Minulla synnytys käynnistettiin 38+4 raskausmyrkytyksen vuoksi. Käynnistys aloitettiin oksitosiinitipalla, ja neljän tunnin aikana saatiinkin aikaiseksi jo kipeitä supistuksia ja lopulta vesien meno. Tämän jälkeen alkoivat omatkin supistukset tulla kipeinä ja oksitosiini lopetettiin. Hengittelin ilokaasua kipeisiin supistuksiin. Kun kipuja alkoi olla enemmän, pyysin epiduraalia, mutta anestasialääkärillä oli ensin toinen potilas ja lopulta hän lähti hoitamaan hätäsektiota. Sain kuitenkin kohdunkaulan puudutuksen joka vei kivun supistuksista niin että onnistuin nukkumaan jopa kolmisen tuntia ennen kuin kipu alkoi palata. Ehdotin taas epiduraalia, mutta kätilö sanoi että odotellaan nyt lääkärien vaihto ja sitten uuden lääkärin mielipide. Aamuvuoron lääkäri oli sitä mieltä että, että laitetaan epiduraali kun tilanne sen vaatii, ja sitten vauhditetaan oksitosiinilla.
Supistukset tuntuivat taas tasaisesti kovenevan, ja sanoinkin kätilölle että voisi kohta laittaa anestasialääkärin hakuun. Kun anestasialääkäri saapui, supistukset sattuivat jo, ja kiskoin ilokaasua keuhkot täyteen aina supistuksen alkaessa. Uskon että epiduraalin laitto onnistui vain puolittain sillä se puudutti vain pakarat ja vatsan alueen; istuinluiden, häpyluun ja häntäluun väliseen lihaan supistukset tuntuivat edelleen. Toki ehkä vähän vaimeampina.
Melko pian tästä tilanne alkoi edetä nopeasti. Oma kätilöni oli hakemassa epiduraaliin lisäannosta ja oli ollut sillä tiellään jo jonkin aikaa... Ei pitänyt mitään kiirettä. Supistukset kovenivat ihan kunnon poltoiksi ja kiskoin ilokaasua kuin vanha narkkari ja vikisin. Sitten alkoi tuntumaan ponnistamisen tarvetta, tai oikeastaan pakkoa! Parin sellaisen jälkeen käskin miehen soittaa kelloa! Eri kätilö tuli paikalle tutkimaan asiaa, ja teki sisätutkimuksen. Tulos; kohdunsuu pehmeä ja 5cm auki. Hän ei vaikuttanut erityisen kiireiseltä, ja rupatteli niitä näitä. Lähti kuitenkin etsimään omaa kätilöäni paikalle, koska supistukset selvästi sattuivat. Noh, hän hädin tuskin ehti lähteä huoneesta, kun supisti taas voimakkaasti ja minun oli pakko työntää! Työntäminen hellitti kipua edes vähän. Seuraavaksi tunsin pään emättimessä. Huusin jo miehelle et nyt soita kätilöä! Nyt se tulee! Sama kätilö oli kohta taas huoneessa ihmettelemässä, ja pääsi yllättävän nopeasti kärryille tilanteesta. Jossain vaiheessa paikalle ehti omakin kätilöni, ja joku kolmas ihmettelemään tilannetta. Seuraavalla supistuksella synnytin pään, ja kätilöt huusivat kuorossa: "Älä ponnista!" En ole varma miksi, kenties napanuora kaulan ympäri, tai päätä piti kääntää tai jotain. Tästä seuraavalla ponnistuksella syntyivät hartiat ja loputkin lapsesta. Minä olin huutanut ponnistelun ajan ihan suoraa huutoa, nyt osat vaihtuivat ja huutamista jatkoi pieni tyttäreni.
Pituutta 45cm, painoa 2675g, pipo 33cm, ja apgar-pisteet 9-9-9. Vedet menivät 00:05, ja tyttö oli maailmassa 12:20, ponnistusvaiheen kestäessä yhden minutin. Pieni tyttäreni on täydellinen ja tempperamenttinen! Minä sain yhden 2. asteen repeämän, ja muutaman pinnallisemman nirhauman. Mielestäni selvisin vähällä ottaen huomioon vauhdin, jolla neiti päätti tulla maaimaan. :) Esikoisesta olin paljon kipeämpi, vaikka hänen syntymänsä oli aikoinaan rauhallisempi.
