Synnytystarinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Marsi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Muistaisinkohan mä vielä mitä siellä synnytyksessä tapahtui kun siitä on kuitenkin jo 6 viikkoa ;) En ole näin jälkeenpäin halunnut vielä miettiä synnytystä, kun jonkin laiset traumat siitä taisi jäädä :/

Lyhykäisyydessään..

  • Lapsivedet alko valumaan 23.9 klo 13 (ei supistuksia)
  • Klo 21 kävin näytillä synnärillä, mutta laittoivat kotiin (ei supistuksia)
  • 24.9 klo 2.40 mentiin takaisin synnärille kun kipeitä supistuksia (auki n.3cm) -> synnytyssaliin
  • Sain peräruiskeen heti salissa ja oxanest kipulääkkeen
  • Klo 5 laitettiin tippakäteen ja tilattiin epiduraali (josta jäi paineen tunne enkä saanut nukuttua)
  • Uusi epiduraali klo 7 ja antibiootit (paine jää edelleen ja supistukset sattuu sekä alan olla ihan poikki.. olin auki noin 7cm)
  • Klo 8.30 tilataan spinaali, joka vie jaloista kaiken tunnon vaikka paineen tunne edelleen jää
  • Klo 11 uusi antibiootti ja ponnistelin kylkiasennossa vaikka en ponnistamisen tarvetta tuntenutkaan, kiitos spinaalin (oli täysin auki)
  • Kätilö laittaa mut seisaaltaan ponnistaan ja eihän siitä mitään tule kun en tunne mun jalkoja, eli takaisin puoli-istuvaan sentoon ja ponnistamaan supistusten mukaan vaikka en tuntenu tarvetta ponnistaa.
  • klo 12.06 syntyy poika maailmaan
  • Epparileikattiin ja muutama tikki sen seurauksena, mutta ei muuten repeämiä.
Että näin. Valvoin tämän jälkeen kaksi päivää vielä putkeen osastolla että oli aika itkunen mamma kun pääsi vihdoin kotia!
 
Torstai aamuna heräsin kipeisiin supistuksiin, joita sitten tulikin koko päivän 10-15 min välein. Pari Panadolia ehdin kotona vetää ja lämpöpussin kanssa pelata, kunnes illalla yhdeksältä alkoi supistukset kovenemaan ja tulemaan 5 min välein. Puolen yön jälkeen oltiin synnärillä kun en jaksanut enää kotona kärvistellä. Juuri ja juuri sormelle auki. Oxanestia sain aamuyöstä kipuun, sain vähän torkahdettua. Aamulla tilanne ei ollut edennyt mihinkään, itkuhan siinä tuli. Eivät kuitenkaan laittaneet kotiin (en suostunut lähtemään...). Supistelut koko yön epäsäännöllisiä mutta kohtuu kipeitä.

Perjantai päivä meni synnytysvastaanotolla, ei mitään edistystä, edelleen vaan supistelee. Ehdottelivat että menisin kotiin, mutta koin kivut sellaisiksi että en niiden kanssa kotona pärjäisi. Sain muistaakseni jossain välissä Oxanestia, jonka turvin jälleen torkahdin hetken. Illasta lääkäri katsoi tilanteen ja pisti osastolle kivun hoitoon. Siellä sitten sain jälleen Oxanestia ja Bricanylia, jolla hetken sain taas nukuttua. Kivut palas, Bricanylin toisto joka helpotti hetkeks. Ja jälleen Oxanestia. Joka helpotti hetkeks. Aamusta aloin oleen melko poikki, entistä kipeempi ja yllätys yllätys, sormelle auki. Supistukset tiheni taas 5min ja kun lääkäri puolen päivän aikaan katsoi tilanteen, olin jo hieman enemmän auennut. Oxanestia ei enää voitu antaa kun sydänäänet oli hieman laskenut, joten pistivät sitten saliin kun keinot osastolla loppu.

Salissa yritin hetken kitkutella ilokaasulla mutta päädyin hyvin pian epiduraaliin. Ja oli muuten melko hyvä olo sen jälkeen, 2 vuorokautta kipeistä supistuksista kärsineenä. Huonosti olin nukkunut ja vielä huonommin syönyt plus vielä kipuillut pitkään, joten siitähän oli hyvä lähtee synnyttään :) Pinni laitettiin ja todettiin että vesi on vihertävää. Vauvan syntyessä todettiin että loppuvesi oli aivan ruskeaa. 9 pisteet tyttö saapui maailmaan sunnuntaina aamuyöstä. Kaikkiaan synnytys kesti jotain 16h, ponnistusvaihe n.30 min. Repesin kahden tikin verran, olin lopulta aivan poikki ja taisin jopa nukahtaa kun vauva oli salissa tissillä. Raskas oli kokemus, täytyy toivoa että aika kultaa muistoja ja toista lasta uskaltaa joskus lähteä yrittämään.
 
Jokohan viimein itsekin kirjottaisi miten kaikki menikään...

Minulla oli siis varattu yliaikakontrolli 13.9 klo 11.00 jossa todettiin et kaikki hyvin, sain valita jäänkö kotiin odottamaan luonnollista käynnistymistä vai käynnistetäänkö, valitsin käynnistyksen. Samalla lääkäri pyöräytti sormin kohdunkaulaa 2 cm auki ja siitä alkoikin supistukset. Siirtyin osastolle jossa aloitettiin cytotec jota ehdin saada 2 puolikasta sen päivän aikana. Supistelua oli jatkuvasti ja käyrillekin ne hienosti piirtyivät 3-4 minuutin välein. Illasta supistukset alkoi muuttua kipeäksi ja sainkin oxanestia ja lämpimät geelipussit klo 21 ja kävin nukkumaan. Tällöin edelleen 2 cm auki.

Klo 1.00 heräsin tosi kipeisiin ja napakoihin supistuksiin ja soitin kelloa. Kätilö totesi et heidän kivunlievitykset ei enää riitä ja pääsinkin siirtymään saliin jossa edelleen sen 2 cm auki. Tässä vaiheessa mies saapui tueksi. Sain heti TENS- laitteen selkään ja lisää oxanestia joka ei enää oikein tehonnut, mutta pärjäsin näillä aina klo 4.00 asti jolloin ilokaasu käyttöön TENSin lisäksi.

Klo 5.30 kivut taas paheni (tällöin auki 3 cm) ja ilokaasu alkoi olla tehotonta. Kätilö ehdotti nousua jalkeille ja pyysin päästä suihkuun jossa oleiltiinkin puolisen tuntia, itse suihkutin mahaa jumppapallon päällä istuen ja mies toisella suihkulla selkää. Supistukset sai jo huutamaan kivusta. Tässä vaiheessa alettiin puhua epiduraalista ja sitä alettiin valmistelemaan. Kivut yltyi ja sain onneksi epiduraalin varmaan joskus klo 7.00 aikaan jolloin olin n. 4 cm auki.

