Synnytystä enteilevät oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Felicity
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään on vihlonu alapäätä ja tuntunu painetta, sekä useaan otteeseen kipuillu lonkkiin.

Luulen, että masuasukki porautuu alaspäin ja lonkat löystyy ja valmistautuu tulevaan.

Semmosia selkeitä -Nää kuuluu asiaan- oireita. :D vaikka koskisikin, niin ihanaa kun homma etenee!

Tänään rv 38+0 joten vielä on hyvinkin aikaa masuasukin porailla :D
 
Täällä kanssa jomotteli melkein koko viime yön, ja verensekaista, mutta niukkaa, vuotoa. Alapäätä jomotellu ja irrallisia supistuksia. Mutta nyt taas oireet laantunut. Jotenkin vaan vertaa esikoisen syntymään jolloin se oli menoa kerta heitolla, tosin viikolla 42 vasta... Nyt ehtii miettimään että mitä jos nyt, miten esikoisen hoito yms. Ja sitten oireet laantuu ja miettii että onko ähän asiaan näin keskittyneenä seuraavat viikot, kun nyt tosiaan vasta 37+3
 
Nyt vasta ehtii/jaksaa kirjoittaa.. Meidän poika syntyi 10.6. klo 2.37. Aikaa kipeiden supistusten alusta synnytykseen siis melkein 48h. Avautumisvaihe oli yhtä tuskaa ja kesti ikuisuuden. Lisänä kipushokki ja lopulta eppari, mutta kirjoittelen tuonne synnytyskertomuksiin joskus tarkemmin. Poika on kuitenkin aivan ihana ja onneksi terve. Kotiinlähtöä odotellaan bilirubiiniarvojen takia vielä huomiseen.

Tsemppiä vielä odottaville, toivottavasti pääsette kaikki helpommalla! Ja onnea muillekin jo nyytin saaneille!
 
Tänään vasta löysin tämän ketjun.

Onnea vauvan saaneille <3

39+2 ja sais kyllä jo syntyä. Onko kenelläkään tullu ennen synnytystä oireena selkäsärkyä?
 
Johan nyt vauvoja on syntynyt tiuhaan! Onnea kaikille tuoreille äideille :)
 
39+2 ja sais kyllä jo syntyä. Onko kenelläkään tullu ennen synnytystä oireena selkäsärkyä?
Minulla ei tullut, tosin ei tullut muitakaan uusia oireita, joita ei olisi ollut aiemmin. Minulla alkoi koko homma vesien menolla. Mitään tulppia en missään vaiheessa havainnut. :)
 
Mulla ilmestyy kaikenlaisia kolotuksia ja jumituksia tässä päivien edetessä. Kylläpä sitä olikin hyvässä kunnossa tähän asti.. :P nyt, jos istuu tai huilii pidemmän aikaa, niin tuottaa erinäisiä vaikeuksia liikkeelle lähtö. Pitää oikein keskittyä, että saa jalkaa toisen eteen (lonkka ja alaselkä meinaa sanoa sopimuksen irti) noh, parisen viikkoa vielä ellei pahasti yli mee.
 
Tänään vasta löysin tämän ketjun.

Onnea vauvan saaneille <3

39+2 ja sais kyllä jo syntyä. Onko kenelläkään tullu ennen synnytystä oireena selkäsärkyä?

Mulla oli menkkamaista särkyä selällä ja vatsassa. Alkoi parisen viikkoa ennen synnytystä olla melkein päivittäistä.
 
Mulla ilmestyy kaikenlaisia kolotuksia ja jumituksia tässä päivien edetessä. Kylläpä sitä olikin hyvässä kunnossa tähän asti.. :P nyt, jos istuu tai huilii pidemmän aikaa, niin tuottaa erinäisiä vaikeuksia liikkeelle lähtö. Pitää oikein keskittyä, että saa jalkaa toisen eteen (lonkka ja alaselkä meinaa sanoa sopimuksen irti) noh, parisen viikkoa vielä ellei pahasti yli mee.
Mulla on ihan samoja oireita ku siulla. Toi liikkeelle lähtö on tosi hankalaa kyllä... :) ihan kuin kiihdyttäis aina hiljalleen itsensä vauhtiin... :D
 
Just sellanen fiilis.. Niinku iso keinahteleva elefantti. Yksi vaivainen askel........toinen.....kolmas keinahteleva vaappu...neljäs..viides....kuudes. Sen jälkeen voi jo sanoa kävelevänsä kutakuinkin :P
 
Mulla oli kanssa noita menkkamaisia jomotuksia mahassa ja alaselällä jatkuvasti n. viikon ajan ennen synnytystä. Verensekaista limaa alkoi tulla su-iltana, ja sekin jatkui loppuun saakka. Kipeät supistukset alkoi lisääntymään paria yötä aiemmin kuin lähdettiin sairaalaan. Sellaisia viime hetken oireita oli täällä
 
Takaisin
Top