pikkuenkeli67
Vauhtiin päässyt keskustelija
Alotetaanpas tämäkin "pino"...
20.1. torstaiaamuna heräsin kurkkukipuun. Lähin töihin ja päätin käydä työterveyshoitajan pakeilla näyttämässä kurkkuani heti aamutuimaan. Kurkussa ei näkyny peitteitä, mut hoitaja kirjotti mut saikulle loppuviikoksi (to ja pe). Lähtiessäni mittautin verenpaineet, ja siitä se sit lähti...
RR-lääkityksestä huolimatta paineet oli koholla reilusti: 158/108 ja hoitaja käski käydä päivystyksessä. Minä menin anteeksipyydellen häiritsemään töissä olevia vaan kuinkas sitten kävikään..
Pissanäyte oli puhdas, mutta ultrassa todettiin napanuorassa virtausblokki, vauvan kasvu oli hidastunu ja lapsivesimäärä lähes olematon! Mut otettiin osastolle samantien makaamaan eli kyseessä oli raskausmyrkytyksen aiheuttamat ongelmat. En oikein tajunnu vielä tuossa vaiheessa, mitä on vielä tulossa, mutta pelottamaan alko kun kysyin iltapäivällä ultran tehneeltä lääkäriltä miten huolissaan tilanteesta pitäs nyt olla kouluarvosana-asteikolla ja vastaus oli: 8. Tässä vaiheessa pissassaki oli jo proteiineja. Perjantaiaamuna 21.1. osaston ylilääkäri tuli vielä mut ultraamaan ja totes saman tilanteen eli blokki on virtauksessa ja se ei tiedä hyvää vauvaa ajatellen. Aikoi soittaa Tampereelle ja ilmottaa, mihin aikaan siirretään sinne.
Ambulanssikyytillä lähettiin aamupäivällä kohti TAYS:aa. Ehin isännälle ilmottaa töihin, että nyt mua viedään, ei tosin hätä-hätä-tyylillä.
TAYS:n päivystyksessä mut iskettiin heti KTG-käyrille seurantaan ja sieltä sit osastolle. Osastoelämästä en juuri muuta muista ku että KTG-käyrillä seurattiin aamulla, päivällä ja illalla. Makasin sängyssä vain vessaluvin, suihkulupa heltis muistaakseni sunnuntaina. Mitään oireita ei mulla ollu missään vaiheessa raskausmyrkytyksestä!
24.1. iltakäyrässä ei ollu enää riittävästi vaihtelua lääkärin mielestä ja niinpä hän halus tehä ultran heti ennen iltapalaa, josko tilanne ois niin hälyyttävä että pitäs lähtee leikkaussaliin samantien. Sehän oli jo käyny selville Seinäjoella, että sektiolla lapsi syntyy. No, ultrassa tilanne ei ollu aamusta muuttunu, mutta päädyttiin kuitenki siihen, että otetaan synnytysosastolle jatkuvaan KTG-seurantaan. Siellä iskettiin heti tippaan ja kävi selväksi, että siinä sitä yö vietetään. Uneton yö... Tuo synnytysosastolle siirtyminen nosti verenpaineet tappiin... jännitti... pelotti; miten vauva jaksaa. Onneksi rakas aviomies, tulevan lapsen isä oli koko ajan vierellä! Kävi toki hotellilla nukkumassa (= torkahtelemassa) muutaman tunnin, kun kävi selville ettei lapsi yön aikana synny vaan ootellaan aamuun.
25.1. klo 8 jälkeen tultiin sanomaan, että ollaan ensimmäisenä leikkauslistalla ja että lääkäri alottanee klo 9. Ja näin kävi. Sain jonku esilääkkeen ja sit käveltiin peräkanaa leikkaussaliin, jossa pörräs porukkaa enempi ku Rovaniemen markkinoilla! Siellä oli opiskelijoita mukana, kysyivät toki luvan saavatko olla osallisena ja tottahan me lupa annettiin. Anestesialääkäri pisti nätisti puudutuksen hoitajan tekemän selänpesun jälkeen, sit iskettiin maski naamalle (oli mun mielestä täysin turha, jopa häiritsi jossain vaiheessa) ja alettiin tunnustelemaan, miten puudutus toimi ja levis tarpeeksi korkeelle.
Varsinaisesta leikkauksesta mulla ei oo ns. muistikuvaa muuten ku että tuntu oudolle, kun mahassa vello. Juteltiin miehen kans vähän niitä näitä ja se rauhotteli mua koko ajan sanomalla, että hyvin tää kaikki menee..
Hyvin kaikki meniki kaikesta huolimatta. Tyttö parkas heti maailmaan päästyään! Katottiin toisiamme isännän kans, että hei, sehän itkeeki oikeesti! :)
Syntyi siis neiti, 835g, 34.5cm, APGAR-pisteitä sai 8/8!
Oma vointi lähti aika äkkiä normalisoitumaan puudutuksen hävittyä hiljalleen heräämön puolella. Sinne hoitaja toi mua varten otetun valokuvankin pienestä ihmeestä ihasteltavaksi ja illalla pääsin pyörätuolin avustuksella kattomaan pienokaista ensimmäistä kertaa livenä. Isi oli ollu saattelemassa toki tytön keskosteholle jo heti syntymän jälkeen.
Siinä se, "lyhykäisyydessään" mun synnytystarina. Hienosti selvittiin kaikesta alkupelosta huolimatta. Tänään tyttö painaa jo 1642g ja kotipaikkakunnan sairaalassa on alettu vihjailemaan jo kotiinlähdön lähestymisestä... JEEE!!!