Sitten aukesi taivas ;) kivut katosi, tunsin tosin supistukset kipeänä paineen tunteena takapuolessa, tähän auttoi lämmin geelipussi. Siinä sitten aamun aikana oli kaikenlaista, kuumetta, katetrointia, lääkeenlisäystä, antibioottia, kalvojen puhkaisua, oksitosiiniakin sain jne, en edes kaikkea muista. Nukuin aina kun pystyin. Klo 13.30 olinkin sitten 10 cm auki. Sain alkaa vähän "ähkytellä" oman fiiliksen mukaan. N. klo 15.00 alettiin harjoitella ponnistamista ja kokeiltiin eri asentoja ja päädyin puoli-istuvaan asentoon jalat kätilön ja miehen lanteilla ja 15.15 aloitettiin aktiivinen ponnistelu. Itkin, huusin, kiljuin ja olin varma ettei vauva mahdu tulemaan mutta klo 16.02 syntyi ihana mustatukkainen rakas pikku poikani jonka sain heti rinnalle. Jälkeiset syntyi samaan syssyyn ja 3 tikkiä laitettiin nirhaumiin.

Synnytys kokemuksena hyvä, vaikka ponnistaminen oli kamalaa ja kivuliainta mitä olen koskaan kokenut. Olen todella onnellinen että kaikki meni hyvin ja minulla ja vauvalla kaikki oli hyvin koko ajan.
 
Niin ja hauskana lisäyksenä vielä, tuossa meidän sairaalassa on synnytysvalmennus lauantaisin ja juuri kun olin hurjimmilllani (kiljuin ja metelöin) niin se valmennusporukka on ollut varmaan kiertämässä sitä synnäriä... Ai kamala, onkohan tullut paineita synnyttämisestä :D meikä huutaa "Ei mahdu, ei ei! Sattuu! En jaksa! Ei se vaan tule!" :D
 
Tässä minun tarina;

Eli mulla oli yliaikaiskontrolli torstaina 19.9 (rv 41+3) jossa todettiin että vauva on iso.. Painoarvio oli 4,4kg ja lääkäriä vauvan koko huolestutti kun olen ensisynnyttäjä. Joten hän alkoi puhua keisarinleikkauksesta mutta minä itse halusin kokeilla jos sais vauvan alakautta synnytettyä :) Joten päätettiin että synnytys käynnistettäisiin seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä tultiin sairaalaan klo 8 ja sisätutkimuksessa todettiin että olen jo 4cm auki joten synnytys käynnistettiin klo 9.05 kalvoja puhkaisemalla, eli ei tarvittu mitään muuta käynnistämiseen. Puhkaisun jälkeen kätilö sanoi että hän menee pois hetkeksi kun voi kestää jopa 2 tuntia ennen kun supistukset alkavat, mut heti kun hän lähti ulos ovesta niin supistukset alkoivat. 30 minuuttia myöhemmin soitettiin kelloa kun supistukset tuli niin tiheään ja kipu oli kova. Ne antoi ensin lämpötyynyjä mutta nehän ei auttanut mitään joten soitettiin taas kelloa ja sitten saatiin ilokaasua. Se auttoi vähän mutta klo 11 kipu alkoi olla niin kova että soitin kelloa taas ja pyysin epiduraalia. Ennen kun ne halus antaa epiduraalin niin ne halus kattoa mikä tilanne on ja silloin olin jo 7 cm auki joten kätilö juoksi hakemaan lääkärin paikalle että ehtisi laittaa epiduraalin. Ja epiduraali oli ihana <3 1,5 tuntia sain olla rauhassa ja sitten alkoi olla aika tukala olo kun paineentunne oli aika kova. Klo14 olin jo 10 cm auki mutta en saanut vielä ponnistaa kun ne halusi että vauva tulisi viel vähän alemmas. Joten sain vähän seisoa että vauvaa liikkuis alaspäin ja sitten sain vähän harjoitella pieniä ponnistuksia. Klo 15.10 sain viimein lupaa ponnistaa kunnolla ja klo 15.25 meidän ihana 9-pisteen tyttö syntyi <3 Tyttö oli 4 340g, 53cm ja pipo 37,5cm. Ponnistusvaihe oli minulle paljon helpompi kun mitä olin kuvitellut. Paikalla oli 2 kätilöä kun ne oli vähän huolestuneita että vauva ei mahtuis tulemaan kun hän oli niin iso, mutta ei ollut mitään ongelmaa :) Mulla oli repemiä alapäässä mutta ne ei ollut kivuliaita ja en edes huommannut kun ne laittoi tikkejä sinne kun mulla oli pienokainen sylissä <3

Synnytys oli positiivinen kokemus ja siitä jäi hyvä mieli :)
 
Jospa sitä omankin synnytystarinan tänne kirjottais, jos ei kovin sekava ole :D

Eli Lauantaina 21.9 Alkoi supistelemaan n. 10 min välein melko kipeästikkin. Sunnuntaina illalla kävimme synnärillä kun supistuksia tuli 5-8 min välein. En ollut kun sormelle auki ja kanavaakin oli 2cm jäljellä.
Yöllä en saanut nukutuksi kun supistukset oli niin kipeitä, mutten halunnut osastolle kun en olisi sielläkään saa unta.
Maanatai meni kipeiden supistusten kanssa pärjäillen. Säännöllisiä oli edelleen.. Ma-ti yö oli taas helvetillinen. Tiistai meni kanssa säännöllisten supistustusten ja kivun kanssa kestämisessä, illalla kävin synnärillä kun tipahdin jumppapallolta ja selkä tuli kipeäksi. En ollut edelleenkään kun sormelle auki mutta kanava oli lähes hävinnyt. Supistukset oli lauantaista asti ollut sitä luokkaa että sattui mahaan selkään ja reisiin.

No sitten ti-ke yönä 03 aikoihin kipu muuttui ihan uusiin ulottuvuuksiin joka supistuksen lopussa aloin täristä kivusta. Nousin sängystä kun maaten kipu oli kovempaa. Supistuksen aikana paras asento oli joko polvilleen lattialla ja naama sohvalla, tai nojaillen pöytään. Supistuksia tuli 5-4 min välein. Ajattelin että tuskin nämä edelleenkään pääsen synnyttämään. Kipu oli ihan kamalaa ja en voinut kun äkhiä ja itkeä. Oli pakko herättää mies että tulisi olohuoneseen sohvalle hieromaan selkää ja kellottamaan suppareita kun en itse pystynyt kivun takia. Puoli seitsemän aikaan sanoin miehelle että en enää kestä kipua että pakko mennä saamaan kivunlievitystä. Pelkäsin että synnytys ei vieläkään ole alkanut 4päivää oli jo supistellut enkä ollut nukkunut juuri ollenkaan ja olin kivusta todella uupunut. Oulussa pitää kävellä tooooodella pitkä käytävä ennenkun pääsee synnytysvastaanotolle, se matka sinne oli ihan kamala kun supistuksia tuli välillä. Päätin etten enää ilman vauvaa kotia lähde, ja onneksi olin jo 3cm auki ja pääsin hetken käyrillä oltuani synnytys-saliin!

