Tähän ketjuun voisi aiemmin synnyttäneen kirjoitella synnytyksistään. Itse en ainakaan tykännyt ennen ensimmäistä synnytystäni lukea mitään hirveitä kauhutarinoita, joten jos mahdollista, niin ehkä tekstin alkuun voi vaikka varoittaa, jos on vähän ikävämpi kokemus. Ja toki myös tekstiin voisi sisällyttää jotain oivalluksia tai asioita mitä ensi kerralla kenties osaa tehdä eri lailla.
Itse olin tosiaan vältellyt jonkin verran synnytystarinoiden lukemista, koska asia jännitti minua, ja ajattelin, että en halua lukea mitään kauhujuttuja ettei pelko kasva. Nyt huomaan että olisin toki voinut etsiä silti tietoa vähän enemmän, jolloin olisin ollut paremmin valmistautunut ja olisin voinut ehkä tehdä kokemuksestani vielä paremman. Kaikenkaikkiaan minulle jäi kuitenkin koko hommasta tosi hyvä fiilis, ja koen että synnytys meni aika hyvin.
Rv 38 minulla alettiin epäillä raskausmyrkytystä kohonneen verenpaineen ja virtsassa näkyneen proteiinin vuoksi. Lopulta kontrollikäynnillä kättärillä rv39+5 synnytys päätettiinkin käynnistää samantien. Mies lähti kotiin hakemaan sairaalakassia ja minulle laitettiin ballonki (tämä oli mahdollista koska kohdunsuu oli jo sen verran pehmennyt) joskus ehkä kahden aikaan iltapäivällä. Ballonki tuli ulos muutaman tunnin kuluttua, jolloin kohdunsuu oli 4cm auki. Minua oli alkanut supistaa, mutta supistukset eivät olleet vielä kauhean kipeitä. Jonkin aikaa sen jälkeen kun ballonki oli tullut ulos, minulta yritettiin puhkaista kalvot, mutta yritys epäonnistui. Tunnin kuluttua lääkäri tuli sisuuntuneena takaisin ja sanoi että tällä kertaa hän aikoo onnistua, ja niin vaan lapsivedet valahtikin kohta vauhdilla ulos. Kello oli tuolloin ehkä kahdeksan illalla. Pian sen jälkeen minut siirrettiin synnytyssaliin, jossa kymmenen aikaan illalla aloitettiin oksitosiinitippa ja antibiootti, koska streptotesti oli positiivinen.
Synnytyssalissa minussa oli kiinni tippa, tarrat mahassa joilla seurattiin supistuksia ja vielä anturi vauvan päässä, jolla seurattiin vauvan sykettä. Kaikkien näiden piuhojen kanssa liikkuminen oli tosi epämukavaa ja vaikeaa, joten alkuperäinen suunnitelmani pysyä liikkeessä ja olla esim jumppapallolla ei onnistunutkaan. Nyt tiedän ettei kaikkien näiden olisikaan tarvinnut olla kokoajan kiinni, ja tuo vauvan anturi olisi voinut olla myös johdoton, jos olisin sellaista osannut vaatia.
Hyvin pian oksitosiinitipan aloittamisesta supistukset alkoivat tuntua kipeämmiltä ja tulivat säännöllisemmin. Olin vuokrannut etukäteen tens-laitteen, jonka mies auttoi laittamaan kiinni, ja se vei kivasti kivuilta terävimmän kärjen pois. Kahden aikaan yöllä kivut alkoivat olla sen verran kovia että kutsuin kätilön paikalle ja kysyin voisinko saada jotain muutakin kivunlievitystä. Hän tarkasti tilanteen kohdunsuulla, ja totesi, ettei edistystä ballongin jälkeen ollut tullut, eli olin edelleen 4cm auki. Sain kipupiikin ja kätilö kehotti yrittää nukkua, ja epäili että synnytys lähtisi paremmin käyntiin aamulla kun toinen kierros oksitosiinia alkaisi.
Noin tunnin kuluttua edellisestä pyysin kätilön uudestaan paikalle ja kerroin haluavani lisää kivunlievitystä. Kätilö kertoi että piikin vaikutusta oli vielä pari tuntia jäljellä, joten ainut vaihtoehto oli panadol ja kuumavesipussi. Hän ei tehnyt alatutkimusta, koska uskoi varmaan tilanteen olevan sama kuin tunti sitten, ilokaasuakaan hän ei tarjonnut, koska ajatteli varmaan että sen kanssa ei voisi nukkua. Minä en osannut huutaa tai valittaa kipujani mitenkään kovin äänekkäästi, vaan enemmänkin vetäydyin kuoreeni, joten ulospäin ei varmaankaan vaikuttanut siltä että kivut olisivat olleet kovat. Panadol ja kuumavesipussi olivat kuitenkin täysin turhat, eivätkä auttaneet ollenkaan, tens-laitteesta oli sen sijaan mielestäni paljon apua, ilman sitä en varmasti olisi selvinnyt.
