta täällä meilläkin järjestetään, osallistua saa rv 32 jälkeen. Me mennään elokuun puolessa välissä sinne. Ei kyllä päästä tutustumaan synnytyssaleihin ihan oikeasti, mutta jotain videota niistä tiloista näytetään kuulema kuitenkin.
 
Meilläkään ei pääse perhevalmennuksessa näkemään muuta kuin jonkun luentosalin :( Mut ei voi mitään... toivottavasti se on muuten hyvä tilaisuus.
 
Meilläkään noita synnytysvalmennuksia ei järjestetä tässä heinäkuun aikana, niin kävimme siellä jo kesäkuun lopussa. Puhuttiin neuvolassakin, että mielummin sillon, kun seuraava olisi vasta elokuun lopulla ja voi hyvin olla, että vauva syntyy jo ennen sitä.

Katsomaan ei tiloja päästy (parejakin tuossa valmennuksessa yli 50), lähinnä kerrottiin juuri sairaalakohtaisesti heidän käytännöistään ja vaihtoehdoista esim. kaikissa sairaaloissa ei ole vesisynnytys mahdollinen. Samalla jonkun verran infoa, missä vaiheessa synnärille kannattaa lähteä ja tietysti käytiin kaikki puudutukset ja muut läpi. Itse olen vaan sellainen, että olen ottanut jo kaikesta selvää hyvissä ajoin etukäteen, niin ei siellä paljon uutta asiaa tullut.
 
Synnytysvalmennus siis takanapäin. Meitä oli siellä 7 paria, mukava pieni tilaisuus. Kätilö kertoi synnytykseen valmistautumisesta, synnytyksen kulusta, kivunlievityksistä, meidän sairaalan käytännöistä ja kaikesta mikä asiaan nyt liittyy. Uutta asiaa ei ihan hirveästi tullut kuitenkaan. Päästiin synnytysosastolle ja kurkkaamaan yhteen synnytyssaliin ja tutustumaan sieltä löytyviin välineisiin. Ilokaasuakin olisi saanut kokeilla, mutta ei kukaan tohtinut :) käytiin katsomassa myös lapsivuodeosastoa ja sen tiloja mm. perhehuonetta.

Sairaalassa joskus itsekin työskennelleenä ei käynti juuri tunteita herättänyt. Oli mukava päästä katsomaan tiloja etukäteen niin tietää vähän mitä odottaa ja minne on menossa. Perhehuoneen näkeminen vahvisti jo aiempia ajatuksia siitä että tuskin sitä toivomme miehen kanssa, ja täytyy vielä lähempänä miettiä halutaanko sinne vaikka sitä tarjottaisiinkin. Koti kun on 5 min ajomatkan päässä, niin tuntuu jotenkin hassulta... Ja kun tietää että toiset voi tulla synnyttämään yli 100 kilometrin päästä, niin suotakoon se heille ennemmin. Ja se sänky oli kamalan pieni :D Ennemmin suon miehelle hyvät yöunet omassa sängyssä kotona kun siihen vielä mahdollisuus on. Ja toiveissa päästä kotiin vaan mahdollisimman nopeasti!

Muuten ajatukset synnytyksestä ennallaan, avoimin mielin lähdetään, antaa ammattilaisten hoitaa oma tonttinsa ja minä keskityn itse synnytykseen. Tilanne varmasti muokkautuu sen edetessä. Jänskää, pian ollaan tositoimissa!
 
Mikset, emmu_ma, imassu ilokaasua? :D Mä oisin ainaki testannu! Tietäis sit ainaki, että kuuluuko niihin, joille tulee vaan paha olo, niin ei sit tarvis sitä kokea kun on muutenki kamalaa.
 
Noku oli muutenkin paha olo ja nälkä :D muuten olisin kyllä koettanut, ehdottomasti!
 
Meillä oli kans perhevalmennus tänään. Ei ollut kyllä ihan noin monipuolinen kuin teillä emmu_ma. Mihinkään paikkoihin ei siis päässyt tutustumaan, ja lisäksi kätilö ei saanut niitä auditorion teknisiä laitteita toimimaan, joten powerpointti jäi näkemättä. Siinä ois ollut jotain kuvia ainakin tiloista, ja jotain muutakin. Lisäksi tajusin jälkeenpäin, että esimerkiksi tuosta synnytykseen valmistautumisesta ei ollut mitään.