Kerroin heti kätilölle että tarvitsen kivunlievitystä, hän hälytti heti anestesialääkärin. Tärisin kivusta synnytys-salissa enkä pystynyt istumaan enkä makaamaan. Käyrillä vauvan sydänäänet heikkeni aina supistusten tullessa, joka huolestutti. Kätilö yritti saada makuuasentoon mutta se oli ihan kamalaa se kipu. Ilokaasu ei auttanut paskaakaan ja oksentelin joko kivusta tai ilokaasusta. Onneksi anestesialääkäri tuli nopeasti että saaiin alkaa laittamaan epiduraalia. Se 10 min mikä piti olla paikoillaan oli elämäni kamalimmat 10min. Huusin kun hullu ja menetin kontrollin ja itsehillinnän ihan täysin. Mieheni joutui lähtemään tupakalle kun ei kestänyt katsoa minua niin kipeänä. Ai että kun se epiduraali pääsi vaikuttamaan, AAAHHH <33

Heti kun epiduraali vaikutti niin vauvan sydänäänten takia piti puhkaista kalvot, että vauvan päähän saataisiin pinni. Kätilö lupaili että saisin nukkua hieman. Olimme aamu 7 synnärillä ja n 9.30 olin jo 7-8 cm auki. En enää tuntenut supistuksia mutta ponnistamisen tarve tuli tilalle ja kamala paineen tunne alapäässä. Se siitä nukkumisesta:D Pitäisi kuullema pian alkaa ponnistelemaan.

No lääkäri kuitenkin vauvan sydänäänten takia halusi ottaa päästä verinäytteen, että vauva saa varmasti happea kunnolla. Heti verikokeen ottamisen jälkeen lääkäri tuli huutamaan että HÄTÄSEKTIOON! Siinä iski pikku panikki että mitä nyt?! Mieheni ilme oli todella kauhistunut. Itse en eihtinyt tajuamaan mitään. Alle 2 min ja olin leikkauspöydällä täydessä unessa!

Vauva syntyi siis keskiviikkona 25.9 klo 10.00. Vauva oli ollut jo tuloillaan niin sitä oltiin saatu ihan kunnolla repiä tuolta mahasta. 5min kun maha oltiin viilletty auki oli vauva maailmassa. Miehelleni se oli ollut kamala kokemus. hänet oltiin vaan jätetty synnytys-saliin yksin kun minua leikattiin. kuullema elämänsä pisimmät 5 min. Oli saanut sitten vauvan heti synnyttyään syliin :)

Itse heäilin joskus ennen 12. Ja pääsin osastolle 12 jälkeen. Mailman ihanin näky kun poika oli isänsä sylissä <3 ja niin ylpeä isä onkin :) <3

Hätäsektiosta ei tullut mitään kammoja, mutta ne helkkarin supistukset!!! Synnytyspelkohan minulle on nyt tullut. Jos joskus vielä "pamahdan paksuksi" niin vaadin sektiota. HUH kun tuli pitkä tarina. Ja ehkä vähän sekavakin sellainen :D
 
Yosa, otit kanssa näköjään vähän pitemmän kaavan mukaan ton synnytyksen. Tai siihen valmistautumisen! Itelle jäi kanssa kummitteleen ne perkeleelliset supistukset, mitä ei enää meinannu jaksaa pitkän valvomisen jälkeen. Toivotaan tosiaan että aika kultaa muistot, muuten ei tuu mitään... Se ponnistusvaihe ei myöskään ollu kyllä mun mieleen... Hyi hyi!
 
Hui Yosa, miulle tuli ihan pala kurkkuun..... kun ajattelin sitä siun miestä, hirveää. Oli tuo omakin saanut samanlaisen käsittelyn kun mut vietiin ambulanssilla kättärille, ja sama kun vauva vietiin heti synnytyksen jälkeen letkuihin. Ite olin niin pöllyssä etten oikein tajunnut mitään.
 
Ei aina tule ajatelleeks sitä miestä näissä synnytys tilanteissa, on se niilläkin rankkaa.
Ja kyllähän se kipu unohtuu :D Ärsyttää kun Kätilöt, lääkärit, ja neuvolan tädit puhuu minulle ihan kun olisin parin vuoden sisään uudestaan synnyttämässä. En kyllä ole! Omalla kohalla ne supistuskivut unehtuu ehkä 5 vuoden kuluttua:D
 
Odotin kyllä Yosan kertomusta. seuraili tota sun kipuilua tuolla synnytystuntemuksia kohdassa ja toivovaan, että pääsisit synnyttää. ja sitten viellä tollai kertomus. HUH HUH! Onneks kaikki on kumminkin hyvin :)
 
Meidän tarinaa:

Sairaalaan meidät otettiin sisään torstaina 29.8 kohonneiden verenpaineiden ja selvästi huonontuneen kunnon vuoksi. Sisäänmentäessä kanava oli lyhentynyt reiluun senttiin ja kohdunsuu oli auki kahdelle sormelle. Kunnon supistuksia ei ollut siihen mennessä ollut yhtään, ainoastaan menkkajomotusta pitkin raskautta.

Perjantaina alettiin käynnistämään synnytystä cytotec murusilla suun kautta. Perjantaina kerettiin saada kolme annosta ja lauantaina vielä kaksi ilman yhden yhtä oiretta synnytyksestä. Lauantaina oli tarkoitus kahdelta saada seuraava puolikas cytotec, mutta kymmentä vaille kaksi vatsassa tuntui napsahdus ja samantien alkoivat tuskaiset supistukset kahden minuutin välein. Kätilö laittoi käyrille samantein ja supistuksia piirtyi minuutin välein käyrälle. Kivut oli ihan järkyttävät ja tuntui ettei supistuksien välissä pystynyt yhtään olemaan kun seuraava jo tuli. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja kanava oli hävinnyt kokonaan ja olin auki neljä senttiä. Lähdettiin synnytyssaliin ja sinne päästessä oltiinkin jo kuusi senttiä auki.

Synnytyssaliin päästessä hulahti loput lapsivedet, sain ilokaasua, jonka avulla pystyin edes hieman keskittymään muuhunkin kuin kipuun Lääkäri tuli laittamaan PCB-puudutetta, mutta se ehdittiin laittaa vain toiselle puolelle, koska reuna ehti hävitä. Seuraavaksi todettiinkin jo, että kymmenen senttiä auki ja pitäisi ponnistaa...Ponnistusvaiheessa oli TODELLA vaikeaa yrittää ponnistaa "tarpeeksi" pitkään. Poika kuitenkin lopulta tuli ulos (ja olin ihan varma ettei mahdu, mutta ei se lopulta ollutkaan niin vaikeaa). Ponnistusvaiheen kesto 13 min, jälkeiset 10 min. Yksi ainoa tikki! Synnytyksen kokonaiskesto 2h 3min.
 