Jonkin verran viiden jälkeen kivut olivat jo todella kovat, enkä kärsinyt liikkua ollenkaan, lisäksi tuntui että minulla on kamala vessahätä. Pyysin miestä kutsumaan kätilön, kun en itse enää kyennyt kurkottaamaan nappiin. Kätilö auttoi minut vessaan ja poistui sitten huoneesta. Olin hetken pöntöllä, mutta mitään ei tullut. Kun tulin pois vessasta ja huomasin että kätilö oli lähtenyt, huusin miehelle, että hakee hänet välittömästi takaisin. Kätilö tuli ja ehdotti että tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Hän oli aika yllättyneen näköinen, kun totesi minun olevan täysin auki ja voin alkaa ponnistamaan. Tässä vaiheessa minulle tarjottiin myös ensimmäisen kerran ilokaasua. Kokeilin sitä parin henkäyksen verran, mutta se vain häiritsi hengittämistäni ja sekoitti pääni, eikä tuntunut hyödyttävän mitään. 17 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen meille syntyi pieni tyttövauva. Sain vain pari nirhaumaa, joihin ommeltiin pari tikkiä, eli ei juuri mitään vaurioita.
Olen iloinen ja tyytyväinen että synnytys meni hyvin ja suhteellisen nopeasti. Ilman kummempaa lääkkeellistä kivunlievitystä synnyttäminen ei ollut täysin suunniteltua, mutta sekään ei näin jälkikäteen harmita, seuraavalla kerralla toivon että pärjäisin myös mahdollisimman vähillä lääkkeillä, uskon että avautuminen sujui niin nopeasti osittain juuri siksi, että en saanut epiduraalia. Ensi kerralla toivon että pystyisin liikkumaan paremmin, ja kokeilemaan esimerkiksi suihkussa olemista kivunlievityksenä. Yritän myös keskittyä siihen, että viestin paremmin olotilastani miehelleni ja kätilölle, koska viimeksi en selvästikään osannut kertoa/vaatia tarpeeksi selvästi mitä halusin oloni helpottamiseksi, ja sinnittelin vähän turhaa yksin ilman tukea.
Itse olin tosiaan vältellyt jonkin verran synnytystarinoiden lukemista, koska asia jännitti minua, ja ajattelin, että en halua lukea mitään kauhujuttuja ettei pelko kasva. Nyt huomaan että olisin toki voinut etsiä silti tietoa vähän enemmän, jolloin olisin ollut paremmin valmistautunut ja olisin voinut ehkä tehdä kokemuksestani vielä paremman. Kaikenkaikkiaan minulle jäi kuitenkin koko hommasta tosi hyvä fiilis, ja koen että synnytys meni aika hyvin.
Rv 38 minulla alettiin epäillä raskausmyrkytystä kohonneen verenpaineen ja virtsassa näkyneen proteiinin vuoksi. Lopulta kontrollikäynnillä kättärillä rv39+5 synnytys päätettiinkin käynnistää samantien. Mies lähti kotiin hakemaan sairaalakassia ja minulle laitettiin ballonki (tämä oli mahdollista koska kohdunsuu oli jo sen verran pehmennyt) joskus ehkä kahden aikaan iltapäivällä. Ballonki tuli ulos muutaman tunnin kuluttua, jolloin kohdunsuu oli 4cm auki. Minua oli alkanut supistaa, mutta supistukset eivät olleet vielä kauhean kipeitä. Jonkin aikaa sen jälkeen kun ballonki oli tullut ulos, minulta yritettiin puhkaista kalvot, mutta yritys epäonnistui. Tunnin kuluttua lääkäri tuli sisuuntuneena takaisin ja sanoi että tällä kertaa hän aikoo onnistua, ja niin vaan lapsivedet valahtikin kohta vauhdilla ulos. Kello oli tuolloin ehkä kahdeksan illalla. Pian sen jälkeen minut siirrettiin synnytyssaliin, jossa kymmenen aikaan illalla aloitettiin oksitosiinitippa ja antibiootti, koska streptotesti oli positiivinen.
Synnytyssalissa minussa oli kiinni tippa, tarrat mahassa joilla seurattiin supistuksia ja vielä anturi vauvan päässä, jolla seurattiin vauvan sykettä. Kaikkien näiden piuhojen kanssa liikkuminen oli tosi epämukavaa ja vaikeaa, joten alkuperäinen suunnitelmani pysyä liikkeessä ja olla esim jumppapallolla ei onnistunutkaan. Nyt tiedän ettei kaikkien näiden olisikaan tarvinnut olla kokoajan kiinni, ja tuo vauvan anturi olisi voinut olla myös johdoton, jos olisin sellaista osannut vaatia.