20.1. torstaiaamuna heräsin kurkkukipuun. Lähin töihin ja päätin käydä työterveyshoitajan pakeilla näyttämässä kurkkuani heti aamutuimaan. Kurkussa ei näkyny peitteitä, mut hoitaja kirjotti mut saikulle loppuviikoksi (to ja pe). Lähtiessäni mittautin verenpaineet, ja siitä se sit lähti...
RR-lääkityksestä huolimatta paineet oli koholla reilusti: 158/108 ja hoitaja käski käydä päivystyksessä. Minä menin anteeksipyydellen häiritsemään töissä olevia vaan kuinkas sitten kävikään..
Pissanäyte oli puhdas, mutta ultrassa todettiin napanuorassa virtausblokki, vauvan kasvu oli hidastunu ja lapsivesimäärä lähes olematon! Mut otettiin osastolle samantien makaamaan eli kyseessä oli raskausmyrkytyksen aiheuttamat ongelmat. En oikein tajunnu vielä tuossa vaiheessa, mitä on vielä tulossa, mutta pelottamaan alko kun kysyin iltapäivällä ultran tehneeltä lääkäriltä miten huolissaan tilanteesta pitäs nyt olla kouluarvosana-asteikolla ja vastaus oli: 8. Tässä vaiheessa pissassaki oli jo proteiineja. Perjantaiaamuna 21.1. osaston ylilääkäri tuli vielä mut ultraamaan ja totes saman tilanteen eli blokki on virtauksessa ja se ei tiedä hyvää vauvaa ajatellen. Aikoi soittaa Tampereelle ja ilmottaa, mihin aikaan siirretään sinne.
Ambulanssikyytillä lähettiin aamupäivällä kohti TAYS:aa. Ehin isännälle ilmottaa töihin, että nyt mua viedään, ei tosin hätä-hätä-tyylillä.
TAYS:n päivystyksessä mut iskettiin heti KTG-käyrille seurantaan ja sieltä sit osastolle. Osastoelämästä en juuri muuta muista ku että KTG-käyrillä seurattiin aamulla, päivällä ja illalla. Makasin sängyssä vain vessaluvin, suihkulupa heltis muistaakseni sunnuntaina. Mitään oireita ei mulla ollu missään vaiheessa raskausmyrkytyksestä!
24.1. iltakäyrässä ei ollu enää riittävästi vaihtelua lääkärin mielestä ja niinpä hän halus tehä ultran heti ennen iltapalaa, josko tilanne ois niin hälyyttävä että pitäs lähtee leikkaussaliin samantien. Sehän oli jo käyny selville Seinäjoella, että sektiolla lapsi syntyy. No, ultrassa tilanne ei ollu aamusta muuttunu, mutta päädyttiin kuitenki siihen, että otetaan synnytysosastolle jatkuvaan KTG-seurantaan. Siellä iskettiin heti tippaan ja kävi selväksi, että siinä sitä yö vietetään. Uneton yö... Tuo synnytysosastolle siirtyminen nosti verenpaineet tappiin... jännitti... pelotti; miten vauva jaksaa. Onneksi rakas aviomies, tulevan lapsen isä oli koko ajan vierellä! Kävi toki hotellilla nukkumassa (= torkahtelemassa) muutaman tunnin, kun kävi selville ettei lapsi yön aikana synny vaan ootellaan aamuun.
25.1. klo 8 jälkeen tultiin sanomaan, että ollaan ensimmäisenä leikkauslistalla ja että lääkäri alottanee klo 9. Ja näin kävi. Sain jonku esilääkkeen ja sit käveltiin peräkanaa leikkaussaliin, jossa pörräs porukkaa enempi ku Rovaniemen markkinoilla! Siellä oli opiskelijoita mukana, kysyivät toki luvan saavatko olla osallisena ja tottahan me lupa annettiin. Anestesialääkäri pisti nätisti puudutuksen hoitajan tekemän selänpesun jälkeen, sit iskettiin maski naamalle (oli mun mielestä täysin turha, jopa häiritsi jossain vaiheessa) ja alettiin tunnustelemaan, miten puudutus toimi ja levis tarpeeksi korkeelle.
Varsinaisesta leikkauksesta mulla ei oo ns. muistikuvaa muuten ku että tuntu oudolle, kun mahassa vello. Juteltiin miehen kans vähän niitä näitä ja se rauhotteli mua koko ajan sanomalla, että hyvin tää kaikki menee..
Hyvin kaikki meniki kaikesta huolimatta. Tyttö parkas heti maailmaan päästyään! Katottiin toisiamme isännän kans, että hei, sehän itkeeki oikeesti! :)
Syntyi siis neiti, 835g, 34.5cm, APGAR-pisteitä sai 8/8!
Oma vointi lähti aika äkkiä normalisoitumaan puudutuksen hävittyä hiljalleen heräämön puolella. Sinne hoitaja toi mua varten otetun valokuvankin pienestä ihmeestä ihasteltavaksi ja illalla pääsin pyörätuolin avustuksella kattomaan pienokaista ensimmäistä kertaa livenä. Isi oli ollu saattelemassa toki tytön keskosteholle jo heti syntymän jälkeen.
Siinä se, "lyhykäisyydessään" mun synnytystarina. Hienosti selvittiin kaikesta alkupelosta huolimatta. Tänään tyttö painaa jo 1642g ja kotipaikkakunnan sairaalassa on alettu vihjailemaan jo kotiinlähdön lähestymisestä... JEEE!!!