Tässä minun synnytystarina:

4.9. 02 aikaan yöllä, heräsin menkkamaiseen jomotukseen. Nousin ylös, menin vessaan ja silloin lähti limatulppa. Kävelin keittiöön ja sitten kuului sellanen vaimea poksahdus ja vedet losahti pitkin reisiä keittiön lattialle. Supistuksia alkoi tulla n. 8 aikaan aamulla n. 10 minuutin välein. 10 aamulla supisti jo 5 minuutin välein kestoltaan 45 sekuntia ja tässä vaiheessa halusin lähteä tarkastuttamaan tilannetta.

Jorviin päästiin 10.55 ja ottivat mut sisään kun sinne päästyämme vesi oli muuttunut vihreänruskeaksi. Ottivat sitten näytteet heti ja jäin sinne kipuilemaan supistuksieni kanssa. Mies lähetettiin kotiin, koska vielä ei tosiaankaan ollut mitään kiirettä, kohdunsuu vasta raotti yhdelle sormelle ja kaulaa 0,5cm jäljellä. Sain kipupiikin ja menin "nukkumaan"... Eli 3 min "unta", supistus, ja taas unta. Multa oli mennyt puhelimestä kentät enkä saanut soitettua miehelle, kun katoin vaan sitä sairaalan puhelinta ja ajattelin että mä soitan heti seuraavan supistuksen jälkeen. Jossain vaiheessa pääsin käyristä irti sen verran että menin suihkuun. Se auttoi hetken. Mies oli niin huolissaan kun musta ei kuulunut että tuli itekseen viideltä takas <3. Lähettiin vähän kävelemään, mutta siitä ei tullut mitään ku sai nojata koko aika johki seinään tai ovenkarmiin. Tässä vaiheessa supistukset tais kestää jo yli minuutin ja edelleen 5 minuutin välein. Kuudelta oli kohdunsuu auki 2cm. Vauvalle laitettiin päähän se pinni, niin pääsin eroon vyöstä ja oli paljon helpompi löytää parempaa asentoa. Kahdeksalta illalla vaihtui kätilö ja sanoin että nyt en meinaa enää kestää tätä kipua, että jotain olisi jo kohta pakko saada. Sitten olinkin jo 4cm auki! Kätilö lähti laittamaan synnytyssalia valmiiksi, ja menin siksi aikaa suihkuun ja jaksoin vielä tunnin (ehkä elämäni pisin) kun tiesin että saan heti salissa epiduraalin.

Saliin mentiin klo 22. Sain heti ilokaasua, joka ei mulla auttanut ku en ehtinyt opetella sen käyttöä kunnes jo sain sen epiduraalin <3 Se on kyllä taivaanlahja. Kaikki kivut katos ja soittelin kaikille kuinka mulla on niin ihanaa?! Sisko tuli moikkaamaan meitä kun sanoin sille että kyl tässä vielä menee... Pyysin jotain syömistä ku olin ollut niin kauan ilman ruokaa ja sain mehukeittoa. Mua alko muuten epiduraali kutittamaan joka paikkaa! Se oli outoa. Sain tipassa oksitosiinia ja antibioottia kun vesien menosta oli jo niin kauan ja Kas kummaa klo 00.01 juuri vuorokauden vaihduttua olin auki jo 9cm!! Supistukset alko vähän tuntua jo kipeiltä taas, ja kätilö sanoi että saan valita haluanko ottaa uuden annoksen epiduraalia vai haluanko jo alkaa ponnistaa! No valitsin tottakai jälkimmäisen. Hän ehdotti pudendaalipuudutetta ja sen saatuani tehtiin muutama koeponnistus. Pää lähti seuraamaan niin ruvettiin odottamaan supistuksia. Onneksi pyysin mun siskoa jäämään, kun alko jännittää et joko nyt pitää oikeasti ponnistaa! Ja se oli aluksi tosi vaikeeta, ku en oikein ollu ihan varma koska ponnistetaan ja aluks aina huusin mikä vei sitten voimaa itse ponnistukselta. 21 min se sitten loppuenlopuksi kesti ja tyttö syntyi klo 1.18 <3 Se tunne ku pääs kattomaan kumpi sieltä tuli, me kun ei tiedetty, oli niin huikeeta! Ja tietysti kun sain hänet syliin.

Jälkeisvaihe. Siinä onnesta ja hämmennyksestä sekaisena pideltiin vauvaa kun ne alkoi irrottamaan istukkaa. Joka ei irronnut. Lisää oksitosiinia ja cytoteciä et tulis pari supistusta. Ei mitään vaikutusta. Ei yhtään supistusta ja istukka pysyy kun nakuutettu. Siinä kävi kolme kätilöä nykimässä sitä ja paikalle tuli myös lääkäri. Mun käskettiin vetää ilokaasua niin kauan kunnes käsketään lopettaa ja koittivat vähän rajummin irrottaa. Kyllä se sattui, mutta kaasupäissäni en oikein tajunnut sitä. Sitten sanottiin että se ei nyt irtoa ja mun pitää lähteä leikkaussaliin kun yli tunti on jo kulunut. Vauva ja isi jäi kätilön kanssa saliin kun mut vietiin leikkuriin. Heräsin matkalla heräämöön ihan kauheessa horkassa ku se hoitaja kyseli multa jotain ja selitin ihan sekoja mikä on kuulemma normaalia tän jälkeen. Siellä makasin ja kuulin et oli istukka kaavittu pois ja mä menetin verta 2litraa. Makasin siellä yli tunnin saamassa verta ja nesteitä. Mulla oli neljä kanyyliä käsissä, selkäytimessä se epiletku ja virtsakatetri. Ihan ku olis auton alle jääny paitsi et mihinkään muualle ku kurkkuun ei sattunu. Hengitysputken takia kurkku oli kipee. Sit mua tultiin parin tunnin päästä hakemaan ja kuulin et ne oli lähettäny miehen kotiin ku sille ei ollu mitään omaa paikkaa vielä, ku saatiin perhehuone vasta myöhemmin. Osastolla olin joskus puol 7 aamulla enkä voinut pitkään aikaan liikkua kun oli ne kaikki kanyylit kiinni. Kymmeneltä pyysin päästä suihkuun ja että ottais katetrin pois. Olo oli heikko sen verenmenetyksen takia, mut muuten voin hyvin. kaikesta huolimatta jäi hyvä fiilis. Tikkejä oli pari ja pystyin hyvin istumaan ja liikkumaan tosi nopeasti. Ja olihan mulla kainalossa maailman ihanin palkinto <3
 