No mutta kätilö kertoi kumminkin siitä, milloin pitäisi lähteä synnyttämään ja paikalle tulemisesta ja mitä sitten tapahtuu. Varoitteli, että voi joutua odottelemaan ja että on muutenkin kiirettä, kun suurimmalla osalla paikalla olijoista oli kai elokuussa LA. Tai niin hän ainakin oletti. Syyskuussa on kuulemma jo rauhallisempaa. Sitten oli tietysti puhetta kivunlievitysmenetelmistä. Ja siitä miten ensi- ja uudelleensynnyttäjien synnytykset ovat erilaisia.

Eli asiaa oli jotenkin paljon vähemmän, kuin olin kuvitellut, mutta sitten kumminkin jäi ihan hyvät fiilikset, kun uskaltauduin kysymään muutamia asioita. Jotenkin siitä jäi sitten sellainen olo esimerkiksi tuon kivunlievityksen osalta, että ei siihen oikein voi tai tarvitse valmistautua. Siis ei tarvitse päättää tai tietää etukäteen, että haluaako nyt sen epiduraalin vaiko eikö, jne. Eikä tarvitse tietää kaikkea kaikesta. Tärkeintä on vaan kuunnella itseään ja sitten kertoa tuntemuksista kätilölle, ja sitten vaan tilanteen mukaan katsotaan, mikä on parasta. Ja sairaalaan lähtemisessä oli sama juttu...ohjeet on, mutta sitten tarvii varmaan soitella ja kysyä neuvoa, jos on epävarma.

Pitää sitten varmaan lueskella jostain muualta niitä rentoutus- ja hengitys- ja jumppaohjeita, joilla vois kenties valmistautua synnytykseen. Mutta ei kai siitä sitten sen enempää tarvi stressata?
 
Viime kerralla neuvolassa näitä asioita sivuttiin ihan vähän; kerrottiin että on jumppapalloja ja mitälie keinuja tarjolla, monenlaista vaihtoehtoa avautumisvaiheeseen ja erilaisia kivunlievitysvaihtoehtoja. Melkein tuli itku kun tuntui, että en ymmärrä mistään mitään (ensikertalainen). Ahdistaa ajatella, että olen oudossa ympäristössä ja sitten pitäisi osata tehdä jotakin päätöksiä lääkityksen ja muun suhteen. Yritän vain olla avoimin mielin ja odottaa kun se aika koittaa ja luottaa, että hoitohenkilökunta neuvoo ja tukee (en kai toivo liikoja?)

En ole varma onko meille tulossa synnytysvalmennusta, kun joskus maalis-huhtikuussa oli kuulemma ollut yksi ryhmä (eli aivan liian aikaisin) ja nyt meidän neuvolassa on vain yksi pariskunta meidän lisäksi, jotka ovat ensisynnyttäjiä syksyllä. Täytyy muistaa kysyä tästä ensi viikon neuvolassa.
Sairaalaan mennään jossain vaiheessa tutustumaan ja kai sielläkin jotain selvenee. Osastolle ei kylläkään pääse, luentosaliin vain, mutta sen jälkeen ei ainakaan tarvi jännittää tietääkö mihin mennä.
 
Elenna Olitkos siekin K-S alueelta?

Täällä mietitään että mennäänkö sinne valmennukseen olleskaan, kun tuntuu vähän tylsähköltä mennä kahtomaan/kuuntelemaan jotain luentoa. Olis ollut niin kiva edes nähdä pieni kierros niitä paikkoja ja saleja yms. Meillä neuvolan täti on puhunu jo ummet ja lammet synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta että saattaa olla että kattavampi selostus on tullut jo häneltä :D Tosin puhuttiin että sairaalassa käynti vois enemmänkin olla sellainen psyykkinen juttu että tajuaa että lähelllä ollaan :) :)

Synnytystä en nyt hirveesti ole noin muuten miettinyt, mutta toivoisin että alateitse homma hoituisi. Varmaan lähempänä herää enemmän ajatuksia ja jännitettävää.
 