Hyvin pian oksitosiinitipan aloittamisesta supistukset alkoivat tuntua kipeämmiltä ja tulivat säännöllisemmin. Olin vuokrannut etukäteen tens-laitteen, jonka mies auttoi laittamaan kiinni, ja se vei kivasti kivuilta terävimmän kärjen pois. Kahden aikaan yöllä kivut alkoivat olla sen verran kovia että kutsuin kätilön paikalle ja kysyin voisinko saada jotain muutakin kivunlievitystä. Hän tarkasti tilanteen kohdunsuulla, ja totesi, ettei edistystä ballongin jälkeen ollut tullut, eli olin edelleen 4cm auki. Sain kipupiikin ja kätilö kehotti yrittää nukkua, ja epäili että synnytys lähtisi paremmin käyntiin aamulla kun toinen kierros oksitosiinia alkaisi.
Noin tunnin kuluttua edellisestä pyysin kätilön uudestaan paikalle ja kerroin haluavani lisää kivunlievitystä. Kätilö kertoi että piikin vaikutusta oli vielä pari tuntia jäljellä, joten ainut vaihtoehto oli panadol ja kuumavesipussi. Hän ei tehnyt alatutkimusta, koska uskoi varmaan tilanteen olevan sama kuin tunti sitten, ilokaasuakaan hän ei tarjonnut, koska ajatteli varmaan että sen kanssa ei voisi nukkua. Minä en osannut huutaa tai valittaa kipujani mitenkään kovin äänekkäästi, vaan enemmänkin vetäydyin kuoreeni, joten ulospäin ei varmaankaan vaikuttanut siltä että kivut olisivat olleet kovat. Panadol ja kuumavesipussi olivat kuitenkin täysin turhat, eivätkä auttaneet ollenkaan, tens-laitteesta oli sen sijaan mielestäni paljon apua, ilman sitä en varmasti olisi selvinnyt.
Jonkin verran viiden jälkeen kivut olivat jo todella kovat, enkä kärsinyt liikkua ollenkaan, lisäksi tuntui että minulla on kamala vessahätä. Pyysin miestä kutsumaan kätilön, kun en itse enää kyennyt kurkottaamaan nappiin. Kätilö auttoi minut vessaan ja poistui sitten huoneesta. Olin hetken pöntöllä, mutta mitään ei tullut. Kun tulin pois vessasta ja huomasin että kätilö oli lähtenyt, huusin miehelle, että hakee hänet välittömästi takaisin. Kätilö tuli ja ehdotti että tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Hän oli aika yllättyneen näköinen, kun totesi minun olevan täysin auki ja voin alkaa ponnistamaan. Tässä vaiheessa minulle tarjottiin myös ensimmäisen kerran ilokaasua. Kokeilin sitä parin henkäyksen verran, mutta se vain häiritsi hengittämistäni ja sekoitti pääni, eikä tuntunut hyödyttävän mitään. 17 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen meille syntyi pieni tyttövauva. Sain vain pari nirhaumaa, joihin ommeltiin pari tikkiä, eli ei juuri mitään vaurioita.
Olen iloinen ja tyytyväinen että synnytys meni hyvin ja suhteellisen nopeasti. Ilman kummempaa lääkkeellistä kivunlievitystä synnyttäminen ei ollut täysin suunniteltua, mutta sekään ei näin jälkikäteen harmita, seuraavalla kerralla toivon että pärjäisin myös mahdollisimman vähillä lääkkeillä, uskon että avautuminen sujui niin nopeasti osittain juuri siksi, että en saanut epiduraalia. Ensi kerralla toivon että pystyisin liikkumaan paremmin, ja kokeilemaan esimerkiksi suihkussa olemista kivunlievityksenä. Yritän myös keskittyä siihen, että viestin paremmin olotilastani miehelleni ja kätilölle, koska viimeksi en selvästikään osannut kertoa/vaatia tarpeeksi selvästi mitä halusin oloni helpottamiseksi, ja sinnittelin vähän turhaa yksin ilman tukea.
Toivon kovasti, että tuleva synnytys lähtisi itsekseen käynnistymään, en halua enää ikinä kokea käynnistettyjä suppareita. Toivottavasti tämä ei ensiodottajissa/synnytyspelkoisissa lietso kauhua, se ei ollut tarkoitus, vaan ihan rehellisesti kertoa miten oma synnytys meni. :) Veikkaan kyllä, että loppuraskaudessa synnytyksen lähestyessä käyn juttelemassa vielä kerran synnytyksestäni sekä toiveista tulevaa synnytystä varten, etten ihan pakokauhuissani ole.