Jospas määkin vihdoin saisin kirjoitettua oman tarinani.. :D

Keskiviikkoaamuna 9.10 (rv 41+2) mun mies lähti töihin vähän ennen kuutta ja itse nousin ylös kuuden maissa epämukavaan oloon. Olin herännyt nelisen kertaa yöllä samanlaisiin tuntemuksiin, mutta en osannut ajatella niistä oikein minään. Keittelin kahvia ja jossain vaiheessa aloin miettiä, että tuliskohan tänään lähtö. Mitään tuntemuksia ei ennemmin ollut, lukuunottamatta alaselän jomotuksia ja nyt nämä tuntui ihan uudelta sekä kummallisen säännölliseltä. Olin enemmin ladannut puhelimeen supistuslaskurin ja aloin sillä kellottamaan tuntemuksiani. No niitähän tuli 6-7 minuutin välein ja kestikin 30-60 sekuntia kerrallaan. Tässä vaiheessa aloin jo sitten äkkiä syömään aamupalaa ja odottelemaan, että kello on 7:00, jotta tiesin miehen olevan kahvilla. Soitin miehelle varoituspuhelun, että voi olla lähtö edessä. En vielä käskenyt kotiin, koska kestin kivut hyvin. Menin suihkuun puoleksi tunniksi ja siinä välissä supistukset napakoitui ja suihkun jälkeen kellottelin lisää niin supistukset alkoi olla välillä jo 4 minuutin välein. Soitin miehen kotiin ja hän oli vähän ennen kahdeksaa kotona. Kävi kanssa pikasuihkussa, lämmitti mulle vehnätyynyn, kun nojailin itse pääasiassa pöytään. Kipujen kanssa olisin kestänyt kotona vielä helposti, mutta ei uskaltanut olla enää kotona, kun supisteli niin usein ja sitten pian jo lähdettiin. Meiltä kestää ajaa sairaalalle noin 10 minuuttia ja tässäkin välissä supisti kolme kertaa.

Olimme sairaalalla tasan kello yhdeksän ja ilmoitin luukulle, että supistaa kolmen minuutin välein. Kätilö vastaa, että "oho.." ja ohjaa meidät hetkeksi istumaan. Siitä päästäänkin pian käyrille ja kätilö tutkii mut. Olen siinä vaiheessa 4cm auki ja kello on vähän yli yhdeksän. Reilu tunti menee käyrillä ja sitten pyydän jotain lämmintä millä saisin kipuja helpotettua supistuksen aikana. Tässä vaiheessa supistukset on harventunut 5-6 minuutin välein. Kätilö ehdottaa kylpyä ja sinne halusin mielelläni. Vesi on kuin mun toinen koti ja lämpö auttaa aina tosi tehokkaasti mulla kipuihin. Pääsen kylpyyn noin klo 10:30 ja saan luvan kanssa lillua siellä kaksi tuntia. Kylpy oli aivan loistava paikka ja jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut vaikka synnyttää sinne, jos olisi saanut. Oli mahtavaa päästää suihkulla täysillä kuumaa vettä mahalle ja selkään supistuksen aikana. Mieskin sanoi, että mun olemus muuttui välittömästi, kun pääsin kylpyyn.

Kahden tunnin kuluttua mut käsketään sitten pois kylvystä ja aletaan siirtyä saliin, kun multa tullaan käytävällä kysymään, että saisiko mua kätilöharjoittelija ultrata ihan harjoituksen vuoksi, kun mun raskaus on sujunut ongelmitta. Lupauduin sitten ja ensin mua ultrasi "oikea" kätilö ja sitten harjoittelija. Tekivät kokoarvionkin, joka oli 3200-3300g. Miehen naamasta näki, että se oli ihan hiilenä kätilölle ja harjoittelijalle, kun mä tuskailin supistusten kanssa pöydällä ja ne vaan ultras.. :D Ei mua niin haitannu, kun pystyin supistusten kanssa vielä hyvin kärvistellä..

Saliin päästään noin 12:45 ja saan alkaa hengitellä ilokaasua. Minua halutaan taas seurata harjoittelijan toimesta, tällä kertaa kandiopiskelija ja annan siihenkin luvan.. :D Olin ollut tähän asti todella rauhallinen ja hiljainen ja niin olen aina, kun mua oikein johonkin sattuu. Mitä kipempää ottaa, sitä vähemmän puhun. Mies sitten hoiti puhumisen mun puolesta.. :D Tästä eteenpäin sanoin ehkä kaikenkaikkiaan kymmenen sanaa, nyökyttelin vaan enimmäkseen ja kätilö kyselikin usein, että onko kaikki hyvin kun olen niin hiljaa.. :D

Klo 15:10 mut tutkitaan ja olen auennut tähän mennessä vain sentin lisää eli 5cm yhteensä. Tässä vaiheessa mies alkaa jutella mulle epiduraalista. Mietitään että, kun homma etenee niin hitaasti, että kuinkahan kauan tässä vielä menee. Suurimpana pelkona mulla on ollut se, että synnytys on pitkä ja, että mun voimat loppuu, enkä jaksa ponnistaa. Mietitään, että olisiko se epiduraali jossain vaiheessa aiheellinen, että saisin vähän levätä. Mulla oli tässä vaiheessa kuitenkin ihan hyvä olo ja sovittiin, että katsotaan tunnin päästä lisää. Alunalkaen mulla oli ajatuksena, etten haluaisi epiduraalia, mutta kummasti se mieli muuttuu, kun synnytys on käynnissä. Tunti kuluu ja supistukset voimistuu. Ilokaasusta ei ole enää juurikaan hyötyä, muuta kun hyvät pöhnät ja maailma pyörii. Mut tutkitaan ja reilun 5cm olen auki. Tässä vaiheessa suostun siihen epiduraaliin ja kätilö puhkaisee mun kalvot ja vauvan päähän asetetaan pinni. Epiduraalin saan 17:15 ja oksitosiinitipan 17:40, koska supistukset laimenee. Alkuun puudute toimii vaan toisella puolella, mutta pikkuhiljaa leviää koko alueelle.

Kello 18:15 olen auki 7cm ja vauvan pää on tullut hyvin alaspäin, mutta kätilö huomaa, että mun virtsarakko on täynnä ja se estää vauvan päätä laskeutumasta lisää. Mut katetroidaan ja sitten vauvan pää oikein syöksähtää alaspäin, kun kätilö tutkii. Tutkimisen jälkeen pojan sydänäänet laskee yllättäen alle sadan palautuen hitaasti 128:aan ja saan lisähappea, joka nostaa vauvan sykkeet 132:een.