Ilpis, joo mä oon Keski-Suomesta. Mulle se oli juurikin sellainen rajapyykki, että nyt varmaan aloitan sen "valmistautumisen". Ja ajatukset onkin vilistänyt aika nopeaan sen jälkeen. Se ei muutes kestänyt kahta tuntia ainakaan meillä. Vähän myöhässä aloitettiin ja sitten loppu jo 13:30. Mun mielestä oli kuitenkin ihan kiva käydä siellä...mut musta tuntuukin, että en tiedä/tiennyt vielä paljon mitään. Sairaalakohtaisia juttuja siinä tuli ainakin jotain, esim. et niillä ei ole ammeita, eikä ilokaasua enää käytetä. Tens-laitteita niillä on, ja jumppapalloja jne.. Ensisynnyttäjillä epiduraali on yleinen. Ja he panostaa siihen ihokontaktiin ja ensi-imetykseen heti salissa, salissa kuulemma viivytään n. 2h syntymän jälkeen (toivottavasti toteutuu kanssa).

Tammi, mulla oli toi sama ahistus/jännitys tosta päätösten tekemisestä. Mut kätilö sanoi, että ei niitä päätöksiä itse tarvitse osata tehdä (ja miten vois osatakaan), vaan tärkeää on se hyvä kommunikaatio kätilön ja synnyttäjän välillä. Eli täytyy vaan kertoa, että miltä tuntuu, ja sitten yhdessä keskustellen löydetään parhaat kivunlievitystavat kussakin tilanteessa. Ei sitä kumminkaan pysty etukäteen päättämään, pakko mennä tilanteen mukaan. Mun mielestä se oli helpottavaa. Lisäksi se kätilö sanoi, että on mahdollista saada jotain kivunlievitystä missä vaiheessa vaan, ei siis tarvitse miettiä ehtiikö ajoissa tms. Itse ajattelin, että yritän selvitä mahdollisimman vähillä lääkkeillä tai ainakin niin pitkään kuin mahdollista, ottaa vaikka sitten vähän myöhemmin niitä. Mutta sitten on hyvä tietää, että on keinoja olemassa, jos ei pärjää. Et mulle tuli sellainen olo, että tärkeintä on vaan kuunnella itseään ja viestiä kätilön kanssa ja mennä tilanteen mukaan. Joka tilanteessa on kuitenkin apu saatavilla, jopa siinä vielä kotona ollessa voi soittaa ja kysyä neuvoa.

Mä oon nyt tosiaan kerennyt eilisen jälkeen jo miettiä, että haluaisin pärjätä niin pitkään pehmeillä kivunlievitysmenetelmillä, kuin mahdollista. En tiiä miten se sitten onnistuu... Minusta ne puudutteet ei kuulosta kovin kivoilta nekään. Perhevalmennuksessa se kätilö ei kyllä sanonut näin, mutta oon ehkä sitä mieltä, että olisi kuitenkin parempi mitä pidempään pärjäisi ilman. Tietty niin, että kipu on kestettävissä, ei sen pidempään. Mutta pitää varmaan mennä ja katsoa tilanteen mukaan. Nyt täytyis sitten ruveta ottamaan selvää, miten voin valmistautua siihen, että pärjäisin kipujen kanssa ilman niitä lääkkeitä... Mua ei kyllä huvittaisi ammua siellä kuin lehmä, tai muuta vastaavaa :D Mutta kai sitä äänenkäyttöjuttuakin voisi harkita. Amme olisi varmaan ollut mun juttu, mutta sitä ei täällä saa :/
 
Tämän ryhmän ulkopuolelta on kommentoitava Elennalle ja muille KSKS:ssa synnyttäville, että itse synnytin esikoiseni siellä juhannuksen alla. Annan täydet 10 pistettä ihanalle henkilökunnalle, niin synnytyssalissa kuin osastollakin. Oman synnytykseni kestoksi merkattiin yli 17 tuntia ja ponnistusvaihe oli melkein 2,5 tuntia. Tyttö syntyi kuitenkin alakautta ilman imukuppia ja tyttö oli avotarjonnassa eli ei kuitenkaan kaikkein helpoin synnytys. Mutta ihanat kätilöt salissa olivat mahtava apu.

