Synnytystä enteilevät oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Felicity
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@keltanokka ensin tekivät sisätutkimuksen, jonka aikana "pyöritteli" kalvoa että saa sen irtoamaan seinämistä ja samalla ärsyttää vauvaa. Ei tuntunut mitenkään erityisen hohdokkaalta, mutta kun muistaa hengittää ulos puhallellen niin kyllä se siinä sitten meni. Ei se tutkimus kauaa kestä. Tämän jälkeen ultrasivat ja sen jälkeen istuin 15min käyrillä, eli siis sellainen nauha mahan ympäri, joka mittaa lapsen sykkeitä ja supistuksia. Kotiin siis vielä laittoivat, maanantaina käynnistys heti aamusta, jossei mitään ole kuulunut.. Painoarvio about 3,5kg, johon olisin itse hyvin tyytyväinen.
Vielä ei tunnu mitään ihmeellistä, enkä oikeastaan jaksa mitään ihmeitä odottaakaan.. Huomannu että pettyy vaan helposti kun odottaa jotain tapahtuvaksi :p
 
No mä olin sen 2,5cm auki ja kanavaaki jäljel ja silti synty nopeasti. Toivotan onnea matkaan! Kaikki kipu ja epätietoisuus unohtuu kun vauva nostetaan rinnoille!
 
@keltanokka ensin tekivät sisätutkimuksen, jonka aikana "pyöritteli" kalvoa että saa sen irtoamaan seinämistä ja samalla ärsyttää vauvaa. Ei tuntunut mitenkään erityisen hohdokkaalta, mutta kun muistaa hengittää ulos puhallellen niin kyllä se siinä sitten meni. Ei se tutkimus kauaa kestä. Tämän jälkeen ultrasivat ja sen jälkeen istuin 15min käyrillä, eli siis sellainen nauha mahan ympäri, joka mittaa lapsen sykkeitä ja supistuksia. Kotiin siis vielä laittoivat, maanantaina käynnistys heti aamusta, jossei mitään ole kuulunut.. Painoarvio about 3,5kg, johon olisin itse hyvin tyytyväinen.
Vielä ei tunnu mitään ihmeellistä, enkä oikeastaan jaksa mitään ihmeitä odottaakaan.. Huomannu että pettyy vaan helposti kun odottaa jotain tapahtuvaksi :p
Kiitos kattavasta informaatiosta! :) Kyllä sitä kaiken kestää, synnytystapa-arviossakin otti vaan sängystä kiinni kun kyyneleet valuivat naamaa pitkin. Vihloi niin pirusti.. Mutta tosiaan jos sillä saisi käynnistyksen aikaan niin hyvähän se olisi. Meille annettiin synnytystapa-arviossa painoarvioksi la:na 3,5kg, nyt ollaan menty tosin ohi jo siitä.. Onneksi tuossa kohtaa tehdään vielä uusi paino-arvio, henkisesti helpottaa. Sinulla on ihan kivankokoinen vauva sisällä. :)
 
Hohhoijaa. Supistukset on säännöllisiä edelleen, mutta välillä väli on pidentynyt 10-15 minuuttiin. Ei oo avautumista katottu sen aamu 10 jälkeen ja alkaa jo vähän kyllästyttää. Hyvin pärjää kivun kanssa omin avuin sentään. Kätilöt ei oikein kiinnitä meihin mitään huomiota kun oon kai liian hyvävointinen :D Jospa päästäis vaikka kaupungille kävelemään kohta tai tapahtuisi jotain muuta merkittävää.

Tää poju vaan taitaa olla hyvin hidas ja laiska tapaus :D
 
Onnea Agronomi!
Täällä ollaan edelleen kotona. Supistukset harveni mutta edelleen niitä on ja ovat pirun kipeitä.
 
Takaisin
Top