Tässä vaiheessa kätilö huomaa, että mun veriryhmää ei ole heidän rekisterissä ollenkaan, vaikka se on multa otettu ja äitiyskortistakin se löytyy, mutta haluavat sen silti määrittää. Joten kesken synnytyksen multa tullaan ottamaan verinäytekin. Klo 18:45 olen 9cm auki ja saan vähän lisää epiduraalia klo 18:55, kun sen teho alkaa lakata. Klo 19:40 kohdunsuu on täysin auki ja saan alkaa äheltää ponnistuksia. Mies katsoo aina käyrältä koska supistus alkaa, koska en itse ihan alusta sitä hoksaa. Ponnistan kylkiasennossa, koska selässäni on ollut koko raskauden ajan virheasento ja selinmakuu on ollut vaikeaa.. Jossain vaiheessa multa napataan mahalta käyrämittari pois ja sitten homma menikin hankalaksi. Siinä vaiheessa, kun itse tunsin supistuksen, oli sitä kestänyt jo hetken ja olin aina vähän myöhässä ponnistamassa. Olisin ehtinyt tehokkaasti ponnistaa kolme kertaa, mutta koska en tuntenut supistuksen alkua heti, ehdin ponnistaa tehokkaasti vain sen kaksi kertaa. Tästä syystä ponnistusvaihe pitkittyy ja jossain vaiheessa siirryn puoli-istuvaan asentoon, jossa saan enemmän tehoja ponnistukseen ja selkäkin kesti hyvin. Vauvan sydänäänet heittelee edelleen ja otan välillä lisähappea, jolla syke saadaan nousuun. Lääkäri soitetaan paikalle. Ponnistusvaiheen kestäessä mulle tehdään eppari ja poika autetaan imukupilla pihalle. Kaksi ponnistusta ja poika syntyy klo 20:27. Pojan silmät on heti auki, kuin lautaset ja kätilö ynnä muu porukka ihmettelee isoon ääneen, että "mikäs tämä tämmönen on, kun heti on silmät ihan auki. Tais olla kiire pihalle" Itkukin saadaan melkein heti.. :D

Saan pojan rinnalle ja sillä tosiaan on hirveä tuijotus käynnissä ja siinä sitä sitten iskän kanssa ihmetellään, kun mua hoidellaan kuntoon. Jossain vaiheessa kätilö sanoo, että istukka on todella tiukassa ja laittaa mulle aika monta supistavaa tablettia pebaan ja mua käy vyöhyketerapeuttikin hoitamassa istukan irroittamiseksi, mutta se ei vain lähde. Tunnin ehdin olla salissa vauvan kanssa, kun mua lähdetään viemään leikkuusaliin istukan käsinirroitukseen. Olen kuitenkin hyväntuulinen, enkä edes yhtään väsynyt ja olen hereillä koko toimituksen ajan. Mulle laitetaan spinaalipuudutus ja se aiheuttaa mulle hirveän horkan ja tärisen melkein koko operaation ajan, joka kestää melkein tunnin. Istukka oli todella lujasti kiinni ja jossain vaiheessa minulle tuli huono olo, joka koheni nesteytyksellä. Menetin verta 1500ml. Operaation jälkeen minut kärrätään heräämöön ja siellä olin niin kauan kuin sain itse liikutettua jalkojani. Tärisin myös koko ajan ihan holtittomasti. Vauvan ja miehen luo pääsen vasta yhden aikaan yöllä ja siitä mies joutuukin jo pian lähteä kotiin oltuaan kahden pojan kanssa kolme tuntia tietämättä minusta mitään muuta kuin, että koska minut on kärrätty heräämöön. Melkein kahteen päivään en saa nousta sängystä ylös, kun hb laskee 83:een. Perjantai-iltana pääsen suihkuun ja lauantaina on jo niin hyvä olo, että päästään kotiin vaikkei hb ole noussut yhtään. Epparikin on parantunut niin hyvin, että pystyin jo perjantaina istua.

Jälkeenpäin ajateltuna synnytyksestä jäi ihan hyvä mieli. Istukka olisi kyllä saanut tulla ihan itse pihalle. Se kaapiminen pilasi multa koko kokemuksen ja se harmittaa tosi paljon. Mies kyllä sanoi, että silläkin on ollut tarkoitus. Poika on myllännyt mahassa ollessaan niin älyttömästi, että heikommin kiinni ollut istukka olisi varmasti lähtenyt irti.. :D
Eikä sitä käyrää multa ei olisi saanut ottaa pois. Hoksattiin sitten vasta jälkeenpäin, että olisi pitänyt pyytää se käyrä takaisin, että saisin ponnistettua paremmin, mutta synnytyksen ollessa käynnissä ei osattu ajatella sitä. Kuulin myös jälkeenpäin, että mulle ei ollut varattu vertakaan ollenkaan, vaikka olivat sen veriryhmänkin saaneet mulle määritettyä. Siinä sitä oltaisiin sitten oltu, jos olisin menettänyt edemmän verta. Mietitään nyt, koska on kyseessä selkeä hoitovirhe, että tehdäänkö potilasasiamiehelle valitusta.

Poika sai pisteitä 9/10/10 (oli alkuun vähän huonon värinen)
Pituus 52cm
Paino 3632g (ei saman päivän arviokaan pitänyt paikkaansa.. :D)

Kokonaiskesto 14 h 27 min
Avautuminen 13 h 40 min
Ponnistus 47 min

Ens kerralla pitää vissiin lähteä ekasta ponnistuksesta synnyttämään, kun oli tämä eka tämmönen räjähtävä lähtö eikä juuri varoitellut mua.. :D Toivottavasti joku jaksaa tämän pitkän sepostuksen lukea.. :D
 
pitäsköhän itsekin nyt kirjoittaa ja käsitellää (myös itsellenikin) tämä synnytyksen kulku. Siitähän on jo yli 7viikkoa, kun poika maailmaan ponnistettiin.

poikahan syntyi rv39+4.
Mulla oli jo viimesen kolmen viikon ajan ollu supistuksia ja kolmeen kertaan niitä jo kellotellutkin ja parhaillaan tuli jo 2min välein, mutta loppu aina viimestään 3h jälkeen.

Torstai 12.9

aamu:
oli ihan normaali ja pojan kans kauppaa ja kirjastoon asioille. Kävellessä tuntu alapää kivuliaalta ja joutu tosi hissuksee käveleen. ruoaksi olin suunnitellu kalakeittoa, mutta kummasti tuli sellai fiilis, että ei kyllä jaksa ruveta sitä kyhään ja miehet sitä ei kumminkaan kotona syö. Joten päädyin vaan keittää makaroonia ja sekaan heittään paistetut jauhelihat. helppoo ja nopeeta.

n. klo13
kauppa asita heitetty ja ruoka tehty. iski ihan kaamee väsy ja sanoin pojalle, että jos menis puistoo leikkii, että äiskä ottaa pienet unet. Nukuin jonkun vajaan tunnin ja häräsin kun poika tuli kotiin hakee jotain pihalelua ja menee takas puistoon. unet teki kyllä tosi hyvää ja olin pirtee taas. tuntuu taas kevyitä supistuksia ja alapäätä painaa. koirat remmiin ja lenkille. on vaan sellai fiilis, että nyt ne pitää käyttää!! Kävely edelleen epämielyttävää ja tosi hitaasti vaaputaan eteenpäin. supistuksia tuntuu lenkkeilyn aikana.

