Mun synnytys alkoi 22.12. aamulla kipeillä tuntemuksilla häpyluulla. Kipu oli hyvin erilaista, kuin aiemmat harjoitussupistukset, joten en aluksi osannut niitä edes supistuksiksi tunnistaa. Kipu oli viiltävää ja lyhytkestoista ainoastaan häpyluun alueella, vaihdellen parista minuutista pariinkymmeneen. Olin juuri lähdössä neuvolaan 40+0 käynnille, kun vessakäynnin yhteydessä holahti lapsivettä. Soitin synnärille ja sieltä käskettiin tulla näytille illalla klo 19-20 maissa. Kävin neuvolassa kääntymässä, koska halusin kuunnella sydänääniä, vauva oli ollut kovin vaisu koko aamupäivän. Tasainen syke löytyi heti. Kotona yritin nukkua päiväunia, mutta viiltokivut häpyluulla torppasivat tämän. Äitini ehti hyvin tulla meille iltapäivällä esikoista vahtimaan ja me lähdimme miehen kanssa ajamaan TAYS:aan klo 19 jälkeen.
Supistukset muuttuivat tiheämmiksi ja paljon kivuliaammiksi juuri tuon vartin automatkan aikana. Synnytysvastaanotolla kävin käyrillä ja kätilö teki sisätutkimuksen. Pettymykseskseni en ollut vielä yhtään auki. Sain valita, haluanko lähteä vielä kotiin vai siirtyä osastolle odottelemaan synnytyksen edistymistä. Halusin jäädä sairaalaan, koska kivut olivat nyt jo niin kovat. Siirtyminen svo:lta hisille ja hissiltä osastolle kesti aika kauan, kun kipeät viiltävät supistukset pakottivat pysähtymään ja hengittelemään. Osastolla sain lämpimän geelipussin, josta ei ollut mitään hyötyä. Seuraavaksi kokeiltiin kipupiikkiä kankkuun, mutta tunti sen laiton jälkeen olin edelleen niin kipeä, että kätilö sisätutkimuksen tehtyään (olin avautunut siihen mennessä 3cm) ehdotti, että siirtyisimme synnytyssaliin tehokkaampien kivunlievitysten saataville.
Synnytyssalissa kätilö ehdotti suoraan epiduraalia, jonka otin vastaan erittäin mielelläni. Se oli auttanut esikoisen synnytyksessäkin, joten tiesin sen helpottavan kipuja. Epiduraalilla viiltävät kivut saatiinkin laantumaan ja supistuksista jäi jäljelle vain paineen tunne, joka oli oikein hyvin kestettävissä. Pötköttelin sängyllä ja odotelimme, että tilanne etenisi. Sisätutkimuksissa olin ensin avautunut noin 4cm:iin, sitten vähän yli, mutta siihen se jäi. Seurantamonitoreista näimme, kuinka joka supistuksella lapen syke laski hurjasti, samalla lailla meni esikoisenkin synnytyksessä. Kätilö halusi kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja, joilla synnytys saataisiin etenemään js vauvan sykkeen laskut loppumaan, mutta valitettavasti niistä mikään ei toiminut. Kätilö ja lääkäri kertoivat vaihtoehdoista ja sektio viimeisenä oli keskusteluissa aina esillä. Lopulta lääkäri tekikin sektiopäätöksen ja olin siitä tosi huojentunut. Lapsi saataisiin ulos ja hänen ahdinkonsa helpottuisi.
Leikkausssalissa kaikki kävi nopeasti. Puudute laitettiin epiduraalin kautta ja tyttömme saatiin muutamassa minuutissa ulos. Tässä kohtaa vuorokausi oli vaihtunut, lapsen syntymähetki koettiin 23.12. klo 4.03.
Helpotus oli valtava, kun kuulin lapsen ensirääkäisyt! Isä lähti pesemään tyttöä ja minut parsittiin kasaan. Sain tytön rinnalle heti tarkkailuhuoneessa.
Molemmat lapseni ovat siis syntyneet kiirellisellä sektiolla ja sektioon johtaneet tapahtumat ovat olleet hyvin samankaltaiset. Kohdunsuu ei aukea yli 5cm:iin ja lapsen sydänäänet laskevat dramaattisesti joka supistuksella. Mitään suoraan selittävää syytä ei ole löytynyt, miksi näin on käynyt. Tällä kertaa salissa ollut kätilö antoi yhdeksi teoriaksi sen, että minun lantioni saattaa olla sen mallinen, että se ei supistuksen tullessa annan lapsen laskeutua synnytyskanavaan, vaan lapsi jää hiertämään väärässä asennossa ja tämän vuoksi synnytys ei etene toivotulla tavalla. Kuulostaa ihan järkevältä ja mahdolliselta. Mulle ihan sama, pääasia, että molemmat lapset on saatu maailmaan elossa ja hyvinvoivina.