Ensikertalaista tukivat ja kannustivat hyvin, sain kivunlievitystä ja kovasti huolehtivat että pitää ilmoittaa kun kipu pahenee. Tytön synnyttyä sain heti rinnalle, ja kun jaksoin nousta suihkuun niin heti miehen paidan alle. Ja sit oman paidan alla pyörätuolissa kärrättiin osastolle. Tyttö oli koko ajan siis ihokosketuksessa. Synnytyssalissa saatiin vielä aamiaista, kun en ollu melkein vuorokauteen syönyt mitään. Ihanasti huolehtivat koko ajan, mutta saatiin miehen kanssa olla rauhassakin kun avautumista odoteltiin... Kertakaikkiaan henkilökunta teki mun synnytyksestä positiivisen vaikka muuten se ei mitään herkkua ollutkaan. (Ja ei mennyt ihan hengittelemällä... :smiley-angelic006 )

Itse sanoin kätilölle, että antaa mulle vaihtoehtoja (ettei tartte itse tietää) tai sen pitää ottaa "ohjat" ja jos en itse pysty päättämään esim. synnytysasennoista tai kivunlievityksestä. Kun ei sitä ekakertalaisena todellakaan tiedä kuinka pahaksi kipu voi yltyä. Itse yritin keskittyä vain supistusten kestämiseen ja sit ponnistamiseen, että en oikeasti edes kuullutakaan mitä mulle puhuttiin...

Tsemppiä vielä kaikille odottajille ja uskokaa tai älkää niin sitä masua tulee ikävä! Ja pieni nyytti sylissä on todellakin kaiken arvoista!
 
Mun synnytystoiveet ja odotukset on vahvasti sektiossa. Sitä todella toivon ja mikään muu vaihtoehto ei tunnu minulle oikealta.

En pelkää isoa leikkausta yhtään, toipuminen siitä jännittää hiukan enemmän.
 
Kiitoksia Vieno78 viestistä :) Minulle ainakin merkitsee paljon tuo, että kaikki olisivat sairaalalla minulle ystävällisiä ja mukavia jne, että tulis sellainen turvattu olo. Uskon kyllä, että niin onkin. Eiköhän sitä synnytyksestäkin jotenkin päin selviä...
 
Tää on tosi hankala aihe mulle, tai tästä on jotenkin tullut nyt hankalaa..

Mulla ei alkuun oo ollut ollenkaan mitään ajatusta mistään ja oon ajatellut synnytyksestä, että menen synnärille ilman mitään ennakkoajatuksia ja luotan kätilöiden ammattitaitoon ja omiin tuntemuksiini. Ajatuksena kuitenkin ollut, että yrittäisin, jos suinkin mahdollista, välttää ainakin epiduraalin ja muut vahvemmat kivunlievitykset.

Nyt, kun olen asiaan enemmän tutustunut, haluaisin ehdottomasti mahdollisimman luonnollisen synnytyksen. Itse näen kaiken lukemani ja kuulemani perusteella synnytykseen puuttumisessa enemmän haittaa, kun hyötyä. En tokikaan ole totaalikieltäytyjä, koska ikinä ei voi tietää miten kivun itse kestää, että voihan se lopulta kääntyä siihen, että huudan kaikin voimin itselleni kaiken mahdollisen lääkityksen..

Mutta sitten ajattelin kyllä lähteä karkuun, jos joku meinaa mun alapäätä leikellä. Jos repeää niin sitten repeää. Tutkimusten mukaan luonnollinen repeämä on parempi vaihtoehto, kuin se, että väliliha leikattaisiin varmuuden vuoksi ja sitten repeää kuitenkin. Tilastot kertoo, että vuosina 2006-2008 täällä meilläpäin episiotomia on tehty 86%:lle ensisynnyttäjistä ja suurin osa ihan vaan varmuuden vuoksi. Nou thanks!! Mutta taas.. Tässäkin, jos vauva on jumissa tai sydänäänet heikkenee tms. niin sitten leikataan tietysti mitä vaan ja mistä vaan..

Nää on niin hankalia juttuja.. Ainakin mulle. Oon tämmönen luontohörhö omalla tavallani ja jotenkin on jäänyt itselleni sellainen tunne, että raskautta hoidetaan nykyään niinkuin sairautta. Kamalat lääkitykset ja muut mitkä vauhdittaa synnytystä. Ja välillä, kun juttuja lukee niin jää sellainen tunne, että vauvat pitää vaan äkkiä saada pihalle, ettei mene kätilöllä ylitöiksi. Annetaan ensin epiduraali, joka heikentää supistuksia ja pidentää synnytyksen kestoa ja seuraavaksi annetaankin sitten äkkiä oksitosiinitippaa, joka taas vauhdittaa synnytyksen kulkua, ettei vaan kestä kauaa.. Itse, jos vaan kivun tulen kestämään, haluan tuntea mitä olen tekemässä ja milloin pitää ponnistaa jne. Ja kaikki tutkimukset, joissa on tutkittu epiduraalin vaikutusta vauvaan ja imetyksen aloitukseen, huh,huh..En aio edes aloittaa tuosta aiheesta.. Kyllä mä luulen, että luontoäiti olis ne synnytyskivut jättänyt pois, jos ne ei olisi jollain tavalla hyödyllisiä..

Tällä hetkellä luen sellaista kirjaa kuin Luonnollinen lapsuus-Tiina Kaitaniemi joka juurikin kritisoi näitä länsimaisia raskauteen, synnytykseen ja lapsenhoitoon liittyviä ohjeita ja tapoja. Kirjan on kirjoittanut evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi, jolla on itsellään kaksi lasta. Jos joku löytää itsestään pienen luontohörhön tms. hipin niin suosittelen. Todella hyvä kirja. En kaikkea kirjan tekstiä jaksa ottaa vakavasti, mutta kyllä se ajatuksia herättää..

Mutta synnytykset on meillä kaikilla erilaisia ja kaikki siihen liittyvät lääkitykset ja muut mun täytyy miettiä sitten, kun tilanne tulee itselle eteen. Mä ajattelen nyt näin, mutta voipi olla, että kaikki menee ihan päälaelleen syyskuussa ja mieli muuttuu, mutta eiköhän siitäkin selvitä.. :) En aio olla itselleni ihan ehdoton, vaan jos minusta tuntuukin, että vaikka sen epiduraalin haluan, niin sitten sen otan. Saa nähdä, jotenkin odotan jo synnytystä mielenkiinnolla..

Alla muutama linkki tuohon kirjaan liittyen
http://kiintymysvanhemmuus.fi/kirjaesittelyja/tiina-kaitaniemi-luonnollinen-lapsuus/
http://avain.net/julkaisut/tietokirjat/luonnollinen-lapsuus.html
http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Lastenhoito-evoluutiovinkkelista/
 
Tuosta luonnollisuudesta.. Minä elän maailmassa jossa kaikkea "luonnollista" hoidetaan ja parannellaan päivittäin. Lääketieteellisesti siis. Onhan silläkin tarkoituksensa jos syntyy heikko lapsi, luonto on tarkoittanut sen kuolevaksi mutta kyllä sekin tekohengitetään eloon, vaikka olisi miten pahasti vaurioitunut tai kehityshäiriöinen. Samoin olisi tarkoitettu että hampaat mätänee suuhun ellei ne itelleen sieltä pois putoa jne jne. Esimerkkejä on miljoona mihin ihminen vaikuttaa vaikka luonto olisi toisin tarkoittanut.
Samaa koskee synnytystä, vaikka nykylääketiede pystyy ottamaan lapsen aivan turvallisesti ulos sektiolla siitä on tehty kauhea mörkö ja jokseenkin "epäluonnollinen" tapa. Miksen saisi vaan valita omaa tapaani synnyttää lapseni maailmaan, saanhan valita muustakin hoidostani elämäni aikana.

Ei se luomusynnytys ole minkään tutkimuksen mukaan lapselle, saati äidille, parempi kuin ääripäänä suunniteltu sektio. Tai no Saksassa ja Iso-Britaniassa on tutkittu ihan päinvastaista.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top