klo 15
koirat ulkoilutettu ja istun keinutuoliin levähtämään. klo on 15.15 kun tulee eka kunnon supistus. Poika tulee puistosta kotiin ja riisuu pihavaatteet. totean hänelle, että tarvii varmaan mennä mummalle tänään, vauva taitaa syntyä! noin kymmenen minuutin välein tuli kovia supistuksia. Ihan erinlaisia kun ne mitä kolme viikkoa oli jo tulluit.

n.klo16
Soitan synnärille ja kyselen tilannetta. Suosittelevat tulevan näytille, ei tarvitse kiirehtiä kumminkaa. Soitan äidilleni, että missä, koska mies on viellä töissä. Äiti oli juuri lähdössä sienimetsään, setäni vaimon kanssa, jotka olivat tulleet kylään. Totesin vain, että jos ette nyt kumminkaa sinne menis vaan tulisette hakemaan pojan ja minut ja lähdettäs sairaalaan. Puhelimen toisessa päässä alkaa kauhee hössötys ja yritän vain sano ettei ole kiire, mutta äiti höpöttää vaan kauheen kiireisenä, tullaan tullan, just tullaan. (Heiltä on noin 500metriä meille, tästä sairaalaan joku 20km) Soitan mielelle ja ilmoitan, että äiti on tulossa hakeen ja lähdetään sairaalaan. Hän lähtee töistä tulemaan sairaalaan suoraan.
Auto matka provosoi kohdun suutä ja supistuksia tulee 4min välein.

klo17.20
kirjataan sairaalaan. Kahdella sormela auki ja kanavaa 1-2cm jäljellä. Jäädään käyrille hetkeksi seurantaan

klo17.50
supistukset piirtyy 6-7min välein. rauhottuivat, kun pääsi pitkälleen, mutta edelleen kivuliaita. Siirrymme kamarin puolelle ja otan Jyväpussin käyttöön mikä auttaa hyvin supistuksiin. Siinä isännän kans katsellaan telkkua ja kellotetaan supistuksia.

klo19
tarjoillaan iltapala, myös miehelle :) Pärjäilen edelleen jyväpussilla.supistuksia 5min välein

klo20.30
siirrytään saliin, jyväpussi ei enää riitä ja aloitetaan ilokaasu. 3cm auki, puoli senttia reunaa jäljellä

klo21.05
nostetaan ilokaasua, kun ei riitä, muuten toimii hyvin.

klo21.20
ilokaasu notetaan niin tappiin kun voidaan. keskustellaan puudutuksesta ja päädytään laittamaan spinaalipuudutus
3-4cm auki. Pitää käydä supistusten välissä vessassa. mies vieressä koko ajan, että saan puristaa sitä jos supistus tulee.

klo21.42
spinaalipuudutus, puudutus auttaa hyvin

klo22.00
kalvot puhkaistaan. 8cm auki

klo22.55
10cm auki

klo23.05
aloitetaan aktiivinen ponnistus

klo23.22
poika syntyy 9/9 pisteillä. minä sain toisen asteen repeämän, koska ihokudos on niin tiukka, ettei meinannu antaa periksi, 5tikilla selvittiin.

synnytyksestä jäi hyvä mieli. Muutaman kerran taisin irvistää ja murista, kun oikeen supisti ja ilokaasu ei enää riittäny. Spinaalipuudutus autto tosi hyvin ja ponnistus vaiheessa ei tuntunut mitään kipuja ja sai täysin keskittyä ponnistuksen suuntaamiseen. Kätilö oli aivan ihana ja ihanasti neuvoi, kannusti ja kehui. Ihan 9pistettä annoin, kun kyselivät synnytys kokemusta ja miten sen itse koin. hyvä mieli kyllä jäi.
 
Josko sitä vielä itekin sais synnytyksen kirjotettua ylös, poika on jo kohta 9vk :)

​
Miehen bändillä oli perjantaina keikka 100km päässä ja olin vähän käärmeissäni kun laskettuun aikaan oli tasan kaks viikkoa, vaikka olinkin ihan varma että raskaus menee yli mutta motkotin silti miehelle pitkin viikkoo että onko sitte kiva kun ei pääse synnytykseen mukaan sen keikan takia. Koko viikonloppu oli muutenkin aika kurja ja maanantai 9.9. käynnisty aika nihkeissä tunnelmissa. Lähdin aamulla hakeen mun pyörää meidän vanhan asunnon pihasta, ollaan muutettu puoli vuotta sitten mutta siellä se oli yhä ja olin varmaan koominen näky kun maha pystyssä tungin pyörää auton peräkonttiin. Mies alko herättyään kattoon yhtä sarjaa dvdltä ja mä tein ruokaa ja yhtäkkiä kolmen aikaan alko lapsivettä valua. Ensimmäinen sinä päivänä käyty keskustelu olikin että multa varmaan meni lapsivedet :D Kävin vielä suihkussa ja pakkasin rauhassa sairaalakassin loppuun koska ajattelin että kun ei edes supista niin tuskin tässä mitään tapahtuu vielä aikoihin. Neljän aikaan oltiin sairaalassa ja pääsin heti käyrille. Supistuksia piirty 20min aikana kolme mutta ne ei tuntunu missään, olin kahdelle sormelle auki ja kohdunkaulaa oli jonkun verran jäljellä. Prom-testi näytti kuitenkin negaa ja koska asutaan ihan sairaalan vieressä saatiin lähtee vielä kotiin ja kätilö kehotti tuleen illalla takas jos vedentulo jatkuu. Sitä lotisi kotona samaan malliin koko ajan ja koitin vähän nukkua ja vuorasin sängyn pyyhkeillä mutta ei ollu pitkäks aikaa apua ja sidettä sai olla vähän väliä vaihtamassa.


Lähettiin takas sairaalaan vähän ennen kaheksaa ja jouduttiin hetki odottaan kun tutkimushuone oli just varattu. Mulla ei edelleenkään ollu supistuksia tai muitakaan tuntemuksia ja oli jotenkin hauskaa kun kaikki ohi menevät kätilöt kävi kyselemässä että pärjäänkö ja sano että voin kyllä päästä jonnekin makuulle jos on tarvis. Ennen puolta yhdeksää pääsin tutkittavaks ja nyt oli eri kätilö joka sano heti että on selvästi vedenmeno ja otettiin käyrät ja sain sairaalavaatteet päälle. 21:04 olin huoneessa ja sain tv:n auki just sopivasti ensimmäistä erilaiset äidit-jaksoo varten :D


23-23:30 otettiin vielä käyrät ja supistuksia piirty tasasesti mutta mitään kipuja ei vieläkään ollu. Päätettiin että mies lähtee kotiin nukkumaan ja soitan jos tarvii tulla takas. Pyysin sitä vielä kattoon mennessään että moneltako on aamupala että pääsen aamulla syömään :D Kello oli 23:47 kun se laitto viestin että on nyt kotona ja alkaa nukkua, mä kävin hammaspesulla ja ajattelin että otan nyt vielä kuvan mahasta vaikken sitä juuri raskausaikana kuvaillu. Tasan kahdeltatoista käperryin peiton alle ja samantien tuli ihan järkyttävä supistus. Mulla ei ollu koko raskausaikana kipeitä supistuksia ja olinkin miettiny että mistä ihmeestä tiiän koska ne on oikeita mutta sen jälkeen ei paljon tarvinu miettiä... Se meni ohi ja kuvittelin että saan nukuttua mutta toisin kävi, supistuksia alko tulla lisää ja kohta tajusin että pitäis varmaan vähän kellosta kattoo ja niiden väli oli heti 4min. Nousin ylös ja kävelin hetken ympäriinsä ja kohta olin vessassa oksentamassa. Hirveissä tuskissa vielä suihkutin pöntönkin puhtaaks sen jälkeen :D

Supistukset alko tulla lähes taoutta joten kutsuin kätilön paikalle ja olin 3cm auki. En halunnu kivunlievitystä joten siirryttiin synnytyssaliin jossa on amme, kello oli suunnilleen yksi yöllä. Soitin sieltä miehelle ja samantien aloin taas oksentaa ja sain just ja just sanottua missä huoneessa oon. Mies oli ihan kauhuissaan että mikä mulla on hätänä kun ei tienny että onko oksentelu normaalia. Otettiin taas käyrää kun mies saapu ja ooteltiin altaan täyttymistä. 1:37 pääsin altaaseen ja mies suihkutti lämmintä vettä selkään supistusten aikana eli oikeestaan koko ajan. En saanu ensin oikein hyvää asentoo kun tuntu että selkä on tulessa mutta lopulta olin nelinkontin suurimman osan ajasta ja pyysin vaan kuumempaa vettä suihkuun. Jossain vaiheessa kätilö pyysi että nousen seisoon kun supistus lakkaa jotta saadaan kuunneltua sydänäänet ja kun kolmannen kerran jouduin istuun takas alas samantien eikä ehtiny kuulua mitään olin ihan varma että vauva on kuollu ja mietin vaan että oon kärsiny ihan turhaan... Sit tsemppasin ja kärvistelin pystyssä niin kauan että syke saatiin kuuluviin.


Olin aiemmin sanonu kätilölle että haluaisin olla mahdollisimman pitkään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja kun supistuksia vaan tuli ja tuli niin sanoin etten varmaan enää kestä. Ensimmäinen ehdotus oli ilokaasu mutta en halunnu sitä koska olin jo muutenkin oksentanu ja pelkäsin että se tekee olon entistä huonommaks (oksensin muuten vielä siellä altaassa ollessani ja sanoin miehelle että antaa roskiksen ja myöhemmin huomattiin että se "roskis" olikin saavi johon likapyykki heiteltiin...). Hetken päästä kätilö ehdotti että tehdään sisätutkimus ja mietitään sit jatkoa. Olin kuitenkin jo 8-9cm auki joten halusin jatkaa näin ja ei menny kauaa kun tuntu että nyt on pakko ponnistaa.


Ponnistusvaihe oli kamalaa, ihan paljon kamalampaa kun ne supistukset. Ei se kipu enää vaan se toivoton avuttomuuden tunne kun mitään ei tapahdu ja halus vaan luovuttaa. Mun teki ensimmäisen ponnistuksen jälkeen jo mieli sanoo että leikatkaa se ulos ja luulen että jos olisin kärsiny supistuksista tuntikausia niin mulla ei olis ollu enää henkistä voimaa ponnistaa. Muistan vaan että uikutin koko ajan että en pysty tähän ja ei tästä tuu mitään ja vanhempi kätilö selitti kerta toisensa jälkeen että se vauva aina vetäytyy vähän takaspäin mutta kyllä se tulee. Mun molemmat kätilöt oli ruotsinkielisiä ja puhu jossain vaiheessa ruotsia keskenään ja olin ihan varma että ne solvaa mua...:D Mies sano jälkeenpäin etten ollu ollenkaan valittava vaan olin vaan kysyny että mitä jos en saa sitä ulos ja mietinkin että mahdettiinko olla samassa salissa.


Älyttömän pitkältä tuntuneen ajan jälkeen vihdoin tunsin että vauva on oikeesti syntymässä ja uskoin että pystyn siihen kyllä. Kun pää oli ulkona niin kuulin kätilön sanovan "napanuora" ja toinen kätilö käski odottaa ja jotenkin en sisäistäny kuulemaani niin että olisin pelänny mitään vaikka mun sisko on syntyny ihan sinisenä napanuora kaulan ympärillä, odotin vaan innolla uutta supistusta ja lupaa ponnistaa. Napanuora oli kyllä kaulan ympärillä mutta tosi löysästi ja sain vauvan heti rinnalle jossa se päästi parkasun. Mulla ei siinä vaiheessa ollu hajuakaan kauanko koko ponnistusvaihe oli kestäny mutta oli ihan mahtava tunne kun kaiken se epätoivon jälkeen meidän vauva lopulta oli siinä ja katteli pienillä silmillään. Ja olipa muuten ihanaa kun sai lämmitettyjä pyyhkeitä päälle kun sieltä ammeesta nousun jälkeen vähän palelsi.Istukan syntymistä en tuntenu ollenkaan mutta voi taivas miten sattu kun mahaa paineltiin!! Sain toisen asteen repeämän ja yhteensä 7 tikkiä ja jos mun jalat ei olis ollu niillä jalustimilla niin varmaan olisin potkinu sen kätilön pois ja sanonu että anna repsottaa, kuka muka väittää että synnytyksen jälkeen tikkaus ei tunnu missään?! :D


Muistan koko synnytyksen tähän asti täysin kirkkaana mutta sen jälkeen kun sain pojan syliin niin muistikuvat on vaan pieniä välähdyksiä. Muistan kuinka verta hulahti vielä varmaan saavillinen, muistan kuinka vessan pikkusuihkulla huuhdoin enimpiä pois (siellä salissa ei ollu muuta suihkua kun ammeen päällä ja ei puhettakaan että olisin päässy vielä sinne), sen jälkeen olin kuulemma ollu vähällä kaatua metrin matkalla vessan ja sängyn välillä mutta kätilö nappas viime hetkellä mut kii. Muistan kun mies tuskaili kietasubodyn pukemisen kanssa ja kuinka ihanaa oli viimein saada ruokaa. Huoneeseen siirryttiin aamuseiskan maissa ja mun seuraava muistikuva koko päivältä on kun anoppi tuli joskus kolmen aikaan käymään. Synnytyksestä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä fiilis ja olin tosi tyytyväinen kun pärjäsin ilman lääkkeitä kuten toivoin. Nyt voisin jo synnyttää uudestaan mutta raskaana olemista en niinkään kaipaa.

Poika syntyi 10.9. Klo 3:37 rv 38+4, mitat 3810 / 50,5 / 35.

Synnytyksen kesto
I 2 h 55min
II 42 min
III 4 min
Ja 12h 37 min vesien menosta
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top