Helou :)
Viikko sitten sunnuntaina, rv 40+2, aamulla kuuden aikoihin alkoi tihkuttaa lapsivettä. Soitin synnytyspäivystykseen ja pyysivät tarkistuskäynnille klo 12. Lähdettiin kuitenkin jo aiemmin kun vessakäynnillä vuoto oli keltavihreää. Päivystyksessä todettiin, että lapsivettä tosiaan tihkuu mutta vuoto normaalia ja pistivät käyrille 30 min ajaksi. Supistuksia tuli tässä vaiheessa harvakseltaan eivätkä ne olleet kovin kipeitä. Sitten saikin lähteä takaisin kotiin ja käskivät tulla samana iltana klo 19 takaisin. Supistukset laantuivat ja yritin pysyä aktiivisena, kävely ym mutta veto oli ihan pois. Seiskalta takas päivystykseen ja siellä uudestaan käyrille. Pari supistusta tuli 10 min välein ja kätilö kysyi haluanko jäädä osastolle. Päätettiin kuitenkin puolison kanssa, että mennään kotiin odottelemaan.
Kotona illalla tunsin oloni flunssaiseksi, korvia kutitti ja kurkkuun koski. Muutenkin pää tuntui raskaalta. Menin nukkumaan samaan aikaan kun Portugali - Ranska jalkapallo ottelu alko. Puoliso pyysi, että alkaisin synnyttää vasta ottelun jälkeen. N. 22:30 heräsin melko napakkaan supistukseen ja järkyttävään pamaukseen mikä kuului ja tuntui lantiossa. Pomppasin kauhuissani ylös ja heti lorahti lapsivettä housuun. Menin keittiöön istumaan jumppapallon päälle ja toivuin pamauksen aiheuttamasta huonosta olosta. Ronaldo oli linkuttanut kentältä ja puoliso näytti maansa myyneeltä.
Supistukset alkoivat alle 30 min kalvojen puhkeamisesta ja olivat heti kivuliaat ja tulivat 5 min välein. Lapsivettä tuli joka supistuksen jälkeen kaatamalla ja huusin, että nyt mennään kun sattui jo aika paljon. Kaikki liikkuminen piti autoon pääsyn jälkeen tehdä pyörätuolilla.
Päivystyksessä kätilö tarkisti kohdunsuun ja 2cm auki. Huusin kuin syötävä kipua ja lääkkeettöminä kivunlievityskeinoina istuin pallon päällä lämmin geelityyny alavatsalla. Jonkun ajan päästä hoitaja tuli pistämään oma-aloitteisesti kipupiikin reiteen. Huomasin trippaavani kunnolla lääkkeestä, mutta kipu ei hellittänyt. Sitten eikun synnytyssaliin.
Salissa toinen kätilö vastassa. Ehdotti heti epiduraalia ja siinä hetki puolison kanssa emmittiin, mutta kätilö oli sitä mieltä että nyt kannattaa ottaa, olin tosi kipeä ja huusin melkein tauotta. Epiduraali pistettiin ja ihmettelin kun kipu ei lakkaa, mutta olinkin jo siinä vaiheessa täysin auki ja kipu muuttui ponnistuskivuiksi. Kohtu oli kuitenkin edelleen ylhäällä joten joka supistuksella minun piti tehdä lyhyitä ähkäisyjä, että sain lapsen kanavaan.
Lopulta päästiin ponnistamaan, olin alkuajan kyljelläni mutta lopuksi selällään puoli-istuvassa asennossa. Kätilö ohjasi oikean jalkani lantioataan vasten ja toista jalkaa tuki puoliso. Sain selkeitä napakoita ohjeita ja tuntui, että homma eteni edes vähän joka työnnöllä. Epiduraali sai aikaan sen, että joka työnnön välissä oli kivuttomia hetkiä ja latasin akkuja katsomalla ikkunasta ulos Taysin rakennustyömaata. Lopulta tyttö syntyi maanantai aamuna 40+3 klo 3:54.
Lääkkeelliset ja lääkkeettömät kivunlievityskeinot kalpenivat puolison antaman tuen rinnalla. Jokaisen supistuksen aikana hautasin kasvoni hänen kaulaa vasten ja huusin. Tehtiin se työ yhdessä, tai siltä se tuntui. Synnytys kesti 5 tuntia ja oli yhtä rytinää alusta loppuun. Episiotomiaa ei tarvittu, mutta 1. asteen repeämiä piti paikkailla.
Osastolla alkoi pientä draamaa kun menin liikuntakyvyttömäksi post-spinaalin päänsäryn takia ja vauvalla epäiltiin sydämen rakennevikaa. Minulle laitettiin veripaikka ja lapsen kanssa selvittiin säikähdyksellä. Koin, että saatiin ensiluokkaista hoitoa alusta loppuun epiduraalitapaturmasta huolimatta. Melkoinen viikko ollut